Kaksplus.fi

29. maaliskuuta 2012

Kap Verde

Kap Verde on kymmenestä saaresta koostuva valtio Afrikan rannikolla. Meidän häämatka suuntasi Salin saarelle, Santa Marian kylään. Tähän postauksen keräilen vähän mielipiteitäni ja näkemyksiäni kyseisestä paikasta.
Luonto ja ilmasto
Perusmaisema
Suurin osa kasveista on istutettua
Palmuja
Rantaa riittää vaikka muille jakaa
Sal on saari jossa ei kasva luonnostaan oikein mitään, vaan kaikki kasvit on istutettuja. Enimmäkseen maisema on hiekkaista, joskin välillä näkyy kasvejakin. Santa Marian kylä on pieni, mutta ihan mukava, ja sen voi kiertää tunnissa kävellen läpi. Santa Marian ranta on upea, ja sitä jatkuu 8 km verran, valkoista hiekkaa ja turkoosia merta. Sal on pieni saari, jonka takia siellä tuulee jatkuvasti, ja melko kovaa. Ilma on kuivaa ja kuumaa, mutta juurikin tuulen takia kuumuutta ei niinkään huomaa. Ajoittain tuulessa oli jopa hieman viileä, varsinkin iltaisin pimeän tultua. Aurinko nousee 6-7 aikaan aamulla ja laskee noin klo 19, jonka jälkeen tulee pilkkopimeää.

Ruoka
Hedelmistä tehty koriste buffetissa
Lihaa, kasviksia ja vihannesta
Kalaystäville kavereita
Riisiä syödään myös paljon
Pääsääntöisesti kalaa tarjotaan paljon. Hotellimme ravintoloissa sai myös monipuolisesti lihaa ja mereneläviä. Vihanneksia, juureksia ja hedelmiä käytetään myös paljon ruoassa, sekä valmistettuna että tuoreena. Ruoka on aika mautonta, sillä täällä ei käytetä paljon mausteita ruuassa. Lähes kaikki lihat ja kalat tarjoillaan luineen ja ruotoineen, joten niitä saa syljeskellä suustaan tiuhaan tahtiin kesken ruokailun. Santa Marian kylässä ja hotelleissa on monia ravintoloita, josta saa myös muunmaalaisia ruokia, esimerkiksi italialaista ja intialaista.

Raha
Paikallista rahaa
Koristeellinen 2000 escudon seteli (arvoltaan noin 20 euroa)
Kap Verden rahayksikkö on escudo, mutta myös euroilla voi maksaa kaikkialla. Virallinen kurssi on suunnilleen 1€ = 110 cve, mutta epävirallista kurssia käytetään paljon, eli 1€ = 100cve. Yleensä escudoilla maksaessa saat vaihtorahana escudoja, ja euroilla maksaessa euroja, mutta kolikoita tulee yleensä mitä milloinkin sattuu kauppiaalta löytymään. Kuitenkin kummallakin valuutalla voi maksaa sekaisin, eli puolet summasta euroja ja puolet escudoja yms, mutta se on hieman hankalaa. Santa Marian kylässä on neljä pankkiautomaattia, josta nousee escudoja. Escudoilla maksaminen on hieman halvempaa, sillä epävirallinen eurokurssi on paikallisille hyödyksi. Esimerkkinä jos ostat kengät, jotka maksavat 1000cve, ja maksat ne euroilla, on hinta 10e. Mutta jos maksat escudoilla, hinta jää noin kahdeksaan euroon.

Retket ja palvelut
Kalastusveneitä
Windsurfing
Matkanjärjestäjillä on hyvä valikoima erilaisia retkiä. On saarikierrosta, suolakaivosta, kalastusta, purjehdusta, veneretkiä ja sukellusta. Näitä samoja retkiä järjestää myös paikalliset tahot, joilla hintataso on hieman halvempi. Omatoimisesti voi myös käydä retkillä, joko paikallisbussilla tai taksilla, jotka ovat kummatkin melko halpoja matkustusvälineitä. Hotelleilla on myös erilaisia aktiviteettejä, esimerkiksi tennistä, lentopalloa, vesi-aerobiciä tai ranta-aerobiciä. Kylästä löytyy halpoja parturi-kampaamoita. Meidän hotellin kauneushoitolassa oli melko edulliset hinnat, puolen tunnin hieronta maksoi 13 euroa. Sekä matkanjärjestäjät että paikallinen matkatoimisto järjestää myös lentoretkiä saariryhmän muille saarille.

Ihmiset ja kulttuuri
Jalkapalloa paikalliseen rantatyyliin
Kalan perkuuta koko perheen voimin
Tanssiesitys katamaraanilla
Kylän lapset on kerääntyneet kirkon ulkopuolelle
Kap Verdeläiset ovat mukavia ja sosiaalisia, sekä huolettomia, kuten paikallinen motto "No Stress" antaakin ymmärtää. He tulevat mielellään juttelemaan, mutta taka-ajatuksena saattaa olla yritys saada asiakkaita kauppoihinsa. Kap Verdellä on paljon maahanmuuttajia, esim Senegalista, jotka pitävät matkamuistokauppoja. Nämä myyjät ovat yleensä todella tyrkyttäviä ja yrittävät kaikkensa että saisivat jotakin myytyä. Kaikki ihmiset ovat mukavia, iloisia ja vieraanvaraisia, eikä koko valtiossa ole lähes ollenkaan rikollisuutta. Paikka on siis turvallinen, ellei nyt ehkä nosta älyttömiä summia rahaa pankkiautomaatista keskellä yötä. Paikallisten elintaso on alhainen, ja hintataso eroaa jokseenkin Suomesta, tuottesta riippuen. Tässä muutamia esimerkkejä. Suomessa reilun 5 euron arvoinen tupakka-askin saa täältä alle kolmella eurolla, mutta perus suklaapatukasta saa maksaa vähintään 2 euroa. Ravintolassa (vaihtelee paikasta) saa hyvän pasta-aterian tai pizzan alle 10 euron hintaan, ja oluttuoppi maksaa 1,50-2 euroa. Matkamuistot ja turistitavarat ovat kalliita, koska oletettavasti turisteilla on rahaa maksaa tuotteista enemmän.

Rakennukset ja eläminen
Värikäs vene koristamassa rannan tuntumaa
Kauniin kirkon naapurissa peltiaita-hiekka-käytävä
Kauniita pastellinvärisiä taloja...
...joiden edustalta löytyi ruosteisia tynnyreitä
Tässä näkyy talojen vaihtelevuutta värikkäästä harmaaseen
Kap Verdellä tosiaan matkailu on ensisijainen tulonlähde, joten hotelleihin ja turistikohteisiin panostetaan hyvin. Hotellit ovat hienoja ja viimeisteltyjä, mutta naapurista saattaa löytyä keskeneräinen työmaa tai muu rakennelma. Hotellimme ulkopuolella oli tietyömaa, jota kiirettömästi tehdään jo toista vuotta. Santa Marian kylässä hassua on, kuinka puolet taloista on värikkäitä ja puolet harmaita betonhökötyksiä. Täällä on siis uutta ja vanhaa, viimeisteltyä ja rosoista täysin sekaisin, mikä tekee maisemasta melko huvittavan näköisen. Paikalliset ovat tottuneita vähään, joten he ovat täysin tyytyväisiä vaatimattomaan elämäänsä.

Tällainen kuva minulle jä Kap Verdestä, ja mielestäni Salin saari oli hieno paikka kaiken kaikkiaan, sekä lomakohteena että kuvailevana paikallisesta elämästä. Suosittelen paikkaa, mutta vain viikon mittaisena, sillä olettaisin että kahden viikon lomalla saattaisi jo kyllästyä, ellei haali itselleen paljon aktiviteettiä ja tekemistä. Kokonaisvaikutelma oli siis erittäin positiivinen. En kuitenkaan usko että uudestaan lähtisin Kap Verdelle, ainakaan Salille, se on kerralla nähty paikka, niin pieni kuin on.

5 kommenttia:

  1. Ah ja vil också utomlands<3 Välkommen tibaks ti kalla finland!:D Juvliga bilder jenni!
    Vi kela me petra at nästa gång hon kommer ti er sku ja komma me? så sku ja se me samma joel o pote min vauvakuume:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo välkommen bara :) fast på v-slute om ni int har någo att göra!
      Finlands väder e helt kakka, men hoppas sommaren kommer snart :P

      Poista
    2. Joo de e nog:( sommaren kom ren! Joo måst se fö ja ha duun båda dagana men vaffö int?:)

      Poista
  2. Olipas kattava tietoisku. :) Tää kävis ihan matkaesitteeseen. :D
    Mulla on niin taas lomakuume ja ehkä vois taas lähteä kesällä jonnekkin. Kauanko tuonne kesti lentää? Ja suosittelisitko lapsikohteeksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Lapsikohteena kyllä suosittelin, meidän hotelli ainakin oli tosi lapsiystävällinen ja siellä näkyikin paljon kaikenikäisiä lapsia. Monia vaihtoehtoja lapsiystävällisistä hotellista löytyy. Ja tietty se on hyvä, että paikka on turvallinen, kun ei rikollisuutta ole.

      Ainoa syy etten suosittelisi pienen lapsen kanssa lähtemistä, on tuo lento, joka tosiaan kestää reilut 9 tuntia. Vaikka sekin riippuu tietty lapsesta, meidän lennolla oli 8kk ikäinen poika joka viihtyi hyvin tuon pitkän ajan, mutta ikiliikkuja-joel saisi aivan liian monta hermoromahdusta jos joutuisi niin pitkään olla sylissä tai liikkua rajoitetulla alueella :D

      Poista

Kiitos kommentista!