Kaksplus.fi

27. helmikuuta 2016

Kolmen minuutin hiihtoloma

Me ollaan tällä viikolla vietetty hiihtolomaa. Kerhot ja harrastukset ovat olleet tauolla ja ollaankin otettu ilo irti vapaa-ajasta, kiireettömistä aamuista ja yhdessäolosta. Samilla ei tietenkään lomaa ollut, joten ollaan oltu poikien kanssa keskenämme suurimmaksi osaksi ajasta. Olisi kyllä ollut kivaa keksiä jotain erityistä tekemistä koko perheen kanssa, mutta onneksi meillä on ollut tosi kivaa ihan tällaisella rentoilulomallakin. Me ei päästy hiihtolomalla hiihtämään, koska kukaan meistä ei sitä osaa, mutta ollaan ulkoiltu, leikitty, herkuteltu ja löhöilty senkin edestä. Hiihtoloman oli tarkoitus huipentua viikonloppuna treffipäivään kahdestaan Samin kanssa, mutta hoitopaikan sairasteluiden takia poikien yökyläreissu jouduttiin siirtämään ensi viikolle. Nyt hiihtoloman tunnelmiin!



Rentouttavaa hiihtoloman jatkoa, alkua tai odotusta kaikille! Toivottavasti piditte videosta!

24. helmikuuta 2016

Menetetyt yöunet ja velkakierre

Lueskelin eräänä päivänä keskeneräisiksi jääneitä postauksia luonnoksistani, ja löysin tämän sekavan sepustuksen nukkumisesta. Tästä alkuperäisestä kirjoituksesta on aikaa melko tasan vuosi, mutta huomaan edelleen painivani samojen asioiden kanssa. Muistan mitä suunnittelin kirjoittavani tähän postaukseen, mutta en koskaan saanut aikaiseksi tehdä sitä valmiiksi, joten se jäi lyhyeksi pätkäksi ajatusten virtaa vailla varsinaista pointtia. Mutta ajatus tekstin takana on edelleen vuodenkin jälkeen se sama. Miten oppia menemään ajoissa nukkumaan? 

"Sensaatiohakuinen otsikko hehhe...muokkaa sitä!?

Univelka. Varmaan jokainen pienen lapsen vanhempi tunnistaa termin univelka. Ja miltä se tuntuu. Ja miten se kerääntyy ja kerääntyy eikä siitä pääse koskaan eroon.

Mutta sitten vasta ollaankin pulassa, kun otetaan tietoisesti lisää velkaa, eletään velaksi, kierre on valmis. Harmi vaan, ettei tämä unen kohdalla toimi.

Olen jatkuvasti väsynyt. Meidän perheessä nukutaan suhteellisen hyvin (vauva herää vasta aamuyöstä ja isommatkin nukkuvat pääosin yönsä heräämättä - satunnaista pissahätää tai pahaa unta lukuun ottamatta). Sitten on niitä öitä jolloin kuopus päättää olla hereillä neljä tuntia ja esikoinen juoksuttaa minua makuuhuoneiden välillä satakuusitoista kertaa, jonka jälkeen keskimmäiselle iskee jano ja pissahätä eikä unikaverikaan löydy peittojen seasta.

Valvon joka ilta vähintään puoleen yöhön. Tätäkin postausta luonnostelin ensimmäistä kertaa kello 01:02. Eilen menin vielä myöhempään nukkumaan ja ihan turhan takia (en vaan jaksanut nousta sohvalta, oli puhelinta ja telkkaria ja kaikkea tärkeää koneella). HUOH jatkan joku toinen päivä, kun en jaksa kirjoittaakaan..."


sleep2

Hugo ei enää heräile öisin, poikienkin pissarallit ja heräämiset ovat vähentyneet, mutta univelkaa mulla on edelleen loputtomiin. Samista puhumattakaan. Meillä lapset menevät viimeistään yhdeksältä nukkumaan, ja sen jälkeen alkaa minun ja Samin yhteinen aika. Se yhteinen aika tuntuu niin tärkeältä ja merkitykselliseltä, että laiminlyödään kehojamme ja vähät välitetään unentarpeestamme saadaksemme olla hetken aikaa kahdestaan illalla. Mennään nukkumaan yleensä puoliltaöin, joka jättää Samille huikeat viisi tuntia aikaa nukkua, minulle pari tuntia enemmän. Sami painaa joskus jopa 15 tunnin raskaita työpäiviä mitättömällä unimäärällä ja minäkin huomaan vähäisten yöunien vaikutuksen arjessa. En jaksa olla täysillä mukana lasten jutuissa, olen ärtyinen ja tunnen itseni välillä täysin kyvyttömäksi. En pysty edes ymmärtämään, miten Sami jaksaa vielä lyhyemmillä unilla. Lähes joka ilta me todetaan Samin kanssa, että tänään mennään sitten ajoissa nukkumaan, tänään ei vain pysty valvomaan. Silti sammutetaan valot vasta puolenyön aikoihin. Miten se voi olla niin vaikeaa?! Molemmat tiedetään että väsymyksestä kärsii kaikki, mutta ei vaan saada aikaiseksi tehdä tarpeellista muutosta päivärytmeihimme. Ehkä sitä pikkuhiljaa oppisi? Jos menisi edes viisi minuuttia edellisiltaa aikaisemmin nukkumaan, saisi viikossa jo yli kaksi tuntia enemmän unta.

Olisi niin helppoa, jos univelkojen kanssa pääsisi jonkunlaiseen velkajärjestelyyn. Olisi joku tärkeä virkamieshenkilö, joka tulisi iltaisin pakkonukuttamaan meidät. Siinäpä jollekin insinöörille bisnesidea kehiteltäväksi.

Miten teillä nukkuu aikuiset ja lapset?

15. helmikuuta 2016

Yksinäinen viikonloppu

Sami lähti perjantai-iltana Leville viettämään firman pikkujouluja, ja palaa kotiin vasta myöhään tänä iltana. Olen siis ollut yksin lasten kanssa oikeastaan perjantai-aamusta saakka, sillä Sami tuli vain pikaisesti pyörähtämään kotona töiden jälkeen ennen lähtöä. Me ei olla oltu paljoa erossa toisistamme tämän kohta kuuden vuoden yhdessäolon aikana. Pisimmät ajat ovat olleet alle viikon pituisia, joskus Samin inttiaikana ja kesäisin mun ja lasten lomaillessa Kesälahdella ja Samin ollessa töissä. Tämä on myös ensimmäinen kerta kun Sami on näin pitkään poissa kotoa yhtäjaksoisesti. Ollaan toki oltu erossa aiemminkin, mutta ne ovat sattuneet minun reissuiksi niin, että minä olen ollut poissa kotoa joko yksin tai lasten kanssa. Kun olen itse reissussa ikävä ei pääse yllättämään, sillä koko ajan on jotain tekemistä. Kotona yksin ollessa taas se toisen kaipuu vain korostuu. Samin tehtyä pitkää päivää töissä viimeiset puoli vuotta, yhteisten iltojen merkitys on noussut aivan uudelle tasolle. Ne yhteiset hetket ovat olleet ainoa yhteinen aikamme arkisin. Vaikka moni ilta menee muutenkin yhdessä erillään (tehdään omia juttuja), niin se toisen läsnäolo on kuitenkin tärkeää.

Perjantai-ilta meni nopeasti. Äitini vahti poikia sen aikaa kun kyyditsin Samin ja hänen työkaverinsa lentokentälle, ja kotiin palatessani oli jo iltatoimien aika. Jouduin ajamaan lentokentälle kiireesti takaisin, sillä meillä kävi idioottimainen moka ja Samin toinen laukku jäi autoon. Onneksi kerkesin hyvin takaisin kentälle vaikka olin jo suurin piirtein kotipihassa kuullessani vihdoin puhelimen soivan. Lentokin oli lopulta puoli tuntia myöhässä. Lasten mentyä nukkumaan alkoi koti tuntumaan tyhjältä. En ole koskaan tykännyt olla yksin, enkä pidä siitä vieläkään. Samin ollessa poissa kotoa olen aina jotenkin varpaillani. Koko asunto tuntui tyhjältä, kun sitä juttukaveria ei ollut vieressä. Ei tuttua ja turvallista tietokoneen hurinaa eikä sängyssä ketään kenen peiton alle tunkea kylmiä koipiani lämmitettäviksi.

_DSC0106_1

Lauantai-aamuna vein Hugon vanhempieni luokse siksi aikaa, että veisin Joelin ja Alexin mummille. Samin siskon pyytäessä Alexia yökylään suostuin mielihyvin enkä pannut vastaan sillekään, että Joelkin menisi mummille yhdeksi yöksi. En epäröinyt, ettenkö pärjäisi kolmea vuorokautta yksin lasten kanssa, mutta päätin silti käyttää tilaisuuden hyväksi ja oikaista hyvillä mielin matalamman aidan yli. Täytyyhän hyvästä tukiverkostosta ottaa ilo irti! Pojat pääsivät siis kivalle yökyläreissulle mummilaan ja minä ja Hugo saatiin hieman kahdenkeskeistä rauhaa kotiin. Ajelin anoppilasta tyhjällä autolla takaisin vanhempieni luokse brunssille, jossa Hugo odotteli iloisena. Onneksi tuo autoilua vihaava vauveli pääsi välttämään tunnin pituisen tylsän automatkan. Iltapäivä vietettiin vanhempieni luona ja lähdettiin vasta illaksi kaupan kautta kotiin. Ensin olin suunnitellut jotain kivaa tekemistä meille, mutta Hugo ei vielä oikein tajua minkään aktiviteetin päälle. Uskon kuitenkin, että arkinen oleskelukin oli Hugosta hauskempaa, kun sai nauttia äidin jakamattomasta huomiosta. Ilta oli entistä hiljaisempi, kun lastenhuoneestakin kuului vain kolmasosan verran normaalia tuhinaa. Onneksi Sinkkuelämää-maratoni ja jäätelö piristi iltaa, yksinolo tuntui jopa aika mukavalta. Lopulta nukahdin sohvalle kesken ohjelman, hupsista.

_DSC0086_1 _DSC0110_1

Sunnuntai-aamuna löhöiltiin Hugon kanssa vain kotona, siivoiltiin ja hassuteltiin. Joel ja Alex tulivat iltapäivällä kotiin hirmuisen ikävän kanssa! Nämä meidän pojat ovat kyllä niin ihania, kävivät heti halailemaan pikkuveljeään ja olivat iloisia nähdessään toisensa taas! Mammaa taas ei meinannut ehtiä edes halaamaan, kun oli jo kiire leikkimään. Illalla herkuteltiin ystävänpäivän kunniaksi sydämen muotoisilla voileivillä, niin saatiin iltapala tehtyä hieman erityisemmäksi. Ystävänpäivä mielletään (suomenkielisestä) nimestään huolimatta enemmänkin pariskuntien juhlapäiväksi, mutta eiköhän kaikista tärkeintä ole juhlia kaikenlaista rakkautta ja muistaa lähimmäisiään. Ystäviä, perhettä, puolisoa, ketä tahansa tärkeää läheistä. Olisin mieluusti viettänyt ystävänpäivän rakkaani kainalossa, mutta yhdessäolo poikien kanssa on yhtä lailla ihan parasta! Ovathan hekin elämäni tärkeimpiä! Illalla uppouduin taas sohvan pohjalle seuranani jäätelökulho ja elokuva. Ehkä tähän yksinoloonkin tottuu, kun sitä vähän harjoittelee, varsinkin kun tietää ettei ole kyse kuin muutamasta illasta. 

_DSC0140_1

Maanantai kuluu meillä normaalisti kotiarkiaskareiden parissa ja iltapäivällä lähdetään tavalliseen tapaan vauvauintiin. Illalla lasten mentyä nukkumaan jää odotettavaksi vain Samin kotiintulo. Pojat tietävät, että iskä tulee kotiin myöhään illalla kun he jo nukkuvat. Lapset ovat ikävöineet isäänsä, mutta se ei ole kuitenkaan haitannut heidän elämistään. Ollaan juteltu paljon iskän reissusta ja pojista on ollut jännittävää, että iskä on matkustanut lentokoneella. Iltaisin ollaan yhdessä käyty läpi, mitä ohjelmaa meillä on ja mitä vielä tapahtuu ennen iskän kotiinpaluuta. Ikävä on selkeästi sekä Joelin että Alexin uusimpia tunnehavaintoja. Joel puhui jo monta päivää ennen Samin reissua, kuinka tulee ikävä. Yökylästä palatessaan hän kertoi ikävöineensä minua kovasti, silti oli kuulemma ollut hauskaa. Alex taas oli itku kurkussa kertonut siskolleni ikävöivänsä minua ja isäänsä, kun oltiin yhtenä iltana vajaat kaksi tuntia poissa käydessämme katsomassa poikien vastasyntynyttä serkkua sairaalassa. Ikävä on ihan oikeutettu tunne, eikä pidä vähätellä lasten ikävöintiä, vaikka itselle ehkä tuntuisikin pöntöltä. Tärkeintä on, että sanoittaa ja selittää lapselle hänen tunteitaan ja auttaa häntä käsittelemään ne tunteet.  

_DSC0131_1

Joku voi pitää typeränä myös sitä, että aikuinen ihminen ikävöi puolisoaan niin kovasti että sydäntä raastaa, vaikka kyse olisi vain vaivaisesta kolmen vuorokauden mittaisesta reissusta. Minusta ikävöiminen on vain osoitus siitä, kuinka rakas ja tärkeä se toinen on itselle! Terve ikävöinti ja satunnaiset erossa olemiset ovat varmasti suhteelle hyödyllisiä asioita - jos on liian kiinni toisessa saattaa juurtua yhdessäoloon tai jopa alkaa pitämään puolisoa itsestäänselvyytenä. Ikävöidessään toista saa muistutuksen siitä, kuinka ihana se puoliso on! Olisi paljon huolestuttavampaa, jos tuntisi välinpitämättömyyttä toisen poissaoloa kohtaan tai ajattelisi vain, että ei mua haittaa että oot poissa. Ihaninta ikävöinnissä on kuitenkin se, kun saa rakkaansa takaisin kotiin!

9. helmikuuta 2016

Herkullisen tiistain resepti

Tänään sateisen tiistain kunniaksi päätin järjestää pojille pienen yllätyksen välipalalla. Taioin heille upeat banana split-annokset! Meillä ei ole tiettyä karkkipäiväpolitiikkaa tai rajoituksia, mutta pyritään jättämään herkuttelut viikonlopuksi. Yhdessä vaiheessa käytettiin herkkuja liiankin usein houkuttimena syödä nätisti ja pojat alkoivat vaatia jälkkäriä lähes jokaisen aterian jälkeen, joten täytyi tiukentaa sääntöjä hieman tuohon viikonloppupainotteiseen herkutteluun. Meillä ei kuitenkaan mässäillä ylenpalttisesti. Viime viikonloppuna Joelin ollessa kanssani kaupassa hän sai valita itselleen ja Alexille irtokarkkihyllystä muutamat karkit, jotka sitten kotona jaettiin perjantain ja lauantain pusseihin. Perjantaiksi kolme karkkia, lauantaiksi neljä - tuo pieni määrä riitti saamaan lapset tyytyväisiksi ja tuomaan jotain pientä erityisyyttä viikonloppuun. Joelin ja Alexin kohdalla en juurikaan rajoittanut herkkujen syöntiä, vaan he maistelivat kakkua yksivuotissynttäreillään ja ovat siitä asti saanut makeisia silloin tällöin. Hugon kohdalla olen ollut paljon tiukempi, ja hänen herkuttelunsa ovatkin vuoden ja neljän kuukauden elämänsä aikana jääneet suurin piirtein muutamaan piparkakkuun ja yhteen pieneen jäätelöannokseen. 

_DSC0104_1 _DSC0116_1 _DSC0148_1 _DSC0146_1 _DSC0188_1

Tänään kuitenkin Hugokin sai oman pelkistetyn banana split-annoksen. Hugon annoksesta jätin pois karkit, strösselit ja suklaakastikkeen ja lisäsin annokseen niiden sijaan hedelmäsosetta ja talk-muruja. Poikien annoksiin taas tuli banaania, jäätelöä, kermavaahtoa, karkkia, strösseliä ja suklaakastiketta. Oikeat superherkkupommit! Herkkuvälipalan äärellä pojat keksivät toinen toistaan naurettavampia vitsejä ja kikatettiin kippurassa koko joukko. Olipa kerran perunaranskalainen jonka yli ajoi auto, sitten siitä tuli perunamuussia! Olipa kerran Alex joka kylpi jugurtissa! Olipa kerran paloauto josta tuli roskisauto! Olipa kerran pieni poika joka muuttui jäätelöksi! Ehdittiin hädin tuskin syödä jäätelöt naurun lomassa, ennen kuin ne sulivat. Mikä ilon päivä!

_DSC0136_1 _DSC0165_1 _DSC0252_1

Mutta sitten jäätelö loppui!

Me ollaan muuten kinasteltu aiheesta karkkipäivä vai ei? Samin kanssa vaikka kuinka monta kertaa pääsemättä yhteisymmärrykseen linjauksen suhteen. Sami puoltaa karkkipäivää, koska ajattelee että lapsille on selkeää tietää että x päivänä saa syödä herkkuja ja muulloin ei. Se vähentäisi kuulemma kinuamista muina päivinä, kun tietää että karkkipäivä on se tietty päivä. Minusta taas riittäisi sopia, että viikonloppuisin voi herkutella, muttei tarvitsisi niin tarkkaan määritellä koska sen herkuttelun aika on. Mielestäni tarkkaan määritellystä karkkipäivästä ei ole mitään erityisempää hyötyä, vaan että herkutteluhetket voi sopia tilanteen mukaan. Riittää, että hommassa on kohtuus ja järki. On mielenkiintoista nähdä, kuinka omat taustat vaikuttavat kasvatustyyleihimme. Sami puoltaa karkkipäivä-politiikkaa, koska on itse kokenut sen ja todennut sen hyväksi. Meidän perheessä taas erillistä karkkipäivää ei ollut, vaan karkkia syötiin sopivissa tilanteissa, ja tämä selkeästi vaikuttaa omaan mielipiteeseeni parhaasta ratkaisusta lapsillemme. Kuulisin mielelläni millaisia herkuttelusääntöjä teidän perheissä käytetään? Miksi juuri sellaiseen ratkaisuun on päädytty?

6. helmikuuta 2016

Jalat, joille housut eivät sovi

Mulla on kummallisen mallinen vartalo, joka tuntuu olevan varsin epäsopusuhtainen. Tämä piirre korostuu erityisesti leveissä hartioissa ja parittomassa alavartalossa. Hartiat nyt ovat mitä ovat, mutta alavartalon takia housujen ostaminen on ollut mulle aina todella hankalaa, kun hyvin istuvia malleja ei löydy. Kolmen raskauden riepottelema vartalo on käynyt entistä hankalammaksi Hugon syntymän jälkeen. Aluksi en mahtunut omiin housuihini raskauskilojen ja muutenkin muuttuneen vartalon takia, ja sitten vihdoin kun housut alkoivat mennä taas päälle ne olivatkin tulleet aikansa loppuun ja kuluivat yhtäkkiä kaikki puhki haaroista tai polvista. Polvista revenneet housut on toki jossain määrin oikein muodikkaat, mutta haarovälin tuuletusaukoista en oikein innostu. Uusia housuja olisi siis löydettävä. Olen käynyt housukaupoilla kymmeniä kertoja sitten Hugon syntymän, kokeillen läpi kaikkien kauppojen kaikki mallit kuitenkaan löytämättä yhtään istuvaa paria. Mun alavartalon ongelma on siis se, että housut ovat aina joko liian kireät vyötäröltä mutta sopivan istuvat reisistä, tai vaihtoehtoisesti reisistä aivan liian löysät ja vyötäröltä sopivat. Mulla on leveään lantioon suhteutettuna kapeat reidet ja olematon pylly. Teininä kavensin itse housunlahkeet sopimattomista housuista, mutta nykyään se tuntuisi liian vaivalloiselta, eikä lopputuloskaan varmaan olisi kovin kaunis vinoine saumoineen. Vaihtoehdoiksi jää siis ostaa pussilahkeiset housut hyvin istuvalla vyötäröllä, tai lahkeista sopivat housut joiden kanssa joutuu kulkemaan nappi auki tai jenkkakahvat umpipuristuksissa. Mutta pitäisi olla just eikä melkein.

Kuluneella viikolla viimeisetkin vanhat housuni repesivät haaroista ja itku kurkussa jo mietin tulevia epätoivoisia housuostoksia. Ostin syksyllä kivat mustat jegginsit, mutta nekään eivät enää muutamien pesujen jälkeen palaudu ennalleen, vaan roikkuvat löysinä reisistä polviin saakka. Tällä kertaa kuitenkin kävi tuuri, sillä löysin jopa kolmet itselleni sopivat housut! Jouduin kyllä pitkään neuvottelemaan myyjien kanssa esimerkiksi siitä, kuinka paljon housut venyvät käytössä ja uskallanko ottaa tosi napakan tuntuiset housut siinä uskossa että ne tulevat venymään sen vähäisen määrän jota tarvitsenkin saadakseni mukavan tuntuiset housut.

_DSC0261_1 _DSC0250_1

Ensimmäiset housut löytyivät Cubuksesta, joka on aiemmin ollut ainoa toivoni hyvien housujen löytämiseen, ja joista kaikki ne vanhatkin housuni on ostettu. Olin jopa tosi iloinen mahtuessani saman kokoisiin housuihin kuin ennen kolmatta raskautta! Kotona huomasin kuitenkin, että housut olivat kokoa pienemmät kuin vanhat housuni. Olin todella ihmeissäni, miten voin mahtua pienempiin housuihin nyt, vaikka painoa on varmaan neljä kiloa enemmän kuin ennen kolmatta raskautta ja vyötäröllä runsaasti enemmän löysää nahkaakin. Shoppailureissulta palatessani näytin ostoksiani Samille ja silloin nämä kyllä tuntuivat vielä turhan tiukoilta, mutta seuraavana aamuna vetäessäni ne jalkaan ne istuivat jo täydellisesti, kiitos yön aikana kadonneen ruokaturvotuksen edellispäivältä. Ei parane syödä nämä jalassa hehehe. 

_DSC0178_1 _DSC0227_1

Toiset housut löytyivät H&M:ltä. Vierastan tätä väriä ehkä hieman, mutta siniset farkut on kuitenkin sellainen perusvaate, joka pitäisi löytyä jokaisen ihmisen vaatekaapista, että parempi olisi vaan oppia käyttämään näitä. Nämä voisivat olla aavistuksen tiukemmat lahkeista, mutta ehkä se on ihan hyvä, etteivät housut ole ihan makkarankuoret kuitenkaan. Tykkään kyllä tosi tiukoista housuista, sillä ne saa mut tuntemaan itseni ryhdikkääksi ja timmiksi, vaikken sitä oikeasti ole. Supertiukat housunlahkeet on mun mielestä jopa mukavat! Vyötäröltä jos taas kiristää liikaa, niin se on vain ahdistavaa ja epämukavaa, ei pysty istumaan tai liikkumaan luonnollisesti. 

_DSC0089_1 _DSC0128_1

Kolmansien housujen kohdalla epäröin aika pitkään. Nahkajäljitelmähousut löytyivät Vilasta ja myyjä kehui näitä maasta taivaaseen. Aluksi en meinannut edes kokeilla housuja, mutta vedin ne nyt silti jalkaan myyjän kertoessa, että ovat suurin piirtein kaupan suosituin tuote ja että ainakin kaikilla työntekijöillä ja vakioasiakkailla on nämä housut. Saadessani housut jalkaan tajusin myyjän olleen oikeassa, nää ihan tosi tuntuu höyhenen kevyiltä jalassa, joustaa hyvin ja näyttävätkin yllättävän kivoilta. Epäröin juurikin lähinnä tuota materiaalia, mutta turhaan. Nämä ovat omasta mielestäni myös aavistuksen liian ilmavat reisien kohdalta, mutta kuulemma nämä eivät veny käytössä niin paljoa, että sitä edes huomaisi. Kyselin vielä samaiset housut omistavalta kaveriltakin mielipidettä, sillä pelkään aina housuja ostaessani, ettei ne pysy muodossa pitkään vaan löystyy peruuttamattomasti. Kaveri oli samaa mieltä, ettei ole huomannut housujen löystyneen lainkaan edes ahkerassa käytössä. 

Ja näin yhtäkkiä olinkin kolmen uuden housuparin onnellinen omistaja! Olin varautunut vuodattamaan verta, hikeä ja kyyneleitä pukukopeissa edes takas ravaten ja palaavani silti kotiin tyhjin käsin. Tämä ostosreissu vaatikin kyllä miljoonien eri housujen kokeilemista, mutta olen niin tyytyväinen että sieltä huonosti istuvien joukosta sitten löytyikin jopa näin monet sopivat housut! Vaaleanharmaita farkkuja jäin vielä kaipaamaan, mutta sellaisia ei kaupoissa ainakaan nyt ollut tarjolla. Ehkä löydän vielä sellaisetkin joskus rikkinäisten tilalle. Jee! Oon niin iloinen että vosin pomppia vaikka kuuhun asti! Pieni askel ihmiskunnalle, jättimäinen onnistuminen Jennille!

Onko muita joilla on ongelmia löytää itselleen sopivia housuja? Mitkä ovat teidän luottohousut?

2. helmikuuta 2016

Hei hei, tammikuu!

Vuotta 2016 on takana kuukausi. Minusta tuntuu, että koko tammikuu lipui ohitse kuin sumussa. Uusi vuosi vietettiin kotona flunssaisina, ja tuntuu että olen sairastellut siitä asti koko ajan, välillä pahemmin, välillä lievemmin. Oma jaksaminen on ollut kortilla, mutta onneksi sentään lapset ovat pysyneet verrattain terveinä. Tammikuun puolessa välissä Sami kävi silmien laserleikkauksessa ja jäi sitten reilun viikon sairaslomalle. Pyhien ja leikkauksen takia työpäiviä kertyi vain kaksitoista, eli ainakin yhteistä aikaa ollaan saatu tankata hieman enemmän. Harmittaa, että joku on koko ajan ollut puolikuntoisena, koska sen takia ei saatu juuri mitään erityistä kivaa tehtyä koko perheen kesken. 

_DSC0108_1

Vuosi on kaikesta huolimatta lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Kerho, muskari, vauvauinti ja Joelin uimakoulu saavat päivät kulumaan lähes huomaamattomasti. Ollaan keretty ottamaan myös omaa aikaa sekä kahdenkeskeistä aikaa Samin kanssa. Minä vietin jälkijouluja tyttöporukalla ja Sami näki kavereita, käytiin ystäväpariskunnan luona syömässä ja vietettiin treffi-iltaa elokuvissa. Ensimmäisen kuukauden parisuhdeaika-tavoite tuli siis ainakin täytettyä. Pyritään nyt pitämään kiinni siitä, että pojat menevät yökylään ainakin yhdeksi yöksi kuukaudessa, jolloin saamme olla ihan kunnolla kahdestaan tai vaikka nähdä kavereita ja bilettää teinien tavoin. 

_DSC0052_12

Tällä hetkellä minusta tuntuu, että kaipaan paljon lapsivapaata. Viihdyn lasten kanssa, mutta kaipaan omaa aikaa. Välillä sitä tulee jopa mietittyä, miltä elämä näyttäisi jos olisi vielä lapseton. En ole ikinä kokenut jääväni paitsi mistään sen takia, että olen perustanut perheen nuorena, enkä kadu sitä. Silti joskus tulee näitä vaiheita, jolloin haluaisi keskittyä enemmän itseensä ja olla vähän vapaampi. Olen ollut nyt viisi vuotta kotiäitinä ja kyllä se välillä tuntuu puuduttavalta. Joskus kaipaan työelämään, muiden aikuisten keskuuteen, pois kakkavaippojen ja päiväunien luota. Silti kavahdan päiväkotirumbaa ja koen lasten paikan olevan kotona kanssani vielä vähän aikaa. Pikkulapsivuodet menevät nopeasti ja ehtii sitä töihin mennä myöhemminkin. Onneksi meillä on hyvä tukiverkosto jonka avulla omaa aikaa järjestyy ihan riittävästi, kun tuntuu että pää tarvitsee tuulettumista.

_DSC0052_1

Helmikuu jatkuu samalla hulinalla kuin mihin tammikuu loppui. Harrastukset pyörittävät arkea, Sami painaa pitkää päivää töissä ja siinä sivussa yritetään nauttia hyvistä hetkistä. Sami viettää pitkän viikonlopun firman pikkujouluissa Levillä, keksitään jotain mukavaa tekemistä lapsivapaallemme ja päästään tuoksuttelemaan toivottavasti pian syntyvää poikien ensimmäistä serkkua. Omat lapsihaaveeni ovat kuin villein vuoristorata, välillä tuntuu vahvasti siltä, että nämä lapset riittävät, toisaalta taas mieleen hiipii ajatus vielä neljännestä vauvasta. Onneksi senkään asian kanssa ei ole kiirettä tehdä päätöksiä. Olen sellainen ihminen, joka tykkää suunnitella elämänsä kymmenen vuotta eteenpäin, ja yritänkin tässä opetella elämään hetki kerrallaan ilman stressiä tulevaisuudesta. Kyllä elämä kuljettaa meidät sinne suuntaan minne meidän on tarkoitus kulkea.