Kaksplus.fi

31. toukokuuta 2015

Graduation day

_DSC0126_1 _DSC0172_1 _DSC0164_1
Mekko Vero Moda / bleiseri H&M / ballerinat Tamaris / laukku Longchamp

Monen muun tavoin mekin juhlittiin eilen valmistujaisia. Kaksi serkkuani kirjoittivat ylioppilaiksi hienoin arvosanoin. Koska Hugo on edelleen kipeä, Sami jäi hänen kanssaan kotiin ja vierailin ensimmäisissä juhlissa vain Joelin kanssa. Toisiin juhliin haimme myös päiväunilta heränneen Alexin mukaamme ja kotiin tullessamme liityttiin vielä naapurin tyttären juhlaseurueeseen kotipihallamme. Päivä oli kauniin aurinkoinen mutta petollisen tuulen takia palelin mekossa ja bleiserissä aikalailla. Kuvattiin asu hirveässä kiireessä ja Sami on näköjään tarkentanut vähän minne sattuu, eli pahoittelen hieman suttuisia kuvia. Ostin tuon mekon itse asiassa ystäväni viime viikonlopun polttareita varten. Vaatekriiseilin vanhoine mekkoineni ja päädyin polttareita edeltävänä iltana juuri ennen sulkemisaikaa kiertämään paniikissa vaateliikkeitä etsien itselleni päällepantavaa. Tämä kyseinen mekko on sellainen, jonka ohitse kävelin suoraan liikkeessä, se ei rekissä miellyttänyt silmääni ollenkaan mallinsa eikä varsinkaan värinsä puolesta. Ystävällinen ja avulias myyjä kehotti kuitenkin kokeilemaan tätä epäilyksistäni huolimatta. Heti saatuani mekon päälleni ihastuin täysin! Mekko on ihana, mukava päällä, siisti mutta näyttävä. Mustan bleiserin kanssa kokonaisuus on mielestäni hyvin siisti, ilman bleiseriä taas mekko on hieman bilemäisempi. Mitä pidätte asusta? Juhlitteko te omia tai tuttavien valmistujaisia eilen?

5 kommenttia:

  1. Hyvän näköinen asukokonaisuus. :) Ilman bleiseriä tosiaan sopisi ihan hyvin iltamenoihinkin.
    Sunnuntaina juhlittiin omia valmistujaisiani ja asunvalinta tuotti ongelmia. Päädyin mustaan pellavaiseen mekkoon, jonka helmaan ompelin valkoisen pitsiliinan raikastamaan kokonaisuutta.

    VastaaPoista
  2. Ihanat sukkahousut ja kauniit ballerinat :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!