Kaksplus.fi

11. heinäkuuta 2015

Kaksi äitiä ja viisi lasta Linnanmäellä

_DSC0968_1 _DSC0973_1 _DSC0978_1 _DSC0980_1 _DSC0987_1 _DSC0999_1 _DSC1009_1 _DSC1019_1

Eilen ystäväni Neea lapsineen tuli aikaisin aamulla Kemistä luoksemme. Reissua oltiin salattu jo pitkään sillä tänään me vietämme yhteisen ystävämme polttareita ja Neean tänne tulo olisi tietenkin paljastanut polttariajankohdan morsiamelle. Aamu meinasi saada kamalan alun, kun heräsin Neean soittoon varttia yli seitsemän, eli varttia myöhemmin kuin heidän junansa olisi pitänyt jo olla perillä. Onneksi VR ei petä ja juna oli juuri sen verran myöhässä että ehdin hurauttaa kotoa juna-asemalle vieraitamme vastaan. Päiväksi oli suunnitteilla reissu Linnanmäelle mutta huonolta näytti sään puolesta kaatosateen ropistessa ikkunaa vasten. Onneksi iltapäivään mennessä sää selkeni ja loppupäivä oli oikein aurinkoinen. Pakkasimme siis viisi poikaamme matkaan ja suunnattiin lintsille.

Ilmainen lintsipäivä riitti meidän pojille varsin hyvin eikä mitään rannekkeita tarvittu. Riistohintaiset rannekkeet jotka ovat iästä ja koosta riippumatta kaikille saman hintaiset eivät houkutelleet. Tyhmä uudistus oli poistaa lastenrannekkeet, milloin ikinä se onkaan tehty. Linnanmäellä on kuitenkin yksitoista ilmaislaitetta joista seitsemän soveltuu alle metrin pituisille lapsille. Meidän pojat kiersivät kuusi laitetta ja tekivät muutamissa uusintakierroksen. Hugokin pääsi kanajunaan mamman kantorepun kyydissä ja käytiin maisematornissa koko lauman kanssa. Kolme- ja neljävuotiaille tämä määrä oli juuri sopiva. Jos haluaa saada elämyksiä pienellä budjetilla, on tämä siis mitä mainioin vaihtoehto kesäretkelle, kun pakkaa mukaan vielä omat eväät.

Oletteko käyneet Linnanmäellä "ilmaiseksi"?

4 kommenttia:

  1. En ole edes tiennyt et siellä on ilmasia laitteita :D tykkimäellä olimme toissa vuonna ja kaikkiin maksoi kyllä.
    Meidän piti ostaa siis rannekkeet kahdelle lapselle.
    myös jos aikuinen lähti mukaan johonkin isompaan laitteeseen niin piti lippu ostaa.
    Kallista nykyään tuo touhu :/
    ainoa ilmainen oli leikkipuisto missä oli kiikkuja/yms mitä nyt on ihan tavallisessakin leikkipuistoissa.
    Tänä vuonna emme mene huvipuistoihin ollenkaan.
    jätämme väliin ja kiertelemma kotoamme lähellä olevia paikkoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huvipuistot on kyllä järkky kalliita nykyään. :/ Mutta onhan se pakko jollain tehdä sitä voittoa kun kesäkausi on niin lyhyt... Ellei linnanmäellä olisi ilmaislaitteita, niin mekään tuskin oltaisiin menty. 3- ja 4-vuotialle jotka menee muutamaan pikkulaitteeseen 40 euron rannekkeet on ihan tuhlausta.

      Poista
  2. Meillä olis suunnitelmissa käydä tänä kesänä lintsin ilmaislaitteissa :) varmasti pyörähdetään myös sealifessa mut halvaksi tulee silti jos ottaa omat eväät. Ruoka sieltä ostettuna on vissiin aika hinnakasta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sealife on kiva, ainakin meidän pojat tykkäsivät kovasti! Nekin liput tosin ostettiin nettikaupan alesta :D Taitaa olla melkein kaikki tuollainen tekeminen kallista nykyään :D

      Poista

Kiitos kommentista!