Kaksplus.fi

2. huhtikuuta 2012

Väriä tylsän päivän piristeeksi

Lunta tuli taas, ja se tappoi minussa arastavan ulkoiluinnostuksen. Tosin se innostus kaatui jo aiemmin siihen, ettei Sami halunnut lähteä mukaan ulkoilemaan, eikä pihalle ole tuotu vielä keinua takaisin talven jälkeen. Pitää keksiä paljon luovaa tekemistä päiville, kun tuntuu että seinät kaatuu niskaan. Kuitenkin räkätauti vaivaa sekä minua että Joelia vielä sen verran, ettei hirveästi jaksa liikkua ihmisten ilmoilla.

Tänään teippasin pöytään papereita ja otin sormivärit esille. Joelilla kesti hetken tajuta mitä oli tarkoitus tehdä, mutta sen jälkeen ei riemulla ollut rajaa. Värejä oli kiva sotkea pitkin papereita, ja kovasti olisi poika halunnut maistaa. Nämä sormivärit ei ole mitään vaarallisia, mutta silti yritin mahdollisimman hyvin estää pienten värikkäiden sormien kulkua suuhun.
Taiteilijaelämää
Jänniä värejä
Tällaisen taideteoksen Joel sai aikaan (mamman avustuksella)
Maalailun jälkeen oli pesun aika, eli kylpyhetki. Lisää pirisystä päiväämme toi siis kylpy ennen lounasta, yleensä kun kylpyyn tai suihkuun mennään illalla. Kylvyssä oli hauskaa kuten yleensä ja vesi roiskui pitkin kylpyhuonetta. Sain itse samalla käytyä suihkussa, joten oli molemmille ihan hyödyllinen pesuhetki.

Joel harrastaa edelleen mahdotonta syömättömyyttä, ruoka syljetään ulos riippumatta siitä mitä on tarjolla. Sain neuvon niinkin rajusta kasvatustavasta, että jos ei maistu niin ei syödä. Tuntuu kurjalta olla antamatta pojalle ruokaa, mutta tämä keino on kuulemma todettu hyväksi. Tänään ruokailu meni niinkin hienosti, että yhden lusikallisen kanawokkia Joel suostui syömään, jonka jälkeen alkoi sylkeminen. Tarjosin vettä, joka lensi kaaressa pitkin pöytää. Joten "tack tack för maten" ja pois pöydästä. Seuraava ruokailu on päiväunien jälkeen joskus kahden aikoihin, toivottavasti sillä kertaa maistuisi. Kuitenkin Joel söi aamumaidon jo puoli yhdeksän aikaan, joten nälkä pitäisi ainakin olla.

Nyt pojan uinuessa parvekkeella jatkan itsekseni arjen luksusta, syömällä jäätelöä aamupalaksi. Pirteää maanantaita kaikille!

8 kommenttia:

  1. Vitsit så bra idé dedär me fingerfärger! Så fint han måla!

    VastaaPoista
  2. Odotan kummipojalta synttärikorttitaidetta toukokuun lopulla, KIITOS! :)

    VastaaPoista
  3. sulle on tunnustus mun blogissa. : )

    VastaaPoista
  4. Fingerfärg och målning var toppen bra ide! Duktigt påhitt av mamma och fint blev det!
    Mors(mors) dag är på kommande, vink vink :)

    VastaaPoista
  5. Puhutko Joelille ruotsia vai suomea vai molempia? Ja jos molempia ni kumpaa enemmän? :) Oletan siis että oot suomenruotsalainen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä puhun Joelille ruotsia ja Sami suomea :) jos viilataan pilkkua niin suomenruotsalaiset on niitä ketä ei puhu suomea, ja kaksikielisillä molemmat kielet on yhtä vahvoja :)

      Poista

Kiitos kommentista!