Kaksplus.fi

31. toukokuuta 2015

Graduation day

_DSC0126_1 _DSC0172_1 _DSC0164_1
Mekko Vero Moda / bleiseri H&M / ballerinat Tamaris / laukku Longchamp

Monen muun tavoin mekin juhlittiin eilen valmistujaisia. Kaksi serkkuani kirjoittivat ylioppilaiksi hienoin arvosanoin. Koska Hugo on edelleen kipeä, Sami jäi hänen kanssaan kotiin ja vierailin ensimmäisissä juhlissa vain Joelin kanssa. Toisiin juhliin haimme myös päiväunilta heränneen Alexin mukaamme ja kotiin tullessamme liityttiin vielä naapurin tyttären juhlaseurueeseen kotipihallamme. Päivä oli kauniin aurinkoinen mutta petollisen tuulen takia palelin mekossa ja bleiserissä aikalailla. Kuvattiin asu hirveässä kiireessä ja Sami on näköjään tarkentanut vähän minne sattuu, eli pahoittelen hieman suttuisia kuvia. Ostin tuon mekon itse asiassa ystäväni viime viikonlopun polttareita varten. Vaatekriiseilin vanhoine mekkoineni ja päädyin polttareita edeltävänä iltana juuri ennen sulkemisaikaa kiertämään paniikissa vaateliikkeitä etsien itselleni päällepantavaa. Tämä kyseinen mekko on sellainen, jonka ohitse kävelin suoraan liikkeessä, se ei rekissä miellyttänyt silmääni ollenkaan mallinsa eikä varsinkaan värinsä puolesta. Ystävällinen ja avulias myyjä kehotti kuitenkin kokeilemaan tätä epäilyksistäni huolimatta. Heti saatuani mekon päälleni ihastuin täysin! Mekko on ihana, mukava päällä, siisti mutta näyttävä. Mustan bleiserin kanssa kokonaisuus on mielestäni hyvin siisti, ilman bleiseriä taas mekko on hieman bilemäisempi. Mitä pidätte asusta? Juhlitteko te omia tai tuttavien valmistujaisia eilen?

29. toukokuuta 2015

Älypuhelin vauvalle?

_DSC0051_1 _DSC0062_1 _DSC0073_1

Hugo on ollut kuumeessa nyt kaksi päivää, onneksi tämä on vasta hänen elämänsä ensimmäinen sairastaminen. Saimme juuri sopivasti sairaspäiviä piristämään Hugolle uuden älypuhelimen Fisher-Pricelta. Laugh&Learn Smartphone on luonnollisesti lapselle parempi ja turvallisempi lelu antaa käteen kuin äidin tai isän omat puhelimet, jotka tuppaavat kiinnostamaan lasta kovasti (ainakin meidän perheessä). Tämä pureskelua ja kovia otteita kestävä äypuhelin soittaa erilaisia melodioita eri nappeja painamalla, kertoo numerot nollasta yhdeksään ja toistaa hauskoja lauseita. Hugo ei ihan vielä ole siinä iässä, että osaisi painaa nappeja, mutta tykkäsi kovasti musiikista ja vilkkuvista valoista. Älypuhelimen ikäsuositus on 6kk+ eli pienikin vauva voi tutustua puhelimeen mutustellen ja ihastellen ääniä ja värejä. Vauvan kasvaessa puhelimesta saa ehkä enemmän irti kun voi opetella numeroita ja loruja sen avulla. Siinä missä Hugon leiktit ovat hieman primitiivisempiä, osasivat Joel ja Alex "soittaa" toisilleen ja nyt he ovat opetelleeti jo useita puhelimen loruja ulkoa. Puhelimesta on siis varmasti iloa leikkeihin vielä moneksi vuodeksi! Ovatko Fisher-Pricen lelut teille tuttuja?

Fisher-Price Laugh & Learn Smartphone on saatu blogin kautta

28. toukokuuta 2015

"Sitten kun me ollaan eläkeläisiä..."

kaupungilla_038muok

Eilen illalla auringon laskiessa istuin bussissa matkalla kaupungista kotiin. Maisemia ihastellessani tunsin yhtäkkiä älyttömän onnellisuuden puuskan heittäytyvän ylitseni hyökyaallon tavoin. Kaikkien kanssamatkustajien selaillessa älypuhelimiaan laitoin oman puhelimeni takaisin laukkuun ja katselin ikkunasta ulos. Bussin ohitse porhalsi harmaantunut mies vanhassa avoautossa tupakka huulessa. Mieleni valtasi tulevaisuus ja kuvittelin itseni pelkääjän paikalle ja Samin kuskiksi, noin mekin sitten kruisaillaan kesät kun ollaan vanhoja mummoja ja ukkoja. 

Olen aina ollut kova haaveilemaan, mutta jotain on muuttunut tässä viimeisten vuosien aikana - minusta on tullut realistinen, mielikuvitukseton, tylsä. Tästä aiheesta saatiin taannoin ystävieni kanssa aikaan kiivas keskustelu, kun tivasin heiltä miksi tuhlata aikaansa haaveilemaan lottovoitoista ja taloista ulkomailla. Oma uudistunut kantani oli tietenkin se, että haaveet pitäisi olla realistisia. Ei ihminen hyödy mitään siitä että uneksii asioista jotka eivät kuitenkaan tule toteutumaan. Toki se on eri asia jos oikeasti tekee niska limassa töitä unelmiensa eteen tehden niistä mahdollisia. Mutta silti suurin osa ihmisistä ei koskaan tule saavuttamaan niitä miljonäärikartanoita vaikka kuinka paiskisi töitä sen eteen. Jäin kuitenkin miettimään ystävieni sanoja ja tajusin että he ovat oikeassa, mistä se on pois että haaveilee epätodennäköisyyksistä? Missä menee se realistisuuden raja? Onhan lottovoittokin jossain määrin realistinen haave, joka on monille toteutunut.

Itse haaveilen nykyään enimmäkseen pienistä asioista - kahdenkeskeisistä kävelyistä käsi kädessä Helsingin kaduilla lämpiminä kesäöinä, eläkepäivistä, yhteisestä ajasta, rauhallisuudesta. Kolmen vilkkaan pojan kanssa rauhallisuus on todellakin pelkkä kaukainen ajatus. En siis tarkoita, että olisin jotenkin tyytymätön elämääni, päin vastoin. Tämä sopii meille juuri nyt, mutta on ihanaa huomata kuinka pienistä ajatuksista voi saada niin paljon energiaa ja intoa tulevaisuutta kohtaan. Joku voi pitää sitä tylsänä, että haaveilee kävelyistä mieluummin kuin kartanoista ja rikkauksista, mutta toisaalta se on mielestäni myös merkki siitä, ettei koe tarvitsevansa sen enempää. Siitä, että on tyytyväinen siihen mitä itsellä jo on. Ei pienemmän mittakaavan haaveet ole yhtään sen väärempiä kuin isot prameat haaveet.

kesälahti14_184_2

Tällä hetkellä haaveilen siis oikeastaan vain siitä, että saisin olla tulevaisuudessa yhtä onnellinen kuin nyt. Blogissa esille tulee tietenkin vain pieni osa elämää, ja täällä haluan tietenkin keskittyä niihin elämän positiivisiin asioihin, hyviin hetkiin ja merkityksellisiin muistoihin. Toiselle puolelle tietokoneen näyttöä jää käsiteltäviksi ne huonommat asiat, kuten se, että meillä on ollut todella rankasti parisuhdetta koetteleva vuosi takana. Tämän kaiken keskellä ollaan kuitenkin iloksemme tajuttu se, että ei me kaikesta huolimatta osaisi tai edes haluaisi olla toisistamme erossa. Avioliitto on meille once in a lifetime thing - siihen annetaan kaikkensa, eikä puolisolle ole vaihto- tai palautusoikeutta kun elämä ei olekaan pelkkää ihanaa vuodesta toiseen. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta en voisi olla onnellisempi, tässä ja nyt.

Lapsiperhearjen keskelle suoraan sukeltanut tuore parisuhde on jättänyt minuun ainoastaan yhden kaipuun - sen kaiken kahdenkeskeisen ajan, jota useimmilla pariskunnilla on vuosia aikaa viettää ennen lapsia. Olen aiemmin kirjoittanut blogiin siitä, että me ei kaivata yhteistä aikaa, mutta olen hiljalleen tajunnut että kyllä se kaipuu sieltä minunkin alitajunnastani löytyy. Ehkä juuri tästä syystä haaveiluni keskittyvätkin niin vahvasti siihen yhteiseen aikaan, jota ei lasten aikana samalla tavalla voi toteuttaa. Olen analysoinut asian näin: Kun kahdenkeskeistä aikaa on niin harvoin, sille asettaa alitajuisesti tietyt kriteerit ja korkeat odotukset miten sen ajan pitäisi kulua ja miltä sen pitäisi tuntua. Asiat ovat menneet toisin ja olen pettynyt liiallisiin odotuksiini, jonka seurauksena olen suojarefleksinä alkanut hyljeksimään sitä kahdenkeskeistä aikaa kokonaan ja uskottelemaan itselleni etten kaipaa sitä, jotten taas pettyisi.

On hassua miten olenkaan muuttunut ajatusmaailmaltani näin radikaalisti. Haaveiljaluonne on jäänyt lomalle ja palkannut sijaisekseen kyllästyttävän realistin. Toisena esimerkkinä, olen kauan aikaa haaveillut saavani viedä lapset ulkomaanmatkalle. Nyt kun sen aika olisi ollut kaikin puolin hyvä, päätettiin sijoittaa ne rahat mieluummin Samin silmäleikkaukseen. Vaikka silmäleikkaus on todella hyvä sijoituskohde, on se silti tylsä ja realistinen ratkaisu vailla yllätyksellisyyttä ja yleellisyyttä. Lapset nauttivat ulkomaanmatkoista paremmin sitten kun ovat vanhempia, ei näin pienet lapset varmaan osaa erotella sitä viettääkö viikon kesästään Italian upealla rantahietikolla vai tavalliseen tapaan Kesälahdella järvenrannalla. 

Mistä te haaveilette? Onko muita tylsiä realisteja joiden mielestä lottovoiton kaltaisista yleellisyyksistä haaveilu on ajanhukkaa?

26. toukokuuta 2015

Ryömivän lapsen kanssa pihalla

_DSC0001_1 _DSC0009_1 _DSC0022_1 _DSC0026_1

Kevät ja ukoilu on osoittautunut hieman hankalaksi meidän pienelle Hugolle. Meillä on aiemmin ollut vain vaunu- tai kävelyikäisiä lapsia tähän vuodenaikaan, eli meille on aivan uutta yrittää miettiä mitä tuollaiselle ryömivälle lapselle tekisi pihalla. Vaunuissa on tylsää, maassa kaikki menee suuhun ja vaatteetkin aiheuttavat päänvaivaa. Mitä ihmettä pitäisi lämpimillä keleillä pukea vauvalle? Nyt käytössä ollut fleecepuku on lähes kokonaan puhkiryömitty eikä hirveästi innosta pilata muitakaan vaatteita. Ja mitä sitten tehdään, kun ulkona lämpenee entisestään? En keksi muita vaihtoehtoja kuin antaa pojan ryömiä vaatteet pilalle, pitäähän sitä lapsen viihtyä! Olisi ihan mahdotonta ulkoiluttaa vauvaa jatkuvasti sylissä.

IMG_20150520_155232
Kuva: Instagram @jenskujne

Hugo tykkää kovasti rymytä maassa, joten viihtyvyyden saralla ongelmia ei ole. Keinuminen on myös hauskaa ja kyllä hän sylissäkin jaksaa hetkiä olla. Hugo ei vieläkään istu, vaikka sen taidon aiemmin jo oppi, joten hiekkalaatikkoleikit saavat vielä odottaa. Välillä ollaan myös lainattu isompien lasten leikeistä autoja ja kruisailtu niillä menemään. 

Miten teidän ryömivät ja konttaavat lapset ulkoilee? Onko kellään jakaa hyviä pukeutumisvinkkejä?

17. toukokuuta 2015

Perheen yhteinen aika

_DSC0224_1 _DSC0221_1 _DSC0242_1
_DSC0247_1 _DSC0264_1 _DSC0278_1 _DSC0290_1

Haluaisin ajatella meidän olevan sellainen perhe, joka viettää paljon aikaa yhdessä. Sellainen, jossa aikuiset heittäytyvät mukaan lasten leikkeihin ja koko perhe nauttii naureskellen yhdessäolosta. Totuus on kuitenkin hieman erilainen, valitettavasti. Liian monesti me aikuset otamme aikaa kotitöiden tekoon, omien juttujen hoitamiseen, siivoiluun ja muunlaisiin "aikuisten velvollisuuksiin". Tämä on toki tärkeää eikä koti saatika elämä oikein rullaa jos pyykit ja tiskit kasaantuvat ja kaikki vaan leikkivät aamusta iltaan, mutta täytyisi oppia ajanhallintaa ja priorisointia hieman paremmin. Eniten tässä yhtälössä harmittaa se, että kun sitä yhteistä leikkiaikaa sitten olisi, lapset häätävät meidät pois. "Mamma mene pois, me leikitään nyt!" Jaahas, ei sitten leikitä. Lukisnko teille sadun? Ei. Haluaisitteko pelata tai askarrella? Ei. Saako tulla mukaan ajelemaan autoilla? Ei. Lapset tietenkin kasvavat jossain vaiheessa pois siitä, että oikeasti kaipaisivat vanhempiaan mukaan leikkeihin, mutta että jo nyt? Enkö minä olekaan hyvä leikkikaveri? Onneksi kelvataan vielä vauvalle.

Eilen kuitenkin päätin, että nyt on vuorossa pakollinen lauantai-illan familjetid (perheaika). Tuo familjetid-nimitys juontaa juurensa mun lapsuuteen tai oikeastaan varhaiseen teini-ikään. Viikonloppuisin ja etenkin kesälomalla perhe piti itsepintaisesti kiinni päivittäisestä pakollisesta ajasta, jolloin aikuiset joutuivat laittamaan ristisanatehtävät pois ja teinit pakotettiin läppäreiden ääreltä tekemään jotain yhdessä. Pelattiin korttia tai lautapelejä ja meillä olikin todella hauskaa, vaikka yhteinen aika alkoi joka päivä samalla onx pakko-mutinalla. 

Meidän lauantai-illan familjetid piti ensin sisällään Alexin toiveesta Myyrä-lautapelin ja dominon pelaamista. Peli sujui sovussa hetken aikaa, mutta aika nopeasti lasten keskittyminen herpaantui ja nopat ja nappulat alkoivat lentelemään pitkin olohuonetta. Yritys hyvä, toteutus ei niinkään. Oltiin Joelin kanssa käyty aiemmin päivällä herkkuostoksilla, joten ilta jatkui yhteisen herkkuiltapalan ääressä. Tarjolla oli rieskaa, juustokeksejä ja vihanneksia sekä jälkiruoaksi hedelmiä ja marjoja, vanukasta ja suklaakeksejä. Iltapala meni niin myöhäksi että alunperin suunniteltu yhteinen leffailta olisi venähtänyt liikaa yli nukkumaanmenoajan, joten katseltiin elokuvan sijasta vain lastenohjelmia. Oli hienoa huomata, kuinka pienetkin yhteiset hetket yhdistävät perhettä ja tekevät iloisemmiksi. Taidan jatkossakin järjestää useampia pakollisia perheaikoja ja hivuttautua sinnikkäämmin lasten leikkeihin mukaan, silloin kun siihen on aikaa. Samalla tavalla voi myöskin rohkaista lapsia mukaan auttamaan kotitöiden teossa, jolloin nekin pakolliset arkiaskareet muuttuvat yhteiseksi ajaksi. Meidän perheessä etenkin Alex on innokas pikku apulainen, joten siitä on otettava ilo irti.

Kuinka paljon teillä vietetään perheen yhteistä aikaa? Kelpaatteko mukaan lastenne leikkeihin?

10. toukokuuta 2015

Äitienpäivä, ihan tavallinen päivä

_DSC0089_2

Meidän äitienpäivä on kaikessa tavallisuudessaan ollut aivan ihana päivä. Huonosti nukutun yön jälkeen en saanut nukkua aamulla pitkään eikä minulle tarjoiltu juhlavaa aamupalaa sänkyyn kannettuna. Sen sijaan sain herätä aikaisemmin kuin moneen viikkoon, tietenkin juuri tänään. Sain ihanan pienen lahjan ja kasapäin vilpittömiä hellyydenosoituksia. Sain myös muutaman ilkeän tuntuisen pureman nuorelta hampaiden käyttöä harjoittelevalta herrasmieheltä, ilman niitä olisin kylläkin pärjännyt. Sain nimetä äitienpäivän uudelleen kainalo-kutikuti-päiväksi ja kutitella pieniä kainaloita naurun raikuessa kuuhun asti. Sain juhlistaa äitiäni, isoäitejäni sekä omaa äitiyttäni. Sain olla ihan tavallinen äiti ja viettää aikaa rakkaiden lasteni kanssa kuten minä tahansa päivänä. Se on kaikkea sitä mitä ikinä halusin.

Äitiys on maailman haastavin, aikaa vievin mutta samalla arvokkain työ. Äitiys vaatii paljon mutta antaa entistä enemmän. Äitiys on onnea, ahdistusta, suuria tunteita, odottamattomia tilanteita, rakkaudenpuuskia, toki joskus myös kireitä hermoja. Äitiys on ihan parasta! Viimeiset onnittelut kaikille ihanille äideille!

6. toukokuuta 2015

Videopäiväkirja - tavallinen keskiviikko

Tänään me ollaan tehty jännittäviä juttuja, nimittäin arjen pyörteissä mukana on kulkenut kamera videokuvaamassa ja tuloksena on meidän päivä videona! Ihan hauskaa on ollut joten ehkä me yritetään jatkossa päivittää enemmän videoita tänne blogin puolelle, jos teitä kiinnostaa. Päivällisen jälkeen en enää kuvannut kun ajattelin että muuten videomateriaali ei lopu ikinä ja videosta tulee ihan liian pitkä. Ja kameralle puhuminen ei varmaan ikinä tule tuntumaan luontevalta, onneksi voi editoida pois turhat ööt ja totatota-hokemiset. Pidemmittä puheitta, muun muassa tätä me ollaan tänään tehty! 


Kertokaa ihmeessä mielipiteitä videosta. Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille!

4. toukokuuta 2015

Töölönrannassa

Eilen kokoonnuttiin koko äitini puolen suvun voimin ravintola Töölönrantaan brunssille. Juhlittiin myöhäisvappua, etukäteisäitienpäivää ja toukokuun viidettä, eli päivää joka olisi ollut isovanhempieni 73-vuotistapaamispäivä. Töölönrannan suosittu brunssi oli kyllä maineensa veroinen. Ruoka oli todella hyvää ja maisemat Töölönlahden rannalle kauniit. Meillä oli varattuna oma kabinetti, jossa saimme olla rauhassa 15 aikuisen ja viiden lapsen ryhmällämme, jossa ikäkirjo oli kaikkea kahden kuukauden ja 91 vuoden väliltä.

_DSC0216_1 _DSC0215_1 _DSC0222_1 _DSC0236_1

Minulle suku on aina ollut läheinen ja tärkeä ja toivon ehdottomasti, että pojatkin saavat ylläpidettyä läheisiä välejä sukulaisiinsa. On ihanaa kun elämässä on paljon turvallisia aikuisia ja ehkä samanikäisiä serkkuja ja pikkuserkkuja, joiden kanssa leikkiä ja temmeltää. Meidän pojillahan niitä serkkuja ei vielä ole, mutta leikkikavereita suvusta löytyy silti sekä aikuisia että lapsia. Meillä on isot suvut ja se tuo myös tiettyä turvallisuuden tunnetta, tukiverkostossa saa aina apua jostain kun tarvitsee, ilot ja surut jaetaan ja myötäeletään. Minusta on välillä kurjaa miettiä, mistä ne ihmiset jäävät paitsi, joilla ei ole yhtä läheisiä välejä omiin sukulaisiinsa. On esimerkiksi outoa verrata omia sukulaissuhteitani Samin sukulaissuhteisiin, koska ne ovat osittain paljon viileämmät kuin meillä. Toki moniin isänsä puolen sukulaisiin meidänkin pojilla on hyvin läheiset välit ja se on todella ihanaa.

_DSC0226_1 _DSC0229_1 _DSC0247_1
Mekko Seppälä / takki H&M / korut Snö of Sweden & Pilgrim / ballerinat Esprit / laukku Longchamp

Tietenkään ihmissuhteet eivät pysy tiiviinä ellei niiden eteen tee työtä. En usko, että sukumme olisi ihan yhtä läheisiä kuin nyt, ellei kaikilla olisi mielenkiintoa ja energiaa järjestää erilaisia juhlia ja kokoontumisia. Erilaiset elämäntilanteet, asuinpaikkakunnat ja ihan arjen pyörityksetkin tuovat haastetta ajankohdan löytämiselle, mutta se on vaivan arvoista kun saa viettää hetkiä rakkaidensa kanssa edes muutaman kerran vuodessa, jos aika ei riitä muuhun. Voisin kuvitella, että sukujuhliin osallistumisen kynnyskin nousee jos yhteydepito on harvaa ja vaatimatonta. Tarkoitan tällä siis lähinnä sitä, että jos et ole nähnyt jotain sukulaista kymmeneen vuoteen on kynnys lähteä hänen juhliinsa paljon korkeampi kuin sellaisen, jota tapaat edes muutamia kertoja vuodessa. Ei tarvitse miettiä löytääkö puheenaiheita tai tietääkö edes suurin piirtein mitä toisen elämään kuuluu. Monesti minua esimerkiksi mietityttää, miksi sukulaiset tai vaikkapa poikien tietyt kummit eivät pidä yhteyttä tai vastaa yhteydenpitoyrityksiimme. Syntymäpäiväkutsuille jätetään tulematta eikä siitä edes ilmoitella. Minulle on vaikeaa käsittää tällaista käytöstä, mutta on vain hyväksyttävä että ihmiset ovat erilaisia ja kaikki eivät pidä arvossa samoja asioita. Minulle sukulaissuhteiden ylläpito on tärkeää, mutta joku toinen taas ei kaipaa sukulaisia elämäänsä.

Millaisia sukulaissuhteita teillä on?

2. toukokuuta 2015

Taas kuukauden vanhempi

_DSC0097_2

Hugo saavutti seitsemän kuukauden iän vappuaattona. Tuntuu että aika kuluu nopeasti ja koko ajan saisi olla rustaamassa näitä kuukausikuulumisia. Vastahan hän täytti 6kk! Ymmärrän hyvin, että synttäreitä vietetään vain kerran vuodessa, muutenhan juhlia olisi jatkuvasti! Vauvan ensimmäinen vuosi on kuitenkin niin merkityksellinen kehityksen kannalta, että siitä kannattaakin kirjata muistoja talteen kuukausittain. Pieni äidistään täysin riippuvainen avuton nyytti muuttuu vuoden aikana oman tahdon omaavaksi itsenäisesti liikkuvaksi ja parhaimmillaan myös puhuvaksi pieneksi ihmiseksi. Hieman harmittaa, etten Joelin vauva-aikana ole tehnyt tällaisia kuukausittaisia kehityspostauksia vaikka paljon muistoja niiltäkin ajoilta on onneksi tallessa.

_DSC0116_1

Hugo on liikkuvainen ja aktiivinen vauva nyt opittuaan ryömimisen jalon taidon. Hän matelee sulavasti huoneesta toiseen ja liikkuu välillä myös pyörien. Konttausasento löytyy ja matalien esteiden yli päästään myös. Tyynyvalleista huolimatta kuvauskohde ryömi tänäänkin vinhaa vauhtia karkuun ja valokuvaajaa hikoilutti. Hugo oppi nousemaan istuma-asentoon tässä reilu viikko sitten, mutta ei tee sitä kovin usein. Sitä usein sanotaan, että vauva kehittyy nopeammin joko liikkumisessa tai puhumisessa, mutta en ainakaan vielä osaa sanoa kumpaan ryhmään Hugo kuuluu. Puheenkehitys on tällä hetkellä murinaa, kiljumista, kielellä läpsyttelyä ja öööäääooouuaa-vokaalilaulamista. Pä-pä-pa-pa tyylistä tavujokeltelua Hugo on jo harjoitellut, mutta nyt niitä ei ole kuultu taas hetkeen. Sukulaisten mukaan Hugo on aika hiljainen vauva, ja se pitää kyllä melko hyvin paikkansa.

Hugo on alkanut taas nukkumaan oikein hyvin. Hugo on selkeästi lapsistamme huonoiten nukkuva, sillä hänellä kesti pitkään oppia nukkumaan pidempiä kuin 4 tunnin pätkiä ja sen opittuaan hän ei edelleenkään hyödytä sitä taitoa niin usein kuin me vanhemmat toivoisimme. Hugo menee yöunille yleensä kymmeneltä ja syö aamukuuden aikoihin, jonka jälkeen jatkaa unia vielä muutaman tunnin ajan. Kahdeksan tai jopa yhdeksän tunnin yhtenäiset unipätkät ovat tuntuneet luksukselta, joskin nukun itse tuosta ajasta vain 5-6 tuntia. Oppisinpa joskus menemään ajoissa nukkumaan! Sen lisäksi, että menen itse vasta aikaisintaan puolenyön jälkeen nukkumaan niin Hugo valvoi ja valvotti minua viime viikolla kolmena yönä putkeen klo 3-5 välillä! Onneksi se taisi olla vain joku lyhytkestoinen juttu. Päiväunet nukutaan edelleen 2-3 pätkässä ulkona, kestoltaan unet ovat kaikkea 15 minuutin ja yli 3 tunnin väliltä. Onneksi vartin unet ovat harvinaisempia.

_DSC0108_1

Hugolla puhkesi pääsiäisenä oireettomasti kaksi alahammasta. Imetyksen kannalta se ei haitannut ollenkaan ensimmäisinä viikkoina, mutta tällä hetkellä nännissäni on niin kipeä haava että itkua tihrustellen imetän ja kiroan miksen lopettanut imetystä ennen hampaiden tuloa kuten alun perin suunnittelin. Mukalohduttavat se menee kyllä ohi-lauseet eivät auta, sillä haavan kipu on vain pahentunut päivä päivältä kaikista kokeilemistani parantumiskeinoista huolimatta.

Ruokailujen suhteen Hugolla on muutenkin meneillään hankala vaihe. Kiinteitä hän on syönyt jo melkein kahden kuukauden ajan, mutta aterioita menee edelleen vain kolme tai neljä päivässä ja tuntuu että imetysvälitkin ovat pidentyneet ja kestot lyhentyneet. Tuntuu, että muutenkin pikasyömäri-Hugo imee nyt vain muutaman imun maitoa tissistä ja on valmis parissa minuutissa. Huonosta syömisestä huolestuneena käytiin ylimääräisen kerran neuvolassa jossa todettiin huoleni tavallaan aiheellisiksi. Hugon painokäyrä on laskusuunnassa eli painoa on tullut vähemmän kuin aiemmin. Onneksi käyrät ovat vain viitteellisiä ja notkahduksia suuntaan jos toiseenkin voi tulla ties mistä syistä, kuten esimerkiksi ryömimään oppimisesta eli lisääntyneestä liikkumisesta. Seuraillaan kuitenkin tilannetta vielä ylimääräisellä punnituksella ennen 8kk iän lääkärikäyntiä ja tehostetaan syömistä tarpeen vaatiessa lisäämällä ruokaan öljyä sekä tarpeen vaatiessa myös maitoa ellei maidonsaannin lisääminen imetystä tehostamalla onnistu.

_DSC0181_2

Hugo on oikein aurinkoinen vauva ja luonteeltaan hyvin rauhallinen. Hän on herkkä liialliselle metelille, mutta tästä häntä vieroitetaan väkisinkin, sillä vilkkaita isoveljiä ei helpolla hiljaisiksi saa. Hugo on aika hiljainen ja viihtyy yksikseen tutkailemassa lelujaan ja parhaita ystäviään pölynimuria ja omia varpaita. Kyllästyneenä taas poika ilmaisee huomionhakuisuutensa hyvin selvästi kiukkuamalla mutta rauhoittuu htkessä sylin turvaan. Kolmannen lapsen osa perheessä on kuitenkin se sopeutuvainen, ja sen huomaa. Hugo ei ole moksiskaan jos hänet on herätettävä kesken päiväunien lähteäkseen hakemaan Joelia kerhosta, hän on melkoisen kärsivällinen ja hoito menee siinä muiden arkiaskareiden sivussa. Kolmannen vauvan kohdalla olen alkanut ymmärtää ison ikäeron hyviä puolia - ison omatoimisen lapsen kanssa on helpompi keskittää huomiota vauvaan, nyt taas tuntuu välillä että kaikki lipuu hetkessä ohi kun jakaa huomiotaan parhaansa mukaan kolmelle pienelle lapselle. Vauvavuosi kun on muutenkin hyvin lyhyt, niin ei haluaisi elää koko ajan pikakelausnappi pohjassa.

1. toukokuuta 2015

Glada vappen!

kollaasi1 _DSC0049_1 _DSC0006_1 kollaasi2 _DSC0078_1
IMG_20150501_211729
Vappupäivän viimeiset hetket on menossa ja meillä ollaan jo rauhoituttu unille juhlimisen jälkeen. Tai no Samin kanssa valvotaan vielä hetken aikaa ja nautitaan toistemme seurasta. Vappuaatto alkoi Joelin kerhon naamiaisissa jonne päälle valikoitui mikäs muukaan kuin dinosaurus-asu. Alex sai myös pukeutua ja näissä kuteissa vietettiin sitten koko eilinen ja tämäkin päivä. Pojat saivat keskiviikkona valita itselleen omat vappupallot ja pitkän pähkäilyn jälkeen dinsaurus sekä pinkki delfiini jäivät kauppaan ja niiden sijaan kotiin vietiin Palomies Sami ja "Ällömonsteri". Oli pienet pojat haltioissaan valitsemassa itselleen palloja niin laajasta valikoimasta. Itse yllätyin ilmapallojen alhaisesta hinnasta, olin varma että saataisiin pulittaa tyyliin 20€ kappaleelta. Tuotiin myös vappufiilistä kotiin koristelemalla kotia hieman serpentiinein ja ilmapalloin. Meillä serpentiiniä saa käyttää myös alle 14-vuotiaat, hahha. Voi Suomi, Suomi, välillä mua niin nolottaa meidän holhousyhteiskunnan puolesta! Eilen päiväunien jälkeen haettiin Sami töistä ja lähdettiin viettämään iltaa anopin luokse rennoissa merkeissä. Tänään taas aloitettiin päivä munkkiaamiaisella ja jatkettiin vanhempieni luona hyvällä ruualla hyvässä seurassa. Varsinaisia asukuvia ei tullut otettua, mutta juhlin ihanan keväisessä säässä oranssissa pitsimekossa ja tennarit jalassa. Viimeinen kuva: Instagram @jenskujne.

Miten teillä juhlittiin vappua, lapset hoitoon ja baanalle vai lapsiystävällisesti perheen kesken?