Kaksplus.fi

30. elokuuta 2014

Synnytys lähestyy

Näin raskauden lopun lähestyessä alkaa mielessä useammin ja useammin pyörimään se varsinainen raskauden loppu, eli synnytys. Tähän yhteyteen sain sopivasti eräältä lukijalta postaustoiveen tulevasta synnytyksestä ja siihen liittyvistä ajatuksista. 

Mulla on takana kaksi helppoa, mutta pitkäveteistä synnytystä. Joelin synnytys lähti käyntiin supistuksilla, ja kesti yhteensä hieman alle 20 tuntia. Tarkemman synnytyskertomuksen voi lukea täältä. Alexin synnytys käynnistyi myös säännöllisillä supistuksilla. Synnytys kesti kokonaisuudessaan yli 36 tuntia josta oltiin yli puolet ajasta sairaalassa, mutta viralliseksi kestoksi merkattiin 7 tuntia. Alexin synnytyskertomus löytyy puolestaan täältä. Synnytykset ovat sujuneet ilman komplikaatioita, ponnistusvaiheet ovat olleet nopeita, vauriot vähäisiä ja palautuminen nopeaa. Ehkä tästä johtuukin pelko siitä, että tällä kertaa kaikki menisi täysin pieleen. Pelko sektiota kohtaan on myös ajoittain kovin vahvana mielessäni, en todellakaan haluaisi joutua leikkaukseen, mutta onneksi kahden normaalin alatiesynnytyksen jälkeen todennäköisyys on pieni.
DSC_0281muok
Jos aloitetaan niistä odotuksista mitä minulla synnytyksen suhteen on, niin voisin olettaa että synnytys tälläkin kertaa alkaa supistuksilla ja että niitä kestää pitkään ennen kuin päästään tositoimiin. En uskalla toivoa nopeaa synnytystä, mutta ihanteena olisi sanotaanko vaikka 5-7 tuntia ja mielellään viikonloppuna jolloin lastenvahtien järjestäminen sujuisi helpommin. Tai edes iltapäivällä jolloin Sami on jo ehtinyt töistä kotiin. Tahtoisin tietenkin sinnitellä kotona mahdollisimman pitkään, sillä molemmat edelliset synnytykset ovat olleet niin pitkiä ja sairaalassa oleminen on puuduttavaa. Kotona yrittäisin lievittää supistuskipuja mahdollisimman pitkään ja vasta kipujen yltyvän liian koviksi, tai supistusten tullessa hyvin tiheään hakeutuisimme Samin kanssa sairaalaan, joka onneksi sijaitsee melko lyhyen ajomatkan päässä. Postausta toivonut kommentoija vilautti ajatuksen kotisynnytyksestä, mutta se on meillä täysin poissuljettu ajatus. Sairaalassa kaikki apu on heti saatavilla mikäli jotakin odottamatonta tapahtuu, ja ajatus kotona kenties jopa lasten läsnäollessa synnyttäminen tuntuu kamalalta.
lillebror 006muok
Yritän pitää mieleni avoinna synnytyksen kulun suhteen, sillä kaikkea kun ei voi suunnitella etukäteen. Olen normaalisti suhteellisen kontrollifriikki luonteeltani, mutta synnytysten ajan olen aina osannut antautua tilanteelle ja elää hetkessä tilanteen etenemisen mukana. Eihän siinä muuta vaihtoehtoa olekaan kuin antaututa tilanteelle. Koska minulla on takana kaksi hyvin mennyttä synnytystä, yritän pitää niitä jonkinnäköisinä vertailukohteina ja suuntaa-antavana suunnitelmana tämänkin synnytyksen ajan. Toivon luonnollisesti käynnistyvää synnytystä, enkä haluaisi joutua käynnistykseen saatika leikkaukseen. Koskaan ei voi olla varma, mutta edellisten synnytysten perusteella en jaksa uskoa raskauden menevän niin yliaikaiseksi että se vaatisi käynnistystä. En keksi omalle kohdalleni muitakaan syitä käynnistykseen kun ei ole raskausmyrkytyksen oireita, ei isokokoista vauvaa eikä viitteitä muihinkaan ongelmiin. Ennen mahdolliseen sektioon joutumista toivoisin että vauvan ja oman vointini mukaan kokeiltaisiin kaikki keinot episiotomiasta imukuppiin ennen lopullista leikkauspäätöstä.
DSC_0288
Ilman lääkkeellistä kivunlievitystä synnyttäminen ei tule kuuloonkaan, miksi ihmeessä haluaisin kärsiä ehdoin tahdoin, kun on mahdollista saada kivunlievityksen avulla helpotusta omaan oloon? Tietenkin olisi hyvä pärjätä mahdollisimman pitkään ilman lääkkeitä, mutta en mielellään vahingossakaan synnyttäisi luomuna. Kotona yrittäisin lievittää kipua suihkun, lämpötyynyn ja jumppapallon avulla, sekä ystävältä lainatulla Tens-laitteella, se on sellainen selkään laitettava vekotin joka lähettää sähköimpulsseja kehoon lievittämään kipua. Olen pohtinut ammetta vaihtoehtona avautumisvaiheen kipuun sairaalassa, mutta en koe sitä pakollisena ja uskon pärjääväni myös muilla keinoilla mikäli ammetta ei ole saatavilla. Aiemmissa synnytyksissä kivunlievityksenä on toiminut alussa lämpötyyny ja ilokaasu, niitä toivon nytkin. Joelin synnytyksessä oksentelin ilokaasun takia läpi koko synnytyksen, mutta se toi silti niin suuren avun kipuihin etten halunnut siitä luopua huonosta olosta huolimatta. Epiduraalipuudutus on myös toivelistalla. Olen jostain kuullut huhuja että epiduraali annetaan vain ensisynnyttäjille, mutta itse olen saanut sen kummassakin edellisessä synnytyksessä ja aion sitä vaatia myös tällä kertaa. En näe järkeä lähteä kokeilemaan muuta kuin hyväksi todettua, kun on riskinä ettei joku muu kivunlievitys toimi yhtä hyvin.
lillebror 010muok
Joelin syntymän jälkeen oltiin sairaalassa kolme yötä, ja se oli ensisynnyttäjänä ihan hyvä asia. Sain apua ja neuvoa vauvan hoitoon sen mukaan mitä pyysin ja koin tarvitsevani, imetys lähti sujumaan ja oli aikaa tutustua vauvaan ihan rauhassa. Harmillinen puoli oli, ettei saatu perhehuonetta ja Samilla oli ärsyttävän pitkä matka kotoa Naistenklinikalle jossa olosuhteiden pakosta synnytin. Alexin lapsivuodeosastoaikana oltiin myös sairaalassa kolme vuorokautta, koska Alexin verensokereita seurailtiin, eikä paino lähtenyt nousuun kun ei maitokaan noussut. Lisämaidon ja sitkeän imetysharjoittelun avulla saatiin kuitenkin sokeriarvot hyviksi ja painon käännettyä noususuuntaan jotta päästiin kotiin. Tällä kertaa toivoisin kotiutuvani mahdollisimman pian, noin vuorokausi sairaalassa riittäisi ihan hyvin, vauvan syntymäajasta riippuen. Täytyy toivoa että minun ja vauvan vointi mahdollistaa sen, ettei sairaalassa tarvitsisi ainakaan kahta yötä pidempään olla.
DSC_0292muok
lillebror 019muok
Pääosin odotan tulevaa synnytystä avoimin mielin ja innostuneena, saattaahan tämä hyvinkin olla elämäni viimeinen synnytys. On varmaan täysin normaalia ajoittain pelätä tulevaa, mutta se pelko ei ole ottanut minusta valtaa enkä aio antaa sen tehdä sitä. Uskon, että kaikki sujuu hyvin omalla painollaan ja toivon miellyttävää synnytyskokemusta. Se kipu ja tuska kyllä unohtuu pian, ja silloin jäljelle jäävä kokemus olisi ihana muistaa positiivisena. Nyt ei voi muuta tehdä kuin odottaa synnytyksen käynnistymistä ja toivoa kaiken menevän hyvin. Näin muuten viime yönä unta, että vauva syntyi rv 35+4, saa nähdä käykö uni toteen ja ollaan maanantaina jo tositoimissa! Jännittävää, että lähtö voi tapahtua jo hetkenä minä hyvänsä!

28. elokuuta 2014

Testissä Tarramonsterin nimikointitarrat

Kesällä minut ja blogini kutsuttiin mukaan yhteistyökumppaniksi uuteen KidSpot-markkinointiyritykseen, joka keskittyy blogimainontaan ja blogiyhteistöihin. KidSpotin kautta minulla ja muilla yhteistyöblogeilla on mahdollisuus päästä kuulemaan, testaaman ja vinkkaamaan teille lukijoille uutuuksista lastentarvikemarkkinoilla, järjestää arvontoja tai tarjota alennuskoodeja. Kannattaa seurailla etenkin Lastenvaatetarjoukset.fi -sivustoa, josta voi saada hyviä vinkkejä erilaisista lastenvaate- ja tarviketarjouksista sekä KidSpot-blogien yhteistyöpostauksista tuotetestauksineen, arvontoineen ja alennuskoodeineen. Minun ensimmäinen yhteistyö KidSpotin kanssa on Tarramonsterin nimikointitarratestaus, johon lähdin innoissani mukaan koska mulla ei ole minkäänlaista aiempaa kokemusta vaatteiden nimikoinnista, vaikka se on meidänkin perheessä varsin ajankohtainen asia näin kerhosyksyn ollessa jo täydessä vauhdissa.
tarramonsteri_007muok
tarramonsteri_012muok
Joel on ollut kerholainen jo yli puoli vuotta, mutta en ole koskaan nimikoinut mitään hänen tavaroitaan. Osittain siitä syystä, etten halua sotkea vaatteita tusseilla enkä todellakaan jaksaisi alkaa ompelemaan tai silittämään lappuja joka vaatteeseen. Kerhossa kulkee mukana vain päällysvaatteet sekä vaihtovaatteet repussa, eli omien vaatteiden sekoittaminen muiden lasten vaatteisiin on epätodennäköistä. Nimikointi on kuitenkin järkevää ja hyvinkin hyödyllistä varsinkin päiväkodissa ja koulussa, jossa tavaroita saattaa olla enemmän ja samoin enemmän muiden lasten tavaroita joihin sekoittaa omansa. Tarramonsterin valikoimassa on helppokäyttöisiä tarroja ja silitettäviä nimilappuja, jotka säästävät huomattavasti aikaa nimikointiurakasta. Tarrojen ulkonäön saa suunnitella itse niin värin kuin kuvan, fontin ja tekstin osalta. Koska meillä vaatteet kierrätetään kahden lapsen kautta ja paljon on myös ns. yhteisiä vaatteita ja tavaroita, päätettiin laittaa omiin tarroihimme pelkkä sukunimi, jotta niitä voisi käyttää sekä Alexin että Joelin vaatteisiin. Kuvaksi valittiin suloinen lentokone ja pian itse suunnittelemamme nimikointitarrat jo saapuivatkin postissa.
tarramonsteri_013muok
tarramonsteri_015muok
tarramonsteri_014muok
Nimikoin ensin mielestäni tärkeimmät, eli ulkovaatteet ja kengät, sekä Joelin kerhorepun ja välipala-astiat. Lisäksi testasin tarroja sellaisiin sisävaatteisiin joita käytetään paljon ja jotka käyvät useasti pesukoneessa, nähdäkseni kuinka hyvin tarrat tosiaan pysyvät ahkeran kulutuksen alaisena. Tarrat ovat laadukasta ja kestävää tarramateriaalia ja niissä käytetään myrkytöntä mustetta, ja ne kestävät sekä pyykki- että astianpesukoneessa. Aluksi olin hieman skeptinen tarrojen pysyvyydestä, mutta ei tarvinnut pettyä. Tarrat ovat toistaiseksi pysyneet visusti kiinni vaatteissa ja astioissa, vaikka kestävyyttä on testailtu ahkerasti sekä pyykki- että astianpesukoneessa. Pysyvyydestä huolimatta tarran saa kuitenkin melkoisen helposti myös irti vaatteesta, jos vaatteen tahtoo myydä tai antaa eteenpäin. Ulkovaatteisiin tarrat voi liimata kivasti näkyville nimilapun kohdille, ja sisävaatteissa ne taas piiloutuvat sujuvasti pesulappuihin vaatteiden sisäpuolella. Varsinaista moitetta en tarroista keksi, mutta meille koitui ainakin pieneksi ongelmaksi se, että meidän 5 cm pituiset tarrat olivat liian isoja moniin pesulappuihin (joihin tarrat on suositeltu kiinnitettävän pysyvyyden takaamiseksi), mutta sekin asia korjaantui liimaamalla tarra pesulapun taitoksen ylitse. Uskoisin kuitenkin kokeilevani ensi kerralla eri muotoisia tarroja, vaikkapa pyöreitä.
Onko Tarramonsterin tuotteet jo tuttuja teille lukijoille?

Yhteistyössä
LOGOkidspot
tarramonsteri_logo

21. elokuuta 2014

Raskaus, osa. 191289786

34+0. Reilu viikko takana vuodelepoa ja vielä vajaa viikko edessä. Viime kuulumisten jälkeen ehdittiin pyörähtää eräänä yönä Naistenklinikalla, supistusten takia, onneksi sieltä saatiin varsin hyviä uutisia. Kohdunsuun ja kohdunkaulan tilanteen edistymisestä huolimatta riski ennenaikaiseen synnytykseen on lääkärin mukaan hyvin pieni! Supistukset ovat jatkuneet enemmän ja vähemmän kivuliaina pitkin viikkoa, mutta satunnaisina ja epäsännöllisinä. Vuodelepoa ja sairaslomaa jatketaan vielä alkuviikkoon, jonka jälkeen synnytystä ei enää estellä mikäli se näiden supistusten kanssa lähtisi käyntiin. Tiistain kontrollikäynnillä Jorvissakin kaikki näytti hyvältä ja vauvalla oli kaikki mainiosti. Onneksi ennenaikaisen synnytyksen riski on pieni ja raskaus voi jatkua hyvin todennäköisesti täysiaikaisuuteen asti, ellei jopa yliaikaisuuteen. Olen useaan otteeseen maininnut toiveestani synnyttää ennen laskettua aikaa, mutta loppupeleissä vauvan terveys ja hyvinvointi on tärkeintä. Odotusta on kuitenkin edessä maksimissaan alle kaksi kuukautta, ja niinkin pitkään vain mikäli raskaus venyy reilusti yli lasketun ajan. 
rv34_007muok
rv34_125muok
Supistelut näin varhaisessa vaiheessa saivat minut hätkähtämään siihen, kuinka huonosti valmistautuneita ollaankaan vauvan tuloon, joka ihan oikeasti koittaa hyvinkin pian. Sohvalta käsin olen käskyttänyt Samia vauvavalmisteluihin ja kotitöihin. Saatiin hankittua lastenhuoneeseen vaatekaapin kaveriksi uusi lipasto, jotta kaikkien lasten vaatteet löytäisivät omat paikkansa. Pienimmät vauvanvaatteet on pesty ja viikattu, samoin harsot ja lakanat. Ensi viikolla täytyy varmaan hakea varastosta pinnasänky, kaukalo ja vauvakeinu tulokasta odottamaan. Kotona ikkunat on pesty, kaapeista hävitetty turhaa tavaraa ja lista kotitöistä lyhenee koko ajan, vaikka vielä pitäisi maalata pari seinää ja tehdä viime tipan ostoksia. Sami on ollut hurjan reipas ja ahkera, hoitanut ja viihdyttänyt lapsia sekä tehnyt kotitöitä ihan vapaaehtoisestikin, en siis ole mikään simputtava natsisohvaperuna. Ja kyllä hän minuakin on jaksanut hemmotella ja hoivata, ihana mies!
rv34_076muok
rv34_110muok
Reippaan kahden kilon painoinen Jagofston-vauva on pysynyt kiltisti raivotarjonnassa ja nauttii etenkin raajojensa työntämisestä kylkiluideni alle sekä kyljistä ulos. Pitikin mennä viime raskauspostauksessa hehkuttamaan oireettomuutta ja heti sain kaveriksi nämä kivuliaat, pelottavat supistukset. Kiloja on kertynyt kotipuntarin mukaan huikeat kuusitoista, ja painan enemmän kuin koskaan eläessäni. Painonnousu näkyy etenkin huomattavasti pyöristyneistä kasvoista sekä reisistä ja tietenkin mahasta. Maha on edelleen enemmän muotoa poikamaha, vaikka on ollut leveä ja tyttömäinen läpi lähes koko raskauden. Pahin turvotus on helteiden jälkeen ilmeisesti laskenut, sillä sormukseni mahtuvat taas vasempaan nimettömään. Verrattuna edellisiin raskauksiin sekä oireisiin perustuviin legendoihin on selkeästi odotettavissa tyttölapsi, mutta meillä on Samin kanssa kuitenkin molemmilla vahvat poikafiilikset. Jännittävää päästä näkemään, onko äidin- ja isänvaisto oikeassa, vai joudutaanko mekko-ostoksille. Tuttavien kesken tyttö- ja poika-arvailut ovat olleet hyvin vaihtelevia, mitä mieltä te olette?
Saa vapaasti arvailla vauvan sukupuolta ja miksei vaikka syntymäpäivääkin. 

17. elokuuta 2014

Järki vai tunteet?

Lapsen hankkiminen on aina iso muutos elämään ja vaatii paljon pohdiskelua. Mun täytyy ihan ensimmäisenä tunnustaa, että olen tehnyt kaikki lapseni lähes pelkästään tunteella enkä järjellä. Olen suhteellisen spontaani ihminen ja hyvin kärsimätön luonteeltani, vaikka toisaalta olenkin hyvin järjestelmällinen ja tykkään suunnitella asioita. Kun haluan jotain, haluan sen heti enkä jää miettimään onko hetki oikea vai sopiiko se elämäntilanteeseeni. Osittain tämä ajattelemattomuus ja sydämen ääntä kuuntelemalla eläminen saattaa juontaa juurensa erääseen elämänviisauteen jota äitini on hokenut koko elämäni ajan, eli että asioilla on tapana järjestyä. Tällä mentalilteetilla ei jaksa kovin paljoa miettiä ja stressata asioita tai käytännön juttuja etukäteen ja näin on käynyt myös perheen perustamisen kohdalla. Silloin ei jäädä miettimään ja suunnittelemaan koska elämäntilanne olisi sopiva lapsen hankkimiselle, vaan tehdään se lapsi ja sovelletaan elämäntilannetta sitten tilanteen mukaan.
Alex ja Joel kuvaus 011muok2
Saatuani tietää olevani raskaana ensimmäistä kertaa, en edes ajatellut muuta vaihtoehtoa kuin lapsen pitämistä, ja se aiheutti kitkaa etenkin isäni ja minun välille koska hän tietenkin pohti lapsen hankintaa käytännön ja järjen mukaan, kun minä taas ajattelin vaan kaiken järjestyvän jotenkin. Joelin ollessa vauva minut valtasi vauvakuume ja sainkin Samin melko pian ylipuhutuksi yrittämään toista lasta. Eikä siinä taaskaan tullut paljon mietittyä järjen näkökulmasta. Halusin lapsen, kyllä muut asiat sitten sujuisivat omalla painollaan. Meillähän on onneksi sujunut elämä kahden pienellä ikäerolla olevan lapsen kanssa eikä käytännön asioissa ole ollut suurempia ongelmia. Kolmatta kertaa ollaan samassa tilanteessa ja sydäntä kuuntelemalla ollaan ajauduttu odottamaan vauvaa taas, vaikka monen mielestä kolmen lapsen tekeminen neljässä vuodessa on silkkaa hulluutta ja täysin järjetöntä sekä epäkäytännöllistä. Mutta kyllä asiat järjestyy...vai järjestyykö?
20+0_008muok2
Kun perheeseen syntyy kolmas lapsi pienellä ikäerolla, on käytännön järjestelyjä saanut miettiä ihan uudella tavalla. Miten mahduttaa kolme turvaistuinta autoon, miten järjestää kotiin tilaa kolmen lapsen tavaroille, miten jakaa aikaa lasten ja parisuhteen kesken? Mitä tehdä, kun jokaiselle lapselle ei olekaan omaa syliä, omaa käsiparia? Näitä asioita on tullut mietittyä tämän raskauden aikana hyvinkin paljon mutta edelleen etupäässä on aina yhtä naiivi ajatus asioiden järjestymisestä. En tiedä onko tämä tosi lapsellinen näkökulma, mutta ainakin tähän asti se on toiminut ja ollaan vältytty stressiltä asioiden suhteen, joten miksei se voisi toimia myös nyt? Voisin uskoa että jos asiasta tekee ongelman ja asettaa järjen ennen tunteita, niin kynnys lasten hankkimiseen olisi ylipäätään paljon korkeammalla. Kuitenkin olen ja tulen aina olemaan sitä mieltä, että katuisin joka hetki jos jättäisin kuuntelematta sydäntäni ja päättäisin perheemme lapsiluvun järjen mukaan. Järkevintähän varmaan ääripäässä on se, ettei hanki vastuulleen yhtään elätettävää ja kasvatettavaa ipanaa. Mutta kuinka onneton sitä olisikaan ilman omia lapsia, järkevyys ja käytännöllisyys ei ole sen arvoista.
jagofston_008muok2
Näytettyäni tämän tekstin Samille hän sanoi ensimmäisenä, että minusta saa tosi huonon kuvan tekstin perusteella, ihan kuin en ollenkaan ajattelisi mitään asioita järjellä edes pienissä määrin. Mutta samalla hän totesi että tottahan se periaatteessa vaan on. Täytyy siis ehdottomasti painottaa myös sitä, etten ole täysin aivoton ja naivii vauvatonniinsöpöjäiiik-ihminen, vaan olen vain onnistunut valitsemaan rinnalleni puolison joka on meidän suhteessamme ehdoton järki, jonka takia minun ei tarvitse ajatella järjellä vaan pystyn elämään naiivissa kaikki järjestyy-kuplassani. Ilman Samin järjenkäyttöä olisin varmasti halunnut raskaaksi jo heti Joelin ollessa parin kuukauden ikäinen kun vauvakuume iski, mutta päästiin yhteisymmärrykseen järjen ja tunteiden kanssa ja odoteltiin siihen että Joel oli puolen vuoden ikäinen. Ilman Samin järjenkäyttöä olisin varmasti halunnut raskaaksi jo heti kuukautisteni alettua Alexin ollessa puolivuotias, mutta päästiin taas järjen ja tunteiden yhteisymmärrykseen ja odoteltiin siihen että Alex oli puolentoista vuoden ikäinen. Sen voin kyllä itsekin myöntää, ettei olisi ollut järin viisasta suunnitella kolmatta lasta ikäerolle joka olisi Alexiin reilun vuoden ja Joeliin alle kaksi ja puoli vuotta.
rv32_075muok
Kuinka onnekas olenkaan että löysin rinnalleni Samin, järjen ääneni. Yhdessä olemme löytäneet yhteisen sävelen elämälle ja perheelle, täyden symbioosin järjen ja tunteiden välille, juuri sellaisena kuin se meille sopii. Yhdessä olemme tehneet hyviä päätöksiä niin elämän kuin perheen suhteen ja luotu toisillemme järjettömän paljon onnea ja rakkautta, ihanan perheen.
Entäs te siellä ruudun takana, oletteko enemmän järki- vai tunneihmisiä? Miten te olette päättäneet sen oikean ajankohdan lasten hankinnalle tai päätyneet tiettyyn lapsilukuun?

15. elokuuta 2014

Kurpitsaveneellä, maukkaammilla vesillä...

Sohvan pohjalla edelleen homehtuvana tulin jakamaan teille supermaukkaan kesäkurpitsareseptin. Aikaa bloggaamiselle olisi vaikka kuinka, mutta aiheet ovat vähän vähissä kun päivät ovat pelkkää sohvalla möllöttelyä. Postaustoiveita saa toki jättä jos tulee mieleen, mutta nyt reseptin kimppuun! Saatiin Samin äidin naapurilta upea jättikokoinen itsekasvatettu kesäkurpitsa ja päätettin hyödyntää se tekemällä kerrankin jotain erilaista ruokaa. Ollaan harmillisen tylsiä kokkeja eikä kovin usein muisteta kokeilla uusia ruokalajeja, vaan kierrätetään samoja reseptejä kuukaudesta toiseen. Ensin ajattelin soseuttaa kesäkurpitsan keittoon, mutta se tuntui tylsältä ja hyvä niin! Otin aamupäivällä varovaisesti hieman taukoa lepäämisestä ja tein ruokaa poikien ollessa Samin kanssa ulkoilemassa. Lopputulos oli aivan huippuhyvä ja maistui mainiosti pojillekin! Resepti on helppo ja kuten lähes kaikki meidän perheessä valmistamat ruoat, helposti sovellettavissa maun mukaan. 
kurpitsavene_016muok
ohje
kurpitsavene_029muok
kurpitsavene_042muok
kurpitsavene_046muok
Puolita kesäkurpitsa ja koverra pehmeä sisus talteen. Ripottele päälle hieman suolaa. Hienonna sipuli ja kuullota öljyssä hetken, lisää sitten jauheliha pannuun. Mausta. Minä käytin valkosipulimurskaa, paprikajauhetta ja mustapippuria. Lisää pannulle paloiteltu kesäkurpitsa, tomaattisose ja tacokastiketta maun mukaan. Kypsytä hetken aikaa ja anna jäähtyä. Sekoita jauhelihaseoksen n. 100g maustettua tuorejuustoa. Kuivaa kesäkurpitsat kevyesti talouspaperilla ja täytä jauhelihaseoksella. Ripottele päälle juustoraaste ja kypsennä 225 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. Nauti! 

12. elokuuta 2014

Sohvan pohjalla

Meidän loppuraskauden suunnitelmat menivät kertaheitolla uusiksi, kun havahduin eilen aamupäivällä kipeisiin supistuksiin. Ajattelin sen olevan ohimenevää, mutta päätin iltapäivällä soitella synnytysosastolle kun supistukset eivät ottaneet levossakaan laantuakseen. Illalla supistusten jatkuessa edelleen päästiin tarkastettavaksi Jorviin ja tuloksena oli pelättyä edistystä kohdunsuulla. Lähes puoli vuorokautta kestäneet kivuliaat mutta varsin epäsäännölliset supistukset (4-40 minuutin välein) meinasivat ajaa minut Kätilöopiston osastolle tarkkailtavaksi mutta tapahtuneesta edistyksestä huolimatta kohdunsuun tilanne ei ole vielä huolestuttavan huono, joten selvisin lepohoidolla kotiin. Sami jäi sairaslomalle hoitamaan poikia ja mun täytyy nyt vain makoilla ainakin ensi viikon äitiyspoliklinikan kontrollikäyntiin asti. Supistelut jatkuivat iltamyöhään ja sama on jatkunut tänään hieman rauhallisemmin mutta menkkakipumaisella selkäsäryllä höystettynä. Jo yhden päivän lepäämisen jälkeen olen täysin tylsistynyt, enkä halua edes ajatella lepohoidon jatkumista mahdollisesti pidempäänkin. Mitä ihmeen tekemistä sitä keksisi loppuviikoksi?
IMG_20140811_205122n
Iltapäivällä Samin sisko tuli hakemaan Alexin yökylään, ensimmäistä kertaa ikinä yksin. Ainakin lähdön hetkellä Alex vaikutti innnostuneelta, ja varmasti huomionkipeä lapsonen viihtyy kun ei tarvitse jakaa huomiota veljensä kanssa. Meitä hieman jännittää miten yökyläreissu tulee sujumaan, mutta eiköhän tuttu ja turvallinen kummitäti miehineen sekä kissakaverukset ole kivaa seuraa. Meillä oli suunnitelmissa antaa illalla Joelille jakamatonta huomiota molemmilta vanhemmilta ja tehdä jotain uutta ja kivaa yhdessä, mutta lepohoidon takia minä jäin kotiin möllöttämään ja Sami ja Joel suuntasivat viettämään yhteistä iltapäivää HopLopiin. Täällä minä nyt sitten möllöttelen yksikseni telkkarin ääressä tylsistyneenä. Miten se meneekin aina niin, että lepokäskyn käydessä tulee yhtäkkiä mieleen kaikennäköiset asiat mitkä pitäisi saada hoidettua ja mitä tekisi mieli tehdä. Onneksi sohvan pohjalta voi kirjoitella tehtävälistoja Samille, nettishoppailla vauvatarvikkeita ja rajoitetusti lukea/leikkiä poikien kanssa. 
IMG_20140812_163010
IMG_20140812_191642n
Jotenkin tuli todella outo tunne eilen Jorvin tarkkailuhuoneessa, kun muistin joskus 16+ viikoilla kipeiden rasitussupistusten aikana sanoneeni Samille, että tätä menoa olen loppuraskaudesta lepohoidossa. Ja tässä sitä nyt ollaan. Tämä raskaus on kyllä kaikin puolin ollut edeltäjiään raskaampi ja vaikeampi, mutta onneksi ollaan jo näin pitkällä! Eilisellä kontrollikäynnillä todettiin kuitenkin että vauva voi hyvin, oleilee raivotarjonnassa ja painoarvioksi saatiin jo kaksi kiloa! Vaikka olenkin elätellyt toiveita ettei vauva jaksaisi laksettuun aikaan asti pysytellä mahassa, niin toivotaan nyt edes että hän kuukauden verran malttaisi! 
Onko kellään kokemusta lepohoidosta? Voiko siitä päästä "pois" jos kohdunsuun tilanne ei edisty, vai jatkuuko se automaattisesti turvallisille viikoille asti? Millä viikoilla lepohoito voidaan lopettaa?

Postauksen kuvitus on tällä kertaa puhelinlaatua. Seuraa instagramissa @jenskujne

10. elokuuta 2014

Kolmas vauva toden sanoo

Moni varmasti tunnistaa itsensä, jos puhutaan ajatuksista ja tavoitteista mitä on oma äitiyden ja lastenkasvatuksen suhteen asettanut itselleen. Moni varmaan tietää myös, kuinka huonosti niissä tavoitteissa todellisuudessa onnistuu. Mulla on ollut useampi tavoite äitiydestäni, mutta onneksi en ole täysin epäonnistunut, vaan olen pitänyt kiinni lähes kaikista tavoitteistani ainakin suurpiirteisesti. Meillä myös tärkeimmät kasvatusideaalit kohtaavat Samin kanssa, joten silläkään saralla ei ole suuria konflikteja tiedossa, ainakaan nyt. Teinien kasvatuksessa meillä on hieman eriävät mielipiteet, mutta onneksi lasten teini-ikään on vielä aikaa. Joelin raskausaikana ajattelin että minusta tulee seesteinen äiti joka kohtaa kaikki kasvatukselliset vastoinkäymiset yöherätyksistä uhmakohtauksiin rauhallisesti, enkä koskaan korota ääntäni tai huuda lapsilleni. Jo perusluonteeni sotii tämän ajatusmallin onnistumista vastaan, ja kahden uhmaikäisen kanssa raskaushormoneiden myrskytessä seesteisyys on kaukainen haave vain. Äänen korottaminen ja huutaminen on todella ruma tapa, ja sitä pyritään välttämään parhaamme mukaan. Positiivinen lähestymistapa ongelmatilanteisiin on muutenkin todettu toimivammaksi keinoksi. Tätä työstetään kahden lapsen vanhempina ja sitä jatketaan ehdottomasti myös kolmannen lapsen kanssa, toivottavasti edistyksellisesti.
pätkis_026muok
pätkis_022muok
Suurin tähänastinen epäonnistumiseni kasvatusperiaatteissa on herkkujen ja muun turhan sokerin antaminen lapselle. Minulla on aina ollut tiukka mielipide siitä, ettei lapselle tarvitse tarjota mitään turhia epäterveellisyyksiä ennen kuin hän osaa sellaisia itse pyytää. Kuitenkin jotenkin vaan kävi toisin. Osittain ihan omaa vikaani, kun provosoivasti herkuttelin pienen lapsen edessä joka tietenkin kiinnostui mitä mamma söi, joka taas johti siihen että lapsen suuhun saattoi eksyä jokunen maistiainen. Osittain herkuttelua lietsoivat myös sukulaiset, jotka meistäkin riippumattomissa tilanteissa tarjosivat herkkuja tai muita epäterveellisyyksiä lapsille. Yleensä kuitenkin lupa on kysytty vanhemmilta saako lapselle tarjota herkkuja, mutta aina emme ole olleet Samin kanssa edes paikalla. Lapset saattavat saada kylässä jos jonkinlaista herkkua tai roskaruokaa, enkä ole enää nähnyt niin suurta että alkaisin ehdoin tahdoin kieltämään sitä, "vahinko" on jo sattunut kun ensimmäiset maistiaiset on annettu. Tiedän kuitenkin että syödään kotona terveellisesti eikä satunnaiset herkuttelut mitään lopullista tuhoa tee. Tämän vauvan kanssa aion pysyä tiukemmassa kurissa herkuttelujen suhteen, sillä tulee jo valmiiksi olemaan vaikeampaa kieltää yhdeltä, jos isommat sisarukset saavat joskus herkkuja. 
joel5kk2
Vauva 1kk - mamma-vauva-promenad 005muok
Tutin kieltämistä en edes ajatellut Joelin aikana, vaikka jätin jonkun kuulemani suosituksen mukaan tarjoamatta tuttia alle kaksiviikkoiselle vauvalle. Alexin raskausaikana suunnitelmana oli olla antamatta tuttia ollenkaan, mutta se kariutui jo muutaman päivän päästä. Yksivuotias esikoinen ja vastasyntynyt kuopus-yhtälö ei toiminut ihan niin helposti, ja tutti toi siihen apukeinon. Tällä kertaa olen yhtä lailla päättänyt että tuttia voi hyvillä mielin käyttää vauvalle, mutta aion pitää kiinni siitä että tutti vieroitetaan lapselta varhaisessa vaiheessa. Joelilla päivätutti jäi vuoden iässä ja 13kk iässä tutin käyttö loppui kokonaan. Joskus siinä 11kk paikkeilla alettiin piilottamaan tuttia, jottei sitä käytettäisi huvikseen, vaan vain tarpeen vaatiessa. Alexilla tutin käyttö oli itsestään vähäistä, siinä missä Joel oli enemmän huvitutin imeskelijä. Kymmenen kuukauden iässä Alexilta jäi tutti pois kokonaan. Vauvan kohdalla ajattelin rajoittaa tutin käyttöä mitä vanhemmaksi vauva kasvaa juuri siinä määrin, ettei sitä imeskellä huvikseen. Vuoden ikäisenä viimeistään tutti saisi jäädä pois käytöstä kokonaan, mutta tätähän ei aina voi ennustaa, sillä se riippuu lapsen luonteesta ja kiintymyksestä tuttiin. Pienellä rajoittamisella kuitenkin pyrittäisiin välttämään sellaista ylikiintymisen syntymistä ollenkaan. Rauhoittelua ja lohtua kun voi antaa vauvalle muullakin tavalla kuin tuttia suuhun tunkemalla. Mutta onhan tuttisuinen vauva ihan älyttömän suloinen näky!
_DSC0278muok
395117_304248949676546_1725749573_n
Ruokailujen suhteen muita tavoitteita ei ole juurikaan ollut. Imetys on sujunut omalla painollaan ja sen loppuminen on aina johtunut omasta päätöksestäni. Vaikka kaksi onnistunutta imetysaikaa on takana, ikinä ei voi tietää miten seuraavan vauvan kohdalla käy. Tällä kertaa lähtökohtana on imettää ainakin puoli vuotta, kenties pidempään, sen näkee myöhemmin. Kiinteiden suhteen taas ajatuksena olisi löytää kultainen keskitie helpon, hyvän ja terveellisen väliltä. Joelille syötettiin alusta asti paljon purkkiruokia, mutta myöhemmällä iällä tein myös jonkun verran soseita itse. Alexille taas tein kaikki soseet itse ja koin huonoa omatuntoa satunnaisista purkkiruoista, joita alkoi iän kertyessä lisääntymään. En osaa sanoa millaista rumbaa arkemme tulee kolmen lapsen kanssa olemaan, mutta tiedän etten aio ottaa vauvanruuista suurempaa stressiä. Purkkiruoat ovat ihan hyviä eikä ole maailmanloppu jos ei uhmakiukkujen ja tiheänimunkausien keskellä jaksa jokaista sosetta vääntää omin kätösin. Arki tulee todennäköisesti olemaan varsin kiireistä muutenkin, joten aidan ylittäminen matalimmalta kohdalta on oltava joskus hyväksyttävää, pitää osata joustaa.
kotiäitilook
Äitiyteen ja enemmän itseeni liittyen tavoite ennen äidiksi tulemista oli tietenkin se sama, jonka varmaan lähes jokainen tuleva äiti ottaa tavoitteekseen. "En aio unohtaa omaa naiseuttani ja antaa itseni rupsahtaa, vaan muistan myös imetysmaratonien ja yövalvomisien keskellä pitää huolta itsestäni, ottaa omaa aikaa, meikata ja pukeutua nätisti vaikka vain kotioloihin" Tämä ajatus kuoli ja kuopattiin melko pian Joelin syntymän jälkeen, enkä viitsi edes yrittää ottaa sitä tavoitteeksi enää. Mulle on loppupeleissä aivan sama miltä näytän kotona pieruverkkareissa tukka sotkuisena, kun kukaan ei ole näkemässä. Tottahan se on, että pienikin laittautuminen tai edes hiusten harjaaminen saa oman olon tuntumaan huomattavasti paremmalta, mutta tässäkin asiassa täytyy miettiä kuinka korkealle sen asettaa tärkeysjärjestyksessä. Osittain olen kuitenkin pysynyt tavoitteessani ja aina pyrkinyt panostamaan ulkonäkööni kotoa poistuessani. Tästä tavoitteesta pyrin pitämään kiinni myös jatkossa, en tahdo näyttää kotiäiti-harakka-lookkiani koko maailmalle. Mutta taas, kohtuudella. Lähikauppaan tai leikkipuistoon ei tarvitse lähtetä täysissä tällingeissä, mutta pienelläkin ehostuksella yleisilme voi muuttua radikaalisti.
Millaisia tavoitteita te olette asettaneet omalle äitiydelle? Miten ne ovat käytännössä toteutuneet?

7. elokuuta 2014

33. raskausviikko

Raskauspostausten tekeminen jopa niin harvoin kuin kahden viikon välein aiheuttaa päänvaivaa etenkin otsikoiden suhteen, voihan mielikuvituksettomuus! Rv 32+0, 8 viikkoa, alle 2 kuukautta, 56 päivää. Tuhottoman pitkä aika vaikka mistä suunnasta tilannetta katsoisi! Edellisen keskustelua herättäneen negatiivissävyisen raskauspostauksen sijaan mulla on tällä kertaa hieman parempia ja iloisempia kuulumisia! Yleisesti puhutaan raskauden toisen kolmanneksen olevan sitä seesteistä ja helppoa aikaa, alkuraskauden oireiden loputtua ja ennen loppuraskauden vaivojen ilmestymistä. Minulla on tainnut mennä kolmannekset sekaisin, koska viimeiset pari viikkoa ovat tuntuneet ällistyttävän helpoilta ja oireettomilta. Edelleen vaivoja löytyy ja olo on pääosin kamala, mutta asiat ovat kuitenkin paljon paremmin! Suurin askel parempaan on liitoskipujen totaalinen katoaminen, eli voin liikkua ja venytellä suhteellisen vaivattomasti. Jaksan tehdä enemmän fyysisesti, siivota, leikkiä ja ulkoilla lasten kanssa. Helle on vienyt yöuneni, mutta 3-5 tunnin yöunista huolimatta ei juurikaan väsytä. Vauva on uusimpien neuvolatietojen mukaan kääntynyt ainakin toistaiseksi raivotarjontaan, vaikka näillä viikoilla liikkuminen on edelleen melko vapaata ja toissailtana vauva olikin aivan selkeästi poikittain vatsassa. Maha on muodoltaan muuttunut hieman enemmän "poikamahaksi" eli siirtynyt sivuilta eteenpäin vaikka tämäkin riippuu paljon vauvan asennosta. Vatsa on kuitenkin hyvin leveä verrattuna edellisiin raskauksiin.
kollaasi2
Liitoskipujen katoamisen myötä tilalle on tullut varsin kivuliaat supistukset pienimmässäkin rasituksessa, mutta onneksi nämä ovat hyvin epäsäännöllisiä laadultaan eivätkä jatku kovin pitkään yhtäjaksoisesti. Tavallaan supistelu tuo oman uuden jännitysmomenttinsa loppuodotukseen, sillä kokemuksena nämäkin ovat minulle täysin uutta. Joelin raskausaikana ensimmäiset supistukset tulivat vasta synnytyksen lähtiessä käyntiin, ja Alexin raskausaikana taas supistukset ilmestyivät kuvioihin vasta viikon-pari ennen synnytystä. Tässä raskaudessa taas epäsäännölliset, napakat supistukset ilmaantuivat ensi kertaa jo joskus 15-16 raskausviikon tienoolla. Harjoitussupistuksia on esiintynyt usean viikon aikana päivittäisellä tasolla ja ovat nyt tosiaan muuttuneet kivuliaiksi niin että pitää välillä pysähtyä hengittämään odotellessa kivun laantumista. Vauva sijaitsee enimmäkseen hyvin korkealla vatsassa, sillä liikkeet tuntuvat hyvin ylhäällä ja kirjaimellisesti kylkiluiden alla. Vaihtelevuus on kuitenkin suurta ja yhtä paljon liikkeitä tuntuu muissakin suunnissa. Liikkeet ovat kivuliaita ja epämukavia, ihon ja vauvan välissä ei ole juuri mitään kun istukkakin on takana, eli ne ovat hyvin selkeät ja vahvat vatsan pintaa kohti ja aiheuttavat omanlaisensa kärsimyksen raskauteen. Pieniä, hentoja ensipotkuja haikeudella muistellen..
rv32_090muok
rv32_146muok
Luonnollista tietenkin on, että keho rapistuu aika lailla käydessään läpi kolme suurta mullistusta lyhyessä ajassa. Kolme raskautta kehonmuutoksineen, imetysaikaa hormoneineen ja palautusta normaaliin neljässä vuodessa aiheuttaa hyvin suurta fyysistä rasitusta. Voin kyllä onnellisesti ajatella selviytyneeni ainakin tähän asti hyvin. Ne muutamat arvet jotka kehoani koristaa ovat hieman tummuneet, mutta uusia ei ole näillä näkymin ilmestynyt (koputan puuta). Raskausoireeni ovat moneen muuhun verrattuna edelleen vähäiset. Alkuviikon neuvolakäynnillä kaikki näytti hyvältä, kohdunpohjankorkeus on keskikäyrän mukaisesti noin 29 senttimetriä ja kiloja on kertynyt vain himpun alle neljätoista, vaikka uskoin ylittäneeni 15 kiloa jo reippaasti. Ensimmäistä kertaa aneemisella taustallani en ole koskenutkaan rautavalmisteisiin ja silti hb-arvot ovat pysyneet hyvinä  läpi raskauden, lähes epätavallisen korkeina minun mittakaavallani. Raskaus ja vauvan tuloon valmistautuminen henkisellä tasolla onkin sitten asia erikseen. Voisi ehkä ajatella kolmannen vauvan tulon sujuvan rutiinilla siinä missä kaksi edellistäkin, mutta se ei kyllä ihan pidä paikkaansa. Voisin itse asiassa palata siihen aiheeseen omassa postauksessaan lähiaikoina.

4. elokuuta 2014

Viimeiset kuvat ja tunnelmat lomalta

Lomaviikkomme loppuosa jatkui Kesälahdella samaa kaavaa kuin alkuviikkokin, eli lepäämisellä, uimisella, leikkimisellä, saunomisella ja hyvällä ruoalla. Perheenkeskeistä aikaa parhaimmillaan! Koimme yhden järkyttävän ukkosmyräkän jonka seurauksena koko rannan maaperä valui sateen mukana järveen ja aamulla näky oli karu pelkkien puunjuurien paistaessa maasta. Perjantaina lähdettiin ajamaan kotiinpäin ja saatiin vielä viikonloppuna kahdenkeskeistä aikaa Samin kanssa poikien mennessä vanhemmilleni yökyläilemään. Mitään kummempia kuulumisia ei ole, mutta ajattelin kuitenkin jakaa vielä muutamia lomakuvia kanssanne.
kesälahti14_281muok
kesälahti14_284muok
kesälahti14_291muok
kesälahti14_292muok
kesälahti14_265muok
kesälahti14_294muok
kesälahti14_300muok
kesälahti14_307muok
kesälahti14_364muok
kesälahti14_341muok
Kahdenkeskeinen lomamme piti sisällään kiireetöntä hengailua kaupungilla. Aamupäivästä lähdettiin shoppailemaan ja matkaan tarttui Samille muutama t-paita ja mulle ihana mekko alennuksesta kympillä. Asukriisi oli selätetty ja hetken aikaa voin tuntea itseni nätiksi edes jossain vaatteessa, kunnes en mahdu siihenkään enää. Hippulan avajaisten jälkeen kuljeskeltiin ympäri Helsingin keskustaa ja päädyimme mbarin terassille. Harmikseni sain todeta ettei sieltä saa alkoholitonta siideriä. Jatkettiin iltaa kaupungilla kuljeksien ja kiireettömyydestä nauttien, jonka jälkeen pysähdyttiin tapas-illalliselle Casa Largoon ja taas sain pettyä kuinka ravintolankaan valikoimista ei löydy siideriä tai viiniä alkoholittomana. On se kumma että alkoholitonta olutta saa joka paikasta mutta siideriä ei mistään. Illallisen jälkeen lähdettiin legendaariseen Hietsun rantaan (siellä me aikoinaan tapasimme) nauttimaan auringonlaskusta eväiden kera. Ihana ilta! 
kaupungilla_003muok
kaupungilla_006muok
kaupungilla_038muok
kaupungilla_021muok
kaupungilla_075muok
Asukuvien ottaminen unohtui pitkin päivää ja lopputuloksena oli yksi hämärä kuva auringonlaskun jälkeen
Mekko Seppälä / vyö Asos / laukku Longchamp / aurinkolasit Ralph Lauren / sandaalit Kap Verdeltä
kaupungilla_026muok
kaupungilla_023muok
Kirjoittelin taannoin meidän yhteisestä ajasta ja sen puutteesta ja on taas todettava että tärkeää se kyllä on, vaikka sitä ei aina osaa kaivata! Yhteisen ajan merkitys varmasti kasvaa entisestään kolmen lapsen kanssa, vaikka sen järjestäminen saattaa olla yhä vaikeampaa. Kuitenkin uskon onnellisten vanhempien lasten olevan myös onnellisia, ja vaikka perhe-elämä meille onkin tärkeää niin yhteistä kahdenkeskeistä aikaa ei saa unohtaa. Vanhemmuuden lisäksi olemme kuitenkin myös nainen ja mies, aviopari.