Kaksplus.fi

13. tammikuuta 2012

Avautuminen

Raskaus elelee kuudennentoista viikon loppua. Joelia odottaessani vatsa oli jo jonkun kokoinen 15. viikolla kuten täältä voi nähdä. Nyt kuitenkin vatsa on viimein alkanut hieman kasvamaan, vaikka se näyttääkin pelkältä lihomiselta. 
Rv 15+5
Itse en ainakaan näe mitään edes vauvamahaa muistuttavaa tuossa kuvassa, lähinnä vähän turvonneempi ja löysempi maha kuin tässä postauksessa näkyneessä kuvassa viikolta 10+3.

Syöminen ahdistaa lähinnä tuon tulevan painonnousun takia. Tuntuu että vitkuttelen syömisiäni koko ajan siihen pisteeseen asti, että taju on lähtemässä ja päässä pimenee. Kun Sami tulee neljän aikoihin töistä olen saattanut syödä juotavan jugurtin tai kaksi, ehkä leivän tai pienen annoksen lämmintä ruokaa. Jokainen ateria on joko suuren päänsisäisen taistelun  tai eloonjäämisvaiston tulos.

Ajatus lihomisesta piilee mielessä, vaikka se onkin luonnollinen osa raskautta. Viime raskauden aikana painoa tuli 11 kiloa, enkä ollut koskaan painanut niin paljon, melkein 70kg! Kilot onneksi lähti lähes huomaamattani, ja vielä 4 kg enemmän. Olin tyytyväinen painooni.

Positiivisen raskaustestin jälkeen olen miettinyt paljon tulevaa painonnousua. Käyn puntarilla vähintään kerran viikossa, ja aina olen salaa yhtä iloinen kun huomaan ettei paino ole noussut. Tähän mennessä paino on noussut noin puoli kiloa. Jokunen päivä sitten luin jostakin, ettei painon tulisi juurikaan nousta ensimmäisten kolmen raskauskuukauden aikana, onneksi tämä onkin normaalia.

Kuitenkin tiedän että painon nousu on välttämättömyys raskauden aikana, eikä oma syömättömyyteni tee hyvää lapselle. Lapsi ottaa kaiken ravinnon siitä pienestä mitä minä syön, joten minähän siitä eniten kärsin kun en ravintoa ja energiaa saa. Onkohan näin? Silti tunnen salaista onnea kun viime raskauden farkut on liian löysät (vaikka yksiä kavensinkin 5cm kummastakin lahkeesta) ja mahduin loistavasti H&M:n 34 kokoisiin äitiysfarkkuihin.


Syöminen, elämän perusasia, miksi sen pitää olla niin perkeleen vaikeata! Mahtaako täällä olla yhtään ihmistä ketä taistelee samanlaisten asioiden kanssa?


18 kommenttia:

  1. Mulla on kans aina ollu syöminen tappelua mutta nykyään ei, eikä raskauden aikana :D En tiedä, jotenki ku aloin A:n kanssa seurustelemaan niin oon alkanu syömään oikeasti hyvin.. ja paljon :D Mulla ei paino nouse helposti, saan kyllä syödä aika monta päivää putkeen silleen kaikkea mahollista että edes puolikiloa nousee paino. Ennen oisin aatellu että hyvä juttu mutta nykyään aattelen, että voiskait se paino vähän nousta, en haluais olla tämmönen ruipelo. :)

    mutta siis tiedän miltä susta tuntuu, on se mullaki ollu ennen tappelua! tsemppejä! :)

    VastaaPoista
  2. Mulla on myös ajoittain ongelmia syömisen kanssa, stressi vie ruokahalun kokonaan. Raskausaikana ei onneksi ongelmaa ollut, mutta nyt tuo taas kummittelee ja on jo suuri ihme, jos saan kurkusta alas muutakin kuin juustonaksuja!

    VastaaPoista
  3. kuulostaa niiiin tutulta! painiskelin itse raskausaikana täysin samojen asioiden kanssa.. pelkäsin painonnousua ihan hulluna! lopulta kiloja kertyi yhteensä n. 6-7 ja nekin jäi lähes kaikki sairaalaan. nyt synnytyksen jälkeen, reilussa ½ vuodessa, oon kuitenkin laihtunut yhteensä 15kg ja tällä hetkellä oon tosi tyytyväinen mun painooni, tähän on pyritty useita vuosia :) vieläku sais kiinteyttä niin kaikki olis hyvin!

    VastaaPoista
  4. Kannattaa ruveta syömään, sillä tuo tekee hallaa tulevalle lapsellesi. Ja jos et syö tarpeeksi monipuolista ruokaa, sinulla on vaara sairastua raskauden jälkeiseen masennukseen. Jokainen lihoo raskauden aikana, ja sinä olet saanut ensimmäisen raskaudenkin jälkeen hyvin kilot karisemaan. Nyt oikeasti järki käteen, kumpi tulee ensin; ulkonäkösi vai lapsesi terveys?

    VastaaPoista
  5. Mä en vielä tiedä tulevasta suhtautumisestani raskauden aikaiseen painonnousuun, mut voin ainakin kuvitella sen, koska tällä hetkellä suurin syy sille miksi pelkään raskautta niin paljon on just lisääntyvät kilot. Tavallaan se on tosi itsekästä ja pinnallista, mut tavallaan kyseessä on kuitenkin mun oma kroppa ja mun on tosi vaikea hyväksyä sitä, että mun kovalla työllä hankkima timmi vartalo menis pitkiks ajoiks (ehkä lopullisesti) pilalle vain raskauden takia. Tietenkin siitä saa kaikkea ihanaa vastineeksi ja mun ainoa toivo on, että pienen vauvan kanssa ei yksinkertaisesti jää aikaa miettiä painoa ja se jäisi niin ollen toisarvoseks. Kuitenkin monen vuoden syömishäiriökokemuksella on vaikeeta kuvitella sellasta, että syömistä ja painoa vois ikinä unohtaa kokonaan ja hyväksyä lihonut ulkomuoto. Onneks en suunnittele lasten hankkimista vielä moneen vuoteen, eli ehkä vanhempana ulkonäkö ei muutenkaan enää kiinnosta niin paljon kuin nykyään.

    Musta on muuten hienoa, että sä kirjoitat avoimesti näinkin henkilökohtaisista jutuista! Etkä välitä turhista moralisoijista, joilla ei oikeasti ole mitään sanomista SUN tilanteeseen.

    VastaaPoista
  6. Mulla alko päässä soihman se "pitää olla vähän pläski pläski pläski..." =DDD

    Mutta nii, mie olen aina ollu hoikka mutta kurvikas. Raskaana mie annoin vain mennä, kiloja tuliki +20kg joista karisi 12kg ja loput jäi. Silti mie viihyn näissä kiloissani ja toiselaisissa kurveissa ( vaatekaupan sovituskoppeja lukuunottamatta! =D ) Kylläpä tuo urheiluvimma jossain vaiheessa tulee, mutta ei vielä ole tarvetta. Kyllä sen ehtii =)

    VastaaPoista
  7. Voi mussukka! Älä höpötä siellä, nyt me pistetään se neljän tähden illallinen pystyyn ja aletaan syömään! =) En halua ees kuvitella paljon itse lihoan, mutta eiköhän me silti olla aika hyvän näkösiä mammoja? ;)

    VastaaPoista
  8. Laura: Ei se paino mullakaan kovin helpostinouse, mutta silti se kummittelee päässä :D Samin kanssa tulee myös syötyy paremmin ku se ite syö niin paljon :D kiitos :)

    Sini: Mulla kans stressi vähentää ruokahalua entisestään, ja joskus ihan vaan unohdan syödä, kun Joelin kanssa on kiirettä :D

    jenni.: Kai se on jonkun verran yleistä, kska naiset useesti pelkää sitä lihoamista vaikka se onkin raskausajalla normaalia :D Hyvä sulle ja tsemppiä sinne!

    Anonyymi 12:16: Järkevästi sanottu, ja kyllä mä tiedän että noin se kuuluis tehdä, mutta ajatukset päässä vaan on mitä on. :/

    Anonyymi 01:14: Onhan se itsekästä ja pinnallista, mutta silti aika yleistä naisten keskuudessa.. Ainakin voisin kuvitella niin, sillä monet naiset on epävarmoja omasta kropastaan. Ja totta se on ettei ne ajatukset päästä mihinkään mene, passiivisesti syömishäiriöinen mäkin olen edelleen vaikka "parannuin" jo melkein 5 vuotta sitten. Kiitos kiitos :)

    Martta: Se on hyvä biisi!! :D Pääasiahan on se, että on sinut itsensä kanssa, eikä tulisi ottaa stressiä mitä vaaka sanoo vaan miltä tuntuu :) (helpommin sanottu ku tehty mun mielestä)

    Katja: Mullon jo ruokalista suunniteltuna! Herkkuja mahan täydeltä luvassa perjantaina! :)) Mut mä ootanki että mun tissit kasvaa <333 Me ollaan kunnon milffejä ;)

    VastaaPoista
  9. Hei!

    Löysin blogisi äskön ja olisi ehdotus mistä olisi apua syömiseesi. Oletko kuullut vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta, karppauksesta? Itse olen noudattanut sitä satunnaisesti jo 2 vuotta. Karppaus on terveellistä kaikille, imettäville, raskaana oleville, sairaille, normaalipainoisille, alipainoisille, kaikille! Jos haluaa laihduttaa niin lasketaan hiilareita ja jos haluaa vähän enemmän painoa niin nostetaan, mutta tuo 100-150 on, että pysyy paino samassa.

    Saa syödä niin paljon kuin haluaa, mutta kolmesti päivässä, mieluiten 5-6 tunnin välein. Hiilareista saatu energia korvataan rasvasta saatuun energiaan.

    Mun blogissa on vähän ohjeita. Tässä kuussa kauppoihin ilmestyi uusi lehti Karppaaja fit, siinä on tosi hyvin tietoa aloittelevalle. Maksaa vain 4,5 euroa.

    Ite oon karistanut raskauskilot jo kerran karppauksella ja tällä hetkellä taas pudotan toisesta raskaudesta. Tällä ruokavaliolla turvataan, myös raskaana ollessa lapsen ravinnon saanti, mutta samalla vältytään ylimääräisiltä kiloilta ja saa syödä napansa täyteen :)

    http://sonjakatariinan.blogspot.com/2012/01/huomenta.html

    VastaaPoista
  10. Sonja: Kiitos infosta! Täytyy ottaa vähän selvää tuosta, vaikka tuntuu hieman riskialttiilta ruveta noudattamaan jotakin tiettyä ruokavaliota kun taustalla on syömishäiriö. Jos rajoittaa syömistän liikaa niin saattaa jutua heikoille jäille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ainakaan lähtis rajaamaan ruokavaliosta mitään pois.

      ns. "normaalisyöjän" on todella vaikea käsittää sitä järjenvastaista nuudeliajatusmallia, mikä syömishäiriöalttiilla ihmisellä pään sisällä on. Varsinkin toi 5-6 tunnin välein syöminen nostaa mun karvat pystyyn. Helposti alkaa ne ruokavälit pitenemään, pitenemään, ja hups, ollaan tilanteessa, että aamiainen onkin illallinen ja mahdollisesti päivän ainoa ruoka. Varsinkin raskaanaollessa voi noin pitkä ateriaväli aiheuttaa pahoinvointia.

      Ootko Jensku jutellut nlassa näistä sun ajatuksista? Kannattaa todellakin, itse sain ravitsemusterapeutin käyttööni ja vielä synnytyksenkin jälkeen hän on käytettävissä, jos tarvitsen. Ajatuskin olemassa olevasta tukiverkosta on auttanut pitkälle. Ja haluaisin vielä sanoa, että tuosta sun syömättömyydestä ei hyödy KUKAAN. Varsinkaan Joel, sinä itse, tai sun sisällä kasvava pieni elämänalku.

      Tuntuu, että sä ärsyynnyt mun kommenteista aina. Ties mistä mä senkin ajatuksen oon saanut päähäni. :::D

      Poista
    2. Hui, en nyt tasan muista mitä kaikkea oot kommentoinut, joten en tiiä ärsynnynkö kaikista.

      Oon ihan samaa mieltä että ei kannattais ruveta rajaamaan syömisiä. Syömishäiriöisen päässä on niin erilaiset ajatukset joita kukaan "normaali" ei voi käsittää tai ymmärtää kunnolla. Nykyään yritän pysyä siinä kaavassa että syön aina samaan aikaan Joelin kanssa, jolloin aterioita tulee vähintään 5 päivässä.

      Viime raskaudessa kävin ravitsemusterapeutilla kerran, mutta se ei auttanut mitään koska hän vain kertoi minulle kuinka "normaalisti" tulisi syödä, eikä yhtään soveltanut sitä mulle yksilöllisesti. Tosin viime raskauden aikana söinkin suht normaalisti, eikä päässä kummitellut yhtä lailla. Seuraavalla neuvolakäynnillä aionkin ottaa asian puheeksi ja toivon että pääsen ravitsemusterapeutille joka osaisi soveltaa mulle yksilönä parempaa "suunnitelmaa" syömisen suhteen. :)

      Poista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Hiilihydraattitietoisesta ruokavaliosta on ollut apua monelle syömishäiriöstä kärsivälle :) Tää on sitä suuntaa antava ja tosiaan terveellinen, ei pelkästään dietti vaan elämäntapa :)

    VastaaPoista
  13. Itse olen entinen syömishäiriöinen.
    Ennen raskauttani kerkesin onneksi parantua.
    En edes halua ajatella, miten vaikeaa olisi ollut odottaa vauvaa niin sekavien ajatuksien kanssa :o Miten ihmeessä jaksat? Käytkö säännöllisesti kuitenkin psykiatrilla tai jollakin?

    Itse syön nykyään säännöllisesti 3-4 tunnin välein. Olen normaalipainoinen. Syömishäiriö aiheutti itselleni 4 vuotta sitten niin pahan masennuksen, että on ihme että selvisin hengissä. Miten jaksat lastesi kanssa?
    Tsemppiä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin ongelma on se, kuinka helposti päivät menevät ilman että syön. Kun olen yksin kukaan ei ole "vahtimassa" ja muistuttamassa. Olen käynyt psykiatrilla monet vuodet, mutta en käy enää, sillä vaikka olen kertänyt monta eri paikkaa en ole löytänyt lääkäriä jolle olisi luonnollista puhua, tunnen itseni vain epämukavaksi. Söin lääkkeitä masennukseen ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, jotka lopetin viime raskauden lopussa, enkä niitäkäään ole enää syönyt. Syömisongelma ei sinäänsä vaikuta jaksamiseeni Joelin kanssa, mutta raskauteen ja ruokailuun liittyvät ajatukset ovat todella ristiriitaisia. Jonakin päivänä syön paljon, jonakin päivänä vähän. Kumpikin tuottaa ahdustusta.

      Poista
  14. Oletko lainannut koskaan tuollaisiin ongelmiin liittyvää kirjallisuutta? Itsekkään en 4 vuotta sitten osannut puhua kenellekkään psykiatrille, mutta lainasin sitten kaikenlaisia kirjoja.. Se auttoi minua hieman.

    Itse ainakin meinasin pyörtyä ja sydämeni alkoi saamaan myös rytmihäiriöitä, koska en saanut enää enrgiaa. Raskaana ollessa on vielä suurempi riski saada fyysisiä häiriöitä, on hormonit ja lapsi, joka vie sinulta energiaa, sinulle jää siis vielä vähemmän energiaa itsellesi :o

    Toivottavasti olosi helpottaa, nimittäin elämä on huomattavasti helpompaa, kun unohtaa syömisten ja ulkonäön jatkuvan stressaamisen.

    Siltikin ihmettelen, miten jaksat :D Itse pystyin juuri ja juuri valmistumaan ammattitutkintoon, koska syömishäiriö vei itseltäni kaiken ajan ja energian....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itseasiassa, täytyisi ehkä kokeilla. Nykyään syöminen menee kausissa paremmin ja huonommin, mutta päässä vaanii koko ajan ajatus että kunhan vauva on syntynyt ja imetys loppuu... Pelottavaa. Onhan elämä paljon helpompaa jos ei koko ajan vaivaisi mieltään "turhista" asioista. Syöminen on kuitenkin elämän perusasia. Välillä mietin itsekin kuinka jaksan, varsinkin huonoina päivinä, koska mietin riittääkö syömäni ruoka edes energiaksi lapselle, ja sittenhän minulla ei ole energiaa ollenkaan. :)

      Poista

Kiitos kommentista!