Kaksplus.fi

30. syyskuuta 2015

Kuopuksen ensimmäinen syntymäpäivä

Hug 1v (41)_2

Tänään vietämme Hugon ensimmäistä syntymäpäivää! Hieman aamuseitsemän jälkeen tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä kun Hugo syntyi. Kirjoittelin Hugon kuulumisia viimeksi 11kk-postauksessa syyskuun alussa, mutta sen jälkeen on tapahtunut paljon. Kuluneen kuukauden aikana Hugo on kasvattanut itselleen neljä hammasta, vieroittunut äidinmaidonkorvikkeesta, tutista päiväkäytössä ja tuttipullosta iltamaitoa lukuunottamatta, siirtynyt lastenhuoneeseen nukkumaan ja oppinut sekä sohvalle kiipeämisen että turvallisen alastulemisen (thank god!) jalot taidot. Ketteryys on lisääntynyt, mutta kävelyharjoittelut takkuavat edelleen, vaikkei sitä varsinaisesti harjoitella. Hugo on varovainen eikä uskalla päästää käsiään irti tuesta seisoessaan tai kävellessään, joten voi olla että ensiaskeleita saa odotella vielä muutaman kuukauden. Hugo ei puhua pukahda, mutta kommunikoi omalla kielellään kiljuen ja muristen.

_DSC0227_1

Tuttipullosta vierottautuminen sujui alkuun surkeasti. Hassua ajatella, että ensimmäiset neljä kuukautta Hugo ei suostunut edes katsomaan tuttipulloa päin, ja nyt vajaan neljän kuukauden päivittäisen käytön jälkeen hän ei halua luopua siitä mistään hinnasta. Olemme kokeilleet neljää eri nokkamukia, lasista hörppyyttämistä sekä pilliä, mutta Hugo sai sellaiset raivokohtauset jo mukin nähdessään, ettei maidonjuonnista tullut yhtään mitään. Olisin halunnut vierottaa Hugon tuttipullosta suositusten mukaan vuoden ikään mennessä, mutta turha toivo. Hugo taitaa olla niitä lapsia jotka juovat vielä täysikäisenäkin kaljansa tuttipullosta, huoh! Sitkeän yrittämisen jälkeen löydettiin yhdenlainen nokkamuki josta Hugo suostuu ottamaann vesi- tai maitohörppyjä ruokailun yhteydessä, mutta iltamaidosta tuttipullossa emme ole vielä raaskineet luopua, sillä se on Hugolle tärkeä osa nukkumaanmenorutiinia. Myös iso osa päivän maidontarpeesta täyttyy tuon pulloaterian avulla. Tuttikin on ollut Hugolle hyvin tärkeä, mutta olemme rajoittaneet sen käyttöä unia varten, eli huvikseen tuttia ei enää lussuteta. Saa nähdä koska päästään tutista eroon kokonaan, sekin vaatii hieman sisua ryhtyä vieroittamaan. Joel jätti tutin 13kk ja Alex 10kk ikäisenä, ja aioin yrittää vierottaa Hugon viimeistään puolitoistavuotiaana. Edetään pienin askelin, jotta vieroitus sujuisi mahdollisimman helposti. 

Hug 1v (44)_1

Hugo on 74,3 cm pitkä ja painaa 10,4 kiloa. Hän on isoveljiään hieman isompi samaan ikään verrattaessa, aivan kuten syntyessäänkin. Ihana pieni pullero. Ruoka maistuu Hugolle mainiosti ja hän onkin siirtynyt syömään enimmäkseen samoja ruokia muun perheen kanssa. Uusien hampaiden avulla pureskelukin alkaa sujumaan, eli ruokaa ei tarvitse enää soseuttaa tai pilkkoa pieneksi, vaan Hugo osaa syödä karkeampaakin ruokaa ja järsiä leivästä ja hedelmistä palasia. Hugon unirytmi on parantunut yksiin päiväuniin siirtymisen jälkeen. Hän menee illalla nukkumaan hieman ennen yhdeksää ja herää seitsemän jälkeen aamulla. Päiväunet nukutaan n. klo 12-15. Siirtyminen isoveljiensä kanssa samaan huoneeseen on sujunut loistavasti! Ainoa ongelma nukkumisen suhteen on omituinen keskiviikkotauti, jota Hugo on potenut viimeiset kolme viikkoa. Kolmen viikon ajan jokainen tiistain ja keskiviikon välinen yö on ollut itkuinen, rauhaton ja ollaan heräilty kymmeniä kertoja. Mikähän pojalla on keskiviikkoja vastaan?

_DSC0217_1

Hugon synttäreitä vietetään sukulaisten ja kummien kanssa sunnuntaina, ja järjestelyt ovat jo täysillä käynnissä! Loppuviikko on kiireinen eli tekemistä riittää niin synttäreiden kuin muidenkin asioiden hoitamiseen. Tänään ehdittiin onneksi aamulla ennen kerhoa viettää lyhyt rauhallinen hetki, jolloin Hugo sai avata syntymäpäivälahjansa (lue: viskoa lahjat nurkkaan katsomatta niitä) isoveljien avustamana. En voi tajuta kuinka nopeasti tämä vuosi on mennyt! On ollut helppoja ja vaikeita vaiheita mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois. Paljon onnea mamman ja iskän rakas Hugo!

29. syyskuuta 2015

Mini master bedroom

Remontinjälkeisessä esittelyssä on seuraavaksi vuorossa lastenhuoneesta master bedroomiksi muuttunut pienempi makuuhuone. Lasten kasvavan tilantarpeen takia vaihdoimme makuuhuoneita päittäin ja me muutimme Samin kanssa asunnon pienempään makuuhuoneeseen. Aikuiset tarvitsevat makuuhuonetta yleensä pelkkään nukkumiseen, ainakin meidän perheessä. Makuuhuoneessa ei vietetä aikaa juuri muuten kuin öisin.

_DSC0220_2 _DSC0215_1

Huoneen päävärinä on valoa ja tilantuntua luova valkoinen, yskityiskohdissa käytettiin harmaan eri sävyjä. Pieni ja pimeähkö huone kaipaa molempia edellämainittuja ominaisuuksia. Ostimme ison peiliovellisen vaatekaapin, sillä pienessä makuuhuoneessa oli vain yksi kaappi joka ei olisi millään mahduttanut kaikkia minun ja Samin vaatteita sisäänsä. Peilit myös lisäävät tilantuntua mukavasti. Pieni huone on pieni riippumatta mitä kikkakonsteja käyttää saadakseen sen näyttämään suuremmalta, mutta olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Huone on valoisa ja viihtyisä, ei ollenkaan tunkkainen tai ahtaan oloinen. 

_DSC0225_1 _DSC0265_1

Aiemmin makuuhuoneemme on ollut sisustukseltaan varsin synkkä mustine verhoineen ja tummanpunaisine päiväpeittoineen. Olen kauemman aikaa halunnut uudistaa makuuhuoneen tekstiilejä vaaleampaan ja neutraalimpaan värimaailmaan, joten mikäs sen parempi ajankohta ryhtyä toimiin kuin remontin aikaan. Seinän tehosteväriksi valikoitui sinertävä harmaa, mielestäni jopa turhan sinertävä. Maalikaupan myyjä sanoi, että oikeasti harmaita harmaita seinämaaleja on hankala löytää, sillä useimmat taittuvat juurikin siniseen tai beigeen päin. Valitsimme sävyn vuokranantajan hyväksymänä, jotta välttyisimme seinän maalaamiselta ennen pois muuttoa, joten valinnanvaraa ei ollut rajattomasti ja tämä oli lähimpänä toiveväriäni. 

_DSC0229_1 _DSC0253_1 _DSC0245_1 _DSC0273_1

Verhojen suhteen minulla oli aivan ihana pinterest-mallikuva, mutta ostamani verhot eivät olleet tarpeeksi laskeutuvaa kangasta toimiakseen halutulla tavalla. Näpersin verhojen kanssa ikuisuuden ilman tyydyttävää lopputulosta, mutta tämä ratkaisu saa nyt kelvata paremman puutteessa. Yöpöytiä emme juurikaan käytä, mutta halusimme sellaiset silti muodon vuoksi hankkia. Koska tarve on niin olematon, ostimme Ikeasta pienet lokerohyllyt, joista ainakin itse pidän paljon. Vaikka olen ehdoton joulu on vain joulukuussa-ihminen, tuo pieni jouluvalo on saanut olla esillä läpi vuoden tuomassa tunnelmavalaistusta hämäriin iltoihin. Onneksi Sami ei ennen eilistä edes tiennyt tuon olevan jouluvalo, joten ehkä se ajaa asiansa hyväksyttävästi myös syksyllä.

Mitä pidätte?

28. syyskuuta 2015

Syystaidetta - askarteluvinkki lapsille

Mä olen aina pitänyt askartelusta ja yritän toisinaan saada pojatkin innostumaan tekemään jotain muuta kuin iänikuisia autoleikkejä. Eräänä kauniina syyspäivänä ollessamme kävelyllä keksittiin keräillä puusta pudonneita lehtiä mukaamme. Kotona laitettiin lehdet prässättäväksi painavan kirjapinon alle ja myöhemmin illalla päästiin vapauttamaan taiteelliset minämme. 

_DSC0218_1 _DSC0222_1 _DSC0231_1 _DSC0229_1

Idean toteutus on helppo eikä kovin paljon aikaa vievä, eli lasten kiinnostus ja keskittyminen ei ehdi lopahtaa kesken kaiken. Tehtävä sujui kolmevuotiaaltakin ilman ongelmia. Lehdet asetellaan piirrustuspaperin alle ja liu'uttamalla väriliitua lehtien päältä kuviot saa kauniisti esiin. Alussa harjoiteltiin tuota liidun liu'uttamista hieman, sillä lapset käyttivät alussa liituja kynien tapaan kärjellä piirtäen. Lopulta leikattiin kuville syksyiset kehykset värikkäästä paperista. Piirrustuksiin käytetyt lehdet voi myöhemmin liimata värikkäälle paperille hieman erilaisen taideteoksen aikaansaamiseksi, ja samalla voi vaikka harjoitella tunnistamaan lajien nimet. Tämä saattaa olla projektin hankalin osuus, mikäli aikuinen ei tunnista koivun ja vaahteran lisäksi muita lehtiä. Pikainen paluu ala-asteen biologiantunneille olisi siis paikallaan ainakin minulle. 

Jakakaa ihmeessä omat syksyiset askarteluvinkkinne kommenttiboksissa!

24. syyskuuta 2015

Korvissa kaikuu lohduton itku

Tänään iltapäivällä ajeltiin poikien kanssa anopille kyläilemään. Oltiin aamulla käyty ostamassa Joelille uusi istuin autoon ja siinä samalla Hugo sai siirtyä turvakaukalosta tavalliseen turvaistuimeen. Ensimmäinen lyhyt matka lastentarvikeliikkeestä kerholle sujui mainiosti. Hugo katseli ympärilleen ihmeissään kun vihdoin näki jotain muuta kuin kaukalon laidat. Siihen se ongelmattomuus sitten jäikin ja kotimatka kerhosta oli jo itkuinen ja rauhaton. Hugo on aina ollut paljon isoveljiään tyytymättömämpi vauva, eli melko kiukkuinen ja itkuinen. Autossa matkustamisesta hän ei ole koskaan tykännyt, mutta meillä on jo monen kuukauden ajan sujunut sen suhteen paremmin - kun autoillaan monta kertaa viikossa luulisi vauvan pikkuhiljaa tottuvan autossa istumiseen. Pieni ei tietenkään ymmärrä, ettei huutaminen auta, vaikka hänelle kuinka yrittäisi selittää asiaa. Hugon ensimmäiset kuukaudet sujuivat täyttä kurkkua rääkymällä sekä lyhyet että pitkät matkat säästä, vireystilasta ja mahdollisesta nälästä/kylläisyydestä huolimatta. Hugo vain huusi. Huusi ja huusi ja huusi minkä pienen pieniltä keuhkoiltaan kykeni. 

IMG_20150924_123530

Kuten jokainen autoa ajanut henkilö tietää, on liikenteessä oltava rauhallinen ja valpas, jotta pystyy takaamaan turvallisen ajon sekä oman että kanssa-autoilijoiden puolesta. Jos takapenkillä soi palosireeni ottaa se luonnollisesti aivoon, vaikka kuinka yrittäisi sulkea äänen mielestään. Kun ääni sen lisäksi on oma rakas lapsi, joka hysteerisenä kärsii jostain selittämättömästä ahdistuksesta, tulee äidinvaisto mukaan peliin. Pakko olisi päästä eteenpäin, mutta sielu ja sydän ei kestä huutoa, joka ei ota loppuakseen. Kun rääkyvän vauvan lisäksi takapenkillä on kaksi muutakin mölisijää, aivot menevät täysin ylikierroksille. Joutuu sulkemaan korvansa täysin jotta pystyy keskittymään siihen, että pääsee turvallisesti määränpäähän. 

Koska meillä on arkena paljon pakollisia menoja, oli pakko vain kestää huutoa ja laskea matka-ajan arvion kolminkertaisena jotta pystyisi jokaisella bussipysäkillä pysähtyä rauhoittelemaan vauvaa, tai edes näyttämään naamansa hänelle ja laittamaan tuttia takaisin suuhun. Rauhoittelu oli täysin turhaa, mutta yritin kai sillä saada edes hetkellistä mielenrahuaa itselleni, olen sentään tehnyt jotain enkä kylmästi jatkanut matkaa huudosta riippumatta. Kaikki ne tunteet ahdistuksesta ärsyyntyneisyyteen ja siihen riittämättömyyden tunteeseen kun ei saa huutoa loppumaan kasaantuu väkisinkin mieleen. Useamman kuukauden ajan huutoa kuunnellessani aloin lopulta pelkäämään liikenteeseen lähtöä. Inhosin kerhopäiviä, muskaripäiviä, kaikkia autolla tehtäviä matkoja. En pysty selittämään sitä kauhua jota tunsin joka kerta kävellessäni autoa kohti turvakaukalo kainalossa. 

Kuukausien jälkeen huudolle turtunut mieleni sanoi lopulta itsensä irti ja kaikki siitä aiheutunut stressi purkautui eräänä joulukuisena iltapäivänä vajaa vuosi sitten. Ne tapahtumat palautuivat tänään mieleeni yhtä vahvoina kuin siinä hetkessä. Sinä iltapäivänä kotimatkalla muskarin joulujuhlassa päässäni pimeni täysin. Hugo tuntui huutvaan kovempaa kuin koskaan ennen, ja pelottavan sekunnin murto-osan ajan ehdin ajatella, että seuraavaksi painan kaasupolkimen pohjaan ja ajan täysillä päin puuta, en kestä enää. Huusin ja itkin kilpaa takapenkin kanssa ja sain pysäytettyä autoni tienlaitaan. En ole eläessäni pelännyt niin paljon kuin sinä hetkenä, kun kompuroin autosta ulos ja lyyhistyin takaovelle vauvani viereen holtittomasti itkien, helpottuneena siitä että olimme edelleen elossa mutta täysin murtuneena loputtoman itkun kuuntelusta. Olen ikuisesti kiitollinen sille ystävälliselle ohikulkeneelle koiranulkoiluttajalle joka huomasi hätäni ja tuli apuun, soittaen ambulanssin ja lohduttaen samalla minua ja vauvaa sekä tapahtuneesta häkeltyneitä isoveljiäkin. Tuo ihana nainen haki jopa kotoaan pojilleni mehua ja Aku Ankka-lehtiä ambulanssin sekä isäni tultua paikalle. 

IMG_20150924_094804

Tuon romahduksen jälkeen jaksoin yllättävän hyvin taas kuunnella sitä huutoa, joka jatkui edelleen jokaisella automatkalla. Jaksoin uskoa parempaan, aikaan jolloin Hugo ei ehkä enää huutaisi. Lopulta Hugo alkoikin tottumaan autossa istumiseen ja huudon määrä väheni jokaisen ajetun matkan jälkeen. Hän on edelleen todella tyytymätön, kitisee ja märisee, mutta ei sentään huuda jatkuvasti. Tänään hän kuitenkin päätti jatkaa vauvana harjoittamaansa toimintaa ja rääkyi suoraa kurkkua koko reilun puolen tunnin ajomatkan poikien mummin luo. Vaikka olen onnistunut olemaan tyyni ratin takana kitinästä huolimatta tänään en jostain syystä siihen kyennyt. "Ei, ei, EI! Ei tätä voi tapahtua taas. Mikä hänellä on hätänä? Kaiken pitäisi olla hyvin! Miksi hän vain huutaa? Miksi se ei lopu? En kestä!" Ahdistus ja muistot palasivat niin elävinä mieleeni. Laitoin radion niin kovalle kuin lasten korvien takia uskalsin ja suljin korvani huudolta sekä lukitsin ajatukset pois mielestäni. Selvittiin huudosta huolimatta kunnialla neljän ruuhkan keskeltä perille ja heti auton pysähdyttyä Hugo oli taas oma aurinkoinen itsensä, lukuun ottamatta kyyneleitä poskilla. Toivon, ettei huuto johtunut uudesta istuimesta, jonka kaiken järjen mukaan pitäisi olla mukavampi eikä huonompi. Hugo näkee ulos paremmin, jalat mahtuvat liikkumaan ja näköyhteys isoveljiinkin toimii. Pelottaa, että se kaikki huuto tulee toistumaan tulevilla automatkoilla. Pelottaa, pystynkö oppimaan taas käsittelemään sitä huutoa, kun olin jo tottunut siihen, ettei automatkat enää olleetkaan täysin sietämättömiä.

Miten teidän lapset viihtyvät autossa?

Kuvituksena päivän autoilufiilikset (ne hyvät hetket) Instagram @jenskujne

21. syyskuuta 2015

Kotiäidin arki

Arki on lähtenyt kunnolla käyntiin. Harrastukset ovat alkaneet ja kerhopäiviä on viikossa kolme. Moni saattaa luulla, että kotiäitiys on vaan rentoa kotona löhöilyä päivästä toiseen, näin itseikin ajattelin joskus nuorempana asian olevan. Ei kiireitä, aikatauluja tai velvollisuuksia. Näin asia ehkä menee vielä, kun perheessä on vain vauva, mutta ei enää kolmen lapsen kanssa. Todellisuudessa viikot ovat kyllä täynnä tohinaa. Kiire on paisunut uusiin mittakaavoihin syksyn aikana, kun Samin työajat ovat venyneet äärimmilleen. Millekään ylimääräiselle ei jää aikaa, kun kotona ei ole sitä toista käsiparia auttamassa. Lastenhoidon, menojen ja kotitöiden ohella kaikki vähemmän tärkeät asiat ovat saaneet väistyä, kuten ehkä blogin päivätystahdistakin on tullut huomattua. Varsinkin nyt, kun remonttihommat painaa päälle ja synttärit lähestyvät, siihen mennessä kun pitäisi olla valmista. Iltaisin ehditään vaihtaa Samin kanssa kuulumiset lyhyesti ja hengähtää poikien mentyä nukkumaan, kunnes on aika itsekin kömpiä väsyneenä peiton alle.

_DSC0145_1

Maanantai on meidän perheessä lepopäivä. Silloin ei harrasteta eikä yleensä juosta asioillakaan. Maanantaisin löhöillään kotona, ulkoillaan jos jaksetaan, leikitään ja hoidetaan kotihommia. Maanantaisin on aikaa tehdä kymmenet palapelit uudelleen ja uudelleen, ajaa rallia pihalla, katsella elokuvia sylikkäin sohvannurkassa, lukea kaikki lempikirjat yhdeltä istumalta. Ei haittaa, jos kumoaa kaikki legolaatikot lattialle ja näpertelee erilaisia rakennelmia tuntikausia, kuten tänään. Aamulla voi heräillä rauhassa eikä aamupalapöytään ole hoppua. Voi oleskella yöpuvuissa pitkälle päivään asti ja keittää lounaaksi pelkkiä nuudeleita. Kiireisen arjen pyörteissä tällaiset päivät tulevat tarpeen.

_DSC0182_1

Tiistai, keskiviikko ja torstai ovat kerhopäiviä. Silloin hoidetaan aamutoimet ripeästi ja suunnataan kerholle ajoissa. Tiistaisin ja torstaisin sekä Joel että Alex menevät kerhoon, keskiviikkona on Joelin päivä. Kerhon aikana käydään kaupassa ja asioilla, siivoillaan ja keskitytään Hugon kanssa yhdessä olemiseen, kun ollaan kahdestaan. Kerhosta kiirehditään kotiin lounaalle ja päiväunille. Ilta tulee nopeasti, kun koko aamupäivä menee juoksujalkaa paikasta toiseen. Loppuvuodesta Joel aloittaa uimakoulun, jolloin yhteen iltapäivään tulee vielä lisää menoa.

_DSC0194_1

Perjantai on muskaripäivä, silloinkin saa olla aika reipas aamulla. Ei ole aikaa jäädä sänkyyn köllöttelemään. Pojat ovat peräkkäisissä muskariryhmissä, joten odotellaan veljesten kanssa yleensä ulkona kävellen tai puistossa, tai muskaritalon aulassa kirjoja lukien. Sitten taas kiireellä kotiin lounaalle ja päiväunille, jonka jälkeen päivä on taas jo lähempänä nukkumaanmenoaikaa kuin herätystä.

_DSC0169_1

Lauantai, viikonlopun alku. Iskä on kotona, mutta silti ei jää rentoiluun aikaa. Pitää ehtiä vauvauintiin, josta on taas kiire syömään ja nukkumaan. Yleensä mennään vauvauinnin jälkeen vanhempieni luokse brunssille, silloin saa nauttia hyvästä ruoasta ja vihdoin rentoutua viikonlopun viettoon. Sami on syksyn aikana myös tehnyt useamman lauantain töitä, jolloin viikonloput ovat olleet säälittävästi yhden päivän pituisia. Kesälomakin on edelleen pitämättä..

Sunnuntai on onneksi aina vapaapäivä. Silloin saadaan olla koko perhe yhdessä. Ulkoillaan, löhöillään, nautitaan, valmistaudutaan uuteen arkiviikkoon. Maanantai tulee aina ihan liian pian, jonka takia onkin onni, että meille Samia lukuun ottamatta maanantaikin on vapaapäivä.

_DSC0188_1

Kolmen pienen lapsen kanssa kotiäitinä oleminen ei todellakaan ole pelkkää löhöilyä. Pitää perushoitamisen lisäksi leikittää, siivota, kokkailla, pyykätä ja kuskata paikasta toiseen. Silti, kaikesta kiireestä huolimatta elämä on silti aika huoletonta ja mukavaa. Samin tehdessä pitkiä työpäiviä tulisimme varmaan kaikki hulluiksi, jos pitäisi olla aloillaan päivästä toiseen, ellei olisi kerhoa ja harrastuksia. Arki on rankkaa, kun on aamusta iltaan yksin lasten kanssa, mutta uskon että kahden työssäkäyvän vanhemman sekä päiväkotirumban kanssa arki voisi olla vielä uuvuttavampaa, ainakin meidän perheessä. Kyllähän sekin aika vielä eteen tulee, kun me molemmat olemme työelämässä ja lapset koulussa tai päivähoidossa, mutta siihen on onneksi vielä aikaa. 

Onkos muilla kotiäideillä yhtä kiire, vai kuulostaako meidä viikko-ohjelma leppoisalta verrattuna omaan arkeenne?

15. syyskuuta 2015

Uusi lastenhuone

Olen kirjoitellut lukuisia kertoja blogiin meidän valinnasta asua pienessä asunnossa isosta perhekoosta huolimatta. Pienessä asunnossa pitää tehdä luovia ratkaisuja ja meille tämä tarkoitti nyt massiivisen vaatekaapin purkua makuuhuoneessa ja huoneiden vaihtoa keskenään. Monesti isoin makuuhuone mielletään automaattisesti master bedroomiksi, eli vanhempien makuuhuoneeksi ja näin asia on meilläkin ollut tähän asti. Kahden makuuhuoneen asunnossa tärkeämpää on kuitenkin että lapsilla on mahdollisuus asua mukavasti ja että leikkitilaa on riittävästi. Vanhemmille taas riittää, että huoneeseen mahtuu sänky jossa nukkua yönsä.

_DSC0097_1 _DSC0099_1 _DSC0102_1 _DSC0104_1

Lapset saivat siis vallata itselleen isomman makuuhuoneen ja nyt siellä mahtuu leikkimisen lisäksi nukkumaan myös kolme lasta - Hugo jäi lastenhuoneeseen meidän muuttaessa sieltä pois. Yöt ovat sujuneet hyvin ja kaikki kolme poikaa saavat hyvin nukuttua. Poikien unirtymit ovat melko samanlaisia eli kukaan ei onneksi kovin paljoa häiritse muiden unia. Sen lisäksi Joel ja Alex ovat oppineet menemään paljon nätimmin nukkumaan, kun he tietävät että pitää olla hiljaa ja antaa pikkuveljelle unirauhaa.

En ole mikään mestarisisustaja, mutta nautin kovasti selata Pinterestiä ja ehkä lähinnä haaveilla miten sisustaisin omaa asuntoani. Vuokralla asuessa joutuu aina tinkimään tietyistä asioista, mutta se on vain hyväksyttävä. Mielestäni lastenhuoneesta tuli kuitenkin oikein viihtyisä. Automatto on mielestäni ei-niin-kaunis sisustuselementtinä, mutta tässä kohtaa, ja yleensäkin lastenhuoneen kohdalla, käytännöllisyys voittaa kauneuden. Tärkeimpänä pidän sitä, kuinka innoissaan pojat ovat olleet uudesta huoneestaan ja kuinka tyytyväisiä he ovat. Mitä pidätte?

10. syyskuuta 2015

Kesän viimeiset hiekkakakut

kutsukortti1 kutsukortti2 kutsukortti3 kutsukortti4

Hugon syntymäpäiväjuhlat lähestyvät, kutsut on lähetetty ja tarjoilut alkavat muodostaa idean päässä. Teeman valinta perustuu yhteen upeaan synttärikakkuideaan johon törmäsin Pinterestissä, tänä vuonna vietetään vauhdilla lähestyvästä syksystä huolimatta beach partyja! Kutsukortit askartelin itsekseni, söpöjä pieniä hiekkakakkuja hiekkaa rakastavan pojan kunniaksi. Glitteri on korteissa aina sellainen sekä askartelijan että vastaanottajan painajainen, mutta yritin ravistella pahimmat pois ennen korttien laittamista kirjekuoriin. Ja kuten arvata saattaa, meidän koti on yltä päältä glitterissä vaikka kuinka suojasin paikkoja.

Askartelusta pidän edelleen kovasti, mutta ison lapsilauman kanssa nopeus on valttia. Näihin korttitalkoisiin sain kuitenkin rauhaa Samin lähtiessä poikien kanssa mummin luo eräänä iltana. Päätin silti, etten askartele kaikille kutsutuille kortteja, vaan kuten edellisiinkin juhliin osa saa kutsunsa viestillä. Joskus täytyy mennä matalamman aidan ylitse, ja voin sanoa että noiden simpukoiden leikkaaminen ja maalaaminen kävi vähän hermoon jo kymmenelle kortille. 

Vasta vietyämme kutsukortit postiin tajusin, että ollaan aiemminkin vietetty synttäreitä samantapaisella teemalla, nimittäin Alexin 2-vuotissynttäreitä. Tää ei nyt onneksi ole mikään maailmanlopun juttu, mutta jotenkin tuntuu pöljältä kierrättää samoja ideoita uudelleen kun rajattoman mielikuvituksen maailmassa varmaan keksisi jotain muutakin. 

1. syyskuuta 2015

Kuukauden päästä juhlitaan!

Hugo täytti sunnuntaina 11 kuukautta, eli ihan pian on aika juhlia jo ensimmäisiä syntymäpäiviä! Päivä päivältä Hugo muuttuu enemmän lapseksi ja vauvamaiset piirteet ovat häviämässä. Hugo on oppinut taputtamaan käsiään ja taitaa pinsettiotteen. Hän ei edelleenkään seiso tuetta, mutta päästää jo irti yhdellä kädellä ja pysyy joskus sekunnin tai kaksi tuetta pystyssä jos hänet huijaa siihen. Kävely sujuu tukia vasten sulavasti, mutta en vielä uskaltaisi lyödä vetoa kävelytaitojen kehityksestä vuoden ikään mennessä. Isoveljet ovat oppineet kävelemään juuri yksivuotiaina, mutta saattaa olla että Hugo ottaa sen suhteen hieman rauhallisemmin. Hyvä vaan, sillä taidan olla hieman pulassa kolmen eri suuntaan juoksevan lapsen kanssa. Hugo ei malta pysyä paikoillaan montaa sekuntia, joten eipä kyllä ole aikaakaan keskittyä kävelyharjoituksiinkaan.

_DSC0015_1 _DSC0032_1

Pieni vauvani on sanonut ensimmäisen sanansa. Mamma. En ole varma, onko sana täysin tarkoituksenmukainen, sillä yleensä hänen puheensa on muutenkin pelkkää mammammammammammmaa. Jos Hugolta kysyy osaako hän sanoa mamma, niin hän kyllä toistaa mamma-sanan lähes heti. Hugo ymmärtää muutamien sanojen merkitykset ja kun kysytään Missä Alex? Missä Joel? niin Hugo osaa katsoa oikeaa ihmistä kohti. Hän tunnistaa myös esimerkiksi tule-käskyn, mutta Ei-sana jää toistaiseksi vain korvien väliin kaikumaan vailla ymmärrystä saatika tottelemista.

_DSC0093_1 _DSC0099_1

Hugon unirytmi on hieman muuttunut, sillä ollaan siirrytty vain yksiin päiväuniin. Hugo nukkui toiset päiväunensa niin myöhään (kuudesta seitsemään tai puoli kahdeksaan), että yöunille meno alkoi olla turhan hankalaa. Jätettyämme iltapäikkärit pois on unille meno ollut rauhallisempaa ja hieman edellistä aikaisemmin. Nykyään Hugo menee 20:30-21 nukkumaan ja nukkuu yönsä rauhallisesti heräämättä. Aamut tuntuvat aikaistuvan jatkuvasti ja nykyään herätys on usein jo heti seitsemän jälkeen. Tässä ei olisi ongelmaa, jos osaisin itse mennä aikaisin nukkumaan ja saisin unen päästä kiinni, mutta näin ei ole joten aamuisin väsyttää kiitettävästi. Hugo nukkuu päiväunet yleensä klo 12:30-15. Huoneiden vaihdon yhteydessä olisi tarkoitus siirtää Hugo isoveljiensä kanssa samaan huoneeseen, enkä usko että asiasta syntyy ongelmaa sillä pojilla on melko samanlainen unirtymi.

Ruoka maistuu Hugolle ja hän onkin varsinainen michelinmakkara, kuten vauvojen pitääkin. Useiden ruokien kohdalla ensimmäinen lusikka saa vieläkin aikaiseksi yök-ilmeitä, vaikka sitä samaa oltasiin maisteltu jo useita kymmeniä kertoja. Hugo on totuteltu hapanmaitovalmisteisiin ja seuraavaksi olisi kai aika totuttautua äidinmaidonkorvikkeesta pois. Ei kuitenkaan pidetä kiirettä vaan edetään syömisten suhteen rauhassa. Hugon kohdalla olen pyrkinyt olemaan paljon tiukempi sokerin ja muiden turhien ruokien kanssa, ja aion yrittää pitää siitä kiinni edelleen. Jos vaikka saisi isommiltakin lapsilta karkkihimot muutettua vaikka hedelmähimoksi ja sitä kautta vähennettyä sokerin kulutusta koko perheessä. Hugolla on vasta puhjennut kolmas hammas, joten pureskelutaitoa ei olla päästy harjoittelemaan ja ruoan tulee edelleen olla melko sileää. Pikkuhiljaa ollaan kuitenkin päästy hieman karkeamman ruoan syöntiin ja se varmasti helpottaa kunhan hampaita tulee taas lisää.

_DSC0062_1

Tutti on Hugolle tärkeä, tuntuu että se on tärkeämpi kuin kummallekkaan isoveljille aikoinaan. Alex oli saman ikäisenä jo vieroitettu tutista, mutta tällä hetkellä tuntuu vielä turhan aikaiselta alkaa vierottaa Hugoa. Tutti on tärkeä sekä päivä- että yöunille menossa, myös automatkoilla ja tietenkin se toimii äänenvaimentimenakin välillä, jos kirkuminen ottaa liikaa mamman korviin. Hugolla on todella kova ja suoraan sanottuna aika ärsyttävä ääni, varsinkin tylsistyneenä, väsyneenä ja kiukkuisena. Tuttipulloakin käytetään vielä päivittäin joka aterialla, jostain syystä olen ollut laiska opettamaan Hugoa nokkamukille. Olisi varmaan korkea aika alkaa harjoittelemaan sitäkin.

Kaikkien hääjärjestelyiden ollessa nyt ohi, on aika keskittyä Hugon synttäreihin joita juhlitaan reilun kuukauden kuluttua. Teema alkaa jo hahmottua päässä ja muutamia ideoita ollaan pyöritelty, mutta kutsukortit on tekemättä ja moni asia on ihan avoinna vielä. Koska vauva on vielä niin pieni, ettei osaa itse toivoa teemaa saa äiti vapaat kädet!