Kaksplus.fi

2. syyskuuta 2010

Paris je t'aime

noniin, on viikko Pariisissa vietetty ja olihan se ihanaa. Käytiin kaikki tutut nähtävyydet ja ehdittiin leikkiä paikallisiakin, asuimmehan perheiden luona. Meidän (siis minun ja luokkakaverini Katrin) host oli 33 vuotias yh-äiti Kadou ja hänen poikansa Logan (olisikohan ollut kahdeksan vuoden ikäinen?!). Saatiin aika vapaasti liikkua päivisin, aamupäivisin oli kielen opiskelua kolme tuntia ja sitten jokunen aktiviteetti luokan kanssa. Ehdittiin jopa iltaisin ulos välillä, joka tietty johti minut tukalaan tilanteeseen sillä, kuten on tottakin, olen niittänyt mainetta aikamoisena alkoholin ystävänä ja tietty luokkalaiset olivat ihmeissään kun tilasin baarista pelkkää mehua. Joten kerroin heille Möykystä! ja kaikki olivat (suurimmaksi osaksi) kovin innoissaan asiasta ja ihan hyvillä mielin siis itsekin jaoin salaisuuteni heille. Ostettiin jopa möykylle ensimmäinen oma asiansa, potkupuku jossa on nalle ja jossa lukee Paris, se on aivan ihanan ihana! ja niin syötävän suloisen pieni (0-6kk ikäisille). huomenna alkaa viimeinen viikko raskauden ensimmäisestä kolmanneksesta ja kohta koittaakin jo ensimmäinen ultra, alle viikko siihen! hyvillä mielillä mennään siis, vaikka pahoinvointia on ollut suht paljon nyt, en ole edes koulussa pystynyt olemaan viime päivinä, vaan olen nukkunut kotona päivät pitkät.

rv 10+6

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!