Kaksplus.fi

23. lokakuuta 2013

Bloggaamisesta

LÖYTÖ-blogin kirjoittaja aloitti haasteen, johon minäkin päätin osallistua. Tarkoituksena on miettiä omia periaatteitaan blogin pitämisessä. Tämä on hieno haaste, joka avartaa sekä itselleni että lukijoillekin ajatuksiani blogista ja blogin pitämisestä.

"Haluan aloittaa haasteen, jossa kerromme omia periaatteitamme bloggareina. Mikä on sinulle tärkeää? Mitkä asiat saavat sinut harmistumaan blogimaailmassa? Miten suhtaudut kuvien oikeuksiin? Miten hoidat yhteistyöpostaukset? Kerro asioista vapaamuotoisesti ja omalla tyylilläsi."

Perusjutut:
Aloin kirjoittamaan blogia pääasiassa siksi, että tulin raskaaksi ja siskoni lähti vaihto-oppilaaksi Japaniin lähes koko raskauden ajaksi. Tällä tavalla siskoni pysyi hyvin kärryllä miten raskaus etenee. Blogin säilyttää myös kaikki muistot raskaus- ja vauva-ajalta hyvin samassa paikassa. Olen pitänyt tätä blogia melkein 3,5 vuotta. Blogi sisältää lasten kuulumisia, arkielämää, hauskoja sattumia ja erityisiä hetkiä jotka haluan muistaa. Kirjoitan myös omia juttujani, liikuntaa, ruoka-juttuja ja milloin mitäkin. Vaikka pidän blogia periaatteessa itselleni, olen iloinen että juttuni kiinnostavat muita. Arvostan myös vertaistukea ja vuorovaikutusta lukijoiden kanssa.

Teksti ja ulkoasu:
Pidän melko yksinkertaisista ja selkeistä ulkoasuista, mutta tykkään myös että ulkoasussa on hieman persoonallisuutta. Olen muuttanut oman blogin ulkoasua monesti, sillä olen nopeasti kyllästyvää sorttia. Yritän pitää kirjoituksissani punaista lankaa, kiinnitän erityistä huomiota kieleen ja kirjoitusvirheiden välttämiseen. En itse yleensä halua tehdä postauksia ilman kuvia, sillä kuva piristää tekstiä huimasti. Pyrin lisäämään blogiin laadukkaita kuvia.

Yhteistyö ja mainonta:
Minä en juurikaan tee yhteistyötä eri yritysten kanssa, mutta olen toki avoin sillekin mahdollisuudelle. En lähtisi mukaan yhteistyöjuttuihin, jotka eivät itseäni kiinnosta, ja sen takia on muutama juttu jäänyt tekemättäkin. Pyrkisin kertomaan suoraan, mitkä asiat ovat yhteistyötä ja mitkä ei. Mikäli laitan postaukseen linkkejä, en hyödy niistä mitenkään, vaan haluan vain kertoa, mistä jokin asia on peräisin.

Kuvat:
Käytän blogissani vain omia kuviani, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Käytän kuvia jokaisessa postauksessa, ja pyrin lisäämään vain laadukkaita kuvia. Laadukkaat kuvat tekevät postauksesta huolitellun näköisen. En hyväksy, että kuviani kopioidaan luvatta. Olen tehnyt rikosilmoituksen tällaisesta tapauksesta, jossa joku oli kopioinut ottamiani kuvia omaan facebook-profiiliinsa.

Kurjat kommentit:
Minulle tulee onneksi todella vähän ilkeitä kommentteja, ja ne ovat aina anonyymeiltä. En juurikaan pistä pahakseni, mitä joku kasvoton ihminen on minusta mieltä, joten pyrin olemaan provosoitumatta ilkeistä kommenteista. Negatiivinen palaute on toki tervetullutta, mutta silloin kommentoijan tulisi miettiä miten asian esittää. En oikein ymmärrä, mitä mielihyvää joku saa muiden haukkumisesta.

Työhöni liittyvät asiat:
En käy töissä, joten tämä ei ole ajankohtainen asia. Toivottavasti saan nauttia kotiäitinä olosta vielä monta vuotta. En usko, että haluaisin jakaa kovin paljon asioita työelämästäni blogiin.

Liitännäiset:
Blogiani voi seurata Bloglovinissa, Blogilistalla ja Facebookissa. Linkit löytyvät sivupalkista, kohdassa "seuraa meitä myös täällä". Instagram-tiliä en omista, sillä olen niin 'last season' ettei mulla ole älypuhelinta. Jos joskus sellaisen hankin, voisin kuvitella luovani myös instagram-tilin. 

Linkit:
Käytän linkkejä joissakin postauksissa, kertoakseni esim. mistä jokin tuote on hankittu. En hyödy linkeistä mitenkään. Yhteistyöpostauksissa käytän selkeitä linkkejä yhteistyökumppanin sivuille.

Postaustahti:
Kirjoitan postauksia, kun siltä tuntuu. En ota paineita postaustahdista, koska en halua tehdä turhia 'täytepostauksia'. Postailen silloin, kun on jotain mielenkiintoista kerrottavaa. Saatan todella harvoin postailla jopa kahdesti päivässä, joskus tauko kestää yli viikon. Pyrin toteuttamaan toivepostaukset mahdollisimman pian.

Vinkit:
Suosittelen bloggaamista sellaisille ihmisille, jotka eivät mahdollisesta julkisuudesta hätkähdä, jotka sietävät mahdollisia ilkeitä kommentteja ja jotka haluavat ennen kaikkea antoisan, hauskan ja mukaansatempaavan harrastuksen. Bloggaajana saattaa päästä myös etenemään mielenkiintoisiin yhteistyökuvioihin, ja bloggaajana voi aina kehittyä paremmaksi. Blogissa muistot säilyvät kätevästi samassa paikassa, ja blogeista voi saada vertaistukea, vuorovaikutusta muihin ihmisiin ja parhaimmillaan jopa uusia ystäviä! Älä tee mitään pakosta, vaan ajattele ensisijaisesti itseäsi. Ennen kaikkea, nauti!

testikuvia_068muok

Terveisin lähes meikitön, vammaisen käden omaava tekopirteästi hymyilevä bloggaaja

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, tää oli oikein hieno idea! :)

      Poista
  2. Ootko värjänny hiuksia ne näyttää vaaleammilta? Sopii sulle superhyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo värjäsin tossa vissiin muutama kuukaus takaperin :) Kiitti <3

      Poista

Kiitos kommentista!