Kaksplus.fi

7. joulukuuta 2014

Lasten pikkujoulut

_DSC0006_1
_DSC0026_1
_DSC0077_1
_DSC0070_1
Tänään vietettiin ystäväporukan kanssa lasten pikkujoulujuhlia. Tarjoiluja riitti jos jonkinlaista sorttia, ja sekä lapset että aikuiset viihtyivät pöydän äärellä. Itse leivoin juhliin vietäväksi nakkikääröjä ja pizzan joka ehkä etäisesti muistutti joulukuusta. Sen lisäksi oli karkkia, joulutorttuja, kinderpiirakkaa, seeprakakkua ja pipareita. Meno oli aika riehakas ja tonttulakit lensivät päästä ennen kuin kamerat oli ehditty kaivaa esille. Isommat lapset saivat aikaan aikamoisen metelin leikkiessään, pienemmät taas tyytyivät seikkailemaan sylistä toiseen ja tuijottelemaan ympäriinsä. Joulupukki ei päässyt juhliin paikalle, mutta oli lähettänyt lapsille pienen lahjakassin josta jokainen sai valita lahjan. Kivaa oli taas kerran, kiitos mukana olleille ihanille ystäville! 

Viikonloppu sujui muuten rauhallisissa merkeissä. Perjantaina vietiin Joel ja Alex anopille yökyläilemään, kun he olivat sitä pitkään toivoneet. Samalla piti saada nukuttua hieman univelkoja pois, mutta pieni suloinen kiusankappale Hugo päätti olla todella levoton ja nukkui huonoimmat yöunensa pitkään aikaan juuri tuona yönä. Onneksi sentään aamulla saatiin nukkua normaalia pidempään aamulla! Itsenäisyyspäivänä haettiin pojat kotiin ja löhöiltiin ilta rennosti autoilla leikkien ja myöhemmin linnanjuhlia töllötellen. Tänään rennon viikonlopun sitten kruunasi rento ja riehakas ilta ystävien kanssa. Nyt nautitaan illasta kynttilänvalossa kupillisella kuumaa glögiä ja valmistaudutaan taas arkeen, viikonloput ovat kyllä liian lyhyitä! Onneksi pian koittaa joulupyhät ja saadaan hieman enemmän aikaa perheen kesken. Ihanaa toisen adventin iltaa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Voi miten kivat pikkujoulut järjestitte! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivat juhlat ja kivaa nähdä kun lapset nauttivat :)

      Poista
  2. saiskos nakkikääröjen ohjeen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä googlasin nakkikääröt tai nakkimuumiot, ja sillä lailla löytyi monta helppoa ohjetta. Tarvitset nakkeja ja lehtitaikinaa, sekä halutessasi juustoa.
      Leikkaa viiltoja tai pistele haarukalla reikiä nakkeihin etteivät halkeile uunissa. Kauli lehtitaikinaa hieman ja leikkaa ohuiksi nauhoiksi. Kierrä nauhat nakkien ympärille ja lisää halutessasi pienet juustokuutiot muumioiden silmiksi. Voitele munalla ja paista 220 asteisessa uunissa n. 10 min :)

      Poista

Kiitos kommentista!