Kaksplus.fi

21. toukokuuta 2014

Kuulumisia rakenneultrasta, sisko vai veli?

Tänään koitti kauan odotettu rakenneultra! Mehän ollaan jätetty sukupuoli ultrassa selvittämättä kummassakin aiemmassa raskaudessa, ja se oli alunperin suunnitelmana myös tämän kerran. Mua kuitenkin alkoi ärsyttämään ja mietityttämään, että eikö elämäni mahdollisesti viimeisessä raskaudessa voisi tehdä asioita hieman toisin. Joudun kuitenkin pettämään teidät kaikki, jotka ehkä ehditte uskoa että kertoisin tulevan vauvamme sukupuolen. Sami piti sitkeästi ja itsepäisesti kiinni sukupuolen salaiseksi jättämisestä, vaikka minä olisin palavasti halunnut kysyä ultraajalta veikkausta. Pitkän väittelyn jälkeen Sami suostui siihen, että minä kysyisin sukupuolen, mutta en saisi paljastaa sitä hänelle. En uskonut pystyväni pitämään asian salassa vielä yli neljä kuukautta, paljastamatta asiaa vahingossa puheiden tai shoppailujen kautta. Joten vauvan sukupuoli selviää vasta syksyllä, toivottavasti jo reilusti syyskuun puolella. Tänään rakenneultrassa muistutin siis oman tahtoni vastaisesti ultraajaa heti alkuun olemaan kertomatta sukupuolta edes vahingossa, mikäli sellaista näkyy. Tuntuu että sukupuolen selvittäminen raskausaikana on niin tavanomaista, että voisin hyvinkin kuvitella siitä puhuttavan vaikkei äiti/vanhemmat sitä erikseen pyydäkään selvitettäväksi.
rakenneuä_028muok
Rakenneultrassa uutiset olivat hyvät ja vauvalla oli kaikki kunnossa. Kaikki rakenteet näyttivät juuri siltä miltä pitikin, ja painoarvioksi saattin 375g. Vauva ei paljon jaksanut liikkua, mutta nätisti joi lapsivettä kieli pitkänä ja haukotteli. Oli hauskan näköistä kun kätilö näytti miten vauvan vatsalaukku täyttyy vauvan juodessa. Harmitellen sukupuolen salaisuudeksi jäämistä, yritin omatoimisesti hieman kurkkailla jalkoväliin, mutta huonoin tuloksin. Ensinnäkään en ymmärtänyt kuvasta juuri mitään ja välillä menin jopa sekaisin missä pää ja missä vatsa. En kyllä ymmärrä miten jotkut näkevät itsekin sukupuolen ennen kuin kätilö ehtii sen edes kertoa. Jos nyt jonkun todella villin veikkauksen joutuisin heittämään, niin povaisin meille kolmatta poikaa. Jotain siellä jalkovälissä saattoi näkyä, mutta epäselväksi jäi oliko se jalka, napanuora, sukuelimet vai kenties pelkkä virtsarakko. Ultraaja pysyi kuitenkin sieltä alueelta pois melko paljon joten enpä kerennyt kovin tarkasti tutkimaan. 
rakenneuä_040muok
Tässä raskaudessa mua on jotenkin ärsyttänyt tosi paljon ettei tiedetä vauvan sukupuolta, niinkin pinnallisesta syystä että en pääse shoppailemaan. Kahden raskauden aikaiset unisex-vaateshoppailut ovat alkaneet ottaa päähän kun ystävät ympärilläni kaikki tietävät vauvojensa sukupuolet ja ostelevat heille suloisia tyttö- tai poikavaatteita. Kuinka pinnallista ja turhamaista tahansa, niin olen ostanut ja aion ostaa muutamia uusia vaatteita kummallekin sukupuolelle. Käyttämättä jääneet vaatteet saa varmasti myytyä tai annettua eteenpäin. Jagofston-vauvan vaatejuttuja voi lukea enemmän ainakin täältä. Shoppailu ei ole ainut syy sukupuolen selvityksen tahtooni, vaan asiaan vaikutti myös ystävieni puheet vauvan tulon valmistautumiseen, tarvikkeiden hankkimiseen, sekä lapseen tutustumisesta ja kuvittelemisesta yksilönä raskausaikana, eikä vain sukupuolettomana, tuntemattomana vauvana. Mä olen ehkä yleisimmin meidän perheessä se, joka saa tahtonsa läpi, mutta tällä kertaa Sami voitti. Huoh.

Kumpaa sukupuolta me sitten toivomme? Onko se edes oikein toivoa jotain tiettyä sukupuolta, eihän sitä voi itse päättää? Mun mielestä sukupuolta saa toivoa, kunhan se ei mene pakkomielteen rajan yli. Koska asiaan ei voi vaikuttaa, se on aivan sama toivooko jotain tiettyä sukupuolta vai ei, kun se toivominen ei muuta mitään. En usko että kukaan kokee vauvansa olevan yhtään sen vähemmän rakas tai pidetty vaikka olisikin sitä vähemmän toivottua sukupuolta. Joelin kohdalla toivoin ehkä hitusen enemmän poikaa, koska olen aina ajatellut että ensimmäisestä lapsesta tulee se isoveli joka pitää huolta ja puolustelee nuorempia sisaruksiaan. Vaikka yhtä lailla sen voisi tehdä siskokin. Alexin kohdalla taas en oikein osannut päättää kumpaa sukupuolta olisin enemmän toivonut; asialla oli kaksi kääntöpuolta. Pienellä ikäerolla olisi kiva saada samaa sukupuolta, tyttö taas olisi vaihtelua esikoispojalle. Tämän kolmannenkaan kohdalla en oikein osaa päättää kumpaa sukupuolta haluaisin mieluummin, ehkä kallistun hitusen sinne tytön puolelle kuitenkin. Kahden pojan äitinä haluaisin kokea millaista on olla tytön äiti. Toisaalta, meillä on kaksi älyttömän ihanaa vaihtoehtoa pojan nimeksi odottamassa käyttäjää, ja olisihan kolmen poikakopla aika hellyyttävä!
rakenneuä_023muok
Yritin kysellä Samilta, onko hänellä jotain ajatuksia sukupuolesta, mutta hänelle se on aivan sama. Ei auttanut edes jossitella "jos olisi pakko valita"... Pitkän lypsämisen, kiristyksen ja itkua tihrustavan anelun jälkeen sain vastaukseksi, että Samilla on ehkä hitusen enemmän poikaolo, mutta syksyllä sopisi paremmin syntyä tyttö. Eli yhtä tyhjän kanssa koko keskustelu. Blaah, miehet. Itselleni tuli tuon rakenneultran jälkeen ehkä poikavoittoisempi olo, kun heti ultrasta päästyäni teki mieli lähteä poikavaateostoksille. Nyt ärsyttää vielä enemmän, ettei tiedetä sukupuolta. Suoraan sanottuna minua pelottaa, että petyn synnytyksessä vauvan sukupuoleen. Kun sukupuoliveikkauksen saa jo odotusaikana, siihen on aikaa tottua ennen vauvan syntymää. Toisaalta, kun sukupuolta ei tiedä ja se selviää vasta saatuaan vauvansa syliin, siinä tohinassa ei varmaan ehdi olemaan pettynyt kun vauva on jo konkreettisesti läsnä. Mutta entäs sitten, kun olet koko raskauden aikana kuvitellut kumpaakin sukupuolta? Riski pettymiseen on isompi, sillä saatat pettyä riippumatta siitä kumpaa sukupuolta vauva on. Kun olet tavallaan odottanut sekä tyttöä ja poikaa, kummankin sukupuolen edustaja saattaa aiheuttaa pettymyksen tunteita ja jonkunnäköistä kaipuuta sitä toista sukupuolta kohtaan. Vaikea sanoa, miten minun kohdallani tulee käymään, mutta pieni pelko mielessäni silti on. Kuitenkin tiedän, että loppupeleissä vauvamme on meille rakas ja erittäin odotettu, oli sitten tyttö tai poika.

Minkälaisia ajatuksia teissä herättää tietyn sukupuolen toivominen?

14 kommenttia:

  1. Mä oon joka kerta toivonu poikaa ja nyt ens kuussa meille on syntymässä neljäs tyttö.
    Kun kuulin nro. Nelosen sukupuolen, niin hokasin, ettei meidän perheeseen pojat "sovikaan" ja mun kuuluukin olla tyttöjen äiti.

    Enää en kuumeile pojasta. Vaikka välillä iskeekin haikeus siitä, että olis sellanenkin ollut ihan kiva kokea - pojan äitinä oleminen.

    Onnea loppuodotukseen ja koita jaksaa odotella sukupuolta paljastuvaksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu myös että oli lapsen/lasten sukupuolet mitä tahansa, niin se tuntuu äidistä ja isästä oikealta. Mä uskon ja toivon, että jos meidän lapsiluku jää kolmeen ja tämä vauva on poika, niin se tyttökaipuu menee myöskin jossain vaiheessa ohi. Olisihan se ihanaa kokea molempien sukupuolisten lasten äitinä olemista, mutta tärkein on kuitenkin se että saa olla äiti ja että on terveet ja hyvinvoivat lapset :) Mielenkiintoista kuulla ajatuksiasi. Kiitos paljon :) Eiköhän sitä malta kun aiemmatkin raskaudet jaksanut odottaa ;)

      Poista
  2. Silloin ku odottin Juliuksen, oltii sen isän kaa 100% että se on tyttö, siis ei ollu es yhtään vaihtoehtoa että se olisi poika.. Mut sit ku ultrassa sanottii et poika on tulos, nii oli se aikamoinen pettymys aluks, mutt tunnin sisällä keksittii jo nimeen, ei enää ikinä harmitanu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tekin totuitte nopeesti ajatukseen pojasta, sitten kun sen sukupuolen tietää niin se tuntuukin jo niin luonnolliselta ettei ehkä kaipaakaan sitä toista sukupuolta :)

      Poista
  3. Hei jenni! Olisi kiva kuulla synnytyksestä sellaisia asioita joista naiset eivät paljoakaa puhu voisit ehkä jopa kirjoittaa näistä postauksen tai vastata vain kommentilla miten parhaaksi näet. Sellaisia asioita ovat mm.
    - virtsaaminen/ ulostaminen synnytyksen yhteydessä, tätä tapahtuu kuulemma lähes jokaisella? Miteb siihen sairaalassa suhtaudutaan? Joutuuko äiti tuntea nolostusta? Yms.
    -synnytys repeäminen, hikoilu, kivut miltä tuntuu miten siihen suhtaudutaan sairaalassa?
    - miltä tuntuu kipeät supistukset? Missä tuntuu? Miten alkaa yms?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Mä voin kertoa vain omia kokemuksiani joten en välttämättä tiedä miten asiat kaikkien kohdalla menee. :)

      Virtsaaminen/ulostaminen synnytyksessä lienee tosi yleistä, ja sairaalan henkilökunnan tulisi kyllä olla ihan tottuneita siiheen. En sanoisi että siitä pitäisi mitenkään nolostua, omaa kokemusta ei ole kun oon saanut hoidettua asiani ihan vessan puolella :D Jos pelkää tai ajatus synnytyksessä ulostamisesta tmv ahdistaa, niin voi pyytää peräruisketta joka tyhjentää suolen jo ennen tositoimia. Tuleehan alapäästä synnytyksen aikana lapsivettä, verta ja sun muuta niin ei siinä paljo pissat tai kakat erotu joukosta.

      Mä en revennyt kummassakaan synnytyksessä, joten siitä en osaa mitään sanoa. Kannattaa puhua kivuista ja tuntemuksista avoimesti hoitajillle, niin saa parhaimmat avut ja mahdolliset lääkkeet helpottamaan oloaan. Hikoilu ja kivut kuuluu asiaan ja sitä tuskin voi välttää, synnyttäminenhän on kuin kivulias ja rankka urheilusuoritus. Onneksi tämäkin on ihan normaalia, ja synnytyksen jälkeen pääsee pesulle :)

      Supistukset tuntuu puristavana, ahdistavana, särkevänä ja epämiellyttävänä tunteena alaselässä, vatsassa ja alapäässä. Kyllä sen huomaa kun synnytyssupistukset alkavat. Miten supistukset kokee riippuu ihan ihmisestä, mielentilasta, kivunsietokyvystä yms. Jotkut kokee jokaisen kipeän supistuksen voimaannuttavana ja jopa tavallaan euforisena tunteena, kun tietää että jokainen supistus on askel lähemmäs vauvan syntymää. Aika kultaa muistot ja mulla on ainakin tällä hetkellä sellainen olo ja ajatus, että ei ne supistukset nyt niin pahoja ole... Sitten tosipaikan tullen kyllä taas toivoo melkein kuolevansa ettei tarvitsisi sietää kipuja. Tämä ei tainnut olla kovin rohkaiseva tieto :D

      Poista
  4. Itse olen vielä lapseton, joten en ehkä ole oikea ihminen tästä vielä puhumaan, mutta sitten kun itse olen raskaana niin kyllä se päällimmäisin ajatus olisi että ihan sama kunhan on terve (ja näin varmasti tietysti ajattelee moni muukin). Itse en halua tietää tulevan lapseni sukupuolta etukäteen, sehän olisi kuin avaisi joululahjan ennen joulua :D Ja ehkä siitäkin syystä etten voi sietää ajatusta 'tytölle pinkkiä, pojalle sinistä' ihan kuin muita värejä ei olisi olemassakaan, eli ei rajoita edes shoppailua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai terve lapsi on pääasia, ainakin näin olettaisi olevan. Tietyn sukupuolen toivominen ei sitä muuta, joten tavallaan se on ihan harmitonta. Ihanasti ajateltu tuo joululahja-juttu! Mä oon ajatellut että sukupuoli on vauvan oma salaisuus jonka hän paljastaa vasta syntyessään :) Mä olen keskittynyt nyt ostelemaan sellaisia värejä jotka sopii molemmille sukupuolille: turkoosia, oranssa, mustaa, valkoista, keltaista, vihreää yms. :)

      Poista
  5. Paistaa kyllä tekstiä lukiessa läpi että petyt jos ette saa tyttöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä kohtaa? :D mielestäni kirjoitin aika selkeästi ettei väliä ole, ja pelkään pettyväni joka tapauksessa oli vauva sitten tyttö tai poika.

      Poista
    2. Miksi pettyisit jos saisit tyttövauvan?

      Poista
    3. Kuten kirjoitin, kun sukupuoli ei ole tiedossa kuvittelee vauvan sekä tyttönä että poikana. Silloin riski pettyä on isompi riippumatta siitä kumpi sieltä syntyy, koska on odottanut tavallaan molempia. En tarkoittanut että automaattisesti pettyisin, vaan että pelkään pettyväni. :)

      Poista
    4. Minusta kuulostaa että Jenni toivoo sekä tyttöä, että poikaa ja tietää että voi saada tällä kertaa vain toisen ja toinen näistä jää ns. kaipuuseen minkä takia Jenni pelkää pettyvänsä.. :) Ihan ymmärrettävää jos näin on :)

      Poista
    5. Kiitos Niina, jotain tuon tyyppistä juurikin tarkoitin, en nähtävästi osannut ilmaista asiaa ihan selkeästi :)

      Poista

Kiitos kommentista!