11. kesäkuuta 2019

Lasten kasvutahti yllättää

Lapset kasvavat nopeasti. Pieniä lapsia pukemaan avustaessa äiti tai isä pysyy kärryillä siitä, mitkä vaatteet ovat menossa pieneksi ja paljonko sopivia vaatteita kaapissa vielä on. Mitä isommiksi lapset kasvaa ja itsenäisemmin laittautuu aamulla valmiiksi, sen vähemmän huomaat enää vaatteiden pieneksi jäämisen. Aamukiireessä ei jää aikaa kuin katsoa, että lapsi on saanut jotain suurin piirtein säähänsopivaa vaatetta päällensä. Ei siinä ruveta mittailemaan lahkeen pituutta tai testaamaan näkyykö napa kun nostaa kädet ylös.

kledju2

Olen pyrkinyt seuraamaan lasten vaatekokoja pyykkiä lajitellessani, mutta aina kokolapun numero ei vastaa vaatteen istuvuutta lapsen päälle. Osa ovat kokoaan isompaa mallia, osa pienempää. Nykyään pojat siivoavat pääosin vaatteensa itse pyykkitelineestä kaappiin, joten valvonnan määrä on vähentynyt entisestään. Joskus huomaan lapsen kulkevan liian pienissä vaatteissa ja tietenkin ohjeistan silloin pistämään kyseisen vaatteen kiertoon pikkuveljelle. Esikoinen on lapsista ainoa, joka tasaisin väliajoin siivoaa kaappiaan ja antaa pieniksi jääneitä vaatteita veljilleen. 

Esikoulun kevätjuhlan aamuna pakkasin juhlia varten siistit vaihtoshortsit aamulla verkkareihin pukeutuneelle lapselle. Pitäähän sitä juhlissa olla vähän siistimpää vaatetta. Iltapäivällä juhlayleisöön istahtaessani näin lapseni kipuavan lavalle esiintymään pienenpienissä tiukoissa pöksyissä, joissa sitten tyytyväisenä flossasi eturivissä. Juhlien jälkeen kysyin, mitä kävi niille siisteille sopivankokoisille shortseille, jotka yhteistuumin aamulla pakattiin. "No mä laitoin nää toiset jotka otin kaapista". Kuusivuotias oli pukenut pikkuveljellekin pieneksi jääneet 86 senttiset shortsit. Voitte kuvitella, että tuli mammalla kiire käydä vaatekaapit läpi pieniksi jääneistä vaatteista.

kledju1

Vaatteiden kierrättäminen sisarukselta toiselle on todella hyvä juttu, koska suurin osa vaatteista säilyy lapsen jäljilta oikein hyvässä kunnossa, vaikka on koonsa puolesta käyttökelvoton. Kolmen pojan perheessä kierrättäminen veljesten kesken on maksimoitu, ainakin meillä. Varmasti sitä voi jossain määrin tehdä myös sisko-veli -yhdistelmän kanssa, mutta vaatteissa saattaa olla pienempi kelpuutusprosentti. Vaatteita tai värejä ei pitäisi määritellä sukupuolen mukaan, mutta ymmärrän kyllä, ettei kaikki pojat kelpuuttaisi siskolta saatua pinkkiä tyllihelmaröyhelömekkoa tai tytöt isoveljiensä spiderman-teemapaitoja. Toki ihan jokaisella lapsella on oma tyylinsä ja vaatteiden kelpaaminen voi yhtä lailla olla ongelmana kahden siskon tai kahden veljen välisessä kierrätyksessä.

Meidän pojilla on melko samanlainen vaateemaku, joten suurin osa vaatteista ovat tyylinsä puolesta kelvanneet kierrätettäväksi. Nuoremmille isoveljiltä saadut vaatteet ovat kuin uusia ja niistä ollaan kiitollisia ja tyytyväisiä. Parhaimmillaan vaatteet ovat kestäneet kolmen pojan jälkeen niin hyvässä kunnossa, että ovat vielä lähteneet eteenpäin poikien serkuille. Kierrättäminen on järkevää sekä ympäristöystävällisestä että taloudellisesta näkökulmasta. Pidän kuitenkin tärkeänä, että jokainen lapsista saa myös ihan uusia vaatteita. Lasten ollessa pienempiä kävin paljon kirppareilla ja ostin nettikirppareilta vaatteita käytettyinä. Tämän ikäisille lapsille ei kuitenkaan löydy kovin suurta tarjontaa käytettynä. Kasvutahti on hidastunut siitä, mitä se oli 0-2 vuotiaana, jolloin vaatekokoja sai olla päivittämässä muutaman kuukauden välein. Nykyään samat vaatteet mahtuvat päälle ainakin vuoden verran, ellei pidempäänkin. Tämän takia vaatteita tarvitsee myös ostaa harvemmin kuin pikatahtia kasvavalle pikkulapselle. 

Miten te kierrätätte vaatteita sisaruksilta toisille? 
Ostatteko enemmän vaatteita kaupoista uusina vai kirppareilta käytettyinä? 

31. toukokuuta 2019

Ensimmäinen (onnistunut) kasvisruokakokeiluni

pasta2

Mulla oli joskus vuosia sitten romantisoitunut ajatus siitä, että alkaisimme syömään kasvisruokaa kerran tai pari viikossa. Lihansyönnistä emme luovu varmaan koskaan, mutta vähentämisestä tuskin voi olla haitaksi. Suurin syy siihen, miksei kasvisruoat ole vakiintunut osa ruokavaliotamme, on se, etten osaa tehdä muuta kuin jotain simppeliä kasvissosekeittoa. Niitä kyllä syödään usein. Monesti tosin pekonimurulla höystettynä, eli se siitä kasvisruoasta.

Ensimmäinen kasvisruokakokeiluni on teinivuosiltani, jolloin päätin ryhtyä hetken mielijohteesta kasvissyöjäksi. Ensimmäinen vegeateriani tämän älynväläyksen jälkeen koostui pastasta ja porkkanasta. Keitetyt porkkanat tehosekoittimeen ja siitä hyvä kastike pastalle. Ei mausteita, ei mitään -  voitte kuvitella, ettei kokeilu kantanut kauas. Koko yläasteen ajan söin koulussa kasvisruokaa, mutta kotona ihan tavallista sekaruokavaliota. Toinen kokeilu ajoittuu suunnilleen samoihin vuosiin, kun teimme siskoni kanssa soijarouheesta "jauhelihakastiketta". Maku oli hyvä, kukaan ei huomannut eroa lihaversioon, mutta koko soosi oli ihan vihreä. Ilmeisesti se liittyy jotenkin valmistustapaan. Ei ollut tämäkään kaikista miellyttävin kokemus, vaikka maku olikin kohdillaan.

Tämän herkullsen pastareseptin löysin jostain facebookin kokkausryhmästä, jossa kehuttiin vuolaasti ja lupailtiin lastenkin tykkäävän. Ihan vegaani tämäkään ei ole, mutta sellaiseksi helposti muokattavissa, jos käyttää voin sijaan kasvisrasvaa. Paremesaanijuustollekin on olemassa vegaaneja korvaavia tuotteita. 

pasta5 pasta4 pasta3

Porkkana-kesäkurpitsapasta

6 luomuporkkanaa
2 kesäkurpitsaa
2,5 dl kaurakermaa
400 g pastaa, esim bavette
100 g parmesaania
50g voita
oliiviöljyä
merisuolaa
mustapippuria
valkosipulirouhetta

Saman verran pieneksi kuutioituja porkkanoita ja kesäkurpitsaa kuullotetaan pannulla voi-öljyseoksessa. Minä laitoin tähän satsiin seitsemän porkkanaa ja 1,5 keskikokoista kesäkurpitsaa. Päälle rouhitaan runsaasti valkosipulia ja mustapippuria. Kasariin (reseptin mukaan kuohukermaa ja/tai maitoa) kaurakermaa sen verran, ettei vihannekset ihan kokonaan peity. Annetaan kypsyä hiljaisella lämmöllä n. tunnin verran. Reseptissä kehoitettiin tarjota raastetun vahvan juuston kanssa (esim parmesaani), mutta minä raastoin sitä hieman kastikkeen sekaankin. Tarjoillaan runsaassa suolassa keitetyn pastan kera. Tässä minun versiossa siis voi ja juusto ovat ainoat epä-vegaaniset, alkuperäisessä myös kerma/maito. Todella helppo ja maukas kasvisruoka, joka sopii myös aloittelijalle ja todellakin maistuu lapsillekin! Myös meidän perheessä, jossa normaalisti nirsoillaan esimerkiksi tuolle kesäkurpitsalle.

pasta1

Jakakaa mielellään parhaimmat (ja helpoimmat!) kasvisruokanne kommentteihin, niin pääsen harjoittelemaan lisää!

29. toukokuuta 2019

Työharjoittelu on ohi - pian valmistun!

kukka2

Kevään aikana olen suorittanut opintojeni ainoaa oman työpaikan ulkopuolella suoritettavaa työharjoittelujaksoa. Oppisopimusopiskeluni tulevat päätökseen ensi kuussa ja juhannusta juhlistan jo vastavalmistuneena merkonomina. Aika hienoa, että vuosi sitten valmistuin ylioppilaaksi ja nyt saan päätökseen ammattiopinnot. Enpäs kaikkien kotiäitivuosien jälkeen ajatellut, että lukisin itselleni kaksi tutkintoa vuoden sisään.

Oppisopimusjaksoni on kestänyt hieman alta puolitoista vuotta ja opiskeluun yleisesti hieman epämotivoituneena ihmisenä voin kokemukseni perusteella lämpimästi suositella koulutusmuodoksi oppisopimusta, jos sellaisen mahdollisuuden eteensä saa. Työnteon kautta pääosin tapahtuva opiskelu, satunnaiset lähiopetuspäivät, pienen opintotuen sijaan ihan siedettävä palkkatulo sekä opintojen aikana kertyvä työkokemus ovat kaikki suuria plussia. Opintojen kokonaiskesto on myös yleensä päätoimista opiskelua lyhempi, minullakin vain vuosi ja viisi kuukautta. Huonoja puolia? Ei näin äkkiseltään tule mieleen.

kukka3

Aloitin opiskelun helmikuussa 2018. Opiskeluni on sisällöltään koostunut pääosin täysipäiväisestä työnteosta ja lähiopetusta koululla on ollut 1 - 4 päivää kuukaudessa. Koska olen käynyt lukion, sain ison osan kursseja hyväksi luettua (kaikki yleishyödylliset aineet) ja osallistuin vain ammatillisen puolen kursseihin. Viimeisen kahden kuukauden ajan olen ollut työharjoittelussa omasta työyksiköstäni huomattavasti poikkeavassa yksikössä, palkanlaskennassa. Siinä missä itse normaalisti työskentelen asiakaspalvelutiskillä välittömässä kontaktissa asiakkaisiin ja työ vaatii välillä tiivistä yhteistyötä kollegojen kanssa, on työ palkanlaskennassa itsenäistä, hiljaista  toimistotyötä. Siinä missä omat työvuoroni ovat sidoksissa toimipisteemme aukioloaikoihin, voi palkanlaskentatoimistossa melko vapaasti päättää työaikansa itse.

Paluu omaan yksikköön tuottaa minussa hieman ristiriitaisia fiiliksiä. Olen viihtynyt palkanlaskennassa hyvin ja tässä kahden kuukauden aikana olen kerennyt jo sopivissa määrin tutustua talon tapoihin sekä työkavereihin. Välillä on ollut hetkiä, jolloin olen ikävöinyt omaa työpaikkaa asiakkaineen ja puheliaine työkavereineen, kun olen istunut hiljaa työpöydän ääressä lähestulkoon koko päivän. Olen sekä oppinut paljon uutta että tylsistyneenä lajitellut ja arkistoinut papereita. Olen saanut konkreettisesti osallistua palkkojen maksuun sekä itsenäisesti että ohjatusti ja minut on otettu lämpimästi mukaan työyhteisöön.

kukka4

Työaikojen joustamattomuutta en voi sanoa ikävöineeni omasta työstäni, mutta ihania työkavereita senkin edestä. Ja kahvinkeitintä! Taloushallinnon sosiaalitiloissa on tosi pahaa automaattikahvia, joten olen ostanut itseni R-kioskin kahveista lähes vararikkoon. Vapaammat työajat ovat mahdollistaneet minulle ajankäytön maksimointia ja työmatkojen kulkemisen autolla. Koska koulu alkaa joka päivä klo 8:15, olen voinut mennä suoraan lapset vietyäni töihin ja vuorostaan kerennyt ajoissa lapsia hakemaan. Jatkossa siirryn taas bussilla kulkijaksi ja joudun tappamaan aikaa kotona aamuisin, kun työt alkavat vasta klo 9:30 ja lapset on silti vietävä klo 8. Iltapäivällä pääsen niin myöhään, että päiväkodit ja muut ovat jo sulkeneet ovensa ja työmatka-aika kasvaa vartista yli puoleen tuntiin.

Harjoittelussa on ollut kivaa ja hyvin erilaista, mutta silti odotan innolla "kotiinpaluuta". Se on mun paikka ja siellä tiedän mitä teen. Jos tulee hiljainen hetki, osaan työllistää itseni tekemällä jotain hyödyllistä. Tämän työharjoittelun aikana olen välillä tuntenut itseni turhaksi ja unohtuneeksi, kun ei ole joka hetkelle löytynyt tekemistä eikä oma-aloitteisuudestakaan aina ole ollut avuksi. Sellainen tyhjänpanttina istuminen on turhauttavaa.

kukka1

Valmistumispäivämäärä lähestyy kovaa vauhtia, mutta onneksi opintoni ovat edenneet mallikkaasti. Olen suorittanut kaikki kurssit, tehnyt kaikki tehtävät ja enää on  jäljellä viimeiset näytöt. Ne suoritan kaikki samalla kertaa ja sitten voin helpotuksesta, onnesta ja ylpeydestä huokaisten suunnata ansaitulle kesälomalle!