Kaksplus.fi

30. marraskuuta 2015

Tervetuloa, joulufiilis!

joulu2

Viime päivinä meidänkin kodissa on alettu valmistautumaan joulun tuloon. Yleensä pyrin välttämään jouluhössötystä, kunnes on joulukuu, mutta nyt ensimmäisen adventin ollessa jo marraskuun puolella ja jonkun muun tuntemattoman mielenvikaisuuskohtauksen takia olen lipsunut. Ei ole mitenkään salaista tietoa, että olen jonkun asteen jouluvihaaja. Lastensaannin jälkeen joulunvietto on saanut ihan uuden merkityksen ja yhtäkkiä huomaakin haluavansa laittaa kotia, suunnitella lahjoja ja luoda tunnelmaa. On sitä päästy jo uhkailemaan ikkunoissa kurkkivilla tontuillakin, heh. Huomenna alkaa joulukalenteri, joka on meillä joulusukka, johon ilmestyy yön aikana pieniä lahjoja tai herkkuja. Sukka-kalenterin lisäksi pojilla on perinteiset paperiset kalenterit, tänä vuonna en halunnut suklaakalentereita ollenkaan. En kyllä halunnut viime vuonnakaan, mutta pojat saivat sellaiset jostain niin pääsivät sitten niitä suklaita mutustelemaankin pitkin joulukuuta mamman vastustelusta huolimatta.

IMG_20151126_203453 IMG_20151130_204251 joulu1

Viime viikolla leivottiin joulutorttuja ensimmäistä kertaa. Joel ja Alex saivat tehdä torttunsa alusta asti itse - ihan söpöjä niistä tuli. Tänään taas askarreltiin lumihiutaleita ikkunoihin ja koristeltiin kotia hieman. Poikia ei kovasti lumihiutaleiden teko kiinnostanut, joten sain väkertää keskenäni. Googlen avulla tekeleistäni tuli jopa oikeasti hienoja! Olen aloitellut paketointiurakkaakin, vaikka lahjanarut vielä puuttuvatkin ensimmäisistä paketeista. Yhdessä asiassa olen sentään hyvä - osaan ostaa lahjoja etukäteen pitkin vuotta eikä kaikkia lahjaostoksia tarvitse jättää viimetinkaan. Toisaalta, en tiedä onko se sittenkään hyvä asia, meinasin nimittäin ostaa samat lahjat uudestaan unohdettuani, että olen jo ostanut ne. Lähipiirin lahjaideat olen kerännyt listaksi ja tiedän suurin piirtein mitä ostaa kenellekin. Tykkään antaa lahjoja, mutta en halua lahjojen olevan kaikki kaikessa. Pojat saavat meiltä muutaman toivelahjan ja joitain käytännöllisiä juttuja - sukulaisilta tulee kuitenkin paketteja ihan riittämiin. 

Joulufiiliksiä Instagramissa @jenskujne

28. marraskuuta 2015

Hei hei, hiukset!

_DSC1468_1 _DSC1422_1 _DSC1426_1

Tänään aamulla marssin luottokampaajalleni yhdellä tavoitteella: pelastaa hiukseni! Mulla on todella ohut ja hauras hiuslaatu, ja kuontaloraukka on kärsinyt raskauksien ja imetyksien aikana paljon. Latvani ovat olleet todella huonossa kunnossa ja värikin oli haalistunut niin rankasti pois, että tukkani oli tahattomasti kuin liukuvärjätty. Olen aina tykännyt pitkistä hiuksista, mutta omat hiukseni eivät vaan ehdi kasvaa pitkiksi ennen kuin latvat menevät huonokuntoisiksi. Joten, tänään annoin kampaajalleni selkeät ohjeet: Tee mitä vaan, kunhan poistun täältä parempikuntoisten hiusten kanssa, olen varautunut lähtemään lyhyenä pois. Ja niinhän siinä kävi, että puolet hiuksistani jäivät kampaamon lattialle. Lyhyeen tukkaan on hieman hankala tottua, mutta näistä tuli paljon kivemmat kuin olin odottanut! 

Väriä ei lähdetty tällä kertaa päivittämään, sillä kuulemma se saattaisi huonontaa hiusten kuntoa entisestään. Sen sijaan ostin itselleni testiin KC Professionalin color maskin, joka normaalia värjäämistä hellävaraisemmin sävyttää hiuksia samalla hoitaen niitä. En ole vielä päässyt testaamaan hoitoainetta, joten jää nähtäväksi miltä tukka näyttää sen jälkeen. Olen kuitenkin tyytyväinen uuteen long bobiini. Mitä pidätte uudesta lookista? 

24. marraskuuta 2015

Back to reality

Minun viikonloppuni sujui mukavissa, mutta varsin poikkeuksellisissa tunnelmissa. Ystäväni Neea oli Helsingissä viettämässä viikonloppua ja meidän pienellä ystäväporukalla oli suuria suunnitelmia joka päivälle. En siis ollut juuri lainkaan kotona, ja pojat ovat saaneet olla miesten kesken Samin kanssa perjantaista sunnuntaihin. Perjantai-iltana lähdettiin ulos keskustaan syömään, josta ilta jatkui Kallion kautta takaisin keskustaan ja vasta yön pikkutunneilla kotiin. Tykkään juhlia ja tanssia, mutta teiniajoista kasvaneena en enää ole kovin innokas juopottelemaan. Tunnistan rajani ja osaan juhlia sopivassa hiprakassa silti jaksaen aamuun asti. Yleensä vältän myös huonon olon, vaikka valvominen tietenkin väsyttää. 

IMG-20151121-WA0037

Lauantai-aamuna lyhyiden yöunien jälkeen jätin Samin nukkumaan ja nousin poikien kanssa aamuun siivoten ja touhuten. Vitsailinkin Samille, että kuinka moni krapulainen jättää puolisonsa nukkumaan ja siivoaa itse keittiön lattiasta kattoon heti aamutuimaan. Hän ei ole ainakaan sellaista koskaan tehnyt. Yritin keskittyä viettämään aamupäivän lasten kanssa, sillä iltapäivällä suuntasin taas ystäviä tapaamaan. Katjan luona tehtiin ruokaa, aloiteltiin ja laittauduttiin iltaa varten - olimme lähdössä bileristeilylle. Tuollaiset illalla lähtevät ja aamulla satamaan palaavat risteilyt ovat mielestäni aivan pönttöjä, koska normaalistihan koko aika kuluisi nukkuen. Kuka nyt ehdoin tahdoin maksaisi päästäkseen nukkumaan laivalle? Reissu oli kuitenkin parhaassa seurassa tosi kiva, ja minä taisin lopulta olla viimeinen hyttiimme kömpinyt joskus aamuseitsemän jälkeen. Heräsin kuitenkin taas vailla pahoinvointia pari tuntia myöhemmin. Laivalta päästyämme käytiin aamiaisella keskustassa ja jatkettiin takaisin Katjan luo juhlistamaan Neean synttäreitä kakulla ja koomailemaan leffan ääressä. Iltapäivällä jätin tytöt lepäämään ja suuntasin anopin luo tapaamaan Samia ja poikia, sieltä lähdettiin yhdessä kotiin. 

talvipojat_1 talvipojat_2 talvipojat_3

Maanantaina arki jatkui tuttuun tapaan työ- ja lastenhoitohommissa. Pakkauduttiin aamiaisen jälkeen ulkoilemaan ja touhuttiin kaikkea normaalia arkihommaa. Olipas ihanaa viettää taas aikaa poikieni kanssa, kun tuntuu etten ollut nähnyt heitä viikkoon, vaikka pisin erossaoloaika olikin vain reilun vuorokauden. Illalla lähdettiin isäni kanssa vauvauintiin, sillä Samilla on kiirettä töissä ja joutuu olemaan aamusta iltaan poissa kotoa koko viikon. Onneksi on sukulaisia jotka auttavat harrastusmenoissa! Viime viikon kotona löhöilyn jälkeen ollaan tervehdytty sen verran, että poikia uskaltaa taas viedä kerhoon ja harrastuksiin, ja että ylipäätään jaksetaan tehdä muuta kuin maata sohvalla telkkaria katsellen. Erilainen viikonloppu toi kyllä univelkojen lisäksi paljon uutta energiaa arkeen, ja taas jaksaa touhuilla poikien kanssa kun on saanut olla aikuisseurassa ja pitää hauskaa rakkaiden ystävien kanssa. Aion käyttää hyväksi tätä energiaa pitkään, sillä näitä reissuja koko porukalla on vain harvoin.

Osa kuvista Instagram @jenskujne

20. marraskuuta 2015

Pienet potilaat (sis. arvonnan)

Saatiin jonkun aikaa sitten Fisher-Pricelta lääkärilaukku testiin. Viime aikoina se on ollut erityisen ahkerassa käytössä, sillä ollaan podettu flunssaa perheessä jo vaikka kuinka pitkään. Tällä viikolla jouduttiin jättämään kerhot ja harrastuksetkin väliin. Onneksi on potilaita ja reippaita lääkäreitä kotona! Jos voisi sanoa, että joskus on hyvä hetki lasten olla kipeänä, niin tämä olisi sellainen. Lelupaketti ei olisi voinut saapua paremmalla hetkellä. Harmillisesti, kuten varmaan monelle useamman lapsen perheelle on tuttua, kukaan ei sairasta samaan aikaan vaan pöpö kiertää lapset vuorotellen ja lähtee sitten uusintakierrokselle.

_DSC1170_1 _DSC1175_1 _DSC1178_1 _DSC1158_1 _DSC1157_1

Lääkärilaukkuun kuuluu kuumemittari, verenpainemittari, laastari, lääkeruisku, korvalamppu ja stetoskooppi. Stetoskooppi on ehtinyt tuottaa isot naurut, kun Alex tänään aamulla tuli kertomaan, että kuunteli stetoskoopilla Hugon mahassa olevaa vauvaa. Perheenlisäystä on siis nähtävästi odotettavissa tähän perheeseen, hahaha! Pojat ovat jaksaneet mittailla ja hoidella toisiaan vuorotellen, ja myös mamma, iskä, Hugo ja kaikki tuhannet pehmolelut ovat saaneet osallistua leikkiin potilaan roolissa. Minusta on tosi hauskaa seurata, kuinka poikien leikit kehittyvät kunnollisiksi roolileikeiksi ja kuinka he joskus osaavat myös olla vuorovaikutuksessa keskenään, eikä koko ajan riidellä siitä samasta tietystä lelusta. Lääkärileikkien avulla voi tutustuttaa lasta lääkäreiden toimintaan leikin kautta. Monilla lapsilla saattaa olla lääkäripelkoja, joten leikin lomassa niitä pelkoja voi auttaa ehkäisemään ja voittamaan.

Valitsin teille arvottavaksi hauskan Animal Friends Pop-Up -lelun. Meillä on myös tämä ja se on ollut hurjan suosittu kaikkien poikien kesken. Isoveljet tykkäävät kovasti leikittää Hugoa tällä niin, että Hugo painaa luukut alas ja Joel tai Alex nostaa ne takaisin ylös. Sitten kilpaillaan kumpi on nopeampi - pysyykö luukut auki vai kiinni?

_DSC1261_1

Arvontaan osallistuminen on helppoa:
1. Kommentoi postaukseen kenelle antaisit lelun
2. Muista sähköpostiosoite. Kommentit ilman sähköpostioisoitetta hylätään
3. Ansaitse lisäarpa seuraamalla Instagramissa @jenskujne

Arvonta-aika päättyy 27.11.2015 klo 22. Arpaonnea!

Yhteistyössä Fisher-Price

16. marraskuuta 2015

Savuna ilmaan ei voi estää

Yksi tyhmimpiä asioita, mitä ihminen voi tehdä, on aloittaa tupakointi. Ehkä vielä tyhmempää on aloittaa tupakointi uudelleen, jos on kerran jo lopettanut.

Lapsena pidin tupakointia kamalana. Kaupungilla tupakoivan ihmisen kävellessä ohitseni, tekoyskin täyttä kurkkua protestiksi. Huutelin perään hyitä, mukanokkelana pikkutyttönä. Olen saanut äärimmäisen hyvää esimerkkiä tupakoinnista, sillä isossa suvussani on ollut vain yksi tupakoiva ihminen. Nykyään se suvun ainoa tupakoitsija olen minä. Aloitin tupakoinnin 14-vuotiaana. Luokkani pojilla oli tapana kysellä, olisiko mulla heittää röökiä, vaikka tiesivät etten polta. Lopulta kyllästyin kyselyihin ja ajattelin hankkivani jostain askin tupakkaa, jotta seuraavan kerran jonkun kysyessä voisin sitten tarjota. Vuosien aikana olen lakkoillut, lopettanut ja taas jatkanut tupakointia, polttanut joskus päivittäin, joskus satunnaisesti. Onneksi en koskaan ole polttanut kovinkaan paljon, enimmilläänkin reilusti alle askin päivässä. No onhan sekin paljon, mutta suhteessa varmasti vähemmän kuin suurin osa vakituisesti tupakoivia ihmisiä.

smokingkills
Teininä ihannoin tupakointia, pidin sitä coolina. Nykyään häpeän tupakointiani. Hävettää, jos joku näkee minun polttavan. Nolottaa kuulla lasteni kysyvän, mamma, olitko tupakalla? En halua olla sellainen äiti, joka katoaa parvekeelle muutamaksi minuutiksi ja tulee takaisin pahanhajuisena. Tupakoinnissa ei ole mitään coolia. Se on vastenmielinen, haiseva, terveyden uhka, johon menee paljon rahaa ja aikaa. Silti jossain takaraivossani kuulen kuiskauksen, "mutta mä tykkään tupakoida...". Noloa Jenni, noloa...

Pisin tupakkalakkoni alkoi melkein kaksi vuotta sitten tullessani kolmatta kertaa raskaaksi. Tiesin jo silloin, etten tulisi olemaan ikuisesti ilman tupakkaa, eli olin huonossa lähtökohdassa alun alkaen. Viime keväänä, reilun vuoden savuttomuuden jälkeen, huomasin ryhmäpaineen alaisena ja jännittyneesti hihitellen sytyttäväni tupakkaa eräänä viiniltä maistuneena iltana. Maistui kamalalta, ja tumppasin jo ennen puoltaväliä. Jostain syystä poltin samana iltana vielä toisenkin puolikkaan. Voin pahoin. Hävetti tietää, että seuraavana aamuna vauvani imisi rinnoistani myrkkymaitoa. Tuon jälkeen jatkoin vaivihkaa viihdepolttamista. Harvoin, sillä en kovin usein päässyt imetyksen takia lähtemään pois kotoa. Imetyksen loputtua syyllisyydentunteetkin katosivat. Heinäkuussa ystäväni tuli meille kylään muutamaksi päiväksi ja huomasin käyväni hänen kanssaan "seurana" tupakalla useaan kertaan. Sinä viikonloppuna itsekurini sitten petti ja siitä lähtien olen polttanut tupakkaa joka päivä. Kunnes viikko sitten illalla päätin, että huomenna en polta yhtään tupakkaa. Sen jälkeen en ole käynyt tupakalla kertaakaan.

smokingkills_1

En voi luvata, etten ikinä enää polttaisi tupakkaa. Se voi olla huomenna, tai se voi olla kymmenen vuoden päästä. Pyrkimyksenä on kuitenkin olla ilman tupakkaa, pitää huolta terveydestäni ja siten näyttää lapsille hyvää esimerkkiä. Toivon, että lasteni ollessa teini-ikäisiä tupakointi olisi jo niin epäsuosittua, etteivät he koskaan sitä kokeilisi. Enkä kyllä pidä huonona ideana sitäkään, että tiettyä ikäluokkaa nuoremmille tupakan myynti kiellettäisiin kokonaan. Ei se kaikkia ongelmia ratkaise, eikä estä nuoria hankkimasta tupakkaa jollain keinolla, mutta tekisi asiasta ainakin hankalampaa. 

15. marraskuuta 2015

Onnistuneen valokuvan takana

Järkkäreiden ja kamerapuhelimien aikakautena on helppo räpsiä menemään kuvia minkä jaksaa rajattomalle muistille, miettimättä tuhlaavansa filmirullaa turhiin kuviin. Blogeissa nähdään toinen toisiaan kauniimpia kuvia ja moni bloggaaja osaa ottaa lähes, ellei jopa ammattitasoisia kuvia. Itse tykkään kovasti valokuvata, mutta en ole siinä läheskään niin hyvä kuin haluaisin olla. Harjoittelemalla onneksi oppii jatkuvasti uutta!

Blogeihin näkyväksi valitaan tietenkin ne parhaimmat, onnistuneimmat kuvat, mutta kuinka helpolla ne syntyvät? Jotkut osaavat ensimmäisellä räpsäisyllä saada täydellisen kuvan, toisilla se vaatii useampia ruutuja. Etenkin lapsia kuvatessa "poseerauskuviin" voi olla todellisen haasteen edessä. Omalla kohdallani asetelluissa kuvaustilanteissa tulee yleensä otettua noin 20-200 kuvaa. Selasin läpi omia kuviani tuollaisilta kuvaussessioilta ja päätin jakaa teille totuuden täydellisten kuvien takaa. Joten tässäpä joidenkin kuvaussessioiden ensimmäiset kuvat; ei-niin-täydellistä blogimateriaalia. Verrataanpas samalla sitten siihen täydelliseen otokseen!

fails_2 Hug 1v (41)_2 fails_1 _DSC0089_1 fails_5 _DSC0563_1 fail_3 lukutoukka fail_4 _DSC0890_1

Selailin muuten eilen vanhempieni luona lapsuusaikani valokuva-albumia. Kuinka autenttisia ja hienoja kuvia se olikaan täynnä! Siihen aikaan ei haluttu tuhlata filmiä ottamalla monta kuvaa samasta tilanteesta. Kaikki kuvat, paremmat ja hieman epäonistuneemmat, päätyivät perhealbumiin koko suvun tuijoteltavaksi. Niissä vanhoissa kuvissa on jotain niin maagista ja kaunista! Ne näyttävät elämän ja muistot juuri sellaisena kuin ovat siinä hetkessä olleet. Tästä inspiroituneena päätinkin ottaa itsellenikin haasteen ottaa enemmän myös niitä tavallisia, arkisia, real life -totuuskuvia. Ja mitä todellakin täytyy tehdä, on vihdoin laittaa järjestykseen perinteiset valokuvakansiot. Ihan kaikkea digitaalinen sivilisaatio ei voi jyrätä, sillä paperivalokuvia ei voita yksikään tiedosto!

13. marraskuuta 2015

Kun esikoiseni luki ensimmäiset sanansa

lukutoukka

Olimme eilen menossa isoäitini luokse kyläilemään. Pukiessamme ulkovaatteita päälle kotona Joel yhtäkkiä totesi: "Alexin hupparissa lukee Dinopark". En huomioinut lausetta erityisemmin, vaan totesin vaan että niin siinä taitaa lukea. Puimme valmiiksi ja pakkauduimme autoon. Matkan varrella pysähdyttiin liikennevaloihin, jolloin mietteliäs ääni kuului takapenkiltä. "Mamma, mikä on Gigantti?" Vastasin, että se on kauppa. Mistä sinä sellaista sait mieleesi? "No kun tuossa vieressä on Gigantti". Niimpä tosiaan on! Osaako Joel muka lukea? Emmehän me ole edes opetelleet lukemista! Tiedän, että Joel tunnistaa muutamia kirjaimia, mutta en osannut aavistaa hänen hahmottavan kokonaisia sanoja tuolla tavalla. Ajeltiin eteenpäin ja päätin kokeeksi kysyä Joelilta lisää. Mitä tuossa lukee, kysyin ohittaessamme K-kaupan. "Supermarket", tuli kuin tilauksesta. Oho, kai se tosiaan sitten osaa lukea. Gamla Mommon luona Joel ei kyllä enää osannut vastata oikein yhteenkään kyselyyn, ja kotimatkalla hän intti vaan, että ei osaa muuta kuin Gigantti. 

En nyt kuitenkaan vielä ole vakuuttunut pojan lukutaidosta, mutta ihan sattumanvaraista se ei voi olla. Jotain hahmotuskykyähän tuollaiseen sanojen arvailuun tarvitsee. Gigantti ja Supermarket eivät kuitenkaan ole paikkoja, joissa kävisimme mitenkään usein, jos edes koskaan. En tiedä mistä Joel olisi oppinut tunnistamaan tuollaisia sanoja. Taidetaan kuitenkin tästä lähtien harjoitella kirjaimia hieman ahkerammin, sillä kehityksellinen valmius lukemisen oppimiseen hänellä näyttää selkeästi jo olevan!

Minkä ikäisenä teidän lapsenne ovat oppineet lukemaan? 

Itse olen kolmen ja puolen vuoden ikäisenä lukenut ensimmäset sanani; Helsingin sanomat, länsiväylä ja tietokone. 

11. marraskuuta 2015

Joskus olen huono äiti

_DSC1059_1

Äitiyden tie on raskas taival, jota edetessä kohtaa suurta ja pientä, iloja ja murheita. Monesti äideistä ajatellaan, että heidän pitäisi jaksaa ikuisesti, olla menettämättä hermojaan ja aina asettaa lapsensa etusijalle. Ikinä ei saisi hermostua ja aina pitäisi hymyillä ja olla vahva. Koska kukaan ei ole täydellinen, kerron teille muutaman asian, jotka ovat hermostuttaneet minua viime aikoina. Äitiys ei aina ole helppoa, joskus se kiristää hermoja niin että tekisi mieli karjua tyynyn sisään ja lukittautua makuuhuoneeseen piiloon koko päiväksi. Olen luonteeltani muutenkin temperamentinen ja äkkipikainen, joten omalla äidiksi kasvamisen tielläni eniten voimaa on vienyt juuri kärsivällisyyden harjoittelu ja pienen lapsen ymmärtäminen. Sen ymmärtäminen, että asiat jotka ovat aikuisille itsestään selviä, eivät ole sitä lapselle - ei ilman opettamista, selittämistä ja kärsivällisyyttä.

_DSC1079_1

Joskus hermostun liian helposti ja turhaudun lapsiin, vaikka he eivät tee mitään varsinaisesti väärin. Kun pyydän apua kotitöihin, ketään ei kiinnosta. Kyllä meillä autetaan jos käsketään, mutta pyydettäessä vapaaehtoisia auttajia ei näy. Mutta auta armias, jos pyydän leikkimään nätisti tai katsomaan ohjelmaa sen aikaa, että saisin jonkun homman rauhassa tehtyä - silloin nilkoissa parveilee kolmin kappalein innokkaita pikku apureita. Kuten tänään - järjestin kaikki kengät ja ripustin eteisessä lojuneet vaatteet naulakkoon päästäkseni imuroimaa hieat lattialta. Käänsin selkäni hakeakseni imurin, kun kuin salaman iskusta olohuoneesta ampaisi yksivuotias tornado tuhoamisretkelle. Kuten arvata saattaa, oli kengät taas pitkin lattiaa ja hiekat lapsen housuissa. Siirsin pojan pois uudelleen ja uudelleen, mutta jokaisella imurin liikkeellä hänen oli pakko könytä juuri eteeni. Samalla joku heittää minua pallolla selkään ja toinen vetää avuliaasti imurin johdon seinästä. Tuskin pojat sitä kiusallaan tekivät, mutta ärsytti niin vietävästi!

_DSC1086_1

Autossa minulla on kaksi virallista apukuskia, joiden lisäski kolmas edelleen harrastaa äänihuulten avaamisharjoitteluja lähes jokaisella automatkalla. Autolla ajaessa pitäisi muutenkin keskittyä tarkkaan, eliminoida ylimääräiset ärsykkeet ja pysyä rauhallisena ratin takana. Mutta miten se sujuu, kun takapenkiltä huudetaan huonoja ajo-ohjeita koko matkan ajan, tai sitten huudetaan muuten vaan? "Punainen valo, vihreä valo, mamma mikset aja, mene jo, LAITA VILKKU PÄÄLLE, punainen, vihreä, sininen, aja, käänny, pysähdy, väärä suunta! Ollaanko jo perillä, en jaksa odottaa!" Pitäisi olla kärsivällinen, iloita lapsen kiinnostuksesta, selittää ja kertoa. Mutta useimmiten tekee mieli vaan tiuskia, että kuunnelkaa nyt sitä musiikkia ja olkaa ihan hiljaa, osaan kyllä ajaa ihan itse! Voisin melkein jo ryhtyä ajo-opettajaksi, kun olen selittäyt kaikki liikennesäännöt takapenkin oppilaille tuhanteen kertaan.

Millaisissa tilanteissa te olette huonoja vanhempia?

9. marraskuuta 2015

Isänpäivän tunnelmia

Huh, reilun viikon kestänyt täysin sänkypotilaaksi minut vienyt päänsärky ilman selvitettyä syytä on ohitse, samoin isänpäivävalmistelut eilistä varten, ja ehdin minä jopa käymään kunnon töissä yhtenä iltana viime viikolla! Eilinen oli kaikin puolin ihana päivä, jolloin juhlittiin perheemme isäihmisiä. Pojilla on enää kolme ihanaa isäihmistä elämässään, mammoja ja mummoja löytyy muutama enempi. Minun sukuni puolelta lasten isoisä, minun isäni. Samin puolelta tietenkin Sami itse, sekä isoisoisä eli vaari.

isänpäivä_2
IMG_20151108_154444 isänpäivä_1 IMG_20151108_100225 IMG_20151109_131359

Askarreltiin yhdessä poikien kanssa söpöt kauluspaitakortit iskälle, papalle ja vaarille, Hugosta tosin ei ollut juurikaan apua. Joel ja Alex olivat myös askarrelleet iskälle hienot lahjat kerhossa, ja minä avustin muiden lahjojen hankinnassa. Bokserit kuuluu joka isänpäivälahjaan, sen lisäksi Sami sai tarvitsemansa varavirtalähteen puhelimelle. Painettiin poikien kanssa jalanjäljet t-paitaan ja pistin törsäten omasta mielestäni täysin turhaan, mutta hartaasti toivottuun tietokonepeliin kaiken maailman lisäosineen. Star Wars Battlefront mikälie julkaistaan vasta parin viikon päästä, joten kävin ennakkovaraamassa pelin ja tein kortin joka sai ajaa asiansa etukäteislahjana. Sami raukka luuli minun ostaneen vain päivän verran peliaikaa, hahha!

Herättiin poikien kanssa aamupalan laittoon Samin nukkuessa, ja heräteltiin iskä myöhemmin kahvilla, iskävoileivillä ja lahjoilla. Aamupäivällä käytiin vanhempieni luona kakkukahveilla, leivoin lahjaksi lakua ja sitruunaa rakastavalle isälleni sitruuna-lakritsitiikerikakun. Kakku maistui koko porukalle eikä siitä jäänyt kuin pieni pala jäljelle. Käytin Hesarin reseptiä (tässä linkki) ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Nam! Iltapäivällä suunnattiin Samin isovanhempien luokse ja kotiin kurvailtiin hautausmaan kautta. Myöhäisonnittelut vielä kaikille isille, isoisille, isoisoisille sekä muille isähahmoille.

Osa kuvista Instagram-laatua, seuraa @jenskujne