Kaksplus.fi

30. marraskuuta 2014

Päiväretkellä Mansessa

_DSC0753_1
_DSC0785_1
_DSC0772_1
_DSC0833_1
_DSC0759_1
_DSC0762_1
_DSC0839_1
_DSC0825_1
_DSC0768_1
Tänään aamupäivällä Joelin kerhon joulukirkon jälkeen suunnattiin auton nokka kohti Tamperetta, tarkoituksena kyläillä siskoni ja hänen poikaystävänsä luona. Kahden tunnin ajomatka on suhteellisen lyhyt, mutta tuntuu että kyläilemme aivan liian harvoin, pari kertaa vuodessa. Onneksi nähdään täällä puolella Suomea useammin. Siskoni on intohimoinen sisustaja sekä kaikenlaisen oudon krääsän keräilijä, ja parasta kyläreissuissa on kodin sisustuselementtien tutkailu. Taas oli kämppä muuttunut aika paljon sitten viime maaliskuisen kyläreissun. Pojilla kesti hetken aikaa lämmetä eläinlaumalle (kissa ja koira) mutta aika pian jää murtui. Herkuteltiin pizzalla ja subeilla ja hengailtiin, eli täydellisen rento ja kiva sunnuntai (jos jättää huomioimatta vauvan oudot rintaraivarit; multa taitaa tulla liikaa maitoa kun syöminen ei kelpaa). Harmi että tuotiin mukanamme pää punaisena huutava vauva, sillä kampanjoin ahkerasti tartuttamaan pariskuntaan hieman vauvakuumetta. Ei tainnut tällä kertaa onnistua, haha.

Mä olen ihan törkeässä flunssassa ja pidän peukkuja etten tartuttaisi tautia kehenkään muuhun. Kamalaa, miten vetämätön olo voi olla. Enkä saanut kunnolla levättyäkään viikonloppuna kun Sami lähti viihteelle perjantaina ja makoili sen jälkeen aikamoisessa krapulassa, kurja ukko. PS. Hugo-vauva on tänään jo 2kk ikäinen! Eli postausta kehityksestä tulossa tiistaina neuvolan jälkeen. Hauskaa ja jännittävää alkavaa joulukuuta kaikille!

2 kommenttia:

Kiitos kommentista!