Kaksplus.fi

28. tammikuuta 2015

Sokeririippuvaisen haaste: Herkuton helmikuu!

Sokeri. Tuo ihanakamala herkkusuiden heroiini, koukuttavan makea ällötys. Nyt minä sen teille kaikille myönnän: olen sokerinisti, käsittämättömän kovassa koukussa, sokerihumalahakuinen, herkkunarkkari. Ja aion tehdä siitä lopun.

_DSC0471_1
_DSC0421_1

Olen aina ollut perso makealle. Välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta harvoin olen makeisista kieltäytynyt. Teininä kartoin herkkuja minkä pystyin, mutta edes syömishäiriö ei saanut minua pysymään täysin erossa niistä kamalista energiapommeista. Tasin pelätä paljastuvani jos kieltäytyisin herkuista jatkuvasti, olenhan perheessänikin tunnettu jatkuvasta makeannälästäni. Siis oikeasti, olen pohjaton sokerikaivo. Vuoden 2012 joulukuussa yritin pitää herkuttoman kuukauden, mutta se kaatui jouluaattoon ja liian suuriin houkutuksiin. Nyt olisi aika taas yrittää herkutonta elämää edes kuukauden ajan. En tarkoituksella valinnut vuoden lyhyintä kuukautta, vaan haasteen minulle heitti aviomieheni joka taitaa olla kyllästynyt kuuntelemaan kun valitan raskauskiloistani suu täynnä karkkia.

_DSC0432_1
_DSC0440_1

Sokerin vaikutuksista kehoon on tehty paljon tutkimuksia ja myös sosiaalisessa mediassa on viime vuosien aikana liikkunut niitä oikean elämän tositarinoita kuinka sokerin ruokavaliostaan pois jättäneet ovat elämänsä kunnossa ja voivat hyvin sekä fyysisesti että psyykkisesti. Tähän minäkin tähtään! Sokeri saa ehkä aikaan hetkellistä mielihyvää, mutta pitkällä aikavälillä siinä ei ole mitään hyvää. Turvonnut, pöhöttynyt olemus, sitkeät raskauskilot, väsymys ja voimattomuus, sekä ne kamalat vieroitusoireet. Niiden iskiessä pureskelisin vaikka sokeripaloja tai lusikoisin hilloa suoraan purkista saadakseni sokeria. Uskokaa pois, kaikki on koettu. Sitä ihan itseäkin hävettää kun havahtuu todellisuuteen ja löytää itsensä strösselipurkin ääreltä latomasta värikkäitä sokerirakeita suuhunsa lusikalla.

Kuka muu herkkusuu uskaltaa ottaa haasteen vastaan?! Kertokaa ihmeessä vinkkejä millä tyydyttää makeannälkää kun herkuttelu on kielletty?

26. tammikuuta 2015

Tajunnanvirtaa

_DSC0350_1
_DSC0327_1
_DSC0410_1
Asia, jota nyt jo tiedän ikävöiväni sitten joskus kun pojat ovat koulussa tai päivähoidossa, on rauhalliset aamut. Kun ei ole kiire minnekään ja voi heräillä pikkuhiljaa lastenohjelmien äärellä ja huilata väsyneitä silmiään taaperon käpertyessä kainaloon viltin alle. Kun aamupalapöydässä ei tarvitse hoputtaa syömään nopeammin ettei myöhästytä. Kun voi halutessaan hengailla yöpuvussa koko aamupäivän ja pukeutua vasta lounaalle. Kotihoidossa olevien lasten kanssa harvemmin on pakollisia menoja jonne täytyy kiirehtiä heti aamusta. Tällä hetkellä meillä on arkisin kaksi ns. herätyskello-aamua, jolloin on noustava ripeästi ja valmistauduttava klo 9 alkavaan kerhoon. Vauvan kanssa huonosti nukuttujen öiden jälkeen nämä kaksikin aamua tekevät välillä tiukkaa, ja haluaisi vaan torkkua lastenohjelmien äärellä. Näen lasten pienessä ikäerossa hyvänä puolena sen, ettei tarvitse valvottujen öiden jälkeen nousta valmistelemaan isompia lapsia kouluun. Tämä on käynyt mielessä silloinkin, kun ollaan pohdittu mahdollista perheenlisäystä - mitä sitten, kun pojat ovat jo kouluikäisiä? Haluaako altistaa itsensä sille, että on pakko nousta joka aamu tiettyyn kellonaikaan vaikka vauva olisi valvottanut läpi yön? 
_DSC0393_1
Näin maanantai-aamun aamupalapöydässä sitä ehtii miettiä kaikenlaista edellämainitun lapsiluku- ja nukkumisasian lisäksi. Miten ikkunaan noin näkyvälle paikalle on unohtunut joulukoristeita? Voiko mansikkajugurttiin dipattu kurkku oikeasti olla hyvää? Miksi hiukset kasvavat nopeammin takaraivolla kuin muualla päässä? Tai ihan vaan sitä, kuinka onnekas on kolmesta hurmuripojastaan ja kuinka nähtävästi onnellisia veljekset ovat toisistaan, ihana kolmikko!
Mitä teidän päässänne liikkuu aikaisina arki-aamuina? 

22. tammikuuta 2015

Tervetuloa takaisin, treeni-into!

treeni_2
treeni_1
Mulla oli suuret ja kunnianhimoiset suunnitelmat koskien raskaudesta palautumista ja raskauskilojen karistamisesta. Mitä niille kävi? Noh, herkut vaan on niin hyviä ja sohva on niin mukava! Tietenkin aika on kortilla kolmen pienen lapsen kanssa, mutta oikeasti kiire on pelkkä tekosyy. Ajan järjestäminen treenaamiselle on suurimmaksi osaksi vain järjestelykysymys, imetys sen sijaan tekee asioista mutkikkaampia. Eilen vein pojat lapsenvahdille ja olin jo treenivaatteet päällä lähdössä kahvakuulatunnille, kun rakas tissihirmuni päätti ottaa pitkät nokkaunet ja olla syömättä jonka takia en päässytkään lähtemään. Hugo ei suostu syömään pullosta tippaakaan ja nälkä olisi aivan varmasti iskenyt poissaoloaikanani. Koska vauvani on niin kiinni minussa ja se rajoittaa kotoa lähtemistä, aloitan treenaamisen kotona lihaskuntoharjoittelulla ja kaivoin myös kuntopyörän esiin pölyisestä nurkasta. Kokosin itselleni amatöörille sopivan treeniohjelman ja aloitin myös pari somessakin kiertänyttä 30 day challenge -ohjelmaa. Mikäli aikataulut ja vauvan syöttörytmit sen mahdollistavat, yritän myös käydä vesijuoksemassa kerran viikossa - uimahalliin on tarpeeksi lyhyt matka jotta ehdin syöttövälin aikana käydä rauhassa uimassa. Vesijuoksua on ehtinyt tulla jo ikävä!
IMG_20150122_145059
#treenifiiliksissä @jenskujne

Yritän toden teolla ylläpitää treeni-intoani tästä lähtien. Olen aina ollut aktiivinen ja nauttinut urheilusta ja liikunnasta, mutta raskausajat ja lapset ovat tehneet minusta laiskan. Olen täysin unohtanut sen ihanan olon minkä liikunnasta saa. En kuitenkaan aio ryhtyä himotreenaaja-fitnesspimuksi, vaan ottaa rennosti ja nauttia liikunnasta unohtaen suorituspaineet. Tavoitteena olisi kiinteyttää löysää keskivartaloa ja kohottaa peruskuntoa sekä lihaskuntoa. Ystäväni häihin on alle puoli vuotta aikaa, joten voisin yrittää pudottaa viimeiset viisi raskauskiloa siihen mennessä, jotta voisin kantaa kaason mekkoni itsevarmuudella ja maistella hääkakkua ilman stressiä vatsamakkaroista. Ruokavalioon ja syömiseenkin on tulossa muutoksia, siitä kirjoittelen enemmän ensi viikon puolella.

19. tammikuuta 2015

Kun arki maistuu pahvilta

Viikonlopun jälkeen näin maanantaina on hyvä aika aloittaa arkivalitus, tuttua varmaan monelle. Arki tympii, taas maanantai, miksi viikonloppu on niin lyhyt?! Kotiäidille arki ja viikonloppu ei välttämättä kovin paljoa toisistaan eroa, mutta silti viikonloppu on ihana ja sitä aina odotetaan. Meidän perheessä enimmäkseen siksi, että viikonloppuisin iskä on seuranamme ja saamme viettää aikaa yhdessä. Minä nautin kotiäitiydestä ja tykkään olla ilman aikatauluja kotona tehden lasten kanssa mitä milloinkin huvittaa tehdä. En kiellä ettenkö ikinä kaipaisi esimerkiksi työelämään, aikuisten seuraan jonnekin missä ei vedeitä itkupotkuraivareita koska jalassa oleva sukka on väärän värinen. Mutta töitä ehtii tehdä loppuelämänsä ja aikuisten maailmassa on aina tilaa, sen sijaan lapset ovat pieniä vain hetken aikaa ja sen heille suon etten työnnä heitä liian pieninä päiväkotiarjen kiireisiin, kun se ei ole välttämätöntä.
_DSC0242_1
_DSC0252_1
Välillä arki kotiäitinäkin tympii, vaikka ei olisi velvollisuuksia tai aikatauluja. Kun on lapsen miksiminäensaanutjäätelöä-painajaisten takia herännyt keskellä yötä ja jugurttitölkki kaatuu vastapestylle lattialle heti aamupalalla, tekisi mieli painua takaisin peiton alle itkemään ja laskemaan minuutteja päiväuniaikaan. Hetkeä myöhemmin nämä tunteet ovatkin jo unohtuneet kun huomaa miten lapsi omatoimisesti vie jugurttikulhonsa tiskipöydälle ja kiittää aamiaisesta. Sitten taas ärsyttää kun viiden imetysminuutin aikana lapset ehtivät sotkea huoneensa täysin, eivätkä suostu siivoamaan. Lapset ovat lapsia, eikä heiltä voi vaatia liikoja mutta etenkin kolmen alle neljävuotiaan kanssa sitä tulee haaveiltua hetken hiljaisuudesta ja siitä, että siivottuani kodin se oikeasti pysyisi siistinä edes vähän aikaa.
_DSC0204_1
_DSC0212_1
Arjen harmaudessa parasta on ne pienet merkitykselliset hetket, joiden takia ajoittain raskas arki on kaikkien raivareiden ja kiukutteluiden arvoista. Kun näkee ilon vauvan silmissä kirahvihelistimen naurattaessa vielä tuntien leikkimisen jälkeen. Kun tuntee ylpeyden rinnassaan 2,5-vuotiaan oppiessa tekemään kolmenkymmenen palan palapelin ihan itse. Kun näkee veljesten leikkiessä sopuisasti hetken aikaa, ilman riitoja ja taistelua leluista. Kun perhoset vatsassa vastaa puhelimeen aviomiehen soittaessa kesken työpäivän kyselläkseen kuulumisia. Kyllä, edelleen neljän ja puolen vuoden jälkeen mulle tulee sellainen hölmönrakastunut "jeee se on Sami, awww!"-jännitys joka kerta kun hän soittaa tai laittaa viestiä. Arjen harmaus on suurilta osin vain asenteesta kiinni. Jos valitsee katsoa asioita valoisalta puolelta ja kiinnittämään huomiota niihin pieniinkin merkityksellisiin asioihin, mieli pysyy virkeämpänä vaikka univelkaa kertyisikin vauvan kanssa valvoessa. Ehkä pahvikin voi olla hyvää jos sen maustaa oikein!

14. tammikuuta 2015

Vauvakuume, ei kai taas?

Blogin esittelytekstissä mainitsen olevani ikuinen vauvakuumeilija, mutta mitä se todellisuudessa tarkoittaa? Olen kärsinyt vauvakuumeesta useita vuosia, jo teininä odotin kuin kuuta nousevaa sitä päivää jolloin olisi minun aikani tulla äidiksi. Vaikka esikoisemme ei ollut suunniteltu tapaus, se osoittautui maailman parhaimmaksi vahingoksi, se mullisti koko maailmamme! Vauvakuume hellitti, mutta otti minut valtaansa jo heti Joelin syntymän jälkeen ja on aaltoilevasti pitänyt minut kynsissään siitä asti. Joskus ihmettelen itsekin, miten ihminen jolla on jo kolme pientä lasta voi kokea sellaista outoa kaipuuta vauvoja kohtaan ja pakahtua onnesta joka kerta kun kuulee että tuttu taikka tuntematon on saamassa jälkikasvua.
ultramuok
Vauvakuumeessa sitä kuvittelee useimmiten vain sen ruusuisen osan todellisuutta kuinka vauvat on söpöjä ja ihania, eikä ajatella kaikkea vaivaa ja vastuuta mitä lapsen synnyttämisestä ja kasvattamisesta aiheutuu. Oma vauvakuumeeni ei tietenkään ole ihan tällaista, koska tiedän tarkalleen mitä kaikkea vauvanteko pitää sisällään. Oikeastaan on omituista kuinka vauvakuumeinen olen, sillä juuri hetki sitten totesin Samille, että tämän melkein neljän vuoden äitinäolon aikana olen tajunnut vauvavaiheen olevan ärsyttävin kehitysvaihe. Itselleni on ollut paljon helpompaa suhtautua uhmaikään, tahtojen taisteluun ja kiukutteluun lapsen kanssa joka jo osittain osaa kertoa mikä mieltä painaa ja mitä siellä pään sisällä oikein ajatellaan. Vauva joka huutaa kurkku suorana ilman sen kummempia selityksiä on tietenkin paljon vaikeaselkoisempi hoidettava, ja minulla on ainakin tapana ahdistua siitä itkusta kun en aina tiedä miten saisin sen loppumaan. Eli oikeastaan minun kohdallani ei voida puhua varsinaisesti vauvakuumeesta, eikä myöskään lisääntymiskuumeesta. Oikea termi voisi olla jonkuntyyppinen perheenkasvatuskuume. Haluan ison perheen vaikka tiedän vauva- ja pikkulapsiajan olevan rankkaa, sekä kasvattamisen olevan vastuullista ja vaivalloista.
mahamuok
Jos "lapsenteko" olisi helppoa ja lasten kasvattaminen ei maksaisi mitään, tekisin varmaan kymmenen lasta. Perhe ja suku on aina ollut minulle tärkeä asia, enkä koskaan tyytyisi johonkin tiettyyn lapsilukuun järkisyistä; tästä onkin saanut Samin kanssa keskustella muutamaan otteeseen. Sami on järki-ihminen henkeen ja vereen, ajattelee lisääntymistä raha-asioiden ja käytännönjärjestelyjen mukaan, kun minä taas elän sataprosenttisesti tunteella. Minä mietin montako lasta haluan, en moneenko minulla on varaa. "Kyllä me jotenkin pärjätään, asiat järjestyy aina tavalla tai toisella". Joidenkin mielestä tämä saattaa olla väärä ajattelutapa, mutta mielipiteensä kullakin. Ja ettei kukaan pääse sanomaan, niin tietenkin otan huomioon sen onko lapseen oikeasti varaa vai ei. Tarkoitan lähinnä sitä että olen valmis tinkimään ylimääräisissä kuluissa, sellaisissa mihin ehkä rahat ja aika riittäisivät jos olisi vähemmän lapsia, kuten iso oma koti ja jokavuotiset ulkomaanmatkat ynnä muut yleellisyydet. Niistä pitää joka tapauksessa tinkiä kun on päättänyt olla kotiäitinä. Eiköhän tämäkin muutu sitten kun minäkin olen työelämässä, vaikka rahankäyttäjiä onkin perheessä useampi.
vauvamuok
Kolmannen raskauden lopussa olin jo melkein varma, että raskaus jäisi minulle viimeiseksi ja että kuopuksemme olisi aina kuopus. Järki-Sami oli sitä mieltä että tämä olisi nyt tässä. Ei jännittäviä raskaustestejä, ultrakuvia, supistuksia eikä synnytyksiä. Se ajatus oli minulle kuitenkin liikaa kun vauvakuume taas nosti päätään imetyshormonien jyllätessä. En ollut valmis tekemään sellaista lopullista päätöstä ja Sami onneksi ymmärsi sen, eihän meillä onneksi ole kiirettä asian suhteen. Tällä hetkellä emme tiedä haluammeko me vielä lisää lapsia, mutta pidämme jalkaa oven välissä - sitä ehtii miettiä vielä myöhemmin. Minusta neljä lasta olisi sopiva määrä, miksei viisikin, mutta tällaiset päätökset tehdään yhdessä joten saa nähdä miten käy. Olen muuten aiemminkin kirjoittanut vauvakuumeesta (postaus täällä) ja siellä kerroin toiveestani ehtiä tehdä kaikki lapset ennen 25 vuoden ikää. Siinä asiassa täytyy kuitenkin joustaa, sillä perheenlisäystä meille ei ole seuraavan puolentoista vuoden aikana tulossa. Ellei tapahdu jotain infernaalisen suurta ja erittäin epätodennäköistä ehkäisymokaa. Muita vauvakuumeisia?

12. tammikuuta 2015

Täällä taas!

Viimeisten joululomapäivien ja arkeen paluun myötä blogi on unohtunut kokonaan. Lomaa, arkeen paluuta, jännittäviä lääkärikäyntejä, lumileikkejä, flunssaa, mitäs muuta? Kerronpa teille hieman kuluneen viikon tapahtumia.

IMG_20150105_151908
_DSC0095_1
IMG_20150109_113119
Alkuviikosta käytiin Joelin kanssa magneettikuvauksissa. Taisi mammaa pelottaa enemmän nukutustilanne, sillä Joel käyttäytyi mallikkaasti tipan laitossa ja nukahti muutamassa sekunnissa syliini. Toimenpide oli onnistunut hyvin ja nukutuksesta herättyään Joel oli hieman harmissaan ettei ollutkaan päässyt "siihen koneeseen", koska ei tajunnut nukkuneensa sen ajan. Onneksi harmistus meni ohi pillimehun ja Puuha Pete-karkkien avulla. Tiistaina lukiokaverini Katri tuli käymään meillä ja hän toi Hugolle aivan ihanan nallepipon! Keskiviikkona Sami palasi töihin. Keskiviikko ja torstai olivat Joelin kerhopäiviä ja perjantaina taas muskaripäivä. Muskarin aikana me käytiin kävelyllä Alexin ja Hugon kanssa ja löydettiin pieni leikkipuisto jossa Alex sai temmeltää ennenkuin lähdettiin hakemaan Joelia muskarista. Ensi vuonna onkin jännittävät paikat kun Alex pääsee aloittamaan kerhossa ja muskarissa, saa nähdä kuinkas kiireisiksi meidän viikot muuttuvat kun on kerhoa, kahta eri muskaria ja vauvauintia. Toisaalta on mukavaa, että saadaan yhden lapsen hetkiä Hugon kanssa poikien kerhopäivinä.
_DSC0195muok
_DSC0202muok
_DSC0405muok
_DSC0409muok
_DSC0412muok
Uusimpana juttuna ollaan aloitettu vauvauinti möys Hugon kanssa. Vauvauinti kolmen kanssa on hieman hankalaa, sillä aikuisia saa ryhmässä olla vain kaksi, joten jokaiselle lapselle ei riitä omaa syliä. Onneksi sekä Joel että Alex osaavat uida yksin kellukkeilla ja tarpeen tullen apua saa myös ohjaajilta. Hugo piti vauvauinnista ja naureskeli iloisena melkein koko uintiajan. Mutta sitten iski väsy, jonka seurauksena peseytyminen ja saunominen oli lähes pelkkää huutoa kunnes jätkä lopuksi nukahti kesken pukemisen. Vauvauinnin jälkeen suunnattiin vanhempieni luokse brunssille. Pidimme aiemmin aina brunssia viikonloppuisin vauvauinnin jälkeen, kunnes uinti siirtyi arki-illalle, mutta nyt uidessamme taas viikonloppuisin voimme jatkaa brunssien järjestämistä. Syötyämme kunnolla pojat menivät päiväunille ja me autoimme joulukoristeiden siivoamisessa ja ruoanlaitossa. Minä kokkailin kinkkupekonipastaa ja syötiin hyvällä ruokahalulla. Harmillisesti iltapäivä sai kurjan käänteen Joelin saadessa migreenikohtauksen. Joelilla on vasta todettu auraton migreeni, johon myös alkuviikon lääkärikäynnit liittyivät. Tauti on ilmeisesti melko harvinainen näin pienillä lapsilla, ja on todella kurjaa että Joel joutuu jo nuorena kärsimään luultavasti loppuelämän vaivasta. Joelilla oli ensimmäiset migreenikohtaukset jo hieman alle 3-vuotiaana. Kohtaus kesti tällä kertaa onneksi vain muutaman tunnin, ja herättyään ylimääräisiltä päiväunilta Joel oli oma energnen itsensä. Kohtausen mentyä ohi herkuttelimme vielä jäätelöllä ennen kotiinlähtöä.
_DSC0425muok
_DSC0427muok
_DSC0446muok
_DSC0436muok
_DSC0476muok
Eilen aamupäivällä Sami lähti isojen poikien kanssa ulos lumitöihin ja minä nappasin Hugiksen mukaani ja suuntasin kaasontehtävissä häämessuille ystäväni kanssa. Pientä säätöä se oli kolmen pienen vauvan kanssa, mutta selvittiin kuitenkin jokseenkin järjissämme, heh. Messuilta mun oli tarkoitus mennä vielä Hugon kanssa shoppailemaan, sillä heräsin todellisuuteen ja tajusin ettei meillä ole juuri ollenkaan 62 senttisiä vaatteita! Housuissa Hugolle mahtuu vielä 56cm ja jopa jotkut 50cm, mutta lähes kaikki bodyt ovat menneet pieneksi. Hugo oli kuitenkin sen verran kiukkuinen Kalle että jätin suosiolla shoppailut väliin. Hugo on varsin rauhaton jos ollaan poissa kotoa, eikä suostu nukkumaan kunnolla, mikä on harmi sillä huutavan lapsen kanssa ei huvita lähteä minnekään häiritsemään kanssaihmisiä. Otettiin nokka kohti isoäitiäni minne koko suku kokoontui kahville ja onneksi Hugo nukahti matkalle ja nukkui kunnon päiväunet. Illalla herkuteltiin kotona vielä tortilloilla iltapalaksi koko perhe yhdessä. Hugokin osallistui illalliseen tuijottelemalla sitterissä ja keskustelemalla kirahvikaverin kanssa. Illan huipentuma oli, kun Hugo kääntyi ensimmäistä kertaa ihan itse selältä vatsalleen! Jee, iso poika!
_DSC0347muok
Mekko H&M / sukkahousut H&M / Korut Gina Tricot ja Timanttiset / saappaat äidiltä lainassa
Kävin muuten pikaisesti alennusostoksilla joulun välipäivinä, mutta huonoin tuloksin. Löysin ainoastaan tämän mekon ja tietenkin normaalihintaisena, kuinkas muutenkaan! Rakastan tuota sinistä väriä, mutta uuden tumman tukan kanssa se saa mut näyttämään todella kalpealta. Onneksi sentään tässä kuvassa varaston seinä voittaa minutkin kalpeudellaan. Olen edelleen hyvin epävarma ulkonäöstäni lisäkiloineni, mutta tämä näyttää kohtalaisen kivalta ja tuntuu mukavalta päällä. Ja mitä parasta, imetys sujuu rinnuksen napituksen ansioista superhelposti missä vaan! Sukkahousujen suhteen olin hieman skeptinen, ja pohdin pitkään vihaanko vai rakastanko noita. Ne kuitenkin antavat viimeisen silauksen muuten melko simppelille asukokonaisuudelle.

Itse kärsin taas jonkun sortin flunssasta, ja varsinkin iltaisin olen ihan loppu. Lauantaina nukahdin sohvalle ja eilenkin kaaduin sänkyyn heti poikien nukahdettua. Päätä särkee ja haluaisin vaan hautautua peiton alle koko lopputalveksi. Mikäli mulla jatkuu flunssainen laiska bloggaaja-olotila pitkään, suosittelen seuraamaan instagramissa @jenskujne, sinne päivittyy kuvia ja minikuulumisia useammin. Osa tämän postauksen kuvista on myös lainattu instagramista. Palaillaan kunhan on taas kerrottavaa, postaustoiveita saa myös laittaa jos sellaisia on!
Ihanaa ja toivottavasti ei-flunssaista alkavaa viikkoa kaikille!

4. tammikuuta 2015

Vuoden 2015 tavoitteet

Viime vuonna kirjasin ylös tavoitteita tulevan vuoden suhteen, ja ajattelin tällekin vuodelle asettaa itselleni muutamia tavoitteita. Varsinaisia uudenvuoden lupauksia en siis tehnyt, enkä aio näidenkään tavoitteiden suhteen olla ehdoton. Uskon, että realististen tavoitteiden asettaminen itselleen on hyvä motivaatio pitää itsensä raiteilla, kun unelmien eteen tahtoo tehdä töitä jotta ne totueutuisivat. Niin pienet kuin suuremmatkin onnistumiset lisäävät positiivisuutta elämään. Liika paine kuitenkin aiheuttaa päinvastaisen reaktion, sekä pahimmassa tapauksessa kovaa pettymystä. Siitä syystä en aio olla liian vakavissani näiden tavoitteiden toteuttamisen suhteen.

quote

Stressivapaa vuosi 2015
Perheessä on kolme lasta, yksi imeväisikäinen ja kaksi uhma/tahtoikäistä. Jokainen voi kuvitella sen stressin määrän mitä tällainen yhdistelmä voi saada aikaan. Tavoitteena on siis välttää kaikki ylimääräinen stressi ja keskittyä elämän valoisiin puoliin. Koska elämä ei ole pelkkää suorittamista, ei ole niin vakavaa jos välillä kiipeää aidan matalimmasta kohdasta yli. Stressiin menevän energian voi kuluttaa paljon paremmin, vaikkapa lasten kanssa touhuten ja hetkistä nauttien. Ei ole vakavaa ettei ulkoilla joka päivä tai jos nukkumaanmenoaika joskus venyy. Ei haittaa syödä välillä noutoruokaa tai oleskella yökkäreissä koko päivän. Mieli pysyy virkeämpänä ja arjesta nauttii enemmän kun tekee miltä tuntuu eikä orjallisesti seuraa tiettyä kaavaa päivästä toiseen. Tässä onkin haastetta, sillä olen aina ollut lähes kellontarkka lasten rutiineissa ja päivien kulun suunnittelussa. Pienille lapsille säännöllinen rytmi on tietenkin tärkeä, mutta kellontarkkaa siitä ei todellakaan tarvitse tehdä - kyllä elämässä vielä ehtii elää kellon mukaan ja noudattaa tarkkoja aikatauluja ihan riittävästi. 

Kehon palautuminen ja liikuntainnon uudelleenherättäminen
Minulla on vielä viitisen kiloa matkaa siihen painoon, missä olin ennen raskautta.  Kehossa olisi paljon työstettävää, kiinteyttämistä sekä peruskunnon nostattamista. Periaatteessa pidän silti vaa'an lukeman sijasta peiliä ja omaa oloa tärkeämpinä tekijöinä. Kun keho voi hyvin ja näyttää hyvältä, on periaatteessa samantekevää mitä puntari näyttää. Olen ollut äärettömän laiska enkä liikkunut juuri ollenkaan viime vuonna, mitä nyt alkuraskaudesta kävin uimassa muutaman kerran. Liikunta on aina ollut tärkeä asia elämässäni, ja haluan ehdottomasti löytää sen innon ja nautinnon uudelleen. Suorituspaineita en aio ottaa mistään, mutta jotain viikottaista säännöllistä liikuntaa haluaisin arkeen mahduttaa. 

Enemmän kahdenkeskeistä aikaa kaikkien kanssa
Viisihenkisessä perheessä etenkin pienten lasten kanssa kahdenkeskeinen aika on vähissä. Enkä nyt puhu pelkästään parisuhteen kahdenkeskeisestä ajasta, vaan myös lasten. Kun vanhempiensa huomion joutuu jakamaan kahden sisaruksen kanssa saattaa joskus tuntea itsensä unohdetuksi eikä tarpeeksi huomioiduksi. On kurjaa joutua olosuhteiden pakosta altistaa lapsensa sellaiseen tilanteeseen, ettei hänelle ole riittävästi aikaa. Tämän takia aion yrittää panostaa siihen, että jokainen lapsistamme saa riittävästi aikaa minun ja Samin kanssa, joko kahdestaan jomman kumman tai yhdessä molempien vanhempien kanssa. Tämän lisäksi aiomme järjestää yhden parisuhdeillan kuukaudessa, jolloin lapset saavat olla hoitajan kanssa ja me keskitymme Samin kanssa vain toisiimme. Emme halua jättää avioliittoamme ja parisuhdettamme unholaan lapsiperhearjen kiireiden alle, sillä liian monesti kuulee sen johtavan ahdistukseen, toisista vieraantumiseen ja pahimmassa tapauksessa eroon.

quote2

Muistaa, miten kameraa käytetään
Bloggaamisen takia kamera on suhteellisen ahkerasti käytössä, mutta aivan liian pitkään valokuvaaminen on ollut enemmän tai vähemmän pelkkää suorittamista. Kaivan kameran esiin kun tarvitsen blogia varten tiettyjä kuvia, kuvaan lapsia vain lavastetuissa poseerauskuvissa enkä tallenna niitä arjen tavallisia hetkiä juuri koskaan. Nehän ovat juuri tärkeimpiä ja aidoimpia muistoja. Tänä vuonna aion ottaa kameran esille silloinkin, kun ei ole mitään tiettyä valokuvattavaa, ne kuvat eivät maksa mitään vaikkeivät koskaan pääsisi omaa tietokonettani tai kotialbumia pidemmälle. Aion siis panostaa ottamaan enemmän kuvia myös silloin, kun en kuvia mihinkään tiettyyn juttuun tarvitse. Tähän haasteeseen osittain liittyen aion myös ottaa itseäni niskasta kiinni ja jatkaa poikien valokuva-albumien tekoa. Hugolla on toistaiseksi pelkkä tyhjä kansio, eikä Joelin ja Alexin kansioissakaan olla kuin vasta ensihymyjen kohdalla. Olen siis useamman vuoden jäljessä ja tekemistä riittää. Olisi kivaa, että kansioita voisi päivittää vähitellen jatkuvasti.

Isompi asunto?
Laitoin tämän kysymysmerkillä, koska ajankohta saattaa hyvinkin olla vasta vuoden 2016 puolella, hengenhätää kun ei ole vaikka tilanpuutteesta kärsitäänkin. Haluaisimme mielellään muuttaa ihan omaan kotiin, mutta monen asian summana se ei tule olemaan ajankohtaista meille vielä moneen vuoteen. Kotiäitinä täytyy tinkiä tietyistä asiasta ja yksi niistä on raha. Olen kiitollinen kaikista valtion tuista enkä jaksa kovin paljoa kritiikkiä asiasta naputella, mutta harmittaahan se että esimerkiksi elämäntapatyötön laiskuri saa enemmän tukea Kelalta kuin kolmen lapsen kotiäiti, joka säästää valtion varoja olemalla laittamatta lapsia päivähoitoon. Puhumattakaan niistä päivähoitopaikoista, joista muutenkin on pulaa. Yhden ihmisen tuloilla kolmilapsisen perheen asuntosäästäminen on hyvin hyvin hidasta, varsinkin kun ensiasunnossa olisi oltava vähintään neljä makuuhuonetta ja sen kokoisista asunnoista täällä pääkaupunkiseudulla saa pulittaa sievoisen summan. Hakusessa olisi siis hyvän hintainen vuokra-asunto hyvällä sijainnilla ja toimivalla pohjaratkaisulla - ei maailman helpoin homma. Haikeudella mietin jo nyt sitä, että joudumme jättämään tämän naapuruston. Harmi, ettei naapurimme suostu muuttamaan, vaan panttaa isoa asuntoa lähes tyhjillään. Mitä keski-ikäinen yksin asuva mies tekee kolmella makuuhuoneella, sitä voi vain miettiä... 

Millaisia tavoitteita te olette asettaneet alkaneelle vuodelle?

2. tammikuuta 2015

Kolmikuinen Hugeli-Bugeli

_DSC0864_1
Hugo saavutti kolmen kuukauden iän juuri ennen vuodenvaihdetta, ja tänään päästiin neuvolaan piikitettäväksi ja mitattavaksi. Hugo oli melkoisen reipas rokotusten suhteen mutta kuten varmaan joka lapsi suuttui melkoisesti. Hugo on reipas ja pääosin hyväntuulinen vauva joka vaatii paljon huomiota mutta viihtyy nykyään myös hetkittäin itsekseen. Hän on alkanut kiinnittää huomiota leluihin ja kurkotteleekin satunnaisesti niitä kohti. Hän osaa myös kömpelösti tarttua leluihin jos niitä hänelle tarjoaa käteen. Hymy on herkässä ja nyt Hugo on alkanut myös naureskelemaan. Motorisesti Hugo kehittyy hienosti, vatsalta selälleen kääntymisen lisäksi harjoitellaan kovasti kääntymään selältä vatsalle, mutta toistaiseksi Hugo jumittuu vielä kyljelleen. Jalat heiluu ja potkii, nyrkit viuhuu ja lattialla Hugo osaa jopa selällään ollessaan potkia itseään eteenpäin. Kauhistellen seuraan miten pieni vauvani kasvaa isoksi pojaksi.
_DSC0818_1
_DSC0733_1
Kolmen kuukauden ikävaiheeseen kuuluva tiheän imun kausi alkaa olla ohitse, onneksi, sillä rintaraivarit ovat olleet todella ikäviä. Vauva on edelleen täysimetyksellä ja imetystä jatketaan vielä ainakin pari kuukautta mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Toistaiseksi ainakin maito riittää mainiosti ja neuvolakäynnillä selvisikin, että Hugo on kuukaudessa kerännyt 4cm pituutta ja 800g painoa. Kiinteiden aloitus tulee ajankohtaiseksi keväämmällä, mutta imetyksen jatkuminen on vielä avoinna. Alunperin pidin takarajana 6kk ikää, mutta nyt tuntuu että voisin jatkaa pidempäänkin. Mennään päivä kerrallaan ja fiilispohjalla, kerta maitoa tulee. Vieroksun hampaiden tuloa mutta ei sitäkään tiedä koska ensimmäiset ilmestyvät suuhun. Täytyy myöntää että välillä harmittaa ettei Hugo huoli pulloa ollenkaan enkä saa kunnolla omaa aikaa kun pitää kiirehtiä kotiin syöttämään. Vielä en 3-4 tunnin imetysvälejä enempää omaa aikaa kaipaakaan, mutta olisi kivaa että se mahdollisuus edes olisi olemassa ettei olisi niin kiire kotiin jos jossain on.  
_DSC0805_1
_DSC0674_2
Hugolle on muodostunut jonkunlainen päivärytmi ja ollaan opittu tietämään mitä tietyt itkut tarkoittaa ja millä keinoilla vauvan saa naurmaan tai rauhoittumaan. Pikkuhiljaa opimme tuntemaan tuon pienen vauvan, tutustuen häneen paremmin joka päivä. Hugo menee iltaunille yhdentoista aikoihin ja nukkuu kymmenen tuntia yhdellä tai kahdella syötöllä. Ensimmäiset päiväunet koittavat heti aamupäivästä, Hugo jaksaa olla hereillä reilun tunnin ennen kuin väsähtää. Päivän aikana nukutaan yleensä kolmet pidemmät unet, iltaisin Hugo on virkeimmillään ja jaksaa seurustella enemmän. Leikkimatolla on kivaa ja tutut laulut auttavat rauhoittumaan kiukun yllättäessä. Vastasyntyneen vauvan kanssa on ollut rankkaa, se on myönnettävä, mutta arki on sujunut helpommin kuin luulin. Nyt Hugo alkaa olla jo siinä iässä, että hänestä alkaa saada selvääkin ja se on tosi mukavaa. Vuoroin huutava, vuoroin nukkuva rääpäle muistuttaa päivä päivältä enemmän ihmistä. Hugo on kyllä täydellinen lisä meidän jengiin!