Kaksplus.fi

15. helmikuuta 2016

Yksinäinen viikonloppu

Sami lähti perjantai-iltana Leville viettämään firman pikkujouluja, ja palaa kotiin vasta myöhään tänä iltana. Olen siis ollut yksin lasten kanssa oikeastaan perjantai-aamusta saakka, sillä Sami tuli vain pikaisesti pyörähtämään kotona töiden jälkeen ennen lähtöä. Me ei olla oltu paljoa erossa toisistamme tämän kohta kuuden vuoden yhdessäolon aikana. Pisimmät ajat ovat olleet alle viikon pituisia, joskus Samin inttiaikana ja kesäisin mun ja lasten lomaillessa Kesälahdella ja Samin ollessa töissä. Tämä on myös ensimmäinen kerta kun Sami on näin pitkään poissa kotoa yhtäjaksoisesti. Ollaan toki oltu erossa aiemminkin, mutta ne ovat sattuneet minun reissuiksi niin, että minä olen ollut poissa kotoa joko yksin tai lasten kanssa. Kun olen itse reissussa ikävä ei pääse yllättämään, sillä koko ajan on jotain tekemistä. Kotona yksin ollessa taas se toisen kaipuu vain korostuu. Samin tehtyä pitkää päivää töissä viimeiset puoli vuotta, yhteisten iltojen merkitys on noussut aivan uudelle tasolle. Ne yhteiset hetket ovat olleet ainoa yhteinen aikamme arkisin. Vaikka moni ilta menee muutenkin yhdessä erillään (tehdään omia juttuja), niin se toisen läsnäolo on kuitenkin tärkeää.

Perjantai-ilta meni nopeasti. Äitini vahti poikia sen aikaa kun kyyditsin Samin ja hänen työkaverinsa lentokentälle, ja kotiin palatessani oli jo iltatoimien aika. Jouduin ajamaan lentokentälle kiireesti takaisin, sillä meillä kävi idioottimainen moka ja Samin toinen laukku jäi autoon. Onneksi kerkesin hyvin takaisin kentälle vaikka olin jo suurin piirtein kotipihassa kuullessani vihdoin puhelimen soivan. Lentokin oli lopulta puoli tuntia myöhässä. Lasten mentyä nukkumaan alkoi koti tuntumaan tyhjältä. En ole koskaan tykännyt olla yksin, enkä pidä siitä vieläkään. Samin ollessa poissa kotoa olen aina jotenkin varpaillani. Koko asunto tuntui tyhjältä, kun sitä juttukaveria ei ollut vieressä. Ei tuttua ja turvallista tietokoneen hurinaa eikä sängyssä ketään kenen peiton alle tunkea kylmiä koipiani lämmitettäviksi.

_DSC0106_1

Lauantai-aamuna vein Hugon vanhempieni luokse siksi aikaa, että veisin Joelin ja Alexin mummille. Samin siskon pyytäessä Alexia yökylään suostuin mielihyvin enkä pannut vastaan sillekään, että Joelkin menisi mummille yhdeksi yöksi. En epäröinyt, ettenkö pärjäisi kolmea vuorokautta yksin lasten kanssa, mutta päätin silti käyttää tilaisuuden hyväksi ja oikaista hyvillä mielin matalamman aidan yli. Täytyyhän hyvästä tukiverkostosta ottaa ilo irti! Pojat pääsivät siis kivalle yökyläreissulle mummilaan ja minä ja Hugo saatiin hieman kahdenkeskeistä rauhaa kotiin. Ajelin anoppilasta tyhjällä autolla takaisin vanhempieni luokse brunssille, jossa Hugo odotteli iloisena. Onneksi tuo autoilua vihaava vauveli pääsi välttämään tunnin pituisen tylsän automatkan. Iltapäivä vietettiin vanhempieni luona ja lähdettiin vasta illaksi kaupan kautta kotiin. Ensin olin suunnitellut jotain kivaa tekemistä meille, mutta Hugo ei vielä oikein tajua minkään aktiviteetin päälle. Uskon kuitenkin, että arkinen oleskelukin oli Hugosta hauskempaa, kun sai nauttia äidin jakamattomasta huomiosta. Ilta oli entistä hiljaisempi, kun lastenhuoneestakin kuului vain kolmasosan verran normaalia tuhinaa. Onneksi Sinkkuelämää-maratoni ja jäätelö piristi iltaa, yksinolo tuntui jopa aika mukavalta. Lopulta nukahdin sohvalle kesken ohjelman, hupsista.

_DSC0086_1 _DSC0110_1

Sunnuntai-aamuna löhöiltiin Hugon kanssa vain kotona, siivoiltiin ja hassuteltiin. Joel ja Alex tulivat iltapäivällä kotiin hirmuisen ikävän kanssa! Nämä meidän pojat ovat kyllä niin ihania, kävivät heti halailemaan pikkuveljeään ja olivat iloisia nähdessään toisensa taas! Mammaa taas ei meinannut ehtiä edes halaamaan, kun oli jo kiire leikkimään. Illalla herkuteltiin ystävänpäivän kunniaksi sydämen muotoisilla voileivillä, niin saatiin iltapala tehtyä hieman erityisemmäksi. Ystävänpäivä mielletään (suomenkielisestä) nimestään huolimatta enemmänkin pariskuntien juhlapäiväksi, mutta eiköhän kaikista tärkeintä ole juhlia kaikenlaista rakkautta ja muistaa lähimmäisiään. Ystäviä, perhettä, puolisoa, ketä tahansa tärkeää läheistä. Olisin mieluusti viettänyt ystävänpäivän rakkaani kainalossa, mutta yhdessäolo poikien kanssa on yhtä lailla ihan parasta! Ovathan hekin elämäni tärkeimpiä! Illalla uppouduin taas sohvan pohjalle seuranani jäätelökulho ja elokuva. Ehkä tähän yksinoloonkin tottuu, kun sitä vähän harjoittelee, varsinkin kun tietää ettei ole kyse kuin muutamasta illasta. 

_DSC0140_1

Maanantai kuluu meillä normaalisti kotiarkiaskareiden parissa ja iltapäivällä lähdetään tavalliseen tapaan vauvauintiin. Illalla lasten mentyä nukkumaan jää odotettavaksi vain Samin kotiintulo. Pojat tietävät, että iskä tulee kotiin myöhään illalla kun he jo nukkuvat. Lapset ovat ikävöineet isäänsä, mutta se ei ole kuitenkaan haitannut heidän elämistään. Ollaan juteltu paljon iskän reissusta ja pojista on ollut jännittävää, että iskä on matkustanut lentokoneella. Iltaisin ollaan yhdessä käyty läpi, mitä ohjelmaa meillä on ja mitä vielä tapahtuu ennen iskän kotiinpaluuta. Ikävä on selkeästi sekä Joelin että Alexin uusimpia tunnehavaintoja. Joel puhui jo monta päivää ennen Samin reissua, kuinka tulee ikävä. Yökylästä palatessaan hän kertoi ikävöineensä minua kovasti, silti oli kuulemma ollut hauskaa. Alex taas oli itku kurkussa kertonut siskolleni ikävöivänsä minua ja isäänsä, kun oltiin yhtenä iltana vajaat kaksi tuntia poissa käydessämme katsomassa poikien vastasyntynyttä serkkua sairaalassa. Ikävä on ihan oikeutettu tunne, eikä pidä vähätellä lasten ikävöintiä, vaikka itselle ehkä tuntuisikin pöntöltä. Tärkeintä on, että sanoittaa ja selittää lapselle hänen tunteitaan ja auttaa häntä käsittelemään ne tunteet.  

_DSC0131_1

Joku voi pitää typeränä myös sitä, että aikuinen ihminen ikävöi puolisoaan niin kovasti että sydäntä raastaa, vaikka kyse olisi vain vaivaisesta kolmen vuorokauden mittaisesta reissusta. Minusta ikävöiminen on vain osoitus siitä, kuinka rakas ja tärkeä se toinen on itselle! Terve ikävöinti ja satunnaiset erossa olemiset ovat varmasti suhteelle hyödyllisiä asioita - jos on liian kiinni toisessa saattaa juurtua yhdessäoloon tai jopa alkaa pitämään puolisoa itsestäänselvyytenä. Ikävöidessään toista saa muistutuksen siitä, kuinka ihana se puoliso on! Olisi paljon huolestuttavampaa, jos tuntisi välinpitämättömyyttä toisen poissaoloa kohtaan tai ajattelisi vain, että ei mua haittaa että oot poissa. Ihaninta ikävöinnissä on kuitenkin se, kun saa rakkaansa takaisin kotiin!

4 kommenttia:

  1. Mie kans vihaan yksinoloa, mutta oon tehnyt reissutöitä nyt jo kolme kesää. Ensi kesä saa luvan olla viimeinen reissukesä. Rakastan kotona olemista ja jo se on inhottavaa, kun joutuu kotoa pois, eikä siitä tee yhtään mukavampaa se, kun joutuu eroon miehestä ja koirasta. Tavallaan reissussa olemiseen tottuu ja turtuu, mutta ei se siitä mukavammaksi muutu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, mahtaa olla aika rankkaa tuollainen reissutyö. Nostan hattua sulle, että jaksat sellaista! Meillä oli jokunen vuosi takaperin vaihtoehtona, että Sami alkaisi tehdä reissutyötä - tai siis töitä toisella paikkakunnalla, joka olisi tarkoittanut sitä, että hän olisi viikot poissa ja viikonloput kotona. Onneksi ei sitten lähtenytkään niihin hommiin, olisi kyllä raskasta kaikille olla paljon erossa toisistamme.

      Poista
  2. Puhut kauniisti miehestäsi, sekä ikävöimisestä. Olen samaa mieltä, että ikävä on tärkeä osa rakkauden tunteiden kirjoa! <3 Suloista, että lapsetkin ikävöivät toisiaan ja vanhempiaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!