Kaksplus.fi

11. marraskuuta 2015

Joskus olen huono äiti

_DSC1059_1

Äitiyden tie on raskas taival, jota edetessä kohtaa suurta ja pientä, iloja ja murheita. Monesti äideistä ajatellaan, että heidän pitäisi jaksaa ikuisesti, olla menettämättä hermojaan ja aina asettaa lapsensa etusijalle. Ikinä ei saisi hermostua ja aina pitäisi hymyillä ja olla vahva. Koska kukaan ei ole täydellinen, kerron teille muutaman asian, jotka ovat hermostuttaneet minua viime aikoina. Äitiys ei aina ole helppoa, joskus se kiristää hermoja niin että tekisi mieli karjua tyynyn sisään ja lukittautua makuuhuoneeseen piiloon koko päiväksi. Olen luonteeltani muutenkin temperamentinen ja äkkipikainen, joten omalla äidiksi kasvamisen tielläni eniten voimaa on vienyt juuri kärsivällisyyden harjoittelu ja pienen lapsen ymmärtäminen. Sen ymmärtäminen, että asiat jotka ovat aikuisille itsestään selviä, eivät ole sitä lapselle - ei ilman opettamista, selittämistä ja kärsivällisyyttä.

_DSC1079_1

Joskus hermostun liian helposti ja turhaudun lapsiin, vaikka he eivät tee mitään varsinaisesti väärin. Kun pyydän apua kotitöihin, ketään ei kiinnosta. Kyllä meillä autetaan jos käsketään, mutta pyydettäessä vapaaehtoisia auttajia ei näy. Mutta auta armias, jos pyydän leikkimään nätisti tai katsomaan ohjelmaa sen aikaa, että saisin jonkun homman rauhassa tehtyä - silloin nilkoissa parveilee kolmin kappalein innokkaita pikku apureita. Kuten tänään - järjestin kaikki kengät ja ripustin eteisessä lojuneet vaatteet naulakkoon päästäkseni imuroimaa hieat lattialta. Käänsin selkäni hakeakseni imurin, kun kuin salaman iskusta olohuoneesta ampaisi yksivuotias tornado tuhoamisretkelle. Kuten arvata saattaa, oli kengät taas pitkin lattiaa ja hiekat lapsen housuissa. Siirsin pojan pois uudelleen ja uudelleen, mutta jokaisella imurin liikkeellä hänen oli pakko könytä juuri eteeni. Samalla joku heittää minua pallolla selkään ja toinen vetää avuliaasti imurin johdon seinästä. Tuskin pojat sitä kiusallaan tekivät, mutta ärsytti niin vietävästi!

_DSC1086_1

Autossa minulla on kaksi virallista apukuskia, joiden lisäski kolmas edelleen harrastaa äänihuulten avaamisharjoitteluja lähes jokaisella automatkalla. Autolla ajaessa pitäisi muutenkin keskittyä tarkkaan, eliminoida ylimääräiset ärsykkeet ja pysyä rauhallisena ratin takana. Mutta miten se sujuu, kun takapenkiltä huudetaan huonoja ajo-ohjeita koko matkan ajan, tai sitten huudetaan muuten vaan? "Punainen valo, vihreä valo, mamma mikset aja, mene jo, LAITA VILKKU PÄÄLLE, punainen, vihreä, sininen, aja, käänny, pysähdy, väärä suunta! Ollaanko jo perillä, en jaksa odottaa!" Pitäisi olla kärsivällinen, iloita lapsen kiinnostuksesta, selittää ja kertoa. Mutta useimmiten tekee mieli vaan tiuskia, että kuunnelkaa nyt sitä musiikkia ja olkaa ihan hiljaa, osaan kyllä ajaa ihan itse! Voisin melkein jo ryhtyä ajo-opettajaksi, kun olen selittäyt kaikki liikennesäännöt takapenkin oppilaille tuhanteen kertaan.

Millaisissa tilanteissa te olette huonoja vanhempia?

10 kommenttia:

  1. Mä menetän hermoni helpoiten iltaisin. Päivisin oon todella kärsivällinen, mutta iltaisin kärsivällisyys häviää helposti. Kyllä siinä vaiheessa vaan hermo menee, kun yksi suihkuttaa minut litimäräksi, toinen tursuttaa shampoot lattialle, jolloin kolmas liukastuu :D Joskus on yksinkertaisesti huonoja hetkiä, jolloin kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Onneksi niiden hetkien avulla ymmärtää, miten ihania ne ihanat hetket sitten on. Ja onneksi niitä ihania hetkiä on kuitenkin sen 99% ajasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, näin ulkopuolisen kulmasta aina naurattaa, mutta ymmärrän tuskasi tuollaisina tapahtumarikkaina päivinä :D Tuo on ihan totta, että huonojen hetkien myötä ymmärtää arvostaa niitä hyviä ja ihania hetkiä :)

      Poista
  2. Mullaki sama et hermot menee nopeasti...ja tuolla meidän 2veellä on alkanu kauhea kyselyikä.. Kysyy tyhmiä kokoajan. esim jos esikoinen päiväkodissa niin kyselee "missä julia" vaikka tietää. ja voi toistaa kysymystä tuhat kertaa -.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha :D Joskus on vaan ärsyttävää, kun lapsi ei tajua, mutta eihän sille toisaalta voi mitään, kun se kuuluu asiaan :D

      Poista
  3. Ehkäp kaipaat jotain muuta hommaa jo kun kotona olemista.
    Itselläni se näkyi kun aloin äksyilemään kaikille. Mies sai myös osansa ja sanoikin että ehkä on aika laittaa nuorin hoitoon ja mennä töihin.
    Sitä päätöstä en ole katunut.
    En ole enää niin äksy ja hermoileva, saa omaa aikaa vaikka onkin töissä mutta silti.
    Kukaan ei huuda/ roiku kintuissa ja joskus jopa saan olla hetken yksin kotona kun muksut on koulussa/ hoidossa ja pääsen aikaisemmin kotiin itse.
    Mitä enemmän muksuja niin sitä enemmän meteliä, sotkua yms.
    On se rankkaa olla kotiäiti.
    Tsemppiä arkeen :)
    Kuitenkin lapset kasvaa ja elämä helpottuu sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, että tunnistit tuon fiiliksen ja ratkaisunne auttoi perhettänne parempaan suuntaan :)
      Tavallaan ymmärrän tunteesi, ja joskus mustakin tuntuu just siltä, että tekis mieli tehdä jotain ihan muuta ku olla autoleikkien tuomari ja kakkavaippojen vaihtaja :D
      Kiitos kommentista ja omista kokemuksistasi :)

      Poista
  4. Meillä 4 ja 3 vuotiaat ja nykyään meillä kinastellaan vähänväliä. Välillä tuntuu että eivät osaa leikkiä nätisti hetkeäkään. Erotuomarina olo on raskasta..Tai jos käsket siivoomaan lelut paikoilleen niin puuttuu korvat täysin, sotkea kyllä osataan ;) kyllä äitiys on vaativa homma ja välillä poden huonoa omaatuntoa illalla jos oon huutanut täällä päivällä lapsille vaikka välillä ihan aiheestakin. Huonoa omaatuntoa lisää välillä myös se että ei aina jaksa olla niin kärsivällinen, lapset on välillä tosi hitaita ja se on ärsyttävää varsinkin jos on tosi kiire johonkin. Tai jos kauppareissulla (mitkä meillä tehdään usein jalkaisin arkena) kummaltakin muksulta katoaa jalat eikä jakseta kävellä vaan halutaan syliin.. yritäppä siinä kauppakassien ja sylivauvojen kanssa kävellä kotiin... tosiaan välillä tekis mieli vaan sulkeutua vessaan ja odottaa että mies tulee töistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tiiän tasan miltä toi tuntuu! Hetkessä raivostuttaa ja myöhemmin sitten kaduttaa, jos ei jaksa olla tarpeeksi kärsivällinen :( Onneksi lapset ei mee rikki ja tärkeintähän on se, että tajuaa itse käytöksensä vanhempana. Ensi kerralla jaksaa ehkä taas hieman paremmin pitää päänsä, kun lapset käy hermoille... :D

      Poista
    2. Ihan kuin mun kirjoittama! Mulla vielä saman ikäisetkin tappelupukarit täällä. Eniten ehkä ärsyttää se, että mikään ei mee jakeluun ja joudun jankuttamaan ja lopuksi karjaisen, jolloin vasta menee perille ja nokka pystyssä lähdetään jupisemaan ku äiti on niin niin tyhmä.. Varsinkin xboxia jatkuvasti rämpätään, yritän samalla tehdä ruokaa ja monta kertaa sanon että älä koske kun menee rikki. Kuuroille korville menee. Lopuksi karjaisen sen älä koske jolloin se loppuu saman tien, nuorempi yleensä sanoo vielä nokka pystyssä "Joo joo sitten.." siis tosi ärsyttävää! Meille syntyy talvella kolmas, kauhulla odotan miten tää meidän sirkus sitten muuttuu.. Välillä olo on kuin olis eläintarhan apinahäkissä... :'D

      Poista
    3. Voi hitsi! Kolmas lapsi kyllä tuo oman mausteensa soppaan :D onnea vaan! Meillä ei aina edes se karjaisu auta, vaikka yleensä siitä seuraa takaisin just tuollainen näsäviisas "no joo joo"-huuto ja sit kaikkia taas hermostuttaa ja huutokonsertti on pystyssä. Apinahäkki on kyllä kuvaileva :DD

      Poista

Kiitos kommentista!