Kaksplus.fi

21. joulukuuta 2014

#joulupöpö

Kaikki varmaan tietää, että normaalisti en todellakaan ole mikään jouluihminen mutta että tänä vuonna joulufiilis on ollut katossa jo pitkään! Olen todellakin tainnut saada jonkun joulupöpön... Etenkin tänä viikonloppuna olen touhunnut paljon jouluun liittyvien asioiden parissa, kuten varmaan useimmat perheet näin muutamaa päivää ennen joulua. Viikonlopun aikana ollaan kotiutettu ja koristeltu joulukuusi, leivottu jouluherkkuja ja paketoitu lahjoja. Vielä muutama asia on tekemättä, mutta muuten kaikki jouluvalmistelut alkavat olla mallillaan. 
_DSC0302_1
_DSC0321_1 _DSC0465_1
_DSC0457_1
Meillä ei aiempina vuosina ole ollut joulukuusta, sillä ollaan ajateltu että se on liian riskialtista pienten lasten sekä varsinkin kissojen kanssa. Nyt kun kissat eivät enää asu luonamme ja lapsetkin ovat tarpeeksi isoja tajuamaan että kuusi on pelkkä koriste, tahdoimme ehdottomasti kuusen kotiin joten lähdettiin perjantaina äitini kanssa kuusiostoksille. Tahdoimme ehdottomasti jalokuusen, joka poikkeaa normikuusesta pehmeämmillä havusilla jotka eivät varise läheskään yhtä paljon.  Saatiin valittua itsellemme hienot yksilöt, vaikka ne olivatkin hieman harvalatvaisia super tuuheine alaoksineen. Otettiin kuusi sisälle heti samana iltana ja iltapalan jälkeen koristeltiin se koko perheen voimin. Pojat asettelivat koristeita enimmäkseen samoihin nurkkiin ja alemmille oksille mutta onpahan omin kätösin koristeltu! Meillä on julgrenin jäljiltä ainoastaan punaisia ja hopeita koristeita, sekä muutama spesiaalikoriste, mutta tuollainen hillityn värinen koristelu oli ehkä jopa parempi kuin värisekamelska. Ihan kaunis se on, ensimmäinen joulukuusemme.
_DSC0342_2
_DSC0352_1
_DSC0395_1
_DSC0387_1
_DSC0420_1
_DSC0426_1
_DSC0439_1
kollaasi1
_DSC0446_1
Lauantaina puolestaan oli vuorossa jokavuotinen leivontapäivä. Tonttu oli tuonut joulusukkaan pojille omat kaulimet joiden kanssa pojat pääsivät vähäksi aikaa mukaan leipomaan. Joka vuosi leivotaan pipareita ja joulupullia sekä kokeillaan jotakin uutta vaihtelevalla menestyksellä. Tänä vuonna tehtiin melting snowmen -lumiukkopipareita sekä joulukuusi-kookosmöykkyjä. Minä koristelin myös piparijoulukuusia ja kokeilin sokerinauhakoristeiden tekoa melko huonoin tuloksin (Master Chefin kokit saavat sen näyttämään niin helpolta, hahaha!). Kotiuduin Hugon kanssa äitini luota vasta iltamyöhään isompien poikien ollessa jo unten mailla, mutta oli hauska päivä äitini, siskoni sekä kummitätini ja siskoni kummitädin kanssa. Ja isäni kanssa, joka yleensä pakoilee kotia tämän päivän koittaessa, mutta joka tänä vuonna valokuvasi touhujamme ja viihdytti lapsia.
_DSC0495_1
_DSC0486_1
_DSC0481_1
Joululahjojen paketointi on asia jota olen aina rakastanut! Taidot eivät ole mitä parhaimmat, mutta rakastan näperrellä lahjanarujen kanssa sekä valikoida kauniita papereita lahjoille. Tämän vuoden "teemana" oli hopea ja sininen, ja täytyy myöntää että sorruin yhteen mitä tyhmimpään heräteostokseen ikinä! Löysin nimittäin upean kaunista lahjapaperia joka ei sovi väriteemaan, joten ostin sen ihan muuten vaan varastoon. Onneksi ei ollut monen euron heräteostos. Me pyrimme pitämään joulun pääosan muussa kuin lahjoissa, eikä haluta opettaa pojille että joululahjoja tulee kasapäin. Lähes kaikki lahjat on ostettu ja paketoitu, meillä on isommille 4-5 pakettia per lapsi. Tuntuu että lapsilla on jo kaikkea ja kummeille sekä sukulaisillekin oli hankalaa keksiä lahjaideoita. Itse ostin Hugolle pienen lahjan ihan muodon vuoksi, muuta hän ei meiltä saa.

Me vietetään joulua poissa kotoa, joten jouluruokia ei tarvitse miettiä eikä varsinaista joulusiivousta olla tehty, nuo pojat osaavat sotkea siihen tahtiin että siivota pitää kuitenkin joka päivä. Nyt kun kaikki alkaa olla mallillaan niin voi rauhoittua glögikupin ääreen ja heittäytyä fiilistelemään lasten kanssa. Samillakin on muutama ylimääräinen vapaapäivä, ihanaa kun saa enemmän yhteistä aikaa perheen kanssa. Vielä kun pääsisi pulkkamäkeen, tuo puoli senttiä lunta ei ihan taida riittää...
Onko teillä viime hetken joulustressiä vai alkaako asiat olla valmiina?

17 kommenttia:

  1. Voi miten ihanana piristävä joulupostaus! :) Ja nam miten ihania joululeivonnaisia!

    Ihanaa joulua teidän perheelle! :)

    http://kunaitikelaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiva kun pidit :) Ihanaa joulua teillekin! :)

      Poista
  2. Mitää? Milloin ootte kissoista luopunut? Miksi? Aijotteko ottaa ne vielä takaisin :)? Vau mikä kuusi! Siitä tuli juuri oman näköinen ja tunnelmallinen! Miten pojat ottivat kuusen julgrenin sijaan vastaan? Tuleeko tästä uusi perinne? Ääh anteeksi kauheat kyselyvirtaukset :D Terveisin erittäinkin utelias lukija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat muuttivat uuteen kotiin alkuvuodesta, eivätkä palaa meille :/ Kuusesta tulee kyllä perinne! Hyvin ovat ottaneet vastaan, ja ainakin vielä kuusi on saanut olla rauhassa, mitä nyt välillä pojat käy siirtelemässä koristeita uusille paikoille :P

      Poista
  3. moikka! :) Ihanaa Joulua Teidän perheelle!
    mä ole itse niin ahdistunut koko lahja sopasta.. toki haluan ostaa miehelleni mitä hän haluaa., mutta meidän poika on 1v7kk ja ostimme 1 lahjan.
    En edes halua opettaa häntä ymmärtämään,että pitää saada lahjoja.. lapsi nimittäin on aina tyytyväinen mitä hänellä on jo..Ja halyan opettaa, että sitä mitä toivoo niin oikeastaan on jo sinulla, ei lahjoissa.(toki nyt jotain aina saa sutten tulevaisuudessa, mutta en halua opettaa sitä saamisen haluamise ajattelu mallia.)

    Pojan ensimmäisenä jouluna, ei ostettu mitään..
    Nytkin meillä valtava kasa lahoja kotona, eikä kiinnosta pätkistä sitten yhtään:D
    Enemmän nuo tuikut(polttamattomat joilla leikkui) kynttilät ja mun kynsilakat:D.
    Niillähn tuo leikkii joka päivä, auto saattaa olla sellanen johon tarttuu, jos tarttuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvä joulua teillekin! :) Hyvin samanlaisia ajatuksia mullakin on joulun ja lahjojen suhteen. Mulla on ristiriidassa vaan se, että tykkään hirmuisesti ostaa ja antaa lahjoja! :D Lapsi on tyytyväinen siihen mitä on eikä kaipaa kaikenlaisia miljoonia leluja ja juttuja, ellei siihen tosiaan totuta hukuttamalla jouluisin lahjoihin :D

      Poista
  4. Samaa mietin minäkin,olette allergisia kissoille vai miksi kummassa olette niistä luopuneet? :o Ja miksei blogissasi ole ollut mitään juttua että olette kissat antaneet pois..Itselläni kaksi kissaa ja ne on maailman rakkaita,siis lapsien jälkeen enkä kyllä mistään hinnasta niistä luovu.. :D
    Toivottavasti syy ei ole ettei jaksa/ehdi hoitaa :/
    Minusta ainakin jos eläimiä ottaa niin niihin sitoudutaan sitten loppelämäksi.Eri asia paha allergia esim yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia on arka ja henkilökohtainen etten ole halunnut siitä blogiin kirjoittaa. Emme todellakaan luopuneet kissoistamme helpoin perustein :( Lyhyesti, kissat eivät sopeutuneet elämään Alexin syntymän jälkeen ja stressaantuneina merkkailivat lasten tavaroihin joka taas aiheutti meille stressiä. Ajattelimme että kolmannen vauvan syntymä pahentaisi kissojen tilannetta entisestään, joten koimme parhaimmaksi antaa heidät kotiin jossa savaat enemmän rauhaa. Jonkun mielestä tämäkään ehkä ei ole tarpeeksi hyvä syy, mutta ei sekään ole kivaa että pitää kissat väkisin täällä niin että sekä kissat että ihmiset voivat pahoin :(

      Poista
  5. Varmasti olette miettineet kissoista luopumisesta pitkään ja minä ainakin uskon teidän tehneen oikean ratkaisun kaikkien kannalta. Vaikka on vaikeaa luopua omasta lemmkistään on ajateltava myös eläimen parasta. Meillä on kolme lasta ja koira. Nuorin lapsistamme on vasta hieman yli kuukauden ikäinen. Koiramme on ollut paljon äidilläni hoidossa. Koira tuntuu selvästi nauttivan siellä olosta kun saa rauhassa nukkua ja pääsee pitkille lenkeille. Jonkun ajan kuluttua, kun saadaan kunnolla arjesta kiinni, koira tulee taas enemmän oleen kotona. En itse edes osaa käydä lenkillä ilman pientä karvaturriamme :)

    Hyvää ja rauhallista joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, että eläimen kuin myös ihmisten parasta täytyy ajatella. Joskus on parempi kaikille että eläin/eläimet saavat uuden kodin. Kiva, että teillä järjestyy niin että koira saa levätä äitisi luona poissa hälinästä välillä :) Ihanaa loppuvuotta teille!

      Poista
  6. Itse olen 18-vuotias ja vanhempani yleensä ostavat minulle vain 2-3 lahjaa. Nyt kun olen täysi-ikäinen niin tänä vuonna ostin heille oikein hyödyllisiä lahjoja kun he ovat aina olleet tukena ja ostaneet lahjoja kun itse en ole ostanut. Eräs lahja jonka ostin tänään on niin kaunis että en usko äitini pettyvän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti ajateltu sinulta, uskon äitisi ja myös isäsi ilahtuvan :) Kiitos kommentista ja ihanaa loppuvuotta!

      Poista
    2. Jos haluat muuten vilkaista kynttilöitä joita ostin niin tässä on linkki http://1.bp.blogspot.com/-9cvfFQ5B364/VJsOlxXX6LI/AAAAAAAAAio/OD2mmZXPfb0/s1600/10686729_922997867718736_2298609171475703955_n.jpg kuvankatseluun. Tuote löytyi siis Kampin Anttilasta, mutta nyt kun maanantaina kävin siellä niin niitä ei ollut enään. Hyvä tuuri kun ostin. Hyvää myöhäistä uutta vuotta!

      Poista
    3. Ompas kivan näköiset! :)

      Poista
  7. Ihanat lumiukkopiparit! Täytyy itekin kokeilla ens vuonna ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta ku testailemaan! Nää oli helpot ja hyvät ja ennen kaikkea kivan näköiset! :)

      Poista

Kiitos kommentista!