Kaksplus.fi

1. heinäkuuta 2015

Hugo 9kk

_DSC0563_1 _DSC0936_1 _DSC0916_1 _DSC0890_1 _DSC0920_1

Taas on kuukausi vierähtänyt ja Hugo on hieman lähempänä ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Tuntuu, ettei ole tapahtunut mitään sitten viime kuulumisten, mutta kuitenkin on tapahtunut kaikenlaista. Hugo on oppinut uudelleen istumaan, seisoo tukea vasten ja ottaa askeleita tuen varassa. Kontaten Hugo etenee useita metrejä, mutta jos hän tahtoo päästä lujaa hän ryömii. Hugo on siirtynyt täysin pulloruokintaan, eli imetys on loppunut. Tuntuu hieman haikealta, mutta päätös oli kuitenkin oikea. Eniten harmittaa, että jos tämä oli viimeinen imetystaipaleeni ikinä niin se loppui itkuiseen ja ahdistuneeseen imetyshetkeen. En ollut imettänyt puoleentoista vuorokauteen ystäväni häiden takia, ja seuraavana ilta ottaessani Hugon rinnalle hän imi vain tyhjää ja itki. "Ei täältä mitään tule, syökööt pullosta!". Hugo on onneksi ottanut imetyksen lopetuksen hyvin vastaan ja on myös lopettanut aamuyön heräilyt maidon perään. Nykyään Hugo nukkuu iltakymmenestä aamukahdeksaan ja syö aamupalansa yhdessä muiden kanssa yhdeksältä. Lueskelin vanhoja juttuja Joelin ja Alexin vauva-ajalta ja tuntuu, että Hugon puheenkehitys on veljiään hitaampaa. Hugo ei ääntelehdi juuri muuten kuin huutamalla ja mölisemällä. Hän ei tavujokeltele eikä tavaa sanoja, mutta ehkä se sieltä kohta tulee. Kovin paljon kerrottavaa ei riitä jokaiselle kuukaudelle, varsinkaan kun neuvolakäynnit mittoineenkin ovat tauolla sinne yhteen ikävuoteen asti. Tällä kertaa siis pelkät pikakuulumiset.

Seuraa Instagramissa @jenskujne ja Facebookissa Vauva, älä itke tänä yönä nähdäksesi enemmän!

4 kommenttia:

Kiitos kommentista!