Kaksplus.fi

12. tammikuuta 2015

Täällä taas!

Viimeisten joululomapäivien ja arkeen paluun myötä blogi on unohtunut kokonaan. Lomaa, arkeen paluuta, jännittäviä lääkärikäyntejä, lumileikkejä, flunssaa, mitäs muuta? Kerronpa teille hieman kuluneen viikon tapahtumia.

IMG_20150105_151908
_DSC0095_1
IMG_20150109_113119
Alkuviikosta käytiin Joelin kanssa magneettikuvauksissa. Taisi mammaa pelottaa enemmän nukutustilanne, sillä Joel käyttäytyi mallikkaasti tipan laitossa ja nukahti muutamassa sekunnissa syliini. Toimenpide oli onnistunut hyvin ja nukutuksesta herättyään Joel oli hieman harmissaan ettei ollutkaan päässyt "siihen koneeseen", koska ei tajunnut nukkuneensa sen ajan. Onneksi harmistus meni ohi pillimehun ja Puuha Pete-karkkien avulla. Tiistaina lukiokaverini Katri tuli käymään meillä ja hän toi Hugolle aivan ihanan nallepipon! Keskiviikkona Sami palasi töihin. Keskiviikko ja torstai olivat Joelin kerhopäiviä ja perjantaina taas muskaripäivä. Muskarin aikana me käytiin kävelyllä Alexin ja Hugon kanssa ja löydettiin pieni leikkipuisto jossa Alex sai temmeltää ennenkuin lähdettiin hakemaan Joelia muskarista. Ensi vuonna onkin jännittävät paikat kun Alex pääsee aloittamaan kerhossa ja muskarissa, saa nähdä kuinkas kiireisiksi meidän viikot muuttuvat kun on kerhoa, kahta eri muskaria ja vauvauintia. Toisaalta on mukavaa, että saadaan yhden lapsen hetkiä Hugon kanssa poikien kerhopäivinä.
_DSC0195muok
_DSC0202muok
_DSC0405muok
_DSC0409muok
_DSC0412muok
Uusimpana juttuna ollaan aloitettu vauvauinti möys Hugon kanssa. Vauvauinti kolmen kanssa on hieman hankalaa, sillä aikuisia saa ryhmässä olla vain kaksi, joten jokaiselle lapselle ei riitä omaa syliä. Onneksi sekä Joel että Alex osaavat uida yksin kellukkeilla ja tarpeen tullen apua saa myös ohjaajilta. Hugo piti vauvauinnista ja naureskeli iloisena melkein koko uintiajan. Mutta sitten iski väsy, jonka seurauksena peseytyminen ja saunominen oli lähes pelkkää huutoa kunnes jätkä lopuksi nukahti kesken pukemisen. Vauvauinnin jälkeen suunnattiin vanhempieni luokse brunssille. Pidimme aiemmin aina brunssia viikonloppuisin vauvauinnin jälkeen, kunnes uinti siirtyi arki-illalle, mutta nyt uidessamme taas viikonloppuisin voimme jatkaa brunssien järjestämistä. Syötyämme kunnolla pojat menivät päiväunille ja me autoimme joulukoristeiden siivoamisessa ja ruoanlaitossa. Minä kokkailin kinkkupekonipastaa ja syötiin hyvällä ruokahalulla. Harmillisesti iltapäivä sai kurjan käänteen Joelin saadessa migreenikohtauksen. Joelilla on vasta todettu auraton migreeni, johon myös alkuviikon lääkärikäynnit liittyivät. Tauti on ilmeisesti melko harvinainen näin pienillä lapsilla, ja on todella kurjaa että Joel joutuu jo nuorena kärsimään luultavasti loppuelämän vaivasta. Joelilla oli ensimmäiset migreenikohtaukset jo hieman alle 3-vuotiaana. Kohtaus kesti tällä kertaa onneksi vain muutaman tunnin, ja herättyään ylimääräisiltä päiväunilta Joel oli oma energnen itsensä. Kohtausen mentyä ohi herkuttelimme vielä jäätelöllä ennen kotiinlähtöä.
_DSC0425muok
_DSC0427muok
_DSC0446muok
_DSC0436muok
_DSC0476muok
Eilen aamupäivällä Sami lähti isojen poikien kanssa ulos lumitöihin ja minä nappasin Hugiksen mukaani ja suuntasin kaasontehtävissä häämessuille ystäväni kanssa. Pientä säätöä se oli kolmen pienen vauvan kanssa, mutta selvittiin kuitenkin jokseenkin järjissämme, heh. Messuilta mun oli tarkoitus mennä vielä Hugon kanssa shoppailemaan, sillä heräsin todellisuuteen ja tajusin ettei meillä ole juuri ollenkaan 62 senttisiä vaatteita! Housuissa Hugolle mahtuu vielä 56cm ja jopa jotkut 50cm, mutta lähes kaikki bodyt ovat menneet pieneksi. Hugo oli kuitenkin sen verran kiukkuinen Kalle että jätin suosiolla shoppailut väliin. Hugo on varsin rauhaton jos ollaan poissa kotoa, eikä suostu nukkumaan kunnolla, mikä on harmi sillä huutavan lapsen kanssa ei huvita lähteä minnekään häiritsemään kanssaihmisiä. Otettiin nokka kohti isoäitiäni minne koko suku kokoontui kahville ja onneksi Hugo nukahti matkalle ja nukkui kunnon päiväunet. Illalla herkuteltiin kotona vielä tortilloilla iltapalaksi koko perhe yhdessä. Hugokin osallistui illalliseen tuijottelemalla sitterissä ja keskustelemalla kirahvikaverin kanssa. Illan huipentuma oli, kun Hugo kääntyi ensimmäistä kertaa ihan itse selältä vatsalleen! Jee, iso poika!
_DSC0347muok
Mekko H&M / sukkahousut H&M / Korut Gina Tricot ja Timanttiset / saappaat äidiltä lainassa
Kävin muuten pikaisesti alennusostoksilla joulun välipäivinä, mutta huonoin tuloksin. Löysin ainoastaan tämän mekon ja tietenkin normaalihintaisena, kuinkas muutenkaan! Rakastan tuota sinistä väriä, mutta uuden tumman tukan kanssa se saa mut näyttämään todella kalpealta. Onneksi sentään tässä kuvassa varaston seinä voittaa minutkin kalpeudellaan. Olen edelleen hyvin epävarma ulkonäöstäni lisäkiloineni, mutta tämä näyttää kohtalaisen kivalta ja tuntuu mukavalta päällä. Ja mitä parasta, imetys sujuu rinnuksen napituksen ansioista superhelposti missä vaan! Sukkahousujen suhteen olin hieman skeptinen, ja pohdin pitkään vihaanko vai rakastanko noita. Ne kuitenkin antavat viimeisen silauksen muuten melko simppelille asukokonaisuudelle.

Itse kärsin taas jonkun sortin flunssasta, ja varsinkin iltaisin olen ihan loppu. Lauantaina nukahdin sohvalle ja eilenkin kaaduin sänkyyn heti poikien nukahdettua. Päätä särkee ja haluaisin vaan hautautua peiton alle koko lopputalveksi. Mikäli mulla jatkuu flunssainen laiska bloggaaja-olotila pitkään, suosittelen seuraamaan instagramissa @jenskujne, sinne päivittyy kuvia ja minikuulumisia useammin. Osa tämän postauksen kuvista on myös lainattu instagramista. Palaillaan kunhan on taas kerrottavaa, postaustoiveita saa myös laittaa jos sellaisia on!
Ihanaa ja toivottavasti ei-flunssaista alkavaa viikkoa kaikille!

8 kommenttia:

  1. Kiva juttu että jaksoit kirjoittaa flunssasta huolimatta, olet todella kaunis ja sininen sopii sinulle mielestäni hyvin :) Miksi Joel kävi magneettikuvauksissa? Lapsethan laitetaan sinne erittäin harvoin sätelyn vuoksi. Ja mitkä ovat nuo viritykset lasten "tuoleissa" ? Varmssti kätevät mutta kamalan näköiset! Eikö tripp trapp kuulukkaan jokaiseen perheeseen ?!:D olisi varmaan kätevämpi ja turvallisempi kuin tuollainen huteran näköinen koroke joka saattaa liukua pois penkiltä. Ja paremman näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Magneettikuvauksissa poissuljettiin kasvaimet ym mahdolliset muutokset aivoissa, jotteivät ne piiloutuisi migreeni-diagnoosin taakse ja jäisi selvittämättä. Syynä tähän Joelin nuori ikä sekä pitkäkestoiset kohtaukset. Noi "matkasyöttötuolit" on peräisin mun lapsuudesta ja ne on meillä käytössä silloin tällöin, useimmiten pojat istuu ihan normaalisti tuoleissa :D Ne ei tosiaan ole mitään kauniita yksilöitä, mutta sopii satunnaiseen käyttöön mainiosti, niin ei tarvitse olla erikseen syöttötuoleja kun pöytä on muutenkin pieni :D

      Poista
  2. Mun mielestä kengät, korut ja mekko sopii yhteen. Kengissä on blingiä ja samat värit mekon kanssa

    VastaaPoista
  3. Voihan,meillä 3kuin en vauva myös ja hypättiin vauhdilla ohi 62cm vaatteiden.mahtuivat vaan hetken päälle. Nyt käytössä ollut jo melko pitkään 68cm vaatteet,joista etenkin lindexin vaatteet jo melko pienen oloisia.:) mutta niinpä ne on aikuisetkin eri mallista tehtyjä:)
    Aivan ihana hattu oli Hugolla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, vauvat kasvaa kyllä niin nopeasti! :D Harmittaa ihan ettei ehdi käyttämään kaikkia kivoja vaatteita tarpeeksi, ja meillä on vielä Hugolle toooosi vähän vaatteita! Tuo on kyllä supersöpö hattu, mutta pieneksi sekin on kovaa vauhtia jo menossa.

      Poista
  4. Aika hurjaa että tuon ikäisellä migreeni.itse aloin aikuisena kärsimään vasta migreenistä ja on kyllä kamala tauti/vaiva :/
    Ainakin kun iskee kunnolla päälle niin pää tuntuu hajoavan palasiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Ilmeisesti todella harvoin alle 5-vuotiailla ilmenee, ja varsinkin alle 3-vuotiaana. Harmittaa, että Joelin migreenikohtaukset alkoivat jo vuosi sitten mutta vasta syksyllä tajuttiin mistä oli kyse ja osattiin hakeutua neurologisiin tutkimuksiin. :( Tsemppiä sinulle!

      Poista

Kiitos kommentista!