Kaksplus.fi

28. syyskuuta 2015

Syystaidetta - askarteluvinkki lapsille

Mä olen aina pitänyt askartelusta ja yritän toisinaan saada pojatkin innostumaan tekemään jotain muuta kuin iänikuisia autoleikkejä. Eräänä kauniina syyspäivänä ollessamme kävelyllä keksittiin keräillä puusta pudonneita lehtiä mukaamme. Kotona laitettiin lehdet prässättäväksi painavan kirjapinon alle ja myöhemmin illalla päästiin vapauttamaan taiteelliset minämme. 

_DSC0218_1 _DSC0222_1 _DSC0231_1 _DSC0229_1

Idean toteutus on helppo eikä kovin paljon aikaa vievä, eli lasten kiinnostus ja keskittyminen ei ehdi lopahtaa kesken kaiken. Tehtävä sujui kolmevuotiaaltakin ilman ongelmia. Lehdet asetellaan piirrustuspaperin alle ja liu'uttamalla väriliitua lehtien päältä kuviot saa kauniisti esiin. Alussa harjoiteltiin tuota liidun liu'uttamista hieman, sillä lapset käyttivät alussa liituja kynien tapaan kärjellä piirtäen. Lopulta leikattiin kuville syksyiset kehykset värikkäästä paperista. Piirrustuksiin käytetyt lehdet voi myöhemmin liimata värikkäälle paperille hieman erilaisen taideteoksen aikaansaamiseksi, ja samalla voi vaikka harjoitella tunnistamaan lajien nimet. Tämä saattaa olla projektin hankalin osuus, mikäli aikuinen ei tunnista koivun ja vaahteran lisäksi muita lehtiä. Pikainen paluu ala-asteen biologiantunneille olisi siis paikallaan ainakin minulle. 

Jakakaa ihmeessä omat syksyiset askarteluvinkkinne kommenttiboksissa!

1 kommentti:

  1. Kiva idea! Askartelu on lapsille hyvää ajanvietettä, kehittää taiteellista silmää, sorminäppäryyttä ja tarkkuutta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!