Kaksplus.fi

23. elokuuta 2013

Ongelmallinen sohva

Tänään vihdoin reilun kahden kuukauden odotuksen jälkeen saapui uusi sohvamme! Uuden sohvan hankinta on ollut harkinnassa jo pitkään, ja kesäkuussa vihdoin saatiin se aikaiseksi. Sohva lähti tilaukseen ja meille annettiin tiedoksi, että sohva on meille kotiin toimitettuna elokuun alussa. Olen ollut Sotkaan tyytväinen aiemmilla asiointikerroilla, mutta nyt kaikki ei mennyt ihan nappiin.

DSCN0340muok

Viime keskiviikkona sain puhelun, että sohva on saapunut valmistajalta ja sovittiin toimitus lauantaille. Silloin olin jo hieman harmissani, sillä sohvan piti alun perin tulla meille elokuun ensimmäisen viikon aikana, ja oltiin jo myyty vanha sohva pois. Muutamaa tuntia myöhemmin sain uuden puhelun, jossa kerrottiin että toimitus perutaan sillä sohva ei sittenkään ollut Suomeen saapuvassa kuormassa. Olin todella pettynyt, siihen että jo sovittu toimitus peruttiin, ja että sohvan toimitus siirtyisi entistä myöhemmäksi. Jo kesäkuussa oston yhteydessä myyjä sanoi, että sohva on meille toimitettuna ihan viimeistään elokuun toisella viikolla, ja nyt sain kuulla ettei sohva ole tullut edes tehtaalta Suomeen siihen mennessä.

Soittaessani takaisin ja hieman töykeän kuuloinen naismyyjä sanoi, ettei asialle voi tehdä mitään, kun ehdotin jonkinnäköistä korvaussopimusta. Myyjä lupasi kuitenkin pyytää kaupan johtajaa olemaan minuun yhteydessä. Ymmärrän toki, ettei valmistajan puolella olevat ongelmat, kesälomat tai myöhästelyt ole Sotkan vika, mutta heidän tulisi kaiken varalta tehdä niin hyvät arviot ettei myöhästymisiä tapahdu. Johtaja oli asiallinen, ymmärsi harmistukseni ja myöntyi heti jonkinlaisen korvauksen antamiseen. Päätettiin odottaa sohvan toimitukseen asti, katsoaksemme että kaikki on kunnossa, ennen korvauksesta sopimista. En siis vielä tiedä minkälaista korvausta Sotka meille tarjoaa.

DSCN0335muok

Torstaina sitten saatiin tieto, että sohva toimitetaan perjantai-iltana klo 20:40 ja 22:15 välillä. Olin ihan ihmeissäni että kuljetuksia edes järjestetään tuohon aikaan. Onneksi kuljetusfirma oli todella yhteistyökykyinen kun soitin ja pyysin kuljetuksen aikaistamista. Hyvin he ymmärsivät ettei voida sohvaa alkaa raahaamaan tänne kun lapset ovat jo nukkumassa. Saatiin sovittua kuljetuksen aikaistamista niin, että sohva toimitettaisiin ennen klo 20. Kuljetus oli täsmällisesti tasan kahdeksalta pihalla, ja sohva saatiin paikoilleen muutamassa minuutissa.

DSCN0331muok

Kuvat vääristävät väriä melko paljon huonon valaistuksen takia, enkä saanut kuvia muokattuakaan näyttämään sohvan oikean sävyn. Väri on lämpimän ruskea, aavistuksen punertava suklaanvärinen. Sohva on erisävyinen ruskea kuin vanha sohvamme, eikä punainen oikein sovi enää tuohon. Olen myös pitkään miettinyt olohuoneen tekstiilien uudistamista, mikä tarkoittaa sohvan koristetyynyjä ja torkkupeittoa, verhoja ja ehkä mattokin. Tuo nykyinen mattohan on aika uusi, mutta todella surkeassa kunnossa. Pitäisi vielä löytää matto joka ei kuluisi kissojen käytössä niin nopeaa, mikäli semmoisia edes mahtaa olla olemassa.

4 kommenttia:

  1. Fast int de egentligen e Sotkas fel så e dom ändå vastuussa för de e doms yhteistyökumppanin osv. Om ja tänker från min synvinkel va ja sku göra i dendär situationen så e nog tyvärr sanningen den att de e int mycke man kan göra :( Men dom har nog möjlighet att göra nåt åt saken i alla fall, int kanske mycket men nån lahjakortti eller liknande kan ni alltid säkert få! (Sku de ha vari Ikea så sku ja dessutom ha kasta in några köttbullar :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja de va just va ja mena att dom måst ta alla saker i beaktande när dom gör en arvio. De va tal om nån lahjakortti, men ja väntar att den där chefen ringer om de ännu. Soffan e jättekiva o bekväm!! :) Inga sotkaköttbullar ti oss tyvärr :(

      Poista
  2. No kylläpäs kuulostaa... :/ Myöhälläpä he vielä asiakkaille tavaroita kuskailevat! Hyvä että saitte vähän aikaistettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi sohva oli kuitenkin kiva, piristää vähän mieltä tämän sotkun keskellä :) Mä mietin myös noita toimitusaikoja, tosi hassua että noin myöhäänkin vielä tekevät kuljetuksia.

      Poista

Kiitos kommentista!