Kaksplus.fi

30. syyskuuta 2015

Kuopuksen ensimmäinen syntymäpäivä

Hug 1v (41)_2

Tänään vietämme Hugon ensimmäistä syntymäpäivää! Hieman aamuseitsemän jälkeen tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä kun Hugo syntyi. Kirjoittelin Hugon kuulumisia viimeksi 11kk-postauksessa syyskuun alussa, mutta sen jälkeen on tapahtunut paljon. Kuluneen kuukauden aikana Hugo on kasvattanut itselleen neljä hammasta, vieroittunut äidinmaidonkorvikkeesta, tutista päiväkäytössä ja tuttipullosta iltamaitoa lukuunottamatta, siirtynyt lastenhuoneeseen nukkumaan ja oppinut sekä sohvalle kiipeämisen että turvallisen alastulemisen (thank god!) jalot taidot. Ketteryys on lisääntynyt, mutta kävelyharjoittelut takkuavat edelleen, vaikkei sitä varsinaisesti harjoitella. Hugo on varovainen eikä uskalla päästää käsiään irti tuesta seisoessaan tai kävellessään, joten voi olla että ensiaskeleita saa odotella vielä muutaman kuukauden. Hugo ei puhua pukahda, mutta kommunikoi omalla kielellään kiljuen ja muristen.

_DSC0227_1

Tuttipullosta vierottautuminen sujui alkuun surkeasti. Hassua ajatella, että ensimmäiset neljä kuukautta Hugo ei suostunut edes katsomaan tuttipulloa päin, ja nyt vajaan neljän kuukauden päivittäisen käytön jälkeen hän ei halua luopua siitä mistään hinnasta. Olemme kokeilleet neljää eri nokkamukia, lasista hörppyyttämistä sekä pilliä, mutta Hugo sai sellaiset raivokohtauset jo mukin nähdessään, ettei maidonjuonnista tullut yhtään mitään. Olisin halunnut vierottaa Hugon tuttipullosta suositusten mukaan vuoden ikään mennessä, mutta turha toivo. Hugo taitaa olla niitä lapsia jotka juovat vielä täysikäisenäkin kaljansa tuttipullosta, huoh! Sitkeän yrittämisen jälkeen löydettiin yhdenlainen nokkamuki josta Hugo suostuu ottamaann vesi- tai maitohörppyjä ruokailun yhteydessä, mutta iltamaidosta tuttipullossa emme ole vielä raaskineet luopua, sillä se on Hugolle tärkeä osa nukkumaanmenorutiinia. Myös iso osa päivän maidontarpeesta täyttyy tuon pulloaterian avulla. Tuttikin on ollut Hugolle hyvin tärkeä, mutta olemme rajoittaneet sen käyttöä unia varten, eli huvikseen tuttia ei enää lussuteta. Saa nähdä koska päästään tutista eroon kokonaan, sekin vaatii hieman sisua ryhtyä vieroittamaan. Joel jätti tutin 13kk ja Alex 10kk ikäisenä, ja aioin yrittää vierottaa Hugon viimeistään puolitoistavuotiaana. Edetään pienin askelin, jotta vieroitus sujuisi mahdollisimman helposti. 

Hug 1v (44)_1

Hugo on 74,3 cm pitkä ja painaa 10,4 kiloa. Hän on isoveljiään hieman isompi samaan ikään verrattaessa, aivan kuten syntyessäänkin. Ihana pieni pullero. Ruoka maistuu Hugolle mainiosti ja hän onkin siirtynyt syömään enimmäkseen samoja ruokia muun perheen kanssa. Uusien hampaiden avulla pureskelukin alkaa sujumaan, eli ruokaa ei tarvitse enää soseuttaa tai pilkkoa pieneksi, vaan Hugo osaa syödä karkeampaakin ruokaa ja järsiä leivästä ja hedelmistä palasia. Hugon unirytmi on parantunut yksiin päiväuniin siirtymisen jälkeen. Hän menee illalla nukkumaan hieman ennen yhdeksää ja herää seitsemän jälkeen aamulla. Päiväunet nukutaan n. klo 12-15. Siirtyminen isoveljiensä kanssa samaan huoneeseen on sujunut loistavasti! Ainoa ongelma nukkumisen suhteen on omituinen keskiviikkotauti, jota Hugo on potenut viimeiset kolme viikkoa. Kolmen viikon ajan jokainen tiistain ja keskiviikon välinen yö on ollut itkuinen, rauhaton ja ollaan heräilty kymmeniä kertoja. Mikähän pojalla on keskiviikkoja vastaan?

_DSC0217_1

Hugon synttäreitä vietetään sukulaisten ja kummien kanssa sunnuntaina, ja järjestelyt ovat jo täysillä käynnissä! Loppuviikko on kiireinen eli tekemistä riittää niin synttäreiden kuin muidenkin asioiden hoitamiseen. Tänään ehdittiin onneksi aamulla ennen kerhoa viettää lyhyt rauhallinen hetki, jolloin Hugo sai avata syntymäpäivälahjansa (lue: viskoa lahjat nurkkaan katsomatta niitä) isoveljien avustamana. En voi tajuta kuinka nopeasti tämä vuosi on mennyt! On ollut helppoja ja vaikeita vaiheita mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois. Paljon onnea mamman ja iskän rakas Hugo!

6 kommenttia:

  1. Meilläkään ei tuttipullosta olla päästy irti vaikka yritettiin vuoteen mennessä onnistua siinä. Neuvolasta saatiin kuitenkin hyväksyntää tuttipullon käytölle puolitoistavuotiaaksi asti kun tuttiakaan ei käytetä. Meilläkään nokkamukit eivät kelpaa kuin satunnaisesti ruokailun yhteydessä. Millainen nokkamuki teillä lopulta kelpasi? Me ollaan kokeiltu kolmea erilaista mutta ei. Mukista juo kyllä mutta pelleilee sylkemällä juomat suusta takaisin mukiin tai suoraan syliin. Tuttipullo on meilläkin iso osa iltarutiineita, enkä ole raaskinut ottaa kokonaan pois, mutta päivä käyttöä yritän välttää. Päiväunillekin vaatii pulloa muuten huutaa parikin tuntia ja unille meno venyy :( Toivotaan että onnistutaan vierottamaan pullo marraskuun seuraavaan neuvolaan mennessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on joku sellainen aika perus mam-pullo. Laitan sulle vaika facessa kuvan :D ja se toimii siis ilman sitä tippalukkosysteemiä. Äh miten ärsyttävää, tommonen sylkeminen! tsemppiä vieroitukseen! Meillä seuraavaksi se tutti... :)

      Poista
  2. On se hassua miten kaksi vanhempaa poikaa ovat niin isänsä näköisiä ja Hugo on niin sinun näköisesi. Todella suloinen, hymyilevä yksivuotias! Onnitteluni Hugolle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, silti pojissa on myös paljon samoja piirteitä keskenään. Paljon kiitosta onnitteluista, Hugo on iloinen :)<3

      Poista
  3. Joo Hugossa on kyllä paljon äitinsä näköä... :) Onnea yksivuotiaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset onnitteluista :) Hugo onkin ihan mammanpoika :D

      Poista

Kiitos kommentista!