Kaksplus.fi

14. toukokuuta 2013

Kesävaatehankintoja

Kesä lähestyy kovaa vauhtia ja lämpötilojen on huhuttu nousevan hellelukemiin jo ihan lähiaikoina. Oli siis aika ottaa katsastus kesävaatteisiin, ja kun sen tein, huomasin, että meillähän ei ole juurikaan kesävaatteita pojille. Ja kun jotakin tarpeellista puuttuu, tarkoittaa se shoppailua luvan kanssa.

Joel on kasvanut kaikista kesävaatteistaan ulos, housuista siis. Shortseja täytyi siis ostaa. Pikaisella shoppailureissulla en löytänyt kuin yhdet kivat, joten muutamat lisää täytyy vielä hankkia. Samat paidat taas ovat olleet käytössä jo yli vuoden, ja niihin alkaa kyllästyä. Paitoja Joelilla siis on melko paljon, mutta muutama uusi piristää vanhaa ja tylsää valikoimaa. Joelilla ei myöskään ole mitään ohutta takkia, joten sellainenkin pitäisi löytää. Löysin H&M:sta yhden kivan, mutta sitä jäin vielä pohdiskelemaan.

_DSC0116muok
Paidat H&M/Seppälä/KappAhl, shortsit KappAhl

_DSC0105muok

_DSC0109muok

Alexille löytyy Joelin vanhoja shortseja muutamat, mutta yritän etsiskellä joitain kivoja farkkushortseja. Housuja Alexilla ei ole monia, joten ostin KappAhlista muutamat hieman ohuemmat perusverkkarit. Sen lisäksi ostin muutamat siistimmät housut, nimittäin farkut ja tuommoiset kangashousut, jotka voi halutessaan kääriä lahkeista. Koko meni hieman metsään meidän pätkäkintulle, koska lahkeet ovat käärittyinä Alexille täyspitkät.

_DSC0099muok

Nyt kun Alex alkaa lähestymään vuoden ikää, on mielestäni aika unohtaa bodyt ja alkaa käyttämään enemmän paitoja. Meillä ei muutenkaan taida olla kuin yksi lyhythihatinen body, ja pitkähihaiset eivät ole kovin fiksuja kesällä. Rakastan Losanin pirteitä paitoja ja hamstrasin niitä Oulaava-verkkokaupan alesta oikein urakalla Alexille. Muutama isompikokoinenkin lähti mukaan myöhempää varten, oranssin ja punaisen olen ostanut jo jouluna.

_DSC0103muok

Lapsimessuilta löysin Silverjunglen hauskan hippikupla-paidan, Seppälästä taas maailman söpöimmän pitkähihaisen. Ilahduin vielä enemmän kun kassalla kerrottiin paidan olevan alennuksessa! Nämä kaksi ostosta harmittivat hieman, sillä unohdin, että pätkäkinttu-Alexilla on myös järkyttävän iso maha. Nämä eivät pitkään tule mahtumaan päälle kun nyt jo ovat hieman niukkoja. Alexille pitäisi myös löytää pari hupparia, sillä niiden osalta kärsitään myös jättimaha-ongelmasta.

Loppuun vielä video Alexin ensiaskeleista. Kerroin muutama päivä sitten facebookissa kuinka Alex oli ottanut ensimmäiset askeleensa ilman tukea. Kaksi askelta muuttui pian neljään-viiteen ja ennätyksenä laskettiin seitsemän askelta. Tällä hetkellä Alex ottaa keskimäärin noin 3-5 askelta kerrallaan. Kohta juoksee jo Joelin kanssa kilpaa!


10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hahahaa niin on<3 kohta se teidänkin miukkis lähtee liikkeelle! :D oo ilonen että pysyy vielä paikoillaan :D

      Poista
  2. Voisitko seuraavassa postauksessa selittää oikein kunnolla ton Ruotsi-Suomi jutun kun en ole oikeen ymmärtäny että miks molemmat kielet ja mistä se ruotsi sinne tulee :D siis teidän lapsilla :)

    VastaaPoista
  3. ihanat pojat teillä! :)) ja ihania vaatteita, tykkääntykkääntykkään!! :)

    VastaaPoista
  4. Hu blir "Gå Alex" hattu?! :D Han har fin logik :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!