Kaksplus.fi

27. lokakuuta 2015

Lasten Halloween

Vietettiin tänään ystäväperheiden kanssa Halloween-juhlia. Mentiin tuttuun tapaan nyyttäriperiaatteella ja kaikki toivat jotain herkkuja pöytään. Lopulta syötävää oli todella paljon ja lapset sekä aikuiset olivat innoissaan mussuttamassa. Joel ja Alex saivat pukeutua hauskoihin intiaanipukuihin ja kavereista löytyi muumio, zombieballeriina, Mikki Hiiri, Buzz Lightyear ja pupu. Hugo puolestaan oli kummitus, pelottavan sijaan söpö semmoinen. Meillä ei oikein ole naamiaisvaatteita noin pienelle, joten viime vuonna toiminut kummituslakana pääsi uudestaan käyttöön.

_DSC0646_1 _DSC0664_1 _DSC0697_1 _DSC0695_1 _DSC0686_1

Minä leivoin juhlia varten kookos-sitruunamuffinseja ja koristelin ne oikein halloweenmaiseen tyyliin oranssilla kuorrutteella ja hämähäkeillä. Oon tosi tyytyväinen lopputulokseen, maku ja ulkonäkö onnistuivat molemmat ihan nappiin! Tuotiin myös mandariinikurpitsoja, joista lapset kyllä taisivat vain napsia karkit päältä. Juhlapöydässä oli myös sipsiä, popcornia, nakkeja, lihapullia, nugetteja, ranskalaisia, kakkua ja naposteltavia. Hugolle en halua vielä tarjota tuollaisia ruokia, joten hän sai tyytyä imeskelemään mandariininlohkoja jälkiruoaksi. Kahdeksan lasta oli aika vaikea saada yhteiskuvaan, sillä joku oli koko ajan karkaamassa tai sitten kaikki eivät näkyneet toistensa takaa. Onneksi sain edes jokusen melkein-onnistuneen kuvan napsittua. Ihana lapsilauma!

_DSC0736_1 _DSC0768_1 _DSC0769_1

Minusta on ihanaa, että meillä on perheystäviä joiden kanssa tulee järjestettyä näitä teemajuhlia pyhinä. Aikuisilla on juttuseuraa ja lapset viihtyvät kun on paljon kavereita kenen kanssa leikkiä. Ääntäkin riittää (joskus liiaksikin...). Muistan omastakin lapsuudesta hyvin ne illat, kun kyläiltiin perhekavereiden luona ja vietetiin yhdessä uudet vuodet, vaput sun muut. Aikuiset istuivat pöydässä juoruilemassa tuntikausia, ja me saatiin leikkiä ja peuhata minkä kerkesimme. Toivon, että meidänkin lapset saavat näistä juhlista hyviä muistoja pitkäksi aikaa.

25. lokakuuta 2015

Muovailumestarit (+arvonta)

Saatiin Play-Doh:lta testiin muovailuvahaa ja pojat ovat olleet kuin onnen kukkuloilla! Tällä hetkellä he eivät haluaisi tehdä mitään muuta kuin muovailla ja muovailla aamusta iltaan. Innostuin itsekin kokeilemaan luovuuttani ja muovailtiin poikien kanssa ties mitä hauskoja juttuja. Ensimmäisen purkin avatessani tuntui kuin olisin tuoksutellut purkillista lapsuusmuistoja! Meillä ei ole aiemmin muovailuvahaa ollutkaan, enkä muistanut kuinka hyvältä se tuoksuu. Sami tosin oli sitä mieltä, ettei tuoksu muistuttanut ollenkaan lapsuudesta "Sen aikaiset muovailuvahat oli varmaan jotain hirveitä myrkkyjä... Näitähän voi jopa syödä". Teoriassa voikin. Play-Doh'n muovailuvahat ovat sisällöltään enimmäkseen suolaa, jauhoja ja vettä ja niiden pitäisi olla täysin vaarattomia joutuessaan suuhun. Syömistä ei turvallisuudesta huolimatta kuitenkaan suositella.

_DSC0610_1 _DSC0567_1 _DSC0549_1 _DSC0595_1 _DSC0521_1 _DSC0632_1 _DSC0573_1 _DSC0577_1

Alex halusi enimmäkseen murustaa ja pilkkoa muovailuvahaa pieniksi palasiksi, Joelin lempihommaa taas oli värien sekoittelu. Värien sekoittaminen tietenkin vaikeuttaa värien uudelleenkäyttöä, mutta ei sitä hirveästi raaski mennä kieltämään lasta luovuuspuuskan keskellä. Ollaan harjoiteltu myös muotojen kopioimista ja pojat osasivatkin tehdä hienoja banaaneja ja porkkanoita mallista.  

Muovailuvahalla touhuaminen on luovuuden valloille päästämistä parhaillaan, mutta samalla lapsi voi aikuisen kanssa yhdessä harjoitella leikkaamista, muotojen ja värien tunnistamista, kaulimen käyttöä, pyörittelyä, eri muotojen kopioimista ja vaikka mitä sorminäppäryystehtäviä. Muovailuvahan suositusikäraja on kaksi vuotta.

_DSC0513_1

Sain myös lukijoiden kesken arvottavaksi samanlaisen Play-Doh-setin, kuin me saatiin. Settiin kuuluu aloituspakkaus, party-setti erikoisine väreineen sekä neljä isoa purkillista muovailuvahaa. Arvontaan osallistuminen on helppoa - jätä sähköpostiosoitteesi tämän postauksen alle. Voit ansaita lisäarvan seuraamalla blogia Facebookissa tai instagramissa @jenskujne. Arpojen maksimimäärä on siis kaksi (2). Kerro kommentissasi monellako arvalla osallistut. Arvonta päättyy sunnuntaina  1.11. klo 22. Onnea arvontaan!

Arvonta on päättynyt. Voittaja on nimimerkki pojjaat. Onnea!

22. lokakuuta 2015

Kun ero ei ole oma valintasi

Mietin pitkään kirjoitanko tästä aiheesta blogiin ollenkaan, sillä tiedän tämän tekstin hyvin todennäköisesti päätymään myös asianosaisten silmiin, sillä sana tunnetusti kulkee ja moni tuttu lukee blogiani. Tämä asia painaa minua aivan älyttömästi ja olen yrityksistä huolimatta epäonnistunut purkamaan ajatuksiani muilla tavoin, joten päätin terapoida itseäni kirjoittamalla. Jos ei muuta, niin olenpahan ainakin puhdistanut ilmaa oman pääni sisällä.

kynttilä_2

Kesällä koin raskaan eron. Paras ystäväni kymmenen vuoden takaa lopetti yheydenpidon täysin yllättäen, näin uhrin asemasta katsottuna hyvin raukkamaisella tavalla, ja tietääkseni täysin ilman syytä. Olemme olleet yläasteen alusta asti hyvin läheisiä ja hänellä on ollut mahdottoman suuri rooli elämäni ylä- ja alamäissä, hänen kanssaan ollaan itketty ja naurettu kaikelle yhdessä. Monesti sanotaan, että lapsensaanti muuttaa ystävyyssuhteita ja silloin nähdään ketkä todelliset ystävät ovat - minä luulin säilyttäneeni ne tärkeimmät ystävät. Mitä sitten, jos satunnaiset ryyppykaverit jäävät elämästä pois? Tullessani raskaaksi elämäntilanteemme olivat hyvin erilaisia, mutta ystävä pysyi rinnallani. Kihlauduin ja ystävä tanssi häitäni kaason tehtävässä, tottakai. Alexin syntymän jälkeen ystävä suostui pojan kummiksi, ja olin ikionnellinen. Eriävien elämäntilanteiden takia emme ehtineet nähdä ihan niin usein kuin ennen, mutta aina tavatessamme tuntui, ettei aikaa olisi kulunut hetkeäkään.

Tullessani kolmannen kerran raskaaksi jotakin tapahtui. Tapasimme raskausaikana vain muutaman kerran, ja Hugon ristiäisten jälkeen olemme tainneet nähdä kolmesti. Keväällä kirjoitin ystävälleni pitkän viestin, jossa harmittelin viilenneitä välejämme ja puhdistin ilmaa omien tuntemuksieni osalta. Tilanne parani hetkellisesti ja tapasimme kahdesti, mutta jotenkin ystävä tuntui kaukaiselta ja varautuneelta. Kesäkuun jälkeen en ole ystävää nähnyt. En saanut viesteihini vastausta, vain surullisen sinisen väkäsen whatsapissa, sen joka kuittaa viestin luetuksi. Lähetin uuden viestin, ja uuden. Ei vastausta. Nolotti, tunsin itseni pieneksi teinitytöksi joka itkee messengerissä kaksi viikkoa kestäneen parisuhteen perään "Yhyyy etkö rakasta minua enää?". Mutta nolotusta enemmän minua ahdisti, suretti, voin pahoin. Näinkö minä menetän parhaimman ystäväni kaikkien vuosien jälkeen? Viimeinen viesti kuului jotakuinkin näin: "Etkö todellakaan aio edes vastata minulle mitään?" Ei vastausta, pelkkä luetuksi kuitattu merkki.

kynttilä_2

Sami ja moni ystävistäni kehottivat antamaan olla ja unohtamaan koko asia, noin tympeä käytös ei ansaitse kyyneleitäni. Keskittyä niihin ystäviin, jotka minulla on. Yritän olla ajattelematta ystävää ja koko tilannetta, mutta se käy mielessä usein. Ikävä raastaa sydäntäni. Olen miettinyt syitä tapahtuneelle, analysoinut omaa käytöstäni loputtomiin ja pohtinut miksi näin on käynyt. Entä pieni ja viaton Alex? Aikooko ystävä pitää kummipoikaansa yhteyttä, vaikka on katkaissut välinsä minuun? Miten selitän Alexille, ettei kummi tahdo olla osa hänen elämäänsä? Tietenkin haluaisin oman mielenrauhanikin takia tietää syystä kaiken tämän takana. Olenko minä tehnyt jotain niin kamalaa, että ansaitsen tällaista kohtelua, ja siinä tapauksessa mitä? Olisipa unohtaminen helpompaa...

Onko kukaan muu menettänyt ystävää itsestään riippumattomista syistä?

20. lokakuuta 2015

Ti55it!

_DSC0423_1

Jatketaan ulkonäköpainotteisella asialla, aiheena mitkäs muutkaan kuin tissit, rinnat, patalaput ryntäät, bosat, melonit, rusinat! Jo lapsena taisin olla vähän vinksahtanut. Muistan kuinka en malttanut odottaa kasvavani isoksi että saisin tissit. Tyyppailin paidan alla tennispalloja ja ihailin Pamela Andersonia. Varmaan kymmenenvuotiaasta saakka olin varma että vielä joskus suurentaisin rintani implantein. Rintojen suurennus on edelleen ollut haaveena aikuisiälläkin, muttei ihan Pamela-kokoluokkaa. Mulla ei ole koskaan kovin isoja rintoja ollutkaan, mutta kyllä se silti kirpaisee kun kolmen raskauden ja imetyksen jälkeen se pienikin B-kuppi kutistuu niin pieniksi, ettei edes suurennuslasilla näe. Oikeasti. Miksi sitten harkitsen rintaleikkausta? Jotta olisin kauniimpi, naisellisempi, parempi. Jotta kelpaisin, ei välttämättä muille, mutta itselleni. Olen aina pitänyt vartaloani poikamaisena; minulla on kehoon suhteutettuna leveät hartiat eikä juurikaan naisellisia muotoja. Rintani ovat pienet ja peppu litteä. Mutta muttuisiko tämä todellakin rintoja suurentamalla? Tuskin. Keksisin todennäköisesti kehostani jonkun toisen osan, jota pakkomielteisesti vihata.  

Mahdollisessa rintaleikkauksessa mietityttää eniten se, että kehossani olisi lopun elämää jotakin sinne kuulumatonta. Jo ajatus ehkäisykierukasta tai -kapselista ällöttää niin paljon etten suostu sellaisia laittamaan, niin miten ihmeessä sietäisin silikonipalloja rinnoissani? Tämä on hyvin todennäköisesti syy miksen koskaan veitsen alle tule menemään, vaikka siitä haaveilenkin. Onneksi haaveilu ei maksa mitään! Halvempaa ja riskittömämpää olisi kuitenkin tehdä asennemuutos. Sisäistää niin syvälle päähäni kelpaavani tällaisena, ettei se ajatus karkaa sieltä koskaan. Kukaan ei ole ikinä kommentoinut rintojani negatiivisesti, joten ongelma on todellakin omassa päässäni.

Yleisesti ottaen koen rintojen olevan naiselliset ja kauniit, mutta ihan yhtä hyvin pienirintainen nainen voi olla naisellinen ja kaunis. Pienissä rinnoissa ei ole mitään vikaa. Omalla kohdallani ajattelen tietenkin puolueellisesti ja olen muutenkin aika epävarma itsestäni. Koen olevani epäsopusuhtainen leveiden hartioiden, synnytysten myötä levenyneen lantionseudun ja imetysten runtelemien minirintojeni kanssa. Olen kuitenkin yrittänyt vartalon sijaan työstää enemmänkin tuota epävarmuutta ja itsekriittisyyttä, sillä tiedän etteivät muut näe minussa vikoja samalla lailla kuin itse näen - tämän tietää varmaan jokainen.

Mitä mieltä olette rintojensuurennuksesta tai muista kehonmuokkausleikkauksissa? 

18. lokakuuta 2015

Palautuminen, osa 5. Vuosi synnytyksestä

_DSC0415_1 _DSC0385_1 _DSC0395_1

Aiemmat postaukset: Osa 1Osa 2Osa 3Osa 4

Synnytyksestä on kulunut vuosi. Kroppa on palautunu raskauden ja imetyksen tuomasta hormonikaaoksesta ja alkaa olla oma itsensä taas. Huonossa itsetunnossa rypemisen, alitajuisten syömishäiriöajatusten ja itsekriittisyyden sijaan olen opetellut hyväksymään itseni epätäydellisenä. Mitä sitten, jos nahka on löysää tai yhdessä kyljessä on enemmän jenkkakahvaa kuin toisessa? Ketä sellaiset asiat oikeasti kiinnostaa, muita kuin minua itseäni? Ei varmaan ketään. Näitä kuvia ottaessani harjoittelin poseerauksia peilin edessä ja koin näyttäväni hyvältä, mutta kuvaan ikuistettuna se näyttikin yhtäkkiä kamalalta. Sitten havahduin, sehän on hittovie paljon tärkeämpää tuntea itsensä peilin edessä kauniilta! Ei ole väliä miltä se näyttää kuvassa. Valokuva ei ikuista tuntemuksiani tai oloani. Se ikuistaa vain teennäisen poseerauksen ja vartalon jostain tietystä kuvakulmasta - se on aika kaukana todellisuudesta.

Olen ottanut rennosti treenaamisen kanssa, enkä enää laihduttamalla laihduta raskauskilojani.  Syön mitä huvittaa ja yritän olla stressaamatta muutamasta kilosta, paino vaihtelee muutenkin lähes päivittäin riippuen päivän syömisistä, kuukautiskierrosta ja muista tekijöistä, joihin ei voi vaikuttaa. Seuraan edelleen tiettyä treeniohjelmaa, olen pitänyt taukoviikkoja kipeänä ja motivaationpuutteessa, mutta olen myös treenannut aktiivisemmin fiiliksen iskiessä. Aloitin 16 viikon treenit kesäkuussa ja olen nyt, 19 viikkoa myöhemmin, viikolla 13. En ota tästäkään stressiä, eikä minusta edes olisi seuraamaan orjallisesti jotain tiettyä ohjelmaa. Raskauskiloja on jäljellä 1-2 kg, mutta uskon myös lihaspainon olevan isompi kuin ennen kolmatta raskautta, jolloin olin voimaton ja vailla kestävyyskuntoa. Kuten sanoin aiemmin, tärkeintä on, että tuntuu hyvältä.

15. lokakuuta 2015

BLING BLING Halloween-kurpitsa

_DSC0389_1

Halloween lähestyy! Suomessa Halloweenin juhliminen taitaa edelleen olla varsin pienen mittakaavan touhua verraten moneen muuhun maailman kolkkaan, mutta pikkuhiljaa se sieltä nousee. Itse en ole mikään varsinainen Halloween-intoilija, mutta toisaalta olen vihannut myös joulua suurimman osan elämästäni ja pääsiäinen nyt on vain tekosyy mussuttaa suklaamunia. Lasten myötä olen kuitenkin oppinut, tai pikemminkin opetellut, nauttimaan juhlapyhistä ja tehdä niistä lapsille maagisempia, arjesta poikkeavia tapahtumia. 

_DSC0343_1

Olen jo aloitellut kodin koristelua Halloweeniksi, vaikka meillä ei ole sen kummempia suunnitelmia parin viikon päästä koittavan pyhän suhteen. Ajattelin vinkata teillekin kivasta ja hieman erilaisesta koristeesta, jos vaikka perinteinen kurpitsalyhty ei innosta. Törmäsin Pinterestissä tällaisiin kauniisiin ja hieman blingeihin glitterikurpitsoihin ja tiesin heti haluavani kokeilla sellaisen tekemistä! Eli ei muuta kuin kurpitsaostoksille! Perinteiset kaiverretut kurpitsalyhdyt pilaantuvat leikatun pinnan takia aika nopeasti, joten jos sellaiset haluaa, ne kannattaa kovertaa vasta päivän tai pari ennen Halloweeniä tai mahdollisia juhlia. Sisus kannattaa ottaa talteen ja käyttää hyödyksi ruoanlaitossa tai leivonnassa. Varsinkin siemenistä saa tosi herkullisia kun niitä maustaa ja paahtaa uunissa.

_DSC0349_1 _DSC0356_1 _DSC0370_1

Blingbling-kurpitsojen tekeminen on helppoa. Sivele kurpitsan pintaan liimaa ja ripottele glitteriä päälle. Käytin liiman levityksessä apuna pientä kartonginpalasta. Itse en löytänyt kaupasta toivomaani oranssia glitteriä, joten sekoittelin punaista ja kultaista kimalletta. Tekovaiheessa kurpitsa ei ole kovin kaunis, mutta Eri-keeper kuivuu läpinäkyväksi, joten liiman kuivuttua kurpitsa näyttää paljon paremmalta. Lopulta rypistelin kreppipaperia kurpitsan alle saadakseni aikaiseksi eräänlaisen kasvimaa-efektin, mutta lopputulos oli hieman tönkkö.

_DSC0391_1 _DSC0399_1

Mitä pidätte blingbling-kurpitsasta? Koristeletteko kotia Halloweenina, vai onko koko juhla mielestänne turhaa jenkkihössötystä? 

12. lokakuuta 2015

Kotiäidin lapsi päivähoidossa

_DSC0380_1

Käytiin tänään eräässä palaverissa esikoisen kehitysasioiden tiimoilta. Palaverin loppupuolella tuli ilmi että meille olisi suositeltavaa laittaa Joel päiväkotiin, ainakin osapäiväiseksi. Kysyttiin, miltä se minusta tuntuu? Ensimmäisenä ajatuksena se tuntuu väärältä.

Olen aina ollut vahvasti sitä mieltä, että kotiäidin lapset kuuluvat kotiin. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden puolestapuhuja en ole koskaan ollut enkä sellaiseksi helpolla ryhdykään. Radikaalisti sanottuna, en ymmärrä miksi joku tekee lapsia ja sysää isommat muiden hoidettavaksi jotta olisi helpompaa kotona vauvan kanssa. Pyrin kuitenkin suvaitsemaan muiden valinnat, eiväthän ne loppupeleissä minulle kuulu. Mutta että itse asettaisin itseni samaan tilanteeseen, viemällä yksi lapsistani päiväkotiin, vaikka itse hoidan pienempiä kotona? En olisi voinut kuvitella itseäni sellaiseen tilanteeseen, jossa joutuisin näitä asioita miettimään.

_DSC0351_1

Kuitenkin puhuttaessa oman lapsen terveyteen ja kehitykseen liittyviä asiosita, silloin ääni kellossa muuttuu äkkiä. Olisiko päiväkoti silti paras paikka tukea lapseni kehitystä ja edesauttaa ongelmatonta siirtymää esikouluun ja siitä kouluun? Kolmen tunnin kerhopäivät vailla varsinaista varhaiskasvatussuunnitelmaa ei ehkä riittävästi vastaa lapsen tarpeisiin. Olisiko hyvä viettää vuosi päiväkodissa ennen esikoulun aloitusta? Teenkö lapselleni hallaa, jos pidän liian tiukasti kiinni omasta ideologiastani kieltäytyen toimimaan asiantuntijoiden suositusten mukaisesti?

Asiassa mietityttää tietenkin osittain myös taloudelliset syyt. Vaikka pärjäämme taloudellisesti ihan hyvin, muutokset olisivat silti merkittäviä. Espoon kuntalisää ei makseta, ellei kaikki perheen lapset ole kotihoidossa, se tietäisi parinsadan euron pudotusta kuukausituloissa. Päivähoitomaksuista en ole ihan kärryillä, mutta olettaisin niidenkin olevan muutaman satasen luokkaa. Lähestyessämme viidensadan euron heittoa kuukausibudjettiin on kyllä tärkeää miettiä tarkkaan hoidon tarve, ja sen vaikutukset Joeliin ja koko perheeseen, niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Viisisataa euroa siitä, että kolmen tunnin kerhopäivät kolmesti viikossa muuttuvat viiden tunnin hoitopäiviksi kolmesti viikossa. Siitä, että joutuu kuskaamaan lapset aamulla kahteen eri paikkaan. Ja sitten tietenkin ne henkiset vaikutukset koko perheeseen. Olisiko tästä loppupeleissä enemmän hyötyä vai haittaa?

_DSC0357_1

Onneksi näitä asioita on vielä aikaa sulatella ja miettiä, sillä mahdollinen päiväkodin aloitus olisi edessä vasta syksyllä. Päivähoitopaikkojen pula kuitenkin huolestuttaa ja mietinkin, että voisihan sitä laittaa hakemuksen vaikka varalta - ei siinä menetä mitään jos myöhemmin päättää olla ottamatta paikka vastaan. Varsinkin, jos toivoo pääsevänsä johonkin tiettyyn päiväkotiin, mahdollisuudet lienevät suuremmat jos on ajoissa liikenteessä. 

Mitä mieltä te lukijat olette lapsen päivähoitojärjestelyistä vanhemman hoitaessa muita lapsia kotona? Onko subjektiivinen päivähoito-oikeus hyvä asia, vai viekö se paikkoja suuremman hoitopaikan tarpeen omaavilta perheiltä? Mikä on tarpeeksi hyvä syy viedä lapset hoitoon, jos on itse kotona?

6. lokakuuta 2015

DIY: Syksyiset tuikkukipot

_DSC0380_1

Syksyn pimeneviin iltoihin kynttilät ja tuikut ovat parhaita tunnelmanluojia kotiin. Pidän itse kovasti kynttilöistä ja tuikuista, mutta poltan niitä oikeastaan aika harvoin. Ne seisovat hyllyssä läpi vuoden mutta en kovin usein muista sytyttää niitä. Ajattelin jakaa teille kivan ja helpon askarteluohjeen, jolla saa omanlaisia ja nättejä tuikkukippoja syystunnelman luomiseen. Olen suunnitellut toteuttavani tämän idean jo jonkun aikaa, mutta olen aika huono aloittamaan uusia projekteja joten idea on jäänyt ajatuksen tasolle, kunnes eräänä päivänä pihalla rektytoin pojat mukaan oksankeräyshommiin. Pihan ison koivun juurelta löytyi paljon kuivia oksia joita kerättiin mukaan kotiin. En löytänyt mistään eräitä vanhoja, kuluneita kirkaslasisia tuikkukippoja joita olin tälle projektille suunnitellut, joten nappasin kaapista muutamat pilttipurkit toteutukseen. En malttanut odottaa, sillä vaikka olen huono aloittamaan projekteja, niin inspiraation iskiessä kaikki on tehtävä heti nyt eikä myöhemmin.

_DSC0347_1 _DSC0376_1

Oksatuikkujen toteutus on helppo. Kerää eripaksuisia kuivuneita oksia pihalta tai metsästä. Pätkäise oksat tuikkukippojen korkeuteen nähden sopivan mittaisiksi ja liimaa oksia koko purkin ympärille. Kuumaliimapistoolilla homma hoituu helposti ja nopeasti. Tuikkuja polttaessani laiton kippojen pohjalle hieman hiekkaa, jotta vähentäisin ylikuumenemisen riskiä. Itseni tuntien näitä tuikkuja ei kivasta ulkonäöstään huolimatta tule poltettua kovinkaan usein, mutta ainakin ne näyttävät hyllyn reunalla kauniilta.

_DSC0406_1 _DSC0413_1

Huom! Suosittelen ehdottomasti käyttämään jotakin muuta astiaa kuin pilttipurkkia tuikkujen polttamiseen. Pilttipurkin muoto ei kapenevan yläosansa ansiosta ole suositeltava astia lämpökynttilöille. Pilttipurkki voi kuumentua liikaa ja jopa räjähtää aiheuttaen paloturvallisuusriskin.

4. lokakuuta 2015

Beach Party eli Hugon ensimmäiset synttärijuhlat

_DSC0234_1 _DSC0326_1

Tänään vietettiin sukulaisten ja kummien voimin Hugon ensimmäisiä syntymäpäiväjuhlia. Teemana oli rantabileet, vaikka kesä onkin jo muuttunut syksyksi. Juhlien teema sai alkunsa hauskasta kakkuideasta, jonka jostain netistä löysin, eli hiekkalinnakakusta. Muiden tarjoilujen suhteen, kuten myös kutsukorttien, mukailtiin samaa teemaa. Olin todella tyytyväinen tarjoiluihin, joita oli melko sopivasti vierasmäärään suhteutettuna. Yritin pitää tarjoilut melkoisen pelkistettynä ja onnistuin siinäkin - meillä oli juhlapöydässä neljää eri suolasta ja kolmea makeaa lajia. Koristelin kotiakin ennätyspaljon, juhlapöydän yllä komeilivat palmupuita sekä Hugon synttäriviiri. Kattoon puhallettiin yli 70 ilmapalloa. Kivalta näytti! 

_DSC0253_1 _DSC0258_1 _DSC0256_1 _DSC0242_1 _DSC0244_1 _DSC0238_1 _DSC0262_1

Sitten juhlapöydän antimien kimppuun! Suolaisina tarjottavina meillä oli tomaatti-basilika-parmesaanipastasalaattia, tietenkin simpukanmuotoisella pastalla, meritähtiminipizzoja, hieman epäonnistuneita nakkimustekaloja sekä suolakaloja ja meritähtiä naposteltavaksi. Nakit näyttivt tekovaiheessa onnistuvan oikein hyvin, mutta kun ne menivät kylmiksi jalat painuivat takaisin kiinni, joten siskoni väänsi niistä tuollaisen suunnitelma Ö -merenpohjamaiseman. Makeina taas M&M's karkkeja, helmisimpukkakeksejä sekä kattauksen kruunannut hiekkalinnakakku. Olen todella ylpeä kakusta, se onnistui täydellisesti. Täytteenä oli sitruunatahnaa, sitruunarahkaa ja vadelmia. Koristelin kakun simpukoilla, jotka tein candy melts-napeista. "Hiekka" oli sekoitus paahdettua kookosta, keksimuruja ja sokeria. Boolina meillä oli raikkaansinistä merivettä ja melonijääpalakaloja.

_DSC0300_1 _DSC0311_1

Päivänsankari oli huonosti nukuttujen päiväunien jälkeen enimmäkseen kiukkuinen juhlakalu, joka kaiken lisäksi vierasti osaa juhlaväestä. Hän sai mennä kesken bileiden ylimääräisille nokosille, ja oli herättyään onneksi hieman paremmalla tuulella. Kakkua ei pojalle tarjottu, mutta kynttilän puhallukseen hän osallistui innokkaasti. Lahjaksi Hugo sai leluja, kirjoja, vaatteita sekä rahaa ja hänellä oli käytettävissään kaksi personal lahjanavaajaa, kun ei jaksanut itse kiinnostua siitä touhusta. Pääasiassa juhlat menivät kuitenkin oikein hyvin, ja täällä ollaaan nyt hyvin väsyneitä mutta silti onnellisia. Kiitos vielä kaikille vieraille jotka pääsitte mukaan juhlimaan Hugon synttäreitä.