Kaksplus.fi

22. tammikuuta 2015

Tervetuloa takaisin, treeni-into!

treeni_2
treeni_1
Mulla oli suuret ja kunnianhimoiset suunnitelmat koskien raskaudesta palautumista ja raskauskilojen karistamisesta. Mitä niille kävi? Noh, herkut vaan on niin hyviä ja sohva on niin mukava! Tietenkin aika on kortilla kolmen pienen lapsen kanssa, mutta oikeasti kiire on pelkkä tekosyy. Ajan järjestäminen treenaamiselle on suurimmaksi osaksi vain järjestelykysymys, imetys sen sijaan tekee asioista mutkikkaampia. Eilen vein pojat lapsenvahdille ja olin jo treenivaatteet päällä lähdössä kahvakuulatunnille, kun rakas tissihirmuni päätti ottaa pitkät nokkaunet ja olla syömättä jonka takia en päässytkään lähtemään. Hugo ei suostu syömään pullosta tippaakaan ja nälkä olisi aivan varmasti iskenyt poissaoloaikanani. Koska vauvani on niin kiinni minussa ja se rajoittaa kotoa lähtemistä, aloitan treenaamisen kotona lihaskuntoharjoittelulla ja kaivoin myös kuntopyörän esiin pölyisestä nurkasta. Kokosin itselleni amatöörille sopivan treeniohjelman ja aloitin myös pari somessakin kiertänyttä 30 day challenge -ohjelmaa. Mikäli aikataulut ja vauvan syöttörytmit sen mahdollistavat, yritän myös käydä vesijuoksemassa kerran viikossa - uimahalliin on tarpeeksi lyhyt matka jotta ehdin syöttövälin aikana käydä rauhassa uimassa. Vesijuoksua on ehtinyt tulla jo ikävä!
IMG_20150122_145059
#treenifiiliksissä @jenskujne

Yritän toden teolla ylläpitää treeni-intoani tästä lähtien. Olen aina ollut aktiivinen ja nauttinut urheilusta ja liikunnasta, mutta raskausajat ja lapset ovat tehneet minusta laiskan. Olen täysin unohtanut sen ihanan olon minkä liikunnasta saa. En kuitenkaan aio ryhtyä himotreenaaja-fitnesspimuksi, vaan ottaa rennosti ja nauttia liikunnasta unohtaen suorituspaineet. Tavoitteena olisi kiinteyttää löysää keskivartaloa ja kohottaa peruskuntoa sekä lihaskuntoa. Ystäväni häihin on alle puoli vuotta aikaa, joten voisin yrittää pudottaa viimeiset viisi raskauskiloa siihen mennessä, jotta voisin kantaa kaason mekkoni itsevarmuudella ja maistella hääkakkua ilman stressiä vatsamakkaroista. Ruokavalioon ja syömiseenkin on tulossa muutoksia, siitä kirjoittelen enemmän ensi viikon puolella.

2 kommenttia:

  1. Pikkuhiljaa kun lähtee treenaamaan, niin hyvä tulee! ITseekin yritän ottaa rennosti treenaamisen suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee :) Kiitos kommentista :)

      Poista

Kiitos kommentista!