Kuukautta vaille vuosi

Huh sentään, enää kuukausi aikaa Alexin ensimmäisiin synttäreihin, sillä tänään pärähti mittariin 11 kuukautta. Tuntuu, että syntymästä olisi aikaa vain muutama hetki, mutta samalla tuntuu että Alex olisi ollut kanssamme aina. Joelin vauvavuosi ei muistaakseni tuntunut näin nopeasti ohimenevältä. Kovin paljon kehitystä ei ole viimeisen kuukauden aikana tapahtunut, eikä uusia mittojakaan ole saatavilla kun seuraava neuvolakäynti on vasta kesäkuun lopulla.

Kuluneen kuukauden aikana Alex oppi ottamaan ensimmäiset askeleensa, ja ennätyksenä hän otti jopa kahdeksan askelta. Viime viikkoina edistystä ei ole tapahtunut, lähinnä takapakkia. Alex ottaa kerralla kahdesta neljään askelta, ja vain jos hänet "laitetaan" kävelemään, eli laitetaan seisomaan ja mennään metrin päähän houkuttelemaan. Samanlainen tilanne meillä oli Joelin kanssa, sillä Joel otti ensiaskeleensa 11 kuukauden iässä, jopa 10 askelta, mutta piti sitten lähes kuukauden tauon kävelemisestä, kunnes lähti kunnolla kävelemään vuoden iässä. Katsotaan kauanko menee että Alex uskaltaa lähteä kunnolla. Alex on luonteeltaan paljon varovaisempi, ja se varmasti vaikuttaa kävelyyn. Alexilla ei ole tarpeeksi rohkeutta tai kokeilunhalua vielä.

Suurin edistysaskel on varmasti tutin pois jättäminen, ainakin lähes kokonaan. Alex on useamman kuukauden ajan syönyt tuttia vain nukkuessa, ja yhtenä päivänä kokeilin menisikö hän päiväunille ilman tuttia. Hyvin meni, odotin muutaman päivän ja otin tutin pois yöuniltakin. Alex nukkuu kahdet päiväunet joista toiset rattaissa parvekkeella, ja ulos nukahtaminen ilman tuttia on haasteellista, joten siellä se on vielä käytössä. Tuntuu kuitenkin hienolta, että Alex ei kaipaa tutin perään ja että vierottaminen meni näin mahdottoman helposti. Vielä kun saisi tutin jätettyä pois toisilta päiväunilta. Alex nukkuu yönsä muuten oikein mainiosti, noin 12 tuntia. Päiväunet ovat kestoltaan 1-2h ja 30min-1,5h.

Syöminen sujuu Alexilta oikein hienosti. Kaikki ruoka uppoaa ja maistuu. Tuttipullo on pääosin käytössä enää iltamaidolla, muuten juodaan nokkamukista. Itse juominen ei vielä onnistu, mutta luultavasti Alex oppii senkin taidon pian. Alex osaa juoda pillillä ja suoraan lasista, mutta suoraan lasista juodessa hän ottaa suuhun liikaa nestettä kerrallaan ja sylkee ne pois. Alex syö normaalia jugurttia ja pikku hiljaa aletaan varmaan totuttelemaan korvikkeesta normaaliin maitoon. Soseet on omatekemiä ja maistuvat mainiosti. Useasti teen Alexystävällisiä versioita meidän ruuasta, johon laitan vähemmän mausteita. Alexilla on tällä hetkellä viisi hammasta, ja yksi ihan pian puhkeamassa. Kaksi hammasta alhaalla, kolme ylhäällä ja neljäs tulossa ylös.

Alex tykkää seurailla Joelia joka paikkaan, kontata perässä minkä kerkeää ja haluaa aina olla mukana leikissä. Joel taas tykkää juosta karkuun ja haluaa leikkiä itsekseen. Jos Joelilla on leikki kesken ja Alex menee tekemään jotain muuta, Joelilla tulee kiire mennä puuttumaan Alexin leikkeihin ja omimaan kaikki lelut.  Opetellaan ahkerasti jakamista, molemmin päin. Alex ajelee mielellään autoilla, pinoaa purkkeja toistensa sisään ja selailee kirjoja innostuneena. Ulkona taas lempipuuhat ovat taaperokärryllä ajaminen, sekä hiekan lapioiminen päällensä ja suuhun. Inhokkiasioita ei juurikaan ole, vaipanvaihtoa lukuunottamatta.

Alexin puhe kehittyy hidasta mutta tasaista tahtia. Tavuja tulee monta erilaista, paljon ääniä, pärskyttelyä, naurua, kiljahduksia ja murinaa. Alex osaa sanoa mamma ja oho, mutta en tiedä lasketaanko niitä vielä tarkoituksenmukaisiksi sanoiksi. Alex osaa myös vilkuttaa ja sanoa heihei. Alex osaa taputtaa ja ojentaa kätensä ylöspäin kun hänet ottaa syliin. Seuraava kuukausiraportti onkin sitten jo 1-vuotiaasta Alexista. Ihana ihana pieni nalle-kalle on kohta jo iso poika! 

Pyydän teitä vielä äänestämään minua Kideblogien kesäduuni-kilpailussa tykkäämällä blogista täällä! Kisa on tiukka ja mukana monta upeaa blogia, joten jokainen ääni auttaa! Kiitos!

Pihapiknik

Kun ulkona on lämmin ja aurinko paistaa, silloin paras mitä voi tehdä on pakata eväät mukaan ja lähteä pihalle syömään. Keksejä, maissinaksuja, kiwihedelmää, omena-vadelmasosetta, mehua ja maitoa. Välipala maistuu paljon paremmalta auringonpaisteessa. Ruokailun jälkeen voi jatkaa leikkimistä saman tien! Ihana kesä!

PS. Olkaahan lukijat oikein ihania ja käykää äänestämässä minua Kideblogien kesäduuni-kilpailussa. Voittaja pääsee kesän ajaksi Kideblogien riveihin bloggaamaan! Äänestää voi Kideblogien facebook-sivuilla, kohdassa "muiden viimeaikaiset julkaisut aiheesta Kideblogit". Äänestäkää minua täällä! Kiitos kaikille jo etukäteen, annatte minulle mahdollisuuden unelmien kesäduuniin!

Kuinka monta naista tarvitaan sytyttämään grilli?

Vastaus: aivan liian monta, sillä neljäkään ei riittänyt. Eilen vietettiin siis grilli-iltaa vanhojen kavereiden kanssa. Nähtiin tyttöjen kesken illallisen merkeissä helmikuussa, mutta sitä edellisestä kerrasta on varmaan lähemmäs 7 vuotta, kun ollaan oltu kaikki yhdessä. Yläasteella oltiin tosi läheisiä ystäviä ja vietettiin iso osa vapaa-ajasta yhdessä. Kuitenkin elämä vie eri suuntiin, ja pikkuhiljaa yhteydenpito alkoi vähentymään. Nyt ollaan onneksi otettu taas aikaa nähdä toisiamme, ja on kyllä mukavaa viettää aikaa hyvien ystävien kanssa pitkän tauon jälkeen.

Grillin sytyttäminen ei siis mennyt ihan nappiin. Huoltoaseman myyjä möi minulle "puuhiilibrikettejä" tavallisena grillihiilenä, eikä me meinattu saada niitä syttymään ollenkaan. Sytytysnestettä meni liki puoli litraa ja paperiakin kokonainen rulla. Grillikään ei ollut parhaimmasta päästä, sillä se oli meidän pari vuotta vanha 15 euron punainen pallogrilli, joka meni jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen pilalle.

Pitkän puhaltelun ja säätämisen jälkeen saatiin grilliin suunnilleen käyttökelvollinen hiillos ja pistettiin vihannekset tulille. Meillä oli sipulia, juustokuorrutteisia paprikoita ja pelkkiä paprikoita, kesäkurpitsaviipaleita, maissia ja tomaattia. Koska grillaaminen ei oikein meinannut onnistua, jätettiin suosiolla juustotäytteiset herkkusienet, kanansiivet, makkarat ja soijanakit grillaamatta, ja valmistettiin ne myöhemmin uunissa. Ruoka oli hyvää ja seura mitä mukavinta!

Loppuun vielä asukuvia eiliseltä. Onhan se mukavaa näyttää joskus omaakin naama blogin puolella. Paita/H&M, farkut/Cubus, kengät/Converse, kaulakoru ja korvakorut/Snö of Sweden, nahkatakki/fb-kirppikseltä, aurinkolasit/Prisma, laukku/Longchamp. Illaksi vaihdoin kyllä ballerinat jalkaan kun en halunnut pitää sukkia jalassa. Ballerinat/Pariisista (grillikuvissa).

Tänään pojat lähtevät vanhemmilleni yökylään ja me vietetään iltaa Katjan 20-vuotis synttäribileissä. Vielä on hieman epäselvää menevätkö pojat vanhempieni kanssa vauvauintiin sunnuntaiaamuna, vai "joudummeko" me menemään. Olisihan se ihanaa saada nukkua pitkään kun pojat ovat pitkästä aikaa yökylässä, mutta katsotaan mitä vanhempani ovat mieltä. Hauskaa jäljellä olevaa viikonloppua kaikille!

Aamupalalla

Koska en tykkää sotkusta, enkä niiden siivoamisesta, olen ollut laiska opettamaan Alexia syömään itse. Alle vuoden ikäinen ei nyt muutenkaan yleensä osaa syödä itse, mutta syöttäessäni Alexia myös Joelista on tullut vauvamainen, ja häntäkin pitää välillä syöttää. Kahden vuoden ikäistä lasta en kyllä halua syöttää, varsinkaan kun hän jo osaa syödä itse. Joten ajattelin pikkuhiljaa aloitella Alexin kanssa syömisharjoittelut, jotta Joelkaan ei enää ottaisi vaikutteita syötettävänä olemisesta. Sormilla syömistä harjoitellaan myös, mutta juurikin uusin asia tällä saralla on lusikan käyttäminen ja sen opettelu. Tuttipullostakin ollaan alettu siirtymään pois, sitä käytetään nykyään lähes ainoastaan iltamaidolla. Alex ei vielä osaa itse kallistaa nokkamukia, mutta yllättäen osaa lasia kallistaa. Lasista kuitenkin tulee niin paljon nestettä kerrallaan että Alex sylkee ne samantien ulos. Harjoittelut jatkuvat.

Aamupalalla siis iskin lusikan Alexin kouraan ja annoin hänen tutustua jugurttiin itsekseen. Ilokseni Alexin lusikka löysi lautaselta suuhun jopa useita kertoja! Jugurtti ei ehkä ollut paras mahdollinen ensimmäinen harjoitteluruoka, ja ehdottomasti syömistä hauskempaa oli sotkea, läiskytellä ja dippailla käsiä kulhoon. Kovasti poikia nauratti, ja onneksi eniten pelkäämäni asia ei käynyt toteen. Joel naureskeli Alexille mutta söi oman jugurttinsa oikein siististi, eikä lähtenyt mukaan sotkemaan, kuten olin pelännyt tapahtuvan. Mamma sai kyllä ihan kiitettävästi siivottavaa Alexin jäljiltä.
Minkä ikäisinä teillä on alettu harjoittelemaan itse syömistä?

Aamupalan jälkeen Joel leikki palikoilla, ja onnistui ihan itse rakentamaan 10 palikan tornin! Kuvaa en siitä ehtinyt ottaa, mutta yhdeksän palikan torni kelvatkoon. Oli kyllä hienoa katseltavaa kuinka tarkasti Joel asetteli palikoita saadakseen ne mahdollisimman tukevasti päällekäin.

Kaksikielisyydestä

Sain toiveen kertoa meidän perheen kaksikielisyydestä. Tässä siis pitkä selvitys kaksikielisyydestä, pohdiskelua kielistä sekä lasten kielenkehityksestä. Toivottavasti tämä vastaa kysyjän toivetta. Kuvituksena tänään otettuja kuvia pojista.

Minä tulen kaksikielisestä suvusta sekä äitini että isäni puolelta. Äitini oppi lapsena molemmat kielet, hänen äitinsä puhui ruotsia ja isänsä suomea lapsille. Isäni äiti taas päätti kaksikielisyydestään huolimatta puhua vain suomea lapsilleen, jonka takia isäni perheessä ei opittu kahta kieltä. Minun vanhempani päättivät alusta alkaen opettaa lapset kaksikielisiksi, joten äiti puhui meille ruotsia ja isä suomea. Virallisesti oma äidinkieleni on suomi (papereissa, siis), mutta olen käynyt päiväkerhon, esikoulun, ala- ja yläasteen ruotsiksi. Lukiossa hain omavalintaisesti kansainväliselle IB-linjalle, joka on siis englanninkielinen, eli kävin lukion englanniksi.

Minulle on aina ollut itsestäänselvyys jatkaa samalla linjalla, ja opettaa lapseni puhumaan ruotsia. Kielet ovat rikkaus, joten miksi evätä lapsiltani mahdollisuus oppia kahta kieltä, kun siihen on mahdollisuus. Sami taas on täysin suomenkielisestä perheestä, joten sekin oli itsestäänselvyys että hän puhuisi suomea lapsille.

Aluksi kun Joel syntyi, yritin epätoivoisesti puhua hänelle ruotsia, huonoin tuloksin. Tuntui tyhmältä ja luonnottomalta puhua kieltä, jota mies ei ymmärrä, vauvalle, joka ei myöskään ymmärrä tai vastaa puheeseen. Joelin ensimmäiset kuukaudet puhuin hänelle pääosin suomea, mutta ollessani yksin yritin harjoitella ruotsin puhumista. Pikkuhiljaa aloin tottumaan ruotsin puhumiseen, samalla kun vauva alkoi enemmän vastata puheeseen, ääneen ja kieleen. Samikin rupesi pikkuhiljaa ymmärtämään ruotsia. Ensimmäiset sanat olivat luokkaa tutt, mjölk, blöja, mutta alku sekin.

 

Mitä enemmän Joel oppi ymmärtämään ruotsia, sen luonnollisemmalta tuntui myös puhua sitä hänelle. Sami kuunteli vierestä ja alkoi pikkuhiljaa ymmärtämään enemmän ja enemmän. Kun Joel opetteli ensimmäisiä sanojaan, tuli sanoja heti molemmilla kielillä. Ensimmäisten sanojen joukossa oli mm. mamma, lamppu, kissa, tack.

Tällä hetkellä Joelilla on laajat sanavarastot sekä suomeksi että ruotsiksi, ymmärtää lähes kaiken puheen molemmilla kielillä, ja alkaa pikkuhiljaa hahmottamaan kielten välisiä eroja. Yleensä Joel osaa kohdistaa suomen kielen Samille puhuessaan ja ruotsin kielen minulle puhuessaan. Ollaan jo tässä vaiheessa pyritty pitämään tiukkaa kantaa siinä, että puhutaan "oikeaa kieltä" oikealle vanhemmalle. Jos Joel sanoo minulle sanoja suomeksi, korjaan aina ruotsiksi, ja Sami taas toisin päin. Joelin puheenkehitys on kuitenkin ikätasoaan heikompi, sillä hän puhuu enimmäkseen kaksisanaisia, joskus harvemmin kolmisanaisia lauseita. Yleisesti kaksikielisten lasten puheenkehitys on hieman hitaampaa kuin yksikielisten lasten.

Kun Alex syntyi, kävin läpi taas samoja asioita kun Joelin ollessa vauva. En osannut puhua vauvalle ruotsia, sillä en ollut koskaan aiemminkaan puhunut vauvalle ruotsia. Kuitenkin se, että puhuin Joelille ruotsia, helpotti myös totuttelua puhumaan sitä Alexille. Kuitenkin ollessani yksin vauvan kanssa puhuin hänelle pääosin suomea. Tällä kertaa kuitenkin meni huomattavasti nopeammin, ehkä kuukauden verran, tottua ruotsin puhumiseen kokoajan.

Nykyään on helppoa puhua ruotsia sekä kotona, että ympäristössä jossa muut puhuvat suomea. Samikin ymmärtää jo lähes kaiken puheen, ja osaa osallistua ruotsinkieliseen keskusteluun, suomeksi. Alex alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään enemmän puhetta, ja tähän asti tuntuu siltä että hän ymmärtää molempia kieliä samalla tasolla. Sanoja Alexilta ei vielä tule, jää nähtäväksi millä kielellä ensimmäiset sanat tulevat.

Alusta asti olen sanonut kaksikielisille sukulaisilleni, että saavat itse valita kumpaa kieltä puhuvat lapsille. Tällä hetkellä äitini, mummoni, siskoni, veljeni, pari serkkua ja osa minun ystävistäni puhuvat pojille ruotsia. Isän puolelta kaikki puhuvat suomea paitsi mummi, joka puhuu vaihtelevasti suomea ja ruotsia, mutta olen käsittänyt että hän yrittää puhua pääosin ruotsia. Luonnollisesti kaikki Samin sukulaiset puhuvat pojille suomea.

Ja loppuun totuus sisaruskuvien kulisseista, aina ei voi onnistua!

Kesävaatehankintoja

Kesä lähestyy kovaa vauhtia ja lämpötilojen on huhuttu nousevan hellelukemiin jo ihan lähiaikoina. Oli siis aika ottaa katsastus kesävaatteisiin, ja kun sen tein, huomasin, että meillähän ei ole juurikaan kesävaatteita pojille. Ja kun jotakin tarpeellista puuttuu, tarkoittaa se shoppailua luvan kanssa.

Joel on kasvanut kaikista kesävaatteistaan ulos, housuista siis. Shortseja täytyi siis ostaa. Pikaisella shoppailureissulla en löytänyt kuin yhdet kivat, joten muutamat lisää täytyy vielä hankkia. Samat paidat taas ovat olleet käytössä jo yli vuoden, ja niihin alkaa kyllästyä. Paitoja Joelilla siis on melko paljon, mutta muutama uusi piristää vanhaa ja tylsää valikoimaa. Joelilla ei myöskään ole mitään ohutta takkia, joten sellainenkin pitäisi löytää. Löysin H&M:sta yhden kivan, mutta sitä jäin vielä pohdiskelemaan.

Paidat H&M/Seppälä/KappAhl, shortsit KappAhl

Alexille löytyy Joelin vanhoja shortseja muutamat, mutta yritän etsiskellä joitain kivoja farkkushortseja. Housuja Alexilla ei ole monia, joten ostin KappAhlista muutamat hieman ohuemmat perusverkkarit. Sen lisäksi ostin muutamat siistimmät housut, nimittäin farkut ja tuommoiset kangashousut, jotka voi halutessaan kääriä lahkeista. Koko meni hieman metsään meidän pätkäkintulle, koska lahkeet ovat käärittyinä Alexille täyspitkät.

Nyt kun Alex alkaa lähestymään vuoden ikää, on mielestäni aika unohtaa bodyt ja alkaa käyttämään enemmän paitoja. Meillä ei muutenkaan taida olla kuin yksi lyhythihatinen body, ja pitkähihaiset eivät ole kovin fiksuja kesällä. Rakastan Losanin pirteitä paitoja ja hamstrasin niitä Oulaava-verkkokaupan alesta oikein urakalla Alexille. Muutama isompikokoinenkin lähti mukaan myöhempää varten, oranssin ja punaisen olen ostanut jo jouluna.

Lapsimessuilta löysin Silverjunglen hauskan hippikupla-paidan, Seppälästä taas maailman söpöimmän pitkähihaisen. Ilahduin vielä enemmän kun kassalla kerrottiin paidan olevan alennuksessa! Nämä kaksi ostosta harmittivat hieman, sillä unohdin, että pätkäkinttu-Alexilla on myös järkyttävän iso maha. Nämä eivät pitkään tule mahtumaan päälle kun nyt jo ovat hieman niukkoja. Alexille pitäisi myös löytää pari hupparia, sillä niiden osalta kärsitään myös jättimaha-ongelmasta.

Loppuun vielä video Alexin ensiaskeleista. Kerroin muutama päivä sitten facebookissa kuinka Alex oli ottanut ensimmäiset askeleensa ilman tukea. Kaksi askelta muuttui pian neljään-viiteen ja ennätyksenä laskettiin seitsemän askelta. Tällä hetkellä Alex ottaa keskimäärin noin 3-5 askelta kerrallaan. Kohta juoksee jo Joelin kanssa kilpaa!

Bloglovin

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Lisäsin blogin nyt myös Blogloviniin, vaikka siellä olikin ilmeisesti oikein vanha versio, blogin alkuperäisellä nimellä. Katsotaan saisinko sitä päivitettyä. Ilmeisesti blogien seuraaminen Google-readerin kautta lopetetaan, joten esimerkiksi Bloglovinin tai Facebookin kautta on helppoa seurata blogia jatkossa.

Blogin Facebook-sivut löytyvät täältä, ja sinne päivittyy uusien postauksien lisäksi muita kuulumisia ja kuvia, joita en päivitä blogin puolelle.

En osaa sanoa vaikuttaako tämä Google Readerin lopetus blogin seuraamiseen, mutta nyt on ainakin vaihtoehtoja, miten seurata blogia jatkossa.

Tästä muutoksesta sain vinkin Emilian blogista.

Tuplarattaat

Minulta kyseltiin postausta tuplarattaistamme. Meillä on Z-Line Jule Twin-rattaat, jotka ovat olleet käytössä nyt vajaan vuoden verran. Alexin ollessa pieni, meillä oli hänelle rattaisiin erillinen, Emma-merkkinen, kantokassi.

Hyvät puolet rattaissa on ehdottomasti iso tavaratila, leveät istuintilat, mutta silti pieni koko. Tavaratilaan mahtuu helposti useampikin kauppakassi, tai muuta tavaraa. Lapset mahtuvat oikein hyvin istumaan, vaikka päällä olisi paksut talvihaalarit ja ympärillä vielä peitto tai makuupussi. Rattaat ovat vain 71cm leveät, eikä meillä koskaan ole ollut ongelmaa liikkumisen kanssa. Rattaat kulkevat hyvin ilmakumipyörillä säässä kuin säässä, ja kääntyvät etupyörät saa halutessaan lukittua. Rattaat ovat helpot kasata ja ne mahtuvat melko pieneen tilaan.

Huonot puolet rattaissa on, että ainakin meillä ne kaartavat hieman sivuun. Voisin kuvitella, että se johtuu painoeroista eri puolilla rattaita. Kaartaminen ei haittaa rattaiden käyttöä, mutta on hieman ärsyttävää. Huonoa on myös yksittäinen kuomu, kun Alex pienenä nukkui oli tarve pitää kuomua auki, mutta silloin Joelia ei nähnyt kunnolla. Totuttelua teki myös työntösuunta, sillä olen aina pitänyt enemmän kun lapsi kulkee kasvot työntäjään päin, jolloin lapsen näkee koko ajan ja hänen kanssaan voi jutella. Tavaratila on myös tyhmästi jaettu kahteen, joka saattaa vaikeuttaa pakkaamista jos on paljon tavaraa.

Koska me kuljemme paikasta toiseen pääosin autolla, emme halunneet sijoittaa rattaisiin kovin suurta summaa. Rattaat ovat kuitenkin niin vähällä käytöllä, että kalliiden rattaiden säilyttäminen varastossa tuntuisi todella turhalta. Nämä rattaat kustansivat erillisen kantokassin kanssa reilusti alle 300 euroa. Mutta kyllähän  Bugaboot olisi ihanat!

Sitten vielä arvonta-asioihin. Kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille sekä Kids' Cornerin että minun puolestani. Tällä kertaa arvonnan voitti Sari! Onnea! Olen laittanut sinulle sähköpostia ilmoittamaasi osoitteeseen.

Tuliaisia New Yorkista

Vanhempani lähtivät keittiöremonttiaan karkuun viikoksi New Yorkiin, ja palasivat uuteen hienoon keittiöönsä juuri ennen vappua. Kateuteni ja katkeruuteni matkaa (ja uutta keittiötäkin) kohtaan sai hieman lievitystä kivojen tuliaisten ansiosta. Olenhan minäkin käynyt New Yorkissa, mutta voi että kun tuota matkakuumetta pukkaa.

Tuliaisiksi minä sain ihanat uudet converset, olinhan sellaisitakin ehtinyt unelmoida jo, vaikka itsenkin ostin yhdet vain muutama viikko sitten. Ulkomailta ostetuissa kengissä on parasta se, ettei samanlaisia tule sitten joka tallaajalla vastaan. Näissä on jännästi "kahdet kengät päällekkäin", ja kivat oranssit yksityiskohdat. Kengissä tuli mukana sekä liilat että valkoiset nauhat, mutta kun viritin molemmat kenkiin oli tuloksena lähinnä kengännauhasotku, joten päätin pitää näitä vain yksillä nauhoilla.

Joel sai aidon amerikkalaisen School Bus:in, ja se onkin kulkenut kainalossa lähes jatkuvasti siitä asti kun poika sai sen käsiinsä. Bussista on tullut ihan paras kaveri, se pitelee ykköslelun paikasta kiinni kynsin hampain. Ja taustalla raikuu aamusta iltaan "butti, butti, butti". Minua niin harmittaa, että äitini Hawaiilta tuoma surffari-hippikupla meni rikki, nämä kun ovat juuri sellaisia leluja mitä haluaisi säästää lapsilleen muistoksi.

Joel sai myös Harley Davidson - paidan ihanalla Suomi-teemaisella kuvalla. Voihan itku, eikai tuo vaan ole Angry Birds? VIHAAN Angry Birdsejä. Sitten sain vielä kuulla, että juuri sen takiahan me se ostettiin! Onhan se toki hienoa, että suomalainen peli menestyy, ja on suosittu ympäri maailmaa, mutta ne oheistuotteet! On limua, kahvia, vaatteita, karkkia, purkkaa, hammastahnaa, koiranruokaa, leikkipuistoja, joulukulkueita sun muuta, kohta varmaan oma tv-sarjakin. Voisivat keskittyä siihen alkuperäiseen tarkoitusperään ja unohtaa kaikki ylimääräinen. No mutta, tuo paita nyt vielä menettelee, se ei onneksi ole ihan ilmiselvä angrybird-mainos.

Tällä kertaa Sami ja Alex saivat tuliaisina ainoastaan iloisia terveisiä sekä leveät jenkkihymyt mommolta ja papalta.

Iltakävelyllä - kameran silmin

Meidän lähellä kulkevaa rantaraittia pitkin ollaan tässä asuttujen vuosien aikana käyty niin kävelyillä, juoksemassa kuin pyöräilemässäkin. Blogissakin on näkynyt talvi-, syys-, ja kesäkuvia saman reitin varrelta. Luvassa on tällä kertaa kevätkuvia, sillä käytiin pari päivää sitten pienellä iltakävelyllä ja poikettiin reitin varrella sijaitsevassa leikkipuistossa. Ollaan edelleen oltu lähes kaikki päivät tuntitolkulla ulkona, ja varmaan ollaan jatkossakin sään salliessa. Joten ulkoilukuvia näkynee tässä kevään ja kesän aikana vielä monia täällä blogissa.

Eilen vietettiin taloyhtiön pihatalkoita heti aamusta alkaen, käytiin välillä minun mummilla syömässä ja jatkettin talkoita. Oltiin iltamyöhään asti pihalla, syötiin päivällinenkin piknik-tunnelmassa ja tultiin sisälle vasta iltapuuron aikaan. En voi muuta kuin olla onnellinen kuinka ihanalla alueella asutaan ja kuinka mukavia naapureita meillä on, pojilla leikkikavereita ja aikuisilla juttuseuraa. Uskon, että asutaan tässä mahdollisimman pitkään, sillä tähänkin pieneen kolmioon mahtuisi vielä vaikkapa yksi lapsi, niin kauan kun hän nukkuisi meidän makuuhuoneessamme. Ja naapurin kanssa on ollut vähän leikkimielisesti puhetta asunnonvaihdosta, jolloin saisimme isomman asunnon tuosta parin oven päästä. Saa nähdä miten käy, se ei nyt kuitenkaan ole ajankohtaista vielä.

Tänään vietettiin isoäitini ja edesmenneen isoisäni 71-vuotis tapaamispäivää, ja käytiin perheen kesken syömässä. Siskonikin oli tullut Tampereelta käymään, joten paikalla olivat meidän perhe, vanhempani, siskoni, veljeni ja isoäitini. Käytiin Ravintola Haikaranpesässä, joka on siis vesitornin huipulla oleva ravintola. Näkymät oli hienot, Joel bongaili laivoja ikkunasta ja me nautittiin oikein hyvästä buffetista. Ihanaa, että ihmisissä on niin paljon rakkautta, iloa juhlia ja jakaa sitä rakkautta lähimmäisilleen, vaikka isoisäni on ollut levossa jo muutaman vuoden. Toivottavasti mekin voimme Samin kanssa juhlia yhdessä lasten, lastenlasten, ja miksei neljännenkin sukupolven kanssa 71-vuotis tapaamispäiväämme, sitten vuonna 2081. Kun elämässä keskittyy ihaniin ja iloisiin asioihin, on paljon helpompi hymyillä!

Oikein mukavaa ja toivottavasti aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!