Kaksplus.fi

24. huhtikuuta 2014

Tavoitteita terveelliselle raskausajalle

Suunnittelin jo vauvakuumetta potiessani kolmatta raskautta, sekä toiveita ja tavoitteita raskausajalle. Ensisijainen tavoitteeni oli kerrankin viettää täysin savuton raskaus, sillä tahdonvoimasta, häpeästä ja syyllisyydestä huolimatta en ole kumpaakaan aiempaa raskauttani ollut täysin savuton. Se on ikävää ja se kaduttaa, mutta menneisyyttä ei voi muuttaa. Joten täytyy kiittää onnea että poikamme ovat olleet ainakin tähän asti poikkeuksellisen terveitä ja hyvinvoivia lapsia. Tässäkään raskaudessa en tosin onnistunut ihan täysin tavoitteissani, sillä ensisijaisena tavoitteena oli lopettaa tupakointi jo ennen ehkäisyn poisjättämistä/raskauden yritystä. Kuitenkaan motivaatio ja halu lopettaa eivät olleet tarpeeksi korkealla lopettaa ennen itse raskautta. Ja myönnettäköön samaan syssyyn että poltin positiivisen raskaustestin jälkeen vielä yhden tupakan.

Tupakan poisjättäminen oli yllättävän helppoa. Vasta kolmantena savuttomana päivänä aloin tuntea lievää ärsytystä, jota en edes voi laittaa juuri tupakoimattomuuden syyksi, sillä se voi johtua mistä vaan. Nyt olen ollut yli kolme kuukautta ilman tupakkaa ja olen älyttömän ylpeä! Tupakkaa tekee mieli joskus jopa useita kertoja päivässä, varsinkin jos haistan tupakansavun. Mutta toivotaan kuitenkin, etten siihen pahaan enää ratkea raskauden/imetyksen jälkeen. Alkoholi jäi luonnollisesti heti raskauden alussa, mutta harmillisesti ehdin yhdesti juhlia raskausaikana, nimittäin kaksi päivää ennen positiivista testiä. Harkitsin hetken aikaa tekeväni raskaustestin aamulla ennen juhlia, mutta olin niin varma etten olisi raskaana että ajattelin sen olevan turhaa. Ja testi olisi todennäköisesti kuitenkin ollut negatiivinen niin aikaisessa vaiheessa. Onneksi join melko maltillisesti ja toivon ettei sillä ole ollut mitään vaikutusta vauvan kasvuun tai kehitykseen.
tupakointi
Toisena tavoitteena oli elää raskausaika mahdollisimman terveellisin ruokailu- ja liikuntatottumuksin. Tämän terveellisyysprojektin aloitin jo viime vuoden puolella, ja silloinkin osa tavoitteesta oli saada terveellinen tasapaino liikunnan ja syömisen välille tulevaa raskautta varten. Postaus aiheesta on luettavissa täällä. Molemmissa edellisissä raskauksissani olen himoinnut makeisia, karkkia, jäätelöä, herkkuja, tuoremehuja. Ja syönyt hyvällä omatunnolla, koska "raskausaikana kuuluukin lihota". Minulle ei kuitenkaan tullut kovin paljon raskauskiloja (Joelista 11kg, Alexista 12kg), mutta ylenpalttinen lähes tahallinen lihotus ja mässäily on se mitä halusin tässä raskaudessa välttää. Ehkä alitajuntani ja hormonitoimintanikin tajusi sen, sillä ensimmäiset raskaushimot ilmaantuivat jo neljännellä viikolla: tomaatti ja valkosipuli. 

Tärkeimpinä tavoitteinani ruokailujen suhteen on syödä terveellisesti, etenkin paljon vihanneksia ja hedelmiä, ylläpitää säännöllistä ateriarytmiä ja välttää aterioiden välistä napostelua. Kuitenkaan en ole lähimainkaan päässyt tähän tavoitteeseen. Alkuraskauden pahoinvoinnit oksenteluineen olivat ihan eri luokkaa kuin viime raskauksissa, ja ruokahaluttomuutta sekä pahoinvointia jatkuu edelleen satunnaisesti. Silloin pitää syödä sitä mikä pysyy sisällä eikä aiheuta lisää huonoa oloa. Olen ollut juurikin tuollainen napostelija, joka syö jotain pientä silloin tällöin. Herkuttelua olen pitänyt aika minimissä, varsinkin nyt toisen kolmanneksen aikana ei ole juuri tehnyt mielikään herkkuja. Tiettyjä mielihaluja ei ole, vaan ne saattavat iskeä esim nähtyäni jonkun ruokamainoksen tai kuultuani jonkun syöneen jotain. Kiitos turvotuksen, olin kasvattanut painoa jo viiden kilon verran ensimmäisessä neuvolassa (raskausviikolla 9.) mutta sen jälkeen paino on hieman laskenut ja painonnousu on tasaantunut, joten paino pyörii edelleen siinä +5kg paikkeilla. Nyt kun pahoinvoinnit alkavat olla täysin takanapäin, voisinkin ottaa tavoitteeksi panostaa vielä enemmän ruoan laatuun ja terveellisyyteen. Tähän auttaa myös toukokuussa tuleva käynti ravitsemusterapeutilla.
instakollaasi
Liikunnan suhteen aloitin pitkällä tauolla olleen vesijuoksun taas raskauden alussa, sillä se on juuri hyvä ja sopivan raskas, mutta silti kevyt urheilulaji raskausajalle. Tavoitteena olen pitänyt käydä vesijuoksemassa kerran-kaksi viikossa 30+ minuutin ajan. Tavoite on onnistunut alakanttiin, mutta hyvin ja toivon pystyväni ylläpitämään sitä vielä niin pitkälle loppuraskautta kuin mahdollista. Muutamia välistä jääneitä viikkoja on, mutta muuten olen käynyt vesijuoksemassa ja uimassa kerran viikossa puolen tunnin ajan. Lisäksi lastenkin kanssa tulee liikuttua reilusti jo ihan arkitouhuissa. Liikuntaa ja peruskunnon ylläpitoa varjostaa kuitenkin jo aikaisilla viikoilla alkaneet paineet alavatsassa sekä keskivaikeat supistukset rasituksessa. Kahden kilometrin kävely pääsiäislomalla sai minut toivomaan kuolemaa, lyhyt ruokakauppareissu vei fyysiset voimat täysin loppuun. Portaat kotiovelle tuntuvat mahdottomalta tavoitteelta ja aiheuttaa painetta sekä supistuksia. Lepääminen ja ylimääräisen liikkumisen välttely on siis tällä hetkellä todellisuus, odottaessani lisätietoja supuistusten syiden tutkinnassa.
IMG_20140401_205141
Tavoitteeni ruokailun ja liikunnan suhteen eivät  liity raskausajan painonnousuun tai siihen vaikuttamiseen, vaan juurikin siihen henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin tavoitteluun sekä minulle itselleni että vatsassani kasvavalle sikiölle. Mutta kyllä tietenkin vältän turhat raskauskilotkin jos vain voin, tuskinpa kukaan raskaana oleva nainen haluaa ehdoin tahdoin lihottaa itseään yhtään sen enempää kuin on välttämätöntä. Tavoitteeni eivät myöskään ole mikään mahdollisimman terveellinen fitness-superdeluxe-ylilyönti-raskaus cleanfoodeineen ja mielipuolisine 24/7-liikuntaharrastuksineen, vaan ihan normaali, tasapainoinen ja kohtuullinen terveellisyyden tavoittelu, ilman liikaa sääntöjä, kieltoja tai haudanvakavia tavoitteita.
Osa kuvista: instagram @jenskujne

Millä tavoin te olette panostaneet terveellisyyteen raskausaikana? 

4 kommenttia:

  1. Mulle alkoholiton ja savuton elämätyyli on aina ollut tavoitteena aikuiselämälle, eikä sen toteuttamisessa onneksi koskaan ole ollut ongelmia. Varsinkin tulevia lapsiani haluan suojella kaikelta pahalta ja hirveintä olisi pilata itse heidän elämänsä aivan alusta saakka erilaisilla päihteillä. Epäilin aiemmin kykyäsi ja tahdonvoimaasi lopettaa tupakointi edes raskauden ajaksi, mutta nyt kun olet tehnyt sen, olen niin ylpeä susta, Jenni!!! Nostan hattua ja todella toivon, ettet enää koskaan tule polttamaan niitä syöpäkääryleitä ja lahtaamaan rahaa niin epäeettiseen ja -terveelliseen kohteeseen kuin tupakka. Lapset ansaitsevat savuttomat ja alkoholia järkevästi kohtuukäyttävät vanhemmat :) Lapsiperhe tarvitsee sanomattakin aina paljon rahaa, eikä sitä vähää minkä saa kannata sijoittaa tupakkaan. Kaunista kevättä, ihanaa raskausaikaa ja paljon voimia sinne, kyllä se himo lopulta katoaa kokonaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ajatuksia herättävästä kommentista ja tsempeistä! <3 Olen itsekin todella ylpeä savuttomuudesta, mutta samalla se varjostaa pettymystä ja syyllisyydentunteita aiempien raskauksien osalta. Toivon itsekin etten enää tupakkaan sorru, se todellaki on yksi typerimpiä asioita maan päällä johon rahaa voi tuhlata. Kunpa vielä Saminkin saisi lopettamaan tupakoinnin, vaikka hänkin on vähentänyt jo :) Alkoholinköytössä olen samaa mieltä että lapsille voi opettaa kohtuullista ja järkevää alkoholinkäyttöä, me ei tehdä siitä mitään mörköä, kuten monilla perheillä taitaa olla tapana. Eli totaalikieltäytyminen lasten edessä tai jopa lasten ollessa kotona vaikkakin nukkumassa tmv. Ihanaa kevättä sinullekin Janna ja kiitos mukavista sanoista <3

      Poista
  2. Mulla on myös tullut supistuksia viikolta 14 lähtien aluksi vain rasituksessa mutta nyt vk 25 myös levossa. Olen tästä neuvolassa maininnut sillä supistuksia tulee päivittäin 10-20 kpl joka on paljon neuvolankin mielestä. Silti sisätutkimuksia ei ole tehty.. Supistuksista suurin osa on kivuttomis mutta kivuliaitakin on muutama joukossa.. Olen myös kuullut että kivuttomatkin supistukset voivat kypsyttää kohdunkaulaa joten ihmettelen ettei huoltani oteta tosissaan vaikka olen pyytänyt tarkempaa tutkimusta. Myös lapsiveden vuodon epäily on sillä välillä housuihin holahtaa nestettä ehkä ruokalusikallisen parin verran.. Neste haisee makealle ja on täysin läpinäkyvää.. Tästäkin sanotaan vain olevan lisääntynyttä valkovuotoa mutta outoa on kun se on niin vesimöistä ja kastelee jopa pikkuhousujen läpi legginsit.. Onko kokemusta tälläisesta? Olisi kiva kuulla sillä ensimmäistä odotan enkä oikein osaa sanoa mikä on normaalia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, etteivät neuvolassa ole ottaneet todesta huoltasi. Mä en tiedä miten teilläpäin menee ensisynnyttäjien lääkärikäynnit, mutta sellaista kannattaa neuvolasta vaatia! Mulle laitettiin heti lähetteet labraan, jossa katsottiin näin alkuun virtsatietulehdus ja hiiva, jotka siis voivat olla täysin oireettomia. Mulla ei ainakaan oireita kummastakaan ole, mutta odottelen vastauksia nyt labrasta että löytyykö näytteistä mitään. Nämä kaksi tai jompi kumpi voivat siis olla supistusten aiheuttajia. Jos näytteet ovat normaalit, joudun/pääsen lääkäriin jossa katsotaan kohdunsuun tilannetta, ja siitä mietitään eteenpäin. Mulla kun ei pahemmin olisi mahdollisuutta jäädä vuodelepoon tmv noiden kahden kanssa. Sun kannattaisi ehdottomasti vaatia lisätutkimuksia! Ettei vaan olisi jotain vähättelyä, kuinka "ensisynnyttäjä ei tiedä miltä supistukset tuntuvat"... Tsemppiä! :)

      Lapsivesiepäilystä en osaa sanoa, koska mulla ei sellaista ole koskaan ollut. Tottakai valkovuoto voi muuttua raskausaikana ja olla koostumukseltakin outoa ja epänormaalin tuntuista, mutta mistä sen tietää mikä on normaalia ja mikä ei? Voithan tietty soittaa synnytysosastolle ja kysellä sieltä mitä mieltä ovat. Nopeasti siellä hoituisi tutkia onko lapsiveden tihkumista vai ei... Toivottavasti oli jotain apua :)

      Poista

Kiitos kommentista!