Kaksplus.fi

2. tammikuuta 2014

Haaveita ja tavoitteita vuodelle 2014

Mä en tehnyt mitään varsinaisia uudenvuoden lupauksia, mutta ajattelin pistää talteen muutaman ajatuksen siitä mitä tahtoisin tämän vuoden aikana saavuttaa. Voisi olla mielenkiintoista katsoa vuoden lopussa miten asiat ovat näiden toiveiden/haaveiden kohdalla mennyt.

Tasapainoittaa oma henkinen hyvinvointi
Mulla on vahva temperamentinen luonne, joka aiheuttaa suuria ylä- ja alamäkiä käyttäytymiseeni. Osa johtuu tietty kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, ja luonteenpiirteitä on vaikea muuttaa. Olen itse tehnyt tietoisen päätöksen olla ilman lääkitystä, koska olemme todenneet Samin ja läheisteni kanssa että voin paremmin ilman niitä. Tavoitteena olisi kuitenkin ajatella kahdesti ennen kuin sanon rumasti, pyrkiä olemaan purkamatta omaa pahaa oloa syyttömiin ja laskea kymmeneen poikien oikutellessa, jotta pinnani kestäisi hieman paremmin.

Pyrkiä tervellisempiin elämäntapoihin, kuitenkin ilman stressiä asian suhteen
Jos teen liian jyrkkiä suunnitelmia, sääntöjä ja tavoitteita, on riski että vien terveellisyyden tavoittelun taas epäterveellisyyteen päin. Suunnitelmana on siis liikkua kun siltä tuntuu, lähinnä kasvattaakseni surkeaa peruskuntoa. Syömisen saralla parantamista on edelleen paljon, mutta siihenkään en uskalla paljon sääntöjä tehdä. Pyrkimyksenä on löytää tasapainoinen ruokailurytmi ja keskittyä terveellisiin ruokiin. Herkuttelu ei ole kiellettyä, mutta kohtuuden rajoissa pitää pysyä.

kalenterikuvat

Saada Joel nukkumaan kunnolla
Tähän aion paneutua täysillä jo heti tammikuun aikana, kysymällä neuvoa tai pyytää apua neuvolasta/perhetyöstä. Joelin nukkumisoikuttelut ovat imeneet minusta kaikki viimeisetkin energianrippeet kuluneen neljän kuukauden aikana, ja näin ei voi jatkua. Koska omat voimavaramme ja keinomme eivät näköjään riitä, on aika miettiä saisiko asiaan apua jostain ulkopuoliselta taholta. Joelin ilta/yö/aamupelleilyt alkavat lähestyä sellaista tilaa, ettei Alexin ole enää turvallista nukkua samassa huoneessa. Ja tottakai Joelin omakin turvallisuus mietityttää kovasti.

Panostaa parisuhteeseen ja kahdenkeskeiseen aikaan
Meidän parisuhteessa alamäet aiheutuvat, kun riidat ottavat ylivallan ja yhteistä aikaa ei juurikaan ole. Kun omat stressit ja pahan olon purkaa toiseen osapuoleen, lopputulos on rumaa. Tässä asiassa onneksi ollaan molemmat Samin kanssa ymmärretty, että parisuhdetta pitää huoltaa paremmin ja tämä on väärä käyttäytymistapa, joka oravanpyörässään aiheuttaa vain enemmän pahaa oloa. Meillä on hyvä tukiverkko ja avuliaat isovanhemmat ja sukulaiset, joten kahdenkeskeistä aikaa olisi helposti järjesteltävissä. Nyt niitä mahdollisuuksia täytyy vain alkaa käyttämään useammin. Kun vanhempien parisuhde voi hyvin, koko perhe voi paremmin.

Saattaa kodin keskeneräiset sisustusprojektit loppuun
Meillä on meneillään hitaasti edistyvä ruokailuryhmän tuunaus, kesällä alkanut seinienmaalausprojekti ei ole vieläkään valmis, ja olohuoneeseen ollaan suunniteltu pientä kalusteuudistusta. Keskeneräisen maalausprojektin takia verhot ovat ripustamatta ja taulut odottavat pääsyä takaisin seinille.

kädet

Panostaa ystävyyssuhteisiin enemmän
Ennen Alexin syntymää oltiin ahkeria kulkemaan milloin missäkin, mutta jotenkin kahden lapsen kanssa se tuntuu kovin vaikealta, vaikkei sitä todellisuudessa ole. Meistä on tullut ihan kotihiiriä ja liikutaan ihan liian harvoin missään. Hyviä ystäviäkin tulee nähtyä liian vähän, ja se harmittaa. Tänä vuonna aion antaa ystävilleni enemmän aikaa, ja nähdä heitä niin lasten kanssa kuin ilman lapsiakin. Ystäviltä saa voimaa ja piristystä arkeen, ja lapsetkin nauttivat kun pääsevät leikkimään toistensa kanssa.

Olla parempi äiti
Minä olen hyvä äiti, ainoa ja paras omille lapsilleni. Uskon, että jokaisella ihmisellä, äidillä, isällä on aina jotakin parantamisen varaa käytöksessään tai asenteessaan. Kuten kerroin jo ylempänä, voisin olla pitkäpinnaisempi lasten toilailuja kohtaan. Aion nauttia jokaisesta hyvästä hetkestä, oivalluksen ilosta ja kehityksen seuraamisesta.

rahakuva

Säästää rahaa ahkerasti
Säästämällä rahaa perhe voi toteuttaa suurempia unelmia, kuten niitä kodin hankintoja, reissuja ja elämyksiä. Pienestä kotihoidontuestakin saa säästettyä, jos budjetoi menot järkevästi eikä tuhlaile turhiin. Minä aion panostaa vähentämään turhia tuhlailuja, vaikka niitä on tälläkin hetkellä melko vähän (turhat heräteostokset ruoka- ja vaatekaupoissa, taksimatkat kun bussillakin pääsisi). Viime vuoden aikana säästynyt summa oli melko mainio, ja sen avulla saadaan moni toive toteutettua. Omalle kohdalleni olen tajunnut fiksuksi säästötavaksi sen, että joka kerta verkkopankissa vieraillessani siirrän säästötilille pienen summan (säästöä kertyy nopeasti koska käyn vähintään kerran päivässä verkkopankissa, hahaha). Summa vaihtelee tilanteesta riippuen 0,10€ - 100€. Tällä tavoin ei ehkä kirpaise laittaa kerralla isompaa summaa säästöön, ja rahaa säästyy yhtä huomaamatta kuin sitä tuhlautuu suklaapatukoihin tai muihin turhuuksiin. Siihen päälle kun laskee vielä kuukausittain säästöön menevän summan, saa äkkiä kasaan yllättävänkin hyvät säästöt, joilla toteuttaa unelmiaan.

Minkälaisia haaveita ja tavoitteita teillä on tälle vuodelle? Teittekö lupauksia uudelle vuodelle?

8 kommenttia:

  1. Haluisitko kertoa enemmän noista Joelin nukkumisongelmista? Meillä on 3v poika joka taistelee nukkumista vastaan illalla ja päivällä ja täällä alkaa olla keinot loppu. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Joelin nukkumisongelmasta löytyy postaus ainakin täältä: http://jenskunvauva.blogspot.fi/2013/10/horroksessa.html, täältä: http://jenskunvauva.blogspot.fi/2013/10/30-kuukautta.html ja täältä: http://jenskunvauva.blogspot.fi/2013/09/lapsi-yli-laidan.html. En tiedä saatko noi linkit auki kun blogissa on kopiointiesto, mutta postaukset ovat siis Horroksessa (28.10.13), 30 kuukautta (10.10.13) ja Lapsi yli laidan (3.9.13). Postaukset löytyy myös helposti "nukkuminen" tägin alta :) Toivottavasti teilläkin alkaisi helpottaa pian!

      Poista
  2. Minäkään en luvannut mitään..En usklalla :D Toivon, myös, että saisin säästettyä tänä vuonna rahaa pariin isompaan hankintaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha samoin, en halua pettyä jos ei lupaukset pidä ;) Toivottavasti säästäminen onnistuu meillä molemmilla! :D

      Poista
  3. Ettekö saisi pojille omaa huonetta kummallekin? Jos se jotenkin auttaisi ja toinen saisi nukuttua paremmin.itsr vaikka olkkariin nukkumaan jos huoneet ei riitä.
    Vai auttaisko se sitten mitään.
    Tsemppiä! :)
    Meillä tapellaan aina melkein kun ollaan kummatkon vanhemmat väsyneitä. Tai jos toinen on tosi väsynyt niin riitaa tulee :/
    Pitäisi nyt yrittää olla riitelemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se toki voisi olla vaihtoehto, mutta pienessä kolmiossa alkaa olemaan jo aika täyttä jos molemmat makuuhuoneet menee lapsille vain koska yksi pelle ei osaa nukkua :D Saa olla kyllä ihan viimeinen keino kokeiltavaksi jos ei muu auta, mutta täytyy pitää mielessä :) Kiitos tsempeistä!

      Sama homma täällä, se on kurja tapa purkaa omaa väsymystään yms siihen puolisoon, ja mekin kovasti yritetään siitä eroon, toivottavasti teilläkin helpottaisi. Toisaalta meillä yleensä mä olen se joka kiukkuan Samille ja puran väsymystäni häneen, eikä toisin päin.

      Poista
  4. Miten teillä on tapana nukuttaa pojat? Meillä huonosti nukkuva poika alkoi nukkumaan hyvin, kun nukutettiin häntä niin, että istun hänen sänkynsä vieressä, mutta kasvot kohti ovea, jolloin poika ei siis näe minua lainkaan. Kaksi kertaa kun poistuu sängystä tai alkaa hölmöilemään sanon että nyt on nukkumaanmenoaika ja toisella kertaa vaan nukkumaanmenoaika. Sen jälkeen nostan pojan takaisin sänkyyn sanomatta sanaakaan. Ekoina iltoina nousi sen sata kertaa (valehtelematta...), mutta nykyään nukahtaa viimeistään puolen tunnin päästä. Samalla tekniikalla totutin myös hoitolapsen nukahtamaan, jonka nukkumaanmeno oli kuulemma kotona aivan kamalaa! Eli uskon tuon tekniikan tepsivän. Alunperin kai se on jostain Supernannysta, itse kuulin siitä kaverilta :) Tietty on myös tärkeää, että joka ilta nukkumaan mennään samaan aikaan ja aamuisin herätään samaan aikaan, mutta uskon että näitä teillä jo käytetäänkin. :) Toinen vaihtoehto on kokeilla jättää päikkärit pois, josko silloin yöunet paranisi? Meillä ei vielä voi jättää pois, kun poika ne edelleen tarvii.

    ootko kirjoittanut kakssuuntaisesta enempää? olis mielenkiintoista lukea siitä enemmän, kun mun suvussa sitä on tosi monella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilllä on aina riittänyt vain viedä lapset sänkyyn ja toivottaa hyvää yötä, ja jättää ne yksikseen nukkumaan. Kunnes Joel siirtyi pinnasängystä pois. Nyt ollaan käytetty sitä menetelmää että jätetään edelleen pojat yksin nukahtamaan mutta juostaan laittamaan Joelia takaisin sänkyyn miljoona kertaa, joka taas häiritsee Alexin nukkumista koska hän osaisi nukahtaa vaan yksin. No, tää keino ei oo luonnollisesti auttanut :'D Nyt ollaa kahtena yönä istuttu sängyn vierellä ihan hiljaa antamatta mitään huomiota Joelille, ja ainakin se on auttanut siihen ettei hän nouse sängystä. Maailman tylsintähän se on istua hiljaa pimeässä huoneessa tunnin verran, mutta sen annan mielelläni jos se helpottaa Joelin nukkumista! :) Toivottavasti tämä keino tepsii ja päästään pikkuhiljaa siirtymään kokonaan huoneesta pois vahtimasta. Päiväunia Joel selkeästi tarvitsee, koska nukkuu 2 tuntia ja jos jostain syystä päiväunet jäävät lyhyemmiksi tai kokonaan pois, niin kiukku on mahdotonta eikä yöunille meno kuitenkaan ole sen helpompaa.

      En oo kirjoittanut kakssuuntasesta juuri mitään, en oikeen tiiä mitä siitä kirjoittais :D

      Poista

Kiitos kommentista!