Kaksplus.fi

11. lokakuuta 2013

Kävikö pahasti?

Törmäsin Lentoaskeleita-blogissa tekstiin, jossa kirjoittaja kertoi bussissa tapahtuneen ajatuksia herättäneen tapauksen. Mies oli kaatunut keskelle bussikäytävää, eikä kukaan ollut noussut auttamaan. Kirjoituksen kommenttiboksissa muutkin olivat kertoneet samantapaisia kokemuksia, joissa kanssaihmiset ovat jääneet välinpitämättömästi tuijottelemaan auttamisen sijasta mm. rollaattorilla kaatunutta vanhusta, tien varressa makaavaa loukkaantunutta moottoripyöräilijää, ja rattailla kaatunutta naista ja lasta (lue alkuperäinen teksti ja kommentit täältä). Tämä ihmisten välinpitämättömyys on aivan käsittämätöntä, luulisi jokaisen ihmisen automaattisesti auttaa hädässä olevia, tai edes kysyä Kävikö pahasti?


Tästä kaikesta syntyi Kävikö pahasti -kampanja, jonka tarkoitus on taistella välinpitämättömyyttä vastaan, ja levittää sitä ihmisyyttä, mikä jokaiselta kuuluisi tulla refleksinomaisesti selkärangasta tällaisissa tilanteissa. Käyttäydytään me niin, että meidän lapset eläisivät maailmassa jossa bussin lattialle makaamaan jätetyt vanhukset olisivat täysin absurdi ajatus. Käyttäydytään kuten haluamme muiden käyttäytyvän meitä kohtaan, ties milloin olemme itse ne bussin käytävällä makaavat vanhukset, ketä kukaan ei auta.

Minua on onneksi yleensä tultu auttamaan, mikäli on jotain sattunut, mutta muistan tapauksen alkukeväästä 2011, jolloin viimeisilläni raskaana pyörryin kirjakaupan kassalle. Jonossa takanani seisoneet eivät tehneet yhtään mitään, vaan kassalla minua palvellut työntekijä juoksi luokseni, auttoi minut istumaan ja toi minulle vettä, muiden katsellessa hölmistyneenä vieressä. Olen kiitollinen sille myyjälle, mutta kyllä olisi mielenkiintoista tietää mitä ihmisen päässä liikkuu, joka jää tuijottelemaan muttei tee mitään, joka siirtyy pois alta, jotta pyörtyvä ihminen kaatuisi suoraan lattialle.

Osallistu mukaan kampanjaan postaamalla "Kävikö pahasti?" -logo blogiisi ja tiivistä asia omin sanoin: tyyli on vapaa, asia tärkeä.  Voit linkittää alkuperäisen tarinan ja kommentit, tai kertoa postauksessa myös omia kokemuksiasi auttamistilanteista tai törmäämistäsi auttamatta jättämis-tilanteista, tarkoitus on herättää ajatuksia ja keskustelua. Jos sinuakin kiukuttaa ihmisten välinpitämättömyys, niin sinulla ei tarvitse olla blogia osallistuaksesi, sillä voit jakaa kampanjan viestiä eteenpäin myös sen facebook-sivujen kautta.

14 kommenttia:

  1. Mulla on semmonen tunne ettei monetkaan välitä jos jotain tapahtuu vieraalle ihmiselle :/ toi on kyllä tosi ikävää..kun kuitenkin voisi auttaa ja kysyä edes tarviiko apua.
    Olen pari kertaa törmännyt tuohon itsekkin kyllä ettei apua saa vaan ihmiset katselee vierestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella ikävää! Ihmisillä on muka niin kiire nykyään, ja ovat niin välinpitämättömiä ettei ehdi tai jaksa auttaa muita. Kyllä sen huomaa, viimeistään sitten kun itse on avun tarpeessa, ja kukaan ei auta. Toivottavasti tämä kampanja tavoittaisi monta ihmistä ja saisi edes jonkun ajattelemaan asiaa, ja auttamaan ensi kerralla kun on siihen mahdollisuus :)

      Poista
  2. mutta tärkeintä on se että itse auttaa jos on mahdollisuus sellaiseen! mutta eihän se kivaa ole jos itselle sattuu jotain, eikä kukaan auta... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Auttaminen tuottaa avun tarpeessa olleelle hyvän mielen, ja varmasti myös auttajalle! Todella sääli, etteivät ihmiset auta toisiaan.

      Poista
  3. Mä pyörryin 10 vuotiaana s-marketin latttialle, kun en ollut syönyt aamupalaa ennen kauppaan lähtöä. Laattalattialle naamalleni kaaduttua etuhampaat katkesivat ja verta tuli kauheesti. Mä tietenkin itkin hirveästi, mutta kukaan ei tullu auttamaan. Äiti joutu jättämään ostokset siihen ja että sai kannettua mut ensin autoon :( Ite en muista tilanteesta oikein mitään, mutta äiti on monet kerrat päivitelly ettei kukaan tullu auttamaan. Ja äiti on vielä ite kauhee verikammonen, ihme ettei itekki pyörtyny siihen samaan läjään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kauhea! Miten ihmiset eivät voi auttaa edes lasta? Ei mene mun jakeluun...Todella törkeää ja välinpitämätöntä. :(

      Poista
  4. Itsekkin tiedän tapauksia useita joissa kukaan ei ole mennyt auttamaan esim viime talvella kaatunutta vanhusta ei kukaan auttanut vaikka 2m päässä olleella bussipysäkillä oli lukuisia ihmisiä, juoksin sitten tien toiselta puolelta vanhan naisen luokse autoin hänet ylös ja keräsin hänen kanssaan hänen tavaroitaan. Onneksi siinä ei käynyt pahasti ja vanhus oli todella otettu siitä että menin häntä auttamaan vaikka luultavasti hän olisi pärjännyt yksinkin. En vain ymmärrä miksi lähellä olevat ihmiset eivät voineet auttaa. Tosin tiedän myös niitä ihmisiä jotka itse menevät ns. sanattomaksi tälläisissä tilanteissa eivätkä ole kykeneviä tekemään mitään nähdessään jonkun tapaturman, tosin tuskin kaikki ihmiset menevät paniikkiin ja luultavasti lähellä on aina joku joka voisi mennä auttamaan, jos suinkin vain välittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kamlaa. Hienoa, että sinä sentään lähdit auttamaan vanhaa naista, hän oli varmasti kiitollinen vaikka olisikin saattanut pärjätä itse. Aina sitä ei kuitenkaan voi tietää, pärjääkö, joten siksi on todella tärkeää edes mennä kysymään onko kaikki hyvin. Ei voi tietää mikä johtaa tapaturmaan, kenties sairauskohtaus tai muu vakava juttu. Tottakai on varmaan niitä ihmisiä jotka menevät shokkiin tapaturman sattuessa, mutta en oikein usko että sellaiseen tilaan voi mennä, jos bussipysäkillä kaatuu vanhus. Kyllä luulisi, että lähellä olevista ihmisistä edes joku menisi auttamaan.

      Poista
  5. Voi ei. :( Nämä ovat juuri niitä tarinoita, joiden vuoksi halusin laittaa tämän kampanjan pystyyn. Ihan uskomatonta ettei noissakaan tilanteissa ole kukaan auttanut. Toivottavasti saataisiin nyt sana leviämään mahdollisimman pitkälle, ehkä näillä tarinoilla saataisiin heräteltyä ihmisiä ajattelemaan vähän sitä omaa napaansa pidemmälle. Nyt jo niin moni liittynyt, että selvästi niitä toisista välittäviäkin löytyy! <3 Kiitos Jenni vielä kun osallistuit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan todella, että kampanja saavuttaa suuren yleisön ja saa ihmisiä ajattelemaan omaa käyttäytymistään. Kiitos itsellesi Rosanna, että laitoit näin hienon kampanjan pystyyn, tämä on todella tärkeä aihe! :)

      Poista
  6. Ootko sä raskaana, kun oot "huonovointinen ja väsynyt"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole :) Väsymys ja huonovointisuus johtuu jostain muusta. :/

      Poista
  7. Mulle kävi viime talvena tapaturma pulkalla laskiessa. Laskettiin kaverin kanssa yhdessä ja lennettiin pulkasta. Itkin ja olin ihan shokissa. Kukaan ei tullut auttamaan. Siinä oli monta naista lastensa kanssa, mutta kävelivät vain ohi. Monen mutkan kautta päästyämme sairaalaan, diagnoosiksi tuli murtunut värttinäluu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamala, ihan kauheaa ettei kukaan tullut auttamaan :/ En ymmärrä kuinka välinpitämättömiä ihmiset voivat olla, vaikka ovat ihan vieressä tapaturman sattuessa.

      Poista

Kiitos kommentista!