Kaksplus.fi

6. joulukuuta 2013

Sekalaista juttua ja videopätkiä

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa kaikille! Meidän itsenäisyyspäivä on ollut melko unelias. Mä otin eilen tyhmänä kahden tunnin päiväunet, jonka takia en saanut unta kuin vasta kahden jälkeen yöllä. Aamulla oli Samin heräämisvuoro, ja minä heräsin vasta yhden jälkeen! Pojat olivat siihen aikaan jo päiväunilla ja Samikin tuli ottamaan hieman lepoa. Koko aamupäivä meni siis tavallaan hukkaan, mutta toisaalta oli ihanaa että sain nukkua kunnolla. Iltapäivällä lähdettiin ulos lähimetsiin etsimään myrskyn jäljiltä julgreniä, eli joulukuusenkorviketta, joka viime vuotiseen tapaan varmasti jakaa mielipiteitä. Tänä jouluna julgren on paljon kookkaampi kuin viime vuonna, sillä löysimme kauniin yli 3 metrisen oksan, joka ei kuvissa tule ihan oikeuksiinsa. Illalla koristeltiin julgren, katseltiin lastenohjelmia ja luettiin kirjoja, sitten olikin jo poikien nukkumaanmenoaika. Poikien mentyä nukkumaan tilattiin Samin kanssa pizzaa ja katseltiin leffaa. Tuntuu, että ollaan syöty pizzaa tosi usein viime aikoina (oikeasti ehkä 3 kertaa kahdessa kuukaudessa), mutta joskus saa olla laiska ruoanlaiton suhteen! Ja onhan se erityisempää syödä pizzaa leffaeväänä kuin lämmittää arkisesti lohta ja bataattisosetta jääkaapista.

julgren_008muok

julgren_025muok

Viime viikolla on tapahtunut kaikenlaista kivaa! Ensinnäkin Samilla alkoi tiistaina vihdoin "kesäloma", joten hän on nyt vapaalla. Luultavasti hän palaa töihin vielä ennen joulua, mutta tällä viikolla me ollaan siis lomailtu! Lomailu jatkuu ainakin alkuviikolla vielä, paitsi että Sami aloittaa autokoulun, kun vihdoin töiltänsä ehtii. Keskiviikkona käytiin vähän joulushoppailemassa Itiksessä, mutta ostosaldoksi jäi ainoastaan Samille kengät ja minulle housut. Torstaina me mentiin Joelin kanssa tutustumaan kerhoon, jossa hän aloittaa kahdesti viikossa tammikuussa. Kerhotädit oli mukavia ja toimintatavat kuulostivat hyviltä. Joel lähti heti mukaan leikkimään isompien poikien kanssa, ja tuntui alusta asti viihtyvän. Ryhmä on 3-5 vuotiaille ja Joel on ryhmän nuorin, koska täyttää kolme vasta huhtikuussa. Ryhmässä aloittaa tammikuussa Joelin lisäksi kaksi uutta lasta, joten Joel ei ole ainut uusi. Asiaan liittymättä, pistänpä tänne yhden videon jonka löysin muistikortiltani. Joel osaa monia lauluja ja muistaa sanat helposti ulkoa, muttei jaksa keskittyä pelkkään laulamiseen (varsinkaan jos kuvataan videota), vaan lauleskelee aina muun tekemisen ohella.


Ja taas aiheesta toiseen! Olen kertonut aiemminkin suurista ongelmista joiden kanssa painitaan poikien nukkumisen suhteen. Yöt ovat rauhoittuneet huomattavasti, ja Joel nukkuu siis edelleen matkasängyssä. Öisin hän ei poistu huoneesta, ja pysyy aamuisinkin yleensä sängyssä, vaikka hän osaa kiivetä sieltä pois. No kaiken ei pidä olla liian helppoa, koska uutena vaivana Joel kiipeää iltaisin (ja joskus aamuisin) Alexin sänkyyn. Joel siirretään tietenkin takaisin omaan sänkyynsä ja kielletään, mutta pieni ninja oli eilenkin hiipinyt niin hiljaa Alexin sänkyyn ettei me olla huomattu, koska luultiin poikien jo nukkuvan. Pari päivääkin sitten löysin Joelin yömyöhään Alexin sängystä nukkumasta. Kaiken lisäksi Alex ei ole muutamana päivänä suostunut nukkumaan päiväunia, vaan makoilee hereillä sängyssä pari tuntia ja on superkiukkuinen koko loppupäivän!


Kuvasin keskiviikkona huvin vuoksi pikku videota ajan kuluksi, kun Alex ei taaskaan suostunut nukkumaan päiväunia ja Joel oli vielä unten mailla. Näiden videossa näkyvien lisäksi Alex osaa sanoa ainakin oho, vau, kiitti, tacktack ja kukkuu, hän osaa taputtaa, antaa high-fiven, puhaltaa, näyttää kieltä ja hypätä pepulle istumaan. Onhan Alex jo melkein puolitoistavuotias iso poika ja tuntuu että Alexin kielenkehitys on paljon pidemmällä kuin Joelilla saman ikäisenä. Toisaalta se on ihan ymmärrettävää, koska Alex kuulee koko ajan meidän puhetta, ja ottaa luultavasti paljon vaikutteita etenkin Joelilta.

Olipa oikein super sekalainen postaus tällä kertaa. Hauskoja itsenäisyyspäivän viimeisiä tunteja kaikille!

4 kommenttia:

  1. Mahtava tuo oksa! :) Mä haaveilen samanmoista meille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan kiva, ja helppo toteuttaa :)

      Poista
  2. Ihania videoita! :) Meillä Poju kans laulaa paljon, kun puuhaa jotain. Eilen kun laitoin nukkumaan niin sängystä kuului vielä tunninkin päästä Robinin puuttuva palanen. ;)
    Munkin pitäis muistaa taas videoida noita lapsia, kun niistä jää niin paljon ihania muitoja ja aivan erilailla kuin valokuvista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, Joel lauleskelee myös iltaisin sängyssä ennen nukahtamista :D Joo videot on kyllä kivoja muistoja kuvien ohella :)

      Poista

Kiitos kommentista!