Kaksplus.fi

29. tammikuuta 2013

Seitsemän

Eilen Alexilla tuli ikää mittariin seitsemän kuukautta. Virallista neuvolakäyntiä ei tässä kuussa ole, mutta ensi viikolla ollaan menossa avoneuvolaan ottamaan mitat, sillä Alexin kasvu on seurannassa.

7kk (6)muok

Alex on iloinen ja reipas poika, joskin todella huomionkipeä. Jonkun tulee aina olla Alexin näköpiirissä, muuten alkaa surullinen huuto ja raivoisa ryömiminen seuraa etsimään. Alex haluaa useasti syliin, ja viihtyy vain lyhyitä hetkiä yksikseen lattialla. Onneksi Alex viihtyy mainiosti Joelin kanssa, jolloin minun ei tarvitse koko aikaa olla pitämässä Alexille seuraa. Alex on useimmiten hyväntuulinen ja kiltti. Suuremmat kiukut johtuvat yleensä nälästä, väsymyksestä tai tuosta yksinolemisesta.

Mielestäni Alex ei ole kehittynyt kovin paljoa viimeisen kuukauden aikana. Konttaaminen ei ole edistynyt ollenkaan, vaan on pysyy edelleen 1-2 haparoivassa askeleessa. Alex ryömii todella nopeasti, ja liikkuu koko asunnossa vapaasti. Yleensä Alex seuraa Joelia paikasta toiseen, ja yrittää pysyä tämän perässä. Blogin Facebook sivuilla näkynyt kuva kertoo, että Alex on alkanut nousemaan polvilleen tukea vasten. Alex taitaa myös karhukävelyasennon ja osaa istua tukea vasten. Kuitenkaan emme pidä häntä istumassa, vaan annetaan hänen oppia se ihan omassa tahdissaan.

7kk (12)muok

Alexin yöt ovat muuttuneet huonommiksi. Alex syö puuroa ja hedelmäsosetta 21-21:30 välillä, maitoa 21:45-22 ja sen jälkeen Alex viedään sänkyyn jossa hän nukahtaa itsekseen. Muutaman kerran saattaa joutua käydä tuttia laittamassa. Aiemmin nukkunut 9-10 asti, mutta viimeisten parin viikon aikana Alex on herännyt 4-6 aikaan syömään. Muutama päivä sitten päätin, että en anna aamuyöllä maitoa, sillä tiedän ettei Alexilla ole silloin nälkä.. Ensimmäisenä yönä kesti puolitoista tuntia saada Alex takaisin nukkumaan, toisena yönä noin tunnin ja kolmantena yönä puoli tuntia. Nyt Alex nukkuu taas 8.30-9:30 asti. Välillä pitää öisin laittaa tuttia suuhun, mutta ei joka yö.

7kk (35)muok

Alexille on puhjennut kaksi alahammasta, mutta niiden tuloa ei ole oikeastaan huomannut. Saattaa olla että yöt ovat olleet levottomampia hampaiden takia, mutta levottomuus alkoi vasta viikon-pari hampaiden puhkeamisen jälkeen, joten en ole varma. Alex syö soseita kolmesti päivässä, ja puuroa illalla. Maitoa menee  aamulla 200ml, soseen kanssa noin 80-120ml,  ja illalla puuron jälkeen 50-150ml. Alex syö välillä syöttötuolissa, mutta pääosin vielä sitterissä.

Alex käyttää tuttia nykyään vain öisin ja päiväunilla. Tämä tapahtui aivan itsestään, ja huomasin monena päivänä että tuttia ei koskaan haettu sängystä, vaan sitä käytetään ainoastaan nukkuessa. Vastaavasti Joel käytti tuttia huvikseen aina vuoden ikäiseen asti.

7kk (30)muok

Sellainen ihanuus on mamman pieni Nalle-Kalle.

14 kommenttia:

  1. Söppänä Alex :) meilläkään ei tuttia syödä päivisin enää huvikseen, sekin on jäänyt ihan itsestään pois. Ida taisi jättää päivätutin hippasta aiemmin kuin Sanni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Se on ihan hyvä vaan, ettei turhaan syö tuttia, kuten Joel, jolla oli melkein aina tutti suussa :D

      Poista
  2. Voooi! han ser helt ut som en groda :D:D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.google.fi/search?q=krtek&aq=f&um=1&ie=UTF-8&hl=en&tbm=isch&source=og&sa=N&tab=wi&ei=LTMIUaOWOKaG4gTTw4C4AQ&biw=1231&bih=677&sei=NDMIUZH4CeWn4gSwo4HYBw#imgrc=rMIBO3jbQr2WnM%3A%3BJbQ9LymOtGqEfM%3Bhttp%253A%252F%252Fimg.ffffound.com%252Fstatic-data%252Fassets%252F6%252Fb511ee75a1c25a2cb4e7a39a11aed3d24ea97c70_m.jpg%3Bhttp%253A%252F%252Fffffound.com%252Fimage%252Fb511ee75a1c25a2cb4e7a39a11aed3d24ea97c70%3B480%3B342

      Poista
  3. Meillä ei koskaan oikein tuttia ole syöty, mutta hampaiden tulon aikaan tuttia imeskellään mielellään, muulloin ei tule kuuloonkaan vaan piilottaa tutit johonkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutti varmaan auttaa kun ikeniä kutittelee, mutta hyvä että tutit on muuten piilossa! :D Siitä on varmasti helpompi sitten aikanaan vierottaa, jos käyttö on ollut harvemmassa :)

      Poista
  4. Apua kuinka iso poika Alexista on kasvanut! Ihana, kun aina noin iloinen!:D Teillä on kyllä suloiset lapset!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika menee kuin siivillä! :D mäkin tuossa just mietin kuinka paljon se on kasvanut! Voi kiitos, ihanasti sanottu :)<3

      Poista
  5. Minkä takia hänellä on kasvu seurannassa? :o meillä on kans poika, jonka kasvua seurailtu vastasyntyneestä asti. Syntyi täysiaikaisena mutta oli alle kolmekiloinen. On hyvin onneksi kasvanut omalla käyrällään ja nyt 9kk ikäisenä on 8kg ja 69cm. :) suloiset muksut teillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alex syntyi täysiaikaisena ja oli 60g yli 3kg, mutta kasvu on ollut hidasta. 5-6kk välillä kasvu oli jonkin verran kiihtynyt, mutta tämän 6-7kkn Alex on vielä seurannassa ns. varmuuden vuoksi, jotta nähdään pysyykö kasvu noususuunnassa. Joel on myös kasvanut melko hitaasti, ja hän oli seurannassa 1v2kk asti. Kiitos! :)

      Poista

Kiitos kommentista!