Kaksplus.fi

30. maaliskuuta 2016

Hugo 1,5v

Hugo on tänään tasan puolitoista vuotta vanha. Vauvan kehityksessä jokainen kuukausi-ikä on merkittävä hetki, mutta ensimmäisten syntymäpäivien jälkeen ne eivät enää ole samalla tavalla suuria saavutuksia. Yksivuotispäivän jälkeen on oikeastaan enää tämä puolitoistavuotis-päivä, sen jälkeen keskitytään vain niihin varsinaisiin syntymäpäiviin. Minun on vaikea käsittää, että (oletettavasti) viimeinen vauvani on jo näin iso ja täyttää syksyllä kaksi vuotta! Klisee tai ei, on todettava, että vuodet vierivät ihan liian nopeaa. Apua!

_DSC0151_1

Hugo on reipas ja todella temperamentinen pieni poika. Hän tykkää naurattaa ihmisiä ja pitää välillä oikein isoja esityksiä osaamillaan jutuilla. Jos jokin naurattaa, se täytyy toistaa kymmeniä kertoja samalla itselleen taputtaen. Hugo auttaa mielellään kotitöissä ja haluaa olla osallisena kaikessa tekemisessä. Tiskikoneen tyhjennys on varsinkin pojan lempipuuhia. Mutta auta armias jos häneltä kielletään jotain se saa aikaiseksi massiiviset itkupotkuraivarit - jalat menevät veteliksi ja lapsi heittäytyy lattialle huutamaan. Se on oikeastaan aika söpöä, en muista että Joel tai Alex olisivat koskaan olleet näin dramaattisia loukkaantujia. Pienelle lapselle vaatimattomimmatkin jutut voivat olla elämän mullistavia, hyvässä ja pahassa. 

_DSC0243_1

Hugolta jätettiin tutti pois noin vuoden ikäisenä ja tuttipullo jäi viime viikolla, joten vauvamaisista jutuista enää pinnasänky on käytössä. Kesällä olisi aika alkaa suunnittelemaan myös siitä luopumista. Joelin kohdalla odottelimme pinnasängystä pois siirtämistä aivan liian pitkään, hän oli melkein kahden ja puolen vuoden ikäinen, ja se aiheutti todella paljon vaivaa. Alex taas siirtyi vajaan kahden vuoden iässä pinnasängystä pois ja hänen kanssaan siirtymä sujui huomattavasti helpommin. Hugo on ollut todella sopeutuvainen muutoksiin ja toivon että sängyn vaihdon kanssa sujuu aikanaan yhtä helposti. Hugolla on neuvola vasta muutaman viikon päästä, mutta arvelen hänen olevan isoveljiään isompi puolitoistavuotias. Hugolla on käytössä paljon Alexilta säästettyjä vaatteita, joita Alex käytti vasta kaksivuotiaana. Käytössä olevat vaatteet ovat pääosin kokoa 86cm. 

_DSC0158_1

Hugo ei vieläkään puhu selkeitä sanoja, mutta ainakin meille perheenjäsenille hänen kielensä on jokseenkin ymmärrettävää. Hugo myös ymmärtää puhetta todella paljon ja osaa noudattaa ohjeita. Nykyään hänen kanssaan voi jopa käydä jonkinlaista keskustelua. Hugo osaa vilkuttaa ja sanoa heihei, hän sanoo mamma, oho, yäk, hyvä ja hu hu (koiran ääni). Näiden lisäksi hän osaa erilaisia äänenpainotteita käyttäen sanoa anteeksi, ole hyvä, kiitos. Tällä hetkellä hän opettelee sanomaan Joel (jaa) ja Alex (aa). Eräänä aamuna vannoin kuulevani pojan huutavan iskää (ittää) sängystään, mutta sen jälkeen sitä ei ole kuulunut. Hugo osoittelee sormellaan ja kysyy kaikkia esineitä, hän tunnistaa monia esineitä ja osaa näyttää kehostaan missä napa, nenä, korvat, silmät. Pienen lapsen tiedonjano on loputon, mutta sehän merkitsee vain sitä, että aivoissa raksuttaa ja kieli kehittyy. En ole huolissani Hugon puheesta, kun hän selkeästi opettelee ja ymmärtää. Kyllä ne sanatkin sieltä suusta ulos aikanaan löytävät.

_DSC0210_1

Hugo nukkuu yönsä pääosin heräämättä ja unet ovat kestoltaan n. 10 tuntia. Sen lisäksi hän nukkuu parin tunnin päiväunet parvekkeella. Ruohalua löytyy, mutta joillekin ruoille poika on kranttu. Onneksi suurin osa maistuu mainiosti. Hugo harjoittelee lusikan käyttöä, mutta syö enimmäkseen somin. Hänelle ei maistu makea, eikä sitä kyllä kovin usein tarjotakaan. Hugon lempileikit ovat kukkuu-leikit sekä kutittelut ja hän tykkää myös pelata palloa ja lukea kirjoja. Muihin harrastuksiin kuuluu keittiön laatikoiden tyhjennys, kirjojen alas repiminen hyllyistä ja täysinäisten lelulaatikoiden kumoaminen. Hän osaa käskiessä myös siivota, jopa isoveljiään paremmin. Hugo ei tykkää suihkusta eikä vaipanvaihdosta, hän lähtee karkuun kun näkee kameran eikä tykkää olla kuvattavana. Hän myös inhoaa sitä, kun teen ruokaa eikä hän pääse syliin. Sylissä hän viihtyisi varmaan päivät pitkät. 

Hugo liikkuu ketterästi kävellen ja jopa juosten, vaikka onkin hieman tohelo ja tapaturma-altis. Hän on vastikään oppinut kiipeämään kerrossängyn yläpetiin ja hän on muutenkin kova kiipeilemään ja jumppaamaan. Nykyään Hugo haluaa myös kävellä portaita ison ihmisen tavoin jaloillaan, ja tulos onkin huomattavissa pojan kasvoilta. Maanantaina Hugo teki nätin kuperkeikan puiston betoniportaissa, jonka seurauksena kasvot ovat ruvella. Talven jälkeen hän on myös alkanut viihtyä ulkona, ja harmistuu kun on aika mennä sisälle. Ulkona lempipuuhat ovat keinuminen, liukuminen ja taaperokärryn työntäminen. Hugo on super ihana mamman vauva, maailman paras kuopus!

28. maaliskuuta 2016

Pääsiäisloman kuulumisia

Nyt on pääsiäislomat lomailtu ja huomenna on taas aika palata takaisin arkeen. Meidän pääsiäinen on kulunut lähinnä löhöillen, ulkoillen, suklaamunia mussuttaen ja yhteisestä ajasta nauttien. On ollut kivaa, kun Sami on ollut neljä päivää kotona kanssamme. Ollaan leikitty munajahtia joka päivä, ja se on ollut pojista kaikista hauskinta! Joustin kukkahattutäteilystäni sen verran, että ostin Hugolle oman suklaamunan, mutta hän ei tykännyt suklaasta ollenkaan vaan sylki sen vain pois. Vaikka Hugo on pian jo puolentoista vuoden ikäinen olen pitänyt aika tarkasti kiinni siitä, ettei hänelle syötetä mitään turhuuksia. Näköjään se on hyödyttänyt, kun ei suklaat ja herkut pojalle maistu.

_DSC0128_1 _DSC0123_1

Lauantaina oltiin Alexin kanssa ystäväni pojan syntymäpäiväjuhlissa. Joel ja Hugo jäivät tällä kertaa isänsä kanssa kotiin, mutta tuotiin heille palat kakkua tuliaisiksi. Eilen käytiin mummilla syömässä ja tänään nautittiin ensimmäistä päivää ulkoilusta välikausivaatteissa. Kevät yllätti ja olen taas mattimyöhäisenä liikenteessä välikauden kanssa. Onneksi syksyn ulkovaatteet eivät ole niin nafteja, etteivät mahtuisi pojille vielä sen aikaa, että jaksan joskus lähteä ostoksille. Hugolle löytyi kaapin perukoilta sopiva välikausipuku ja lenkkarit, Alexille taas sopii Joelin vanhat housut ja takki, joten riittänee ostaa Joelille uudet. Hyvä puoli kolmessa saman sukupuolen lapsessa on ehdottomasti se, kuinka hyvin vaatteita voi kierrättää lapselta toiselle. Laatuun kannattaa panostaa, kun tietää että vaate tulee käyttöön pitkäksi ajaksi ja hintavampikin tuote maksaa itsensä käytöllä takaisin. Kurjempi puoli taas on se, että nuoremmat saavat aina käytetyt vaatteet ja yleensä vain vanhimmalle ostetaan uudet. Onneksi tässä iässä lapsia ei vielä semmoinen haittaa, ja kyllä kaikille ostetaan tasapuolisesti myös uusia vaatteita.

_DSC0156_1 _DSC0141_1
_DSC0162_1

Pääsiäisloman aikana ollaan löhöilyn lisäksi saavutettu yksi iso asia, nimittäin Hugo on nyt täysin tuttipullovapaa. Ensimmäisenä vieroitusiltana Hugo itki muutamia sekunteja, toisena iltana itkua kesti ehkä kymmenisen minuuttia. En osaa sanoa liittyivätkö itkut varsinaisesti tuttipullon kaipuuseen, sillä Hugo itkee yleensä aina hetken ennen nukahtamista. Eilen taas poika oli niin väsynyt, että on hyvinkin voinut itkeä senkin takia. Tänään koittaa kolmas ilta ilman tuttipulloa, pidellään peukkuja että nytkin sujuu yhtä helposti. Olin valmistautunut paljon pahempaan, sillä Hugo on ollut niin kovin kiintynyt iltapulloonsa, joten olen enemmän kuin onnellinen jos tämä meni näin helposti! 

Kevätaurinko on tehnyt ihmeitä mielelle ja minulla on kauhea pesänrakennusvietti päällä. Jatkuvasti tekee mieli siivota, tyhjentää kaappeja, hävittää turhaa tavaraa, sisustaa ja puunata kotia. Ulkona on ihana olla kun iltaisinkin on jo niin valoisaa, auringossa on lämmin paistatella ja Hugokin on alkanut talven jälkeen viihtymään ulkona. Talven aikana ulkoiltiin varmaan ennätysvähän, sillä on tuntunut kurjalta raahata itkevää talvea vihaavaa taaperoa mukanaan ulos. Nyt hän juoksee, liukuu mäkeä, heittää palloa ja leikkii iloisesti pihalla ja puistossa. En voi käsittää, että muutaman päivän päästä on jo huhtikuu! Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!

24. maaliskuuta 2016

Tumma tai vaalea, ei mitään väliä

vanhemmatrasismiavastaan
Nyt vietetään rasismin vastaista viikkoa. Tämä postaus on osa perhebloggaajien käynnistämää #vanhemmatrasismiavastaan -kampanjaa.

Itse vähemmistöön kuuluvana, suomenruotsalaisena, olen kohdannut erilaisuudestani joskus naljailua. Ihmisillä muodostuu helposti ennakkoluuloja erilaisuutta kohtaan, ja minäkin olen monesti saanut kuulla, kuinka kaikki suomenruotsalaiset ovat rikkaita, hemmoteltuja ja ylimielisiä ihmisiä, jotka kruisailevat kesäisin isänsä purjeveneellä skumppaa juoden. Tämä on kuitenkin todella pientä, verrattuna siihen, miten ihmisiä tuomitaan ulkoisten seikkojen, etenkin ihonvärin takia. Minä kävin lukion kansainvälisessä koulussa, ja luokassamme oli paljon eri kansalaisuuden edustajia. En ole koskaan pitänyt sitä kummallisena asiana, he olivat luokkakavereita siinä missä muutkin. Minulle on opetettu, että se on normaalia. Että erilaisuus on rikkaus, eikä kaikkien kuulukaan olla samasta muotista valettuja. Minusta on aivan järkyttävää, kuinka vielä tälläkin vuosituhannella ihmiset tuomitaan ja heitä syrjitään asioista, joilla ei pitäisi olla mitään merkitystä. Eilen juttelin ystävieni kanssa siitä, kuinka tatuoituja ihmisiä syrjitään työelämässä. Tämänkin voi tavallaan laskea samaan kastiin, vaikka rasismi on kaikkea tätä paljon suuremmassa mittakaavassa tapahtuvaa syrjintää. Jos sitä ei ole kokenut, ei todennäköisesti osaa kuvitella miltä se tuntuu.

Jokainen ihminen on saman arvoinen. Kulttuuriperimä on rikkaus, sitä pitäisi vaalia ja pitää ylpeyden aiheena. Ihmisiä tulisi kohdella yksilöinä riippumatta ihonväristä, tatuoinneista, äidinkielestä, hiusten väristä tai pukeutumistyylistä. Me olemme kaikki yhtä ja samaa lajia, samaa ihmiskuntaa. Erilaisuus on rikkaus, eikä kenenkään tulisi ikinä joutua kestämään vihapuhetta, haukkumista tai syrjivää käytöstä ulkonäkönsä takia. Minulle tämä on itsestäänselvyys, ja minun on todella vaikea ymmärtää ihmisiä, joiden mielestä se ei ole. Heitä, jotka kokevat oikeudekseen nostaa itsensä jalustalle ja kuvittelevat olevansa ylempiarvoisempia kuin muut vain siksi, että näyttävät tietynlaiselta. En ole tähän päivään mennessä kuullut hyvää argumenttia, miksi jotakin tulisi kohdella eri tavalla kuin jotain toista. Jokaisessa ihmisryhmässä on niitä mätiä munia, mutta niiden perusteella ei voi muodostaa käsitystä kaikista saman ryhmän edustajista. Jos joku näin tekee, on se mielen köyhyyttä, halveksuttavaa yleistämistä.

Vanhempana pidän erityisen tärkeänä sitä, kuinka opetan lapseni ymmärtämään erilaisuutta. Haluan, että lapseni oppivat minulta, että ihmiset ovat saman arvoisia ja ketään ei saa syrjiä tai kenestäkään ei saa muodostaa ennakkoluuloja ulkoisten seikkojen perusteella. Lapset ovat tiedonjanoisia ja varmasti tulen vielä kohtaamaan niitä kysymyksiä, miksi ihmiset näyttävät erilaisilta tai puhuvat eri kieltä. Ratkaisevinta on se, mitä kerron lapsilleni vastaukseksi.  Tähän mennessä ei olla vielä sellaisia hetkiä kohdattu, vaikka lasten harrastuspiireissä onkin vähemmistöjen edustajia. He kaikki leikkivät keskenään, kyseenalaistamatta ja tuomitsematta. Lapset ovat luontaisesti suvaitsevaisia, avoimia ja hyväksyvät ihmiset sellaisenaan. Siitä saisi moni aikuinenkin ottaa mallia. Vanhemmat, jotka tukahduttavat lapsissaan nämä piirteet iskostaen heidän mieliinsä rumia ajatuksia kanssaihmisistään, saisivat hävetä. Asettakaa itsenne toisten saappaisiin, samaistukaa, yrittäkää ymmärtää. Kohdelkaa toisianne, kuten haluatte tulla kohdelluksi. Moniko rasistisesti käyttäytyvä ihminen pitäisi hyväksyttävänä, että punatukkaisten päälle syljettäisiin ja heidän peräänsä huudeltaisin vitun porkkanapäätä, että hörökorvaisten ihmisten kohdalla lyötäisiin bussin ovia kiinni, että viattomasti lastenrattaissa hymyilevälle vaaleaihoiselle pikkutytölle murahdetaan kuinka, hänenkaltaisen ihmissaastan ei olisi pitänyt edes syntyä tähän maailmaan? En usko, että kovin moni olisi sitä mieltä, että tuollainen on ok. Miksi tämä käytös olisi yhtään sen hyväksyttävämpää, kun kyse on tummaihoisesta?

20. maaliskuuta 2016

Virvon varvon ööö...PALKKA MULLE!

_DSC0147_1

Hyvää palmusunnuntain iltaa! Me ollaan vietetty lähes koko päivä poissa kotoa ja ehkä hyvä niin, sillä ei muistettu ollenkaan varautua mahdollisten virpojien tuloon. Jostain kaapin pohjalta olisi varmaan löytynyt naapureiden lapsille pienet herkut, mutta kukaan ei sattunut oven taakse ainakaan ennen kuin ehdimme lähteä kotoa. Pojat olivat isovanhemmillaan yökylässä, joten syötiin Samin kanssa rauhassa kahdestaan aamupalaa ja lähdettiin sen jälkeen vanhempieni luo noutamaan poikia. Hugon päiväunien jälkeen lähdettiin virpomaan! Omassa lapsuudessani me virvottiin aina vasta pääsiäissunnuntaina, koska se on kai suomenruotsalainen tapa myös täällä etelässä. Minusta palmusunnuntai on kuitenkin ajankohtana kivempi, kun se tuo lapsille hieman pääsiäisjännitystä jo ennen varsinaisia pyhiä. Joel ja Sami kävivät keräämässä pajunkissoja perjantaina ja eilinen aamupäivä kului niitä koristellessa. Joelin ja Alexin vitsoihin käytettiin värikkäästä paperista leikattuja viirejä, kuvioteippiä sekä tietenkin höyheniä, ja lopputuloksena saatiin iso kasa kivan värikkäitä vitsoja virvottavaksi. Pojat osasivat hienosti itse koristella vitsat, mutta keskittyminen ei riittänyt ihan loppuun asti, joten jouduin hieman huijaamaan ja koristelemaan loput oksat ihan itsekseni. Eipähän ollut suorituspaineita, kun lopputulokseksi riitti lapsen tekemän näköiset oksat.

_DSC0166_1 _DSC0186_1 _DSC0195_1 _DSC0169_1

Me käytiin viime vuonna virpomassa ensimmäistä kertaa, ja jatkettiin tänä vuonna saman kaavan mukaan, eli kierrettiin vain lähimmät sukulaiset eikä kolkuteltu tuntemattomien ovia. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset virpovat tuntemattomille, mutta koen, että tämän ikäisillä siinä ei ole järkeä. Muutenkin tuntuu, että osalla ihmisistä on negatiivisia ajatukia virpojista ja pitävät heitä vain rasitteena, joten ikinä ei voi tietää mikälaisen vastaanoton tuntemattoman oven takaa saa. Itselläni ei ei ole muistissa omasta lapsuudesta yhtään huonoa kokemusta, muuta kuin yksi närkästyneen oloinen setä, joka kuunteli lorumme ja palkitsi neljä lasta viiden markan kolikolla. En kyllä muista, miten me se raha lopulta jaettiin, mutta mieleen jäi pyörimään, olikohan miehellä joku ajatuskatkos vai vain heikko matikkapää. Pelkille sukulaisille virpominen oli hyvä päätös, sillä lyhyen lorun sanominen tutuille sukulaisnaamoillekin ujostutti poikia, joten tuntemattomille tuskin oltaisi uskallettu puhua pihahtaa. Poikia hemmoteltiin kuitenkin oikein olan takaa, sillä kotiin viemisiksi tuli pitkälle kevääseen asti riittävät määrät herkkuja. 

_DSC0175_1 _DSC0177_1

Isommat pojat sonnustautuivat noita-akoiksi ja Hugo sai toimittaa pääsiäispupun virkaa. Sami hieman kyseenalaisti poikien pukeutumista, mutta itse en näe siinä mitään kummallista, että pojat pukeutuivat hameisiin, mekkoihin ja esiliinoihin. Pitäähän sitä pääsiäisenä olla noita-akkoja! Ei se niin tarkkaa ole, onko noita-akkavaatteiden alla poika vai tyttö. Minusta on kivointa, että puvut ovat pääsiäisteemaan sopivia, enkä itse oikein ymmärrä sitä, että puetaan mitkä tahansa naamaisasut virpomareissuille. Vaikka loppupeleissä kaikista tärkeintä on, että on panostanut pukeutumaan ja tekemään kunnolliset kauniit vitsat, eikä mitään yhdellä höyhenellä koristeltuja risuja. Pojat olivat super suloisia ilmestyksiä kasvomaaleineen ja pukuineen ja saivatkin ihastelua kaikilta, joiden luona kävimme. Viime vuonna pojat aristelivat kasvomaaleja eivätkä oikein halunneet pukeutuakaan, joten oli kiva huomata, kuinka innoissaan he nyt olivat! Hugon hätävara-jeesusteippi-korvaviritelmä olisi ehkä voinut olla kauniimmin toteutettu, mutta pipoon teipattuina korvien päässä pysyminen oli ainakin taattu. Hän taapersi tomerana pupunhäntä heiluen korvat ojossa isoveljiensä perässä. Illan lopuksi Joel jo mietti "mitähän me tehdään ensi vuoden pääsiäisenä"

Käyttekö te muut virpomassa tutuille vai tuntemattomille?

18. maaliskuuta 2016

Hui hai, synttärit lähestyy!

_DSC0127_1

Joel täyttää huhtikuussa viisi vuotta ja sehän tarkoittaa, että täällä on synttärijärjestelyt jo täydessä käynnissä! Dinosauruksia fanittava poika olisi halunnut dinosaurusteemajuhlat taas, mutta mietittiin yhdessä muitakin teemoja ja lopulta Joel ihastui hai-teemaan. Joel on dinosaurusten lisäksi kiinnostunut muistakin suurista ja vaarallisista eläimistä, joten hait olivat oiva valinta teemaksi. Ollaan selattu Pinterestiä yhdessä ja pohdittu tarjoiluja, kakkua ja koristeita. Aloitetaan synttärifiilistely kuitenkin tuttuun tapaan kutsukorteista. Askarreltiin teemajuhliin sopivat pelottavat hai-kortit sukulaisille lähetettäviksi. Koska ollaan vähän laiskoja ja vähän kiireellisiä, päätettiin tehdä vain osalle kortit ja kutsua loput viestitse. Ja voin sanoa, että se oli taas kerran hyvä päätös, sillä en olisi jaksanut leikata ja liimata yhtään enempää valkohain irvistävää hammasrivistöä.

_DSC0140_1 _DSC0150_1

Minusta on hauskaa suunnitella teemajuhlia, ja pojatkin ovat tykästyneet siihen, että saavat olla mukana suunnittelemassa omia juhliaan. Vuosien kuluessa uusia teemoja on hankalampi keksiä, mutta onneksi ideoiden ei pitäisi loppua kesken niin kauan kuin mielikuvitus toimii! Pojillahan on tietenkin omat mieltymyksensä ja toiveensa, mutta olen aika iloinen, että toistaiseksi mammankin ehdotukset otetaan vielä innolla vastaan. Tietenkin voisi järjestää juhlia dinoteemalla vaikka joka vuosi, kun ne nyt ovat Joelin ehdottomat lempparit, mutta tavallaan olisi kuitenkin kivaa keksiä aina jotakin uutta. Tähän asti on mennyt läpi selittäminen, että meillähän oli sinulle jo yhdet dinojuhlat, eikö olisi kivaa tehdä tällä kertaa jotakin muuta. Mitäs pidätte kutsukorteista? Mua naurattaa noissa eniten se, että jos en osaa piirtää itselleni kauniita symmetrisiä kulmakarvoja, niin en kyllä osaa tehdä niitä haillekaan.

_DSC0145_1

Mun lapsuudessani ei ikinä vietetty teemasynttäreitä sukujuhlissa, mutta äitini panosti aina kakkuihin ja teki mitä mielikuvituksellisimpia kakkuja vuosi toisensa jälkeen. Kaverisynttärit olivat sitten asia erikseen. Silloin oli tietenkin sitten naamiaisia ja muita teemoja. Me ollaan taas kerran pohdittu, koska olisi hyvä aika alkaa viettämään kaverisynttäreitä, mutta emme vieläkään aio semmoisia järjestää. Samin mielestä kaverisynttärit ovat ajankohtaiset vasta kouluiässä ja olen melko pitkälti samalla kannalla. Joel ei ole varsinaisesti kysellyt kaverisynttäreiden perään, muuten kuin, että hän haluaisi kutsua yhden kerhokaverin. Eihän yhdelle kaverille viitsi omia juhlia järjestää, mutta täytyy miettiä voisiko niitä synttäreitä sitten juhlia kaverin kanssa vaikka viemällä pojat leffaan ja jäätelölle. 

Pidättekö te enemmän perusjuhlista vai teemasynttäreistä?

14. maaliskuuta 2016

Eroon tuttipullosta

_DSC0133_2

Hugolla on ollut elämänsä aikana hyvin ristiriitainen suhde tuttipulloon. Alkuun hän ei huolinut pulloa ollenkaan, vaan söi ainoastaan tissiä. Jossain 4-5 kuukauden iässä hän alkoi pikkuhiljaa tottumana tuttipulloon ja päästi minutkin käymään jumpassa ja asioilla ilman kiirettä kotiin imettämään. Pikkuhiljaa pullosta syöminen yleistyi ja lopulta ollessaan hieman alle yhdeksän kuukauden ikäinen Hugo siirtyi kokonaan tuttipulloon imetyksen loputtua. Imetyksestä ohimennen sen verran, että olen katunut lopettamispäätöstäni pitkään. Sillä hetkellä lopettaminen tuntui oikealta ratkaisulta, mutta myöhemmin ajateltuna olisin voinut jatkaa imetystä paljon pidempäänkin. Pian tutttipulloon siirtymisen jälkeen oli jo aika alkaa miettimään muita vaihtoehtoja juomiselle. Kettumainen Hugo tosin totesi, että nokkamukit ovat kamalin keksintö maan päällä, pillit ovat pöhköille ja lasit luusereille. Hän ei suostunut juomaan mistään muusta, kuin tuttipullosta. Hän huomasi eron, jos yritin vaihtaa tuttipulloon isompireikäisen tutin, ja kieltäytyi silloinkin juomasta. Kokeiltiin varmaan kymmentä eri kippoa ja kuppia, kunnes löydettiin yksi krantulle pojalle kelpaava muki. Nykyään Hugo kelpuuttaa useamman erilaisen mukin.

Alunperin ajatuksenani oli vierottaa Hugo sekä tutista että tuttipullosta yhden vuoden ikään mennessä, mutta tuttipullovieroituksen sujuessa mahdottoman surkeasti unohdin koko ajatuksen. Ajattelin ottavani tavoitteeksi jättää pullo kokonaan pois puolentoista vuoden ikään mennessä. Tutti jätettiin reilun vuoden ikäisenä ongelmitta, en muista Hugon itkeneen tutin perään kertaakaan. Uusien nokkamukilöytöjen avulla saatiin tuttipullon käyttö vähennettyä ainoastaan yhteen syöttökertaan vuorokaudessa, iltamaitoon. Sylissä tuttipullosta syötetty iltamaito tuntuu olevan Hugolle elintärkeä, sillä hän fiilistelee sitä jo keittiössä lämmittäessämme maitoa, hän kantaa pullon huoneeseen ja kiipeää tottuneesti nojatuoliin odottelemaan. Hän haluaa tulla syötetyksi vauvan tavoin sylissä eikä suostu pitämään edes itse pullosta kiinni, sitä vartenhan palvelijat vanhemmat ovat. 

_DSC0135_1 _DSC0148_1

Koska olen siirtänyt ajatuksen vieroituksesta pois mielestäni, en ole tajunnutkaan ajan kuluneen niin nopeasti, että Hugo saavuttaa puolentoista vuoden iän vain muutaman viikon päästä. Pullo on niin tärkeä, että en halua edes kuvitella kuinka kamalan sirkuksen Hugo pistää pystyyn, jos se häneltä viedään. Voi apua! Joelin ja Alexin kohdalla vieroitusongelmaa ei ole ikinä ollut, eikä Hugonkaan kohdalla tutin osalta. Kaikki ovat sujuneet mitä helpoimmin ilman huutoa, itkua, ikävää tai protestointia. En usko, että selvitään tällä kertaa läheskään niin helpolla.

Tällä hetkellä me ollaan suurin piirtein koko perhe flunssassa. Koska Hugo on sairastamisen takia jonkunlaisessa syömälakossa tuo pullollinen maitoa on saanut vielä tärkeämmän merkityksen, sitä kautta hän saa edes hieman energiaa itseensä. En pidä puolentoista vuoden ikää ehdottomana takarajana, mutta pojan parannuttua flunssasta ihan rauhassa aion kyllä törkeänä äitinä ottaa pullon pois kertaheitolla. Joskus se on joka tapauksessa tehtävä. En tiedä saako tuon ikäinen mitään irti, jos hänelle selittää hänen olevan jo iso poika joka ei tarvitse tuttipulloa, mutta ehkä sekin on kokeilemisen arvoista. Ei siinä mitään ainakaan häviä, jos höpöttää pojalle ummet ja lammet vauvoista ja isoista, reippaista tuttipullottomista pojista. Voi voi, mitähän tästä tulee?

_DSC0155_1

Minkä ikäisenä teillä on jätetty tuttipullo pois? Kuinka vieroitus sujui? 
Laittakaa parhaimmat vieroitusvinkit jakoon, kiitos!

12. maaliskuuta 2016

Music on world off

Olen viimeaikoina nostalgisoinut vanhojen musiikkisuosikkieni parissa. Eksyin eräänä aamupäivänä Yotubessa kuuntelemaan yhden ikivanhan lempibiisini. Sen kautta aloin kuuntelemaan läpi muitakin teini-Jennin yli kymmenen vuoden takaisia musiikkisuosikkeja. Jaksaa aina ihmetyttää, kuinka näinkin pitkän ajan jälkeen muistaa kaikkien biisien sanat ulkoa, ja kuinka vahvoja tunteita tietyt biisit voivat herättää uudelleen. Niin paljon tuskaa, pahaa oloa, epätoivoa mutta samalla onnellisuutta, puhdasta rakkautta ja selviytymisen tunnetta noissa biiseissä on. Jotenkin tuntuu pahalta muistella, kuinka pimeissä vesissä olen aikoinaan uinut ja kuinka masentunut silloin olinkaan - kuitenkin samalla jopa humaltunut siitä kaikesta masentuneisuudesta, se toi minulle voimaa. Melkein tahdoin olla synkkä ja täynnä tuskaa. Kuten ehkä ikivanhoista irc-gallerian aikaisista tekotaiteellisista kuvistakin huomaa, heh. Pientä nostalgiaa teini-Jennin aivojen sisälle. Tavallaan en koskaan kokenut olevani masentunut, vaikka tiesin sen kyllä sisimmissäni. Ai kamala, kuinka näin jälkikäteen nolottaa katsella näitä kuvia, joissa oon mm. tahrinut itseni huulipunalla "veriseksi" ja poseerannut dramaattisesti. Silloin se oli siistiä, nyt jälkeenpäin ajateltuna jopa vähän häiriintynyttä.

33254005

Kaikki tämä vanhojen aikojen muistelu sai arvoisensa lopun, kun vietin kuluneella viikolla kaksi iltaa Tavastia-klubilla kuuntelemassa yhden kaikkien aikojen lempibändeistäni keikkoja. The Used soitti kaksi ensimmäistä levyään kokonaisuudessaan kahdella upealla keikalla ja kyllä siinä tunteet nousivat pintaan. Mä olen muutenkin sellainen ihminen, että mulle muistot, menneisyys ja vanhat valokuvat ovat tosi tärkeitä ja tunteita herättäviä asioita. Rakastan palata kuvien ja musiikin avulla muistelemaan vuosien takaisia ystäviä, tapahtumia ja tärkeitä hetkiä. Tietyt biisit muistuttavat tietyistä hetkistä, toiset taas ihmisistä, mielentiloista ja tunteista, joita olen kokenut kuunnellessani sitä musiikkia. Toisaalta olen todella iloinen, että tietyt asiat ovat jääneet sinne menneisyyteen, mutta en silti halua unohtaa yhtään asiaa, vaan vaalia niitä hetkiä muistoissani aina. Vaikka olen muuttunut ihmisenä paljon vuosien aikana en ikinä unohda millainen olen ollut ja mitä olen elämässäni kokenut, hyvässä ja pahassa.

40008194

Teiniaikoina kuuntelin musiikkia lähes koko ajan, ipod oli aina taskussa ja kotona levysoitin jumputti aamusta iltaan niin, että vanhempani saivat jatkuvassti huomautella laittamaan volyymia hiljemmalle. Aikoina, jolloin mulla oli vaikeuksia nukkua soitin musiikkia läpi yön nukahtaen siihen. Musiikki oli tapa nauttia, kapinoida, fiilistellä ja paeta maailmaa läpi hyvien ja huonojen aikojen. Mulla on aina ollut tosi laaja musiikkimaku, ja pidän edelleen lähes kaikentyyppisestä musiikista. Jostain syystä lopetin musiikin kuuntelun lähes kokonaan muutama vuosi sitten. En vain kuunnellut musiikkia. Se oli tavallaan ihanaa, olla hiljaisuudessa. Nykyäänkin musiikin kuuntelu keskittyy lähinnä automatkoille tai treenaamiseen, sillä en hirveästi jaksa ylimääräistä äänirasitetta kolmen lapsen seurassa, heistä kun lähtee ihan tarpeeksi meteliä. Mutta musiikin kuuntelu tulee aina olemaan nautinnollista, vaikka sitä tekeekin harvemmin. Silloin hetki tuntuu entistäkin erityisemmältä, kun saa laittaa hyvän biisin soimaan.

Kuvat ovat hyviä esimerkkejä kymmenen vuoden takaisten angstikuvien tyylistä. En kehdanut edes laittaa kamalimpia esille, hahaha.

4. maaliskuuta 2016

The face

Mä en ole kovin hyvä meikkaamaan, enkä edes meikkaa kovin usein. Varmaan just siksi, kun en osaa. Kulmakarvani eivät teiniaikojen idioottimaisen sheivaan karvat pois ja piirrän viivat kulmiksi -vaiheen takia enää kasva kunnolla, joten kulmien korostus on ainoa asia jota naamalleni teen lähes päivittäin. Olen tässä vuosien aikana harjoitellut kulmien korostamista, mutta en edelleenkään ole siinä hyvä. Kulmista tulee aina liian paksut, liian tummat, kummallisen muotoiset tai eripariset. Aiemmin saatoin käyttää ripsiväriä, rajauksia ja luomiväriäkin jonnekin lähtiessä, nykyään en sitäkään. Olen nimittäin minäkin hurahtanut ripsienpidennyksiin.

_DSC0177_2

Monta vuotta seurasin vierestä ystävieni kokemuksia ripsienpidennyksistä, vannoen että minähän en tuollaiseen touhuun lähde. Sitten eräänä kauniina loppukesän päivänä huomasin makaavani ripsihuoltajan penkissä hypisteltävänä. Ystäväni häät koittaisivat muutaman päivän kuluttua ja tiesin jo etukäteen itkeväni. En halunnut tahria meikkejä montaa kertaa päivän aikana, joten suostuin kokeilumielessä laittamaan pidennykset "ihan vaan häitä varten". Aloitin maltillisilla klassisilla pidennyksillä, ja olin heti koukussa! Kuinka ihanaa näyttää hyvältä heti herätessä, naamaa ei tarvitse laittaa mutta on silti siedettävän näköinen heti ovesta ulos astuessa. Nelisen kuukautta huollatin klassisia ripsiä mutta marraskuussa päätin kokeilla volyymeja. Koska mä en käytä juuri ollenkaan meikkiä ajattelin volyymien tuovan hieman klassisia ripsiä enemmän näyttävyyttä kasvoilleni. Tällä hetkellä mulla on C-kaarevat 11-13mm pituiset ripset, jotka mielestäni ovat suhteellisen maltilliset, mutta silti tarpeeksi näyttävät.

Lasten kanssa tohinoidessani saan kyllä olla hieman varuillani ripsien suhteen, sillä turhan usein on käynyt niin, että saan raajasta naamaan ja silmistä karisee puolet ripsistä. Yleensä ripset pysyvät kuitenkin siedettävinä huoltovälin verran. Käyn huollattamassa ripset kolmen tai neljän viikon välein, joskus jopa tiheämmin. Pidän huolta siitä, että menen ajoissa huoltoon, sillä en halua että ripset menevät liian rumasti harottaviksi pitkän huoltovälin takia.

_DSC0201_2

Mulla ei ole kovin hyvä iho, vaan ihoni on kuiva mutta silti helposti rasvoittuva. En yleensä käytä mitään peitetuotteita, annan mieluummin ihoni olla au naturel ja hengittää, kuin että pakkeloisin muutenkin huonokuntoiset ihohuokoset paksun meikkikerroksen alle. Joskus saatan sipaista cc-voidetta joihinkin näppyihin tai tummiin silmänalusiin. Mulla on niin paljon pisamia ja luomia kasvoissa, etten millään määrällä meikkiä kuitenkaan saisi virheettömän näköistä ihoa. Huulten korostamista tahtoisin kokeilla useammin, testata jotain räväkän väristä huulipunaa, mutta se kaatuu aina yritykseen. Olen yrittänyt käydä huulipunaostoksilla, mutta kasvoni näyttävät tottumattomuuttani täysin vierailta värillisissä huulissa. Myös käytännöllisyys menee tässä kokeilunhalun edelle, sillä en pidä siitä tahmaisesta tunteesta jonka huulipuna saa aikaan. Vinkkejä aloittelijalle otetaan vastaan!

Ripsienpidennykset - turhaa ja turhamaista, vai kätevää ja kaunista?