Kaksplus.fi

24. maaliskuuta 2015

Pelkotiloja ja ensiapua

_DSC0090_1Pari viikkoa sitten tapahtui jotain, joka on jokaisen äidin painajainen. Isompien lasten ollessa päiväunilla vauva sai silmäni välttäessä käsiinsä sopimattoman lelun. Kuten vauvoilla on tapana, lelu ajautui suuhun. Lelu ei ollut niin pieni, että se mahtuisi kurkkuu asti, mutta se oli terävä ja juuri sen kokoinen, että jäi jumiin vauvan nieluun. Istuin vauvan vieressä lattialla mutta olin valitettavasti uppoutuneena omiin maailmoihin älypuhelimeni kanssa enkä huomannut vauvan touhuja heti. Havahduin vasta vauvan alkaessa köhiä oudosti. Nostin vauvan lattialta ja huomasin kuinka lelu törrötti suoraan hänen kurkustaan ulos. Kiskaisin hädissäni lelun pois vauvan suusta ilkeänkuuloisen napsahduksen siivittämänä. Tuo kamala ääni kaikuu vieläkin korvissani. Onneksi tilanne laukesi ja vauva alkoi itkemään saman tien, varsinaista hätää ei siis ollut, mutta tilanne oli aivan liian täpärä. Oma olo oli kamala, miten annoinkin vauvan olla itsekseen ja selasin puhelinta? Onneksi sentään istuin ihan vauvan vieressä. Mitä jos olisi käynyt pahemmin, jos olisin ollut kauempana enkä heti olisikaan huomannut tilannetta? Olin täysin poissa tolaltani. Soitin tilanteen jälkeen vielä hätäkeskukseen, lähinnä purkamaan oman shokkitilani vaikka tiesinkin ettei välitöntä hätää enää ollut kun vauvakin oli rauhoittunut.

Tämän välikohtauksen jälkeen olen muuttunut. Ensinnäkin olen hyvin tiukasti pyrkinyt pitämään kaikki vauvalle sopimattomat lelut poissa niistä paikoista jossa vauva ei ole jatkuvan valvonnan alla. Toiseksi, olen saanut kamalat jälkitraumat. Vauvalla on tällä hetkellä hieman yskää ja en tiedä voitteko edes kuvitella sitä pelon tunnetta jonka minut valtaa joka kerta kun vauva yskii tai köhii. Lamaannun täysin ja juoksen itku kurkussa vauvan luokse, huomatakseni että hänellä ei ole mitään hätää. Pari päivää sitten kiirehdin keittiöstä ruoanlaiton ääreltä vauvani luokse, kun luulin hänen tukehtuvan, mutta löysin hänet nauraen lelujensa luota. Säpsähdän vainoharhaisena jokaisen äänen kohdalla ja sydän jättä lyöntejä välistä. Pari kertaa olen yölläkin herännyt paniikissa vauvan yskään ja luullut hänen tukehtuvan. Olen romahtamaisillani näihin ajatuksiin ja pelkoihin ja toivon todellakin ettei kommenttiboksiin eksy "mitäs selasit vaan puhelinta, senkin paskaäiti!" -kommentteja. Aihe on todella arka ja toivon etten joudu katumaan tämän julkaisemista.


1557670_845144202194518_2039133551307571053_n
Kuva lainattu Turvaklubin facebook-sivuilta

Tänään otin ensimmäisen askeleen kohti pelon hallintaa ja ehkäisyä osallistumalla ensiapukurssille. Sain kutsun Turvaklubin ensimmäiselle ensiapukurssille muutamia viikkoja sitten ja halusin ehdottomasti osallistua, onhan ensiaputaidot todella tärkeitä. Turvaklubi järjestää ensiapukursseja pienten lasten vanhemmille ja vaikka tiesin osallistuvani kurssille jo ennen säikäyttävää välikohtausta kotonamme se ei olisi voinut tulla parempaan saumaan. Tämänpäiväinen kurssi oli raakaversio, mutta tulevaisuudessa homma selkenee joten kannataa ehdottomasti pysyä kuulolla esimerkiksi seuraamalla Turvaklubin facebook-sivuja. Turvaklubilla oltiin pienessä ryhmässä joka teki kuuntelun ja keskustelemisen helpoksi. Henkilökohtaista kokemusta omaavalta kenttätyötä tekevältä palomies-ensihoitajalta saatu tieto oli ajan tasalla ja minä ainakin opin paljon uutta. Toivon, että kurssin käyminen ja ensiaputaitojen virkistäminen auttaisi minua pääsemään yli liiallisesta pelostani, jotta voisin rauhoittua ja palata tästä jatkuvasta paniikkitilasta ennalleni.

18 kommenttia:

  1. Turhaan itseäsi syyttelet, vaikka se onkin helpommin sanottu kuin tehty! Aina voi jossitella ja mitä vaan voi käydä millon vaan, joten ei toin tilanne sun syys ollu! Oot ihana äiti<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja rohkaisevista sanoistasi :)

      Poista
  2. Hui! Onneksi selvisitti säikähdyksellä! Voin vain kuvitella miltä sinusta tuntuu! Itselläni ei ole käynyt vastaavaa tai mitään läheltäpitijuttua, mutta pelkään kuollakseni näitä tilanteita! Ja juurikin tuo että jos lapsilla on vähänkään yskää, mene omat yöt ihan hermoraunioina... Saatan herätä yöllä jos toinen yskii ja säntään huoneeseen koska olin aivan varma että muru on tukehtumassa... Käyn flunssien aikaan joka ilta tarkistamassa että ovathan ne varmasti hengissä :D hullua, mutta minkäs teet! Tsemppiä ja toivotaan että pelot pian hellittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hassua miten äidinvaisto ja paniikki yhdistettynä saa jokaisen pienen yskän kuulostamaan kauhealta tukehtumiselta! :D Toisaalta, pieni pelko ja valppaus on varmasti hyväksi mut se ei saisi mennä ylihysteeriseksi. Kiitos kommentista :)

      Poista
  3. Esikoisen ollessa 10 kk vanha oltiin mummilassa, minä puin neidille ulkovaatteita päälle, käännyin selkäni takaa ottaa pipoa ja kun käännyin takasin, huomaan että tyttäreni on tukehtumaisillaan,ensi reaktiona tungen sormet kurkkuun, kerkeän nähdä vilauksen jostain sinisestä, mutta en saa siitä otettu, käännän tytön ja lukeminen ohjeiden mukaan alan taputtaa selän puolelle, mitään ei tunnu tapahtuvan,huudan paniikissa äitini apuun, joka puhui sukulaisen kanssa puhelimessa, äidilläni lentää puhelin kaaressa ilmaan ja hän juoksee meidän luokse, nappaa tytön ja jatkaa siitä mihin jäin,minä hain kännykkäni ja soitan hätäkeskukseen, ne 3 minuuttia oli elämäni pisimpään minuutteja ja luojan kiitos äitini sai tytön taas normaalisti hengittää ennen ambulanssimiehien tuloa ja kun he saapuvat olimme heitä vastassa ovella. Minä olin kyllä vieläkin shokissa ja tärisee vain. Luultavasti neiti oli nappasi edessä olevasta hyllystä mynthonin tai jonkin muun ja se kaikki tapahtui niin nopeasti.
    Toinen tapahtui kuopukselle, mies oli lähdössä koiran kanssa ulos, valmisteli siinä itseään ja koiraa, kuopus siinä konttasi minun laukku oli jonkun matkan päässä ja yht äkkiä näyttää siltä että neidin on tosi hankala hengittää, mies nappaa tytön syliin ja minä soitan hätänumeroon, puhelun aikana neiti alkaa taas hengittää normaalisti, mutta ambulanssimiehien tulee varmuuden vuoksi tarkistamaan tilanteen. Vieläkään ei ole selvinnyt oliko neiti löytänyt lattialta jonkun kiven vai oliko käynyt minulla laukussa ja siellä ollut jotain,mutta en ole enää jättänyt laukkua lattialle,vaan se on kokoajan jossai mihin lapset ei ylitä.
    Mä tunne molemmista kerroista vieläkin syyllisyyttä ja mietin että kuinka paska äiti olen kun näin on kaksi kertaa päässyt tapahtumaan, minun ollessa lähellä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, pelottavan kuuloisia tilanteita sinäkin oot joutunut kokemaan :( Onneksi mitään pahempaa ei käynyt! Tuo syyllisyyden tunne varmaan seuraa mukana pitkään, mutta täytyy itsekin vain yrittää uskoa siihen, että tuolaista voi tapahtua kenelle vain.

      Poista
  4. Meillä ei oikeastaan ole käynyt mitään sen kummempaa vaikka isompien lelut on usein suussa pienellä ja vaikka kuinka sanoo että nostakaa ylös pienet lelut niin mitään ei tapahdu ja lelut pysyy lattioilla.
    En ole alkanut hysteerisesti siivoamaan vaan katselen mitä likka touhuaa ja tosiaan koko ajan ei voi vahtia niin olen vetänyt Lastenhuoneen oven kiinne ja ollaan oltu olkkarissa/leikkihuoneessa missä pienin myös nukkuu.
    Siellä tiedän ettei ole pieniä leluja siellä.
    Käyn ne Tavarat usein läpi. Melkein päivittäin katson lelut läpi siellä.
    Varmasti pelästyttää tuollainen.kannattaa vaan päästä yli ja ajatella että onneksi ei tapahtunut pahempaa ja elämä jatkuu :) itse en jää paljon miettimään mitä tapahtuu/olisi voinut tapahtua vaan menen eteenpäin ettei jää juurikin päähän pyörimään.
    Meilläkin yöllä yskitään mutta johtuen flunssasta joten en ole niihin mitenkään reagoinnut.
    Nukutaan toisella puolella taloa niin kuulen kun yskii mutta ihan flunssassa vaan.
    Ensiapu kurssi on varmasti hyvä asia.
    Osaa sitten toimia jos tulee semmoinen tilanne ja muutenkin jos joku muu tarvitsee apua esim jossain kaupassa yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja omien kokemuksien jakamisesta. :) Olet varmaan oikeassa, ettei pitäisi jäädä pyörittelemään tätä asiaa mielessä koko ajan.

      Poista
  5. Huh, onneksi selvisitte säikähdyksellä! Toivottavasti saat ensiapukurssista itsevarmuutta, äläkä syyllistä itseäsi. Tsemppiä :)

    VastaaPoista
  6. Mä oon niin monta kertaa miettinyt mitä jos jotain tälläistä tapahtuu osaanko toimia oikein ja nopeasti tai jos en ehdi saada esinettä pois suusta saanko paniikilta soitettua hätäkeskukseen. Onneksi Hugolla on kaikki hyvin eikä mitään pahempaa ehtinyt tapahtua. Meillä on usein kaikenlaista tavaraa suussa, eikä sitä aina ehdi olla vierellä katsomassa mitä tuo poika suuhunsa laittaa. Parhaani kuitenkin teen ettei ulottuvilla olisi niin pieniä esineitä että saisi ne nieltyä, toisaalta tuo pieni tutkimusmatkailija löytää tavaroita myös sellaisista paikoista joista itse en tajua edes katsoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Saya :) Joo mä oon kyllä myös huomannut, et vaikka ois kuinka tarkka niin aina se pikku seikkailija löytää jostain jotain sopimatonta. Saa olla tarkkana!

      Poista
  7. Kaikki on nyt parhainpäin. Tuollainen voisi sattua kenelle tahansa. Valitettavasti lapset ovat ehtiviä ja aina ei huomaa kaikkea. Olet aivan loistava äiti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja rohkaisevista sanoista :)

      Poista
  8. Hätäkeskus on vain HÄTÄpuheluita, ei kaikkia älypuhelinriippuvaisia hysteerisiä äitejä varten

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman politiikkaa peliin: Hätänumero on nykyään myös päivystävä puhelin eli myös kiireettömät poliisi- ja sairaus/tapaturma-asiat hoidetaan tätä kautta. Aikaisemmin hätäkeskus oli tosiaan vain HÄTÄpuheluita varten, nykyään kun kaikessa säästetään ja poliisin sekä sairaanhoidon omat auttavat päivystyspuhelinvaihteet on lopetettu, kuuluu hätänumeroon soittaa myös esimerkiksi murrot jotka on jo tapahtunut, ilmoitukset pyörävarkaista, naarmutetut autot jne, ja sairastapauksissa hätänumerosta SAA ja KUULUU kysyä neuvoa: he kyllä kertovat itse jos soitat turhaan. Tällaisessa tilanteessa on täysin oikein soittaa hätänumeroon, koska muuta auttavaa puhelinta ei ole. Tämä ei siis välttämättä ole suora kritiikki Anonyymille (epäsuora kylläkin...), enemmän kritisoin tätä iänikuista säästökuuria palveluissa, joka pakottaa ihmiset käyttämään hätänumeroa myös päivystävänä apuna kiireettömissä poliisi- ja tapaturma-asioissa. Minulle on ainakin opetettu että mielummin soittaa ja varmistaa kun jättää soittamatta, etenkin kun tässä kuitenkin oli ihan oikea vaaran mahdollisuus. Jos hätäpuhelimeen soittaisi vaan sen takia, että lapsi esim yskii, se on tottakai ihan eri asia.

      Poista
    2. Kiitos Bunny kommentista :) Lisään tähän vielä sen, että esimerkiksi tuolla ensiapukurssilla juuri kerrottiin, että hätänumeron kautta saa nykyään apua myös esim kiirellisissä lastensuojeluasioissa. Ja vähemmän "turha" mun puhelu hätäkeskuskseen oli, kuin ne lauantai-öiset "en saa taxia" tai "saakstäält pizzaa" -puhelut, jotka valitettavasti taitaa olla myös turhan yleisiä nykyään.

      Poista

Kiitos kommentista!