Kaksplus.fi

23. tammikuuta 2014

Mielipiteitä etsimässä

Ajattelin tulla kysymään neuvoja ja mielipiteitä teiltä lukijoilta muutamassa asiassa, jota tällä hetkellä pohdiskelen. Koska minulla on kaksi pulmaa ja monta ratkaisua, ajattelin että useampi näkökulma voisi tuoda enemmän selkeyttä ratkaisujen löytämiseen.

_DSC0025muok

_DSC0030muok

Kuten olen kertonut, meillä on meneillään olohuoneen uudelleensisustamisprojekti, ja mulla on todella vaikea hahmottaa minkälainen tv-taso sinne sopisi. Ajatuksena on siis hävittää tuo iso hyllykkö muuten, mutta ehkä säästää siitä yksi vitriinikaappi, ellei osteta sitten uutta vitriiniäkin. Hyllykkö on surkeassa kunnossa 5 vuoden jälkeen, yhden vitriinin alaovi on rikki ja pinta on naarmuuntunut ja kulunut. Vasemmanpuoleinen lokerikko jää talteen, ja tuonne romunurkkaukseen olisi tarkoitus ostaa joku säilytyskori tai vastaava minne saisi lasten päiväunivaatteet paremmin talteen. Ollaan suunniteltu ostavamme pelkän tv-tason, jotta saisimme enemmän avaruutta pieneen olohuoneeseemme. Nyt mietinnässä on, sopisiko ruskea vai valkoinen tv-taso paremmin? Tavallaan haluaisin ruskean, sillä se olisi sävyltään täydellinen olohuoneemme muuhun sisustukseen, mutta toisaalta valkoinen voisi tuoda juuri lisää avaruutta ja valoisuutta. Valkoinen yhdistyy kuitenkin muuhun sisustukseen lokerikon ja vitriinin ovien kautta. Sitten taas mietin näyttääkö valkoinen tv-taso tyhmältä valkoista seinää vasten. Löytyykö lukijoista sisustussilmää omaavia tyyppejä? Kumpi olisi parempi, ruskea vai valkoinen tv-taso? Vai sopisiko parhaiten ruskea taso valkoisilla laatikoilla? Saa myös vinkkailla liikkeitä joista löytää kivoja tv-tasoja.

hiuskollaasi

Toinen asia liittyy minun hiuksiini. Olin jo varaamassa kampaajalle aikaa, kun kuulin että luottokampaamoni, Parturi-kampaamo Päätähti on remontissa vielä ensi viikon alkuun asti. Odottelen siis sinne asti joten nyt olisi aikaa pohtia mitä näille hiuksille oikein tekisi. Viimeksi lähdin kampaajalla vaalentamaan ja tasoittamaan hiusteni väriä, ja se onnistui hyvin. Kuitenkin minulla on niin vahva punertava pigmentti, että hiukset jäivät melko oransseiksi. Oranssi väri on siis se, jonka haluan pois, mutta en tiedä mihin suuntaan lähtisin sitä värjäämään. Hiukseni ovat myös todella kuivat latvoista, joten ainakin kunnollinen latvojen tasoitus olisi tehtävä, ja muutenkin korjattava olematonta, roikkuvaa hiusmallia jotenkin. Tällä hetkellä ongelmana on siis kaikki: väri ja muodottomuus. Onko teillä mielipiteitä mitä voisin lähteä kampaajalla kokeilemaan? Luottokampaajani osaa kyllä hyvin toteuttaa toiveeni, mutta ideoita olisi todella kiva saadaa. Joten kertokaahan ideoita mitä hiuksilleni tekisin, värin ja leikkauksen suhteen?

24 kommenttia:

  1. täältä ääni ruskealle tasolle, juuri siksi kun seinä ja huone kokonaisuudessaankin on niin valkoinen :) hiuksista en osaa sanoa, hmm... ehkä joku tasainen vaaleahko ruskea väri?

    VastaaPoista
  2. Just jotkut vaalean ruskeet hiukset sopisi sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Amelia :) täytyy miettii siellä kampaajalla!

      Poista
  3. Täältä huutelee yks maalariksi valmistuva valkoisen teevee tason puolesta ! Valkoinen taso ei sulaudu kuitenkaa siihen taustalla olevaan valkoseen seinään, se avartaa ja on tyylikäs :-) ruskea on kans kiva, mutta juuri puol vuotta sisustusjuttuja tehneenä mie äänestän kuitenki valkosta jos haluat huoneesta avaran. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin jo päätetty ostaa valkoinen, mutta sitten jotenkin tulikin mieleen että ehkei sittenkään... :D Mun ainut "pelko" on vaan se, että kun huoneessa ei tosiaan ole muita valkoisia huonekaluja paitsi ton lipaston ovet ja laatikot :D Kiitos mielipiteestä!

      Poista
  4. Mulla on joku obsessio valkoiseen (nimenomaan tv-tasoon, olkkarinkahvipöytäänmikälie, tietokonepöytä jne). Mulla on jo valkoinen tietsikkapöytä tossa nurkassa ja rakastan sitä <3 TV-taso ja olkkarin pöytä on miehen vanhoja. tommosii hirveistä ruskeita ja kauheen isoja, joista haluan eroon. Ukko on kuitenkin semmosta tyyppiä et miks ostaa uudet kun ne vielä ihan hyvät ja ehjät, ei sillä ulkonäöllä niin väliä... :s Mut oon päässy sen kanssa jo siihen pisteeseen, että aletaan kohta ettiä ihan omaa asuntoa ja sinne saan sitten ostaa uudet huonekalut :)

    - maikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen on kyllä kiva väri sisustaa, kun se sopii kaikkeen ja tuo valoa asuntoon :) Hyvä että oot päässyt jo tuollaiseen kompromissiin! Toivottavasti löytyy kiva asunto :)

      Poista
  5. Valkoiselle ääni täältä! Meillä on tv-tasona Ikean expedit hylly korkeakiiltoisena ja oon kyllä tykännyt. Blogistani löytyy kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa aika kivan näköinen tuo Expedit :) Mä en usko että se meille vaan sopii, kun en halua niin korkeaa tasoa :) Kivan oloinen blogi sulla, täytyy tutustua paremmin ajan kanssa!

      Poista
  6. Valkoiselle ääni täältä, meillä on nyt ruskea tv-taso ja haaveilen kyllä valkoisesta, ihan vaihtelun vuoksi ja sen kauniin sekä avartavan värinsä puolesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestä! Taidetaan kyllä siihen valkoiseen päätyä.. ;)

      Poista
  7. Harmi kun asutte niin kaukana! Mulla olis nyt myynnissä tuo tv-taso mistä puhuit! :D Mutta valkoiselle tai valko-ruskealle ääni täältä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Mikä surkea tuuri taas kerran :D Mä jo eilen kyselin Vaasassa asuvilta tuttavilta että oisko ne tulossa lähiaikoina tännepäin että vois tuoda sen, mutta ei. Toivottavasti saatte sen myytyä! Me varmaan päädytään siihen kokovalkoiseen.

      Poista
  8. Två av mina personliga (vita) favoriter från ikea:

    smart med skåp högt uppe på väggen:
    http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/S49005609/

    vitrinskåp skulle passa bra bredvid denhär:
    http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/S49872039/

    Välj hårfärg med tanke på den färg du vill ha på ögonbrynen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack för ideerna! Den där Bestå är jätte fin, ett bra alternativ för oss :) men Bestå/Framstå är hemsk tycker jag! :D

      Poista
  9. Valkoisen tv-tason puolesta tääläkin huudellaan! Avartaa tilaa mukavasti.

    Hiuksiin paljon vaaleeta pientä raitaa ja sävytys päälle joka taittaa ei toivotut punertavat vivahteet. Mitään vaaleenruskeeta kestoväriä ei voi läntätä päälle koska väri ei vaalenna väriä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestä ja hyvistä ideoista kampaajaa varten :)

      Poista
  10. Laita raitoja hiuksiin ja kysy kampaajalta tai osta kampaamoliikkeistä hopeashampoota tai jotain oranssia poisvievää suoraväriä jota voi kerran viikossa sekoittaa hoitoaineen kanssa :) tv tasosta sanoisin että ruskea sillä muistaakseni teillä on tumma sohva ja sohvapöytä? Oisin kaivannut esimerkkejä minkälaista tv tasoa olet ajatellut olisi ollut helpompi antaa mielipide :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! :) Suurin syy miksi epäröin valkoisen tason hankkimista on juuri se, että se olisi huoneen ainut valkoinen kaluste. Koska muuten meillä on kaikki ruskeaa paitsi nuo hyllykössä olevat ovet ja laatikot. Toisaalta ehkä sen saisi sulautumaan paremmin sitten vaaleiden verhojen, koristetyynyjen yms avulla. Totta, olisi varmaan pitänyt laittaa muutama esimerkki mukaan, mutta en ole vielä pahemmin katsellut tasoja kun olen vaan miettinyt minkä väristä lähtisi etsimään :P

      Poista
  11. Jos haluat pitää hiukset ruskeina pyydä kampaajaa valitsemaan kylmä ruskeansäby mikä taittaa pois keltaisuutta. Toisaalta se voi saada näyttämään kalpealta. Myös paljon vaaleita raitoja vois näyttää hyvältä! Ja tv-tasosta mun silmää miellyttäisi ruskea ellei teillä ole olohuoneessa muuta valkosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteistä Saya! :) Mietityttää just se, kun valkoinen taso olisi ainut valkoinen kaluste olkkarissa.

      Poista
  12. Valkoiselle peukku täältä :) Ei se varmaan näytä tyhmältä valkoista seinää vasten, kun kuitenkin tv- tasoon tulevat tavarat tuovat väriä ja voihan sitä seinääkin sitten sisustaa oman mielen mukaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestä! Ihan totta että kyllä sen valkoisen tason varmaan saa sopimaan somistusten avulla :)

      Poista

Kiitos kommentista!