Otsikkoon kiteytyy lapsuudenkodissani opittu määritelmä kaksikielisyydelle ja kielten sekoittelulle. Sekaspråk, eli sekakieli. Kaksikielisissä perheissä ja etenkin pienten lasten puheen oppimisen alkuajoilla kahden kielen keskenään sekoittaminen on tietääkseni aika yleistä. Pieni lapsi oppii yksittäisiä sanoja molemmilla kielillä ja alkaa pikkuhiljaa muodostamaan sanoista lauseita. Kielet saattavat sekoittua keskenään niin, että joka toinen sana on eri kieltä. Meillä on pyrkimyksenä erotella kielet toisistaan, ja säännöstellä sitä, kuka puhuu kenellekin mitä kieltä. Kuitenkin, meidän perheen puheeseen on juurtunut muutamia sanoja, jotka ovat juurikin tähän sekaspråk-määritelmään kuuluvia. Hyvänä esimerkkinä tästä on legogubbe, joka on Saminkin käytössä legoukon sijaan.

Hugo saavuttaa lauantaina vuoden ja neljän kuukauden iän, eikä vieläkään puhu juuri mitään. Hän on selkeästi puheenkehityksellisesti isoveljiään jäljempänä, sillä sekä Joel että Alex oppivat ensimmäisiä sanojaan siinä yhden vuoden iän paikkeilla, ja siitä eteenpäin sanoja on opittu tasaiseen tahtiin. Joel puhui kaksivuotiaana vielä takkuisesti ehkä kahden sanan lauseita, siinä missä Alex taas sepusteli sujuvasti neljänkin sanan lauseita. Hugon tämänhetkiseen sanavarastoon kuuluu ainoastaan muutama tarkoituksenmukainen sana, mutta omaa pölötystä kyllä riittää. Hugo osaa sanoa mamma, oho, hami (tarkoittanee Samia), nö (snö=lumi) ja hu hu (koiran ääni). Listan viimeiset kaksi sanaa on opittu tässä muutaman päivän sisään.

Joel ja Alex puhuvat keskenään suomea, sillä Alexin opetellessa puhumaan ruotsi ei oikein taittunut ja täten suomi tuli yhteiseksi kieleksi. Pitkän aikaa tämä hieman närkästytti minua, sillä olin jotenkin oletusarvoisesti ajatellut heidän puhuvan ruotsia keskenään, kuten minäkin olen puhunut sisarusteni kanssa. Yritin kehoittaa lapsia puhumaan toisilleen ruotsiksi tuloksetta, joten annoin periksi. Olen miettinyt, voiko "väärän kielen" puhuminen vaikuttaa kerhossa tai myöhemmin koulussa negatiivisesti, kun tarkoitus olisi puhua sitä ruotsia. Kerhosta ei olla ainakaan saatu palautetta suomen puhumisesta, sillä siellä muutama muukin puhuu lähinnä suomea ja pojat kommunikoivat ainakin ohjaajien kanssa ruotsiksi. En tiedä puhuvatko pojat kavereilleen ruotsia vai suomea, enkä tiedä puhuvatko he ollenkaan ruotsia toisilleen kerhossa. Kotona he saattavat silloin tällöin vaihtaa muutaman sanan ruotsiksi. Monesti lauseet ovat myös tyyliä "Voitko tulla tuonne rummiin byggaamaan kanssani legoilla?" (=Voitko tulla tuonne huoneeseen rakentamaan kanssani legoilla) tai "Tämä brandmanni menee nyt tuonne brandstationille ja sammuttaa brandin" (=Tämä palomies menee nyt tuonne paloasemalle ja sammuttaa palon). Eli vääränkieliset sanat taivutetaan lauseen pääkielen kieliopin mukaan, tuloksena todella sekavaa kielenkäyttöä ja kummallisia sanamuunnoksia.

Hugon syntymän jälkeen olen yrittänyt saada Joel ja Alex puhumaan Hugolle ruotsia, toiveena alun perin ehkä käännyttää heidät puhumaan ruotsia toisilleenkin ajan mittaan. Lopputulos on kuitenkin entistä sekvampi yhtälö, sillä suomi on pysynyt Joelin ja Alexin välisenä kielenä, mutta kumpikin puhuu Hugolle ruotsia. Toistaiseksi se on vain hassun kuuloista, mutta kieltämättä jännittää miten tilanne tulee tästä vielä etenemään Hugon alkaessa puhumaan isoveljilleen takaisin. Minkä kielen hän valitsee? Millainen yhtälö on kolme yhdessä leikkivää veljestä jotka kaikki puhuvat eri kieltä toisilleen? Ehkä silti olisi parempi, että lasten välinen kieli olisi kaikilla sama, mutta kuten on jo Joelin ja Alexin kohdalla todettu, ei sitä noin vain lähdetä muuttamaan.
Onko muilla kaksikielisillä perheillä samanlainen tilanne, että sisarukset puhuvat eri kieliä keskenään?