13. kesäkuuta 2018

Lastenjuhlabisnes

Kaverisynttärit. Ne hiipivät lapsiperheen elämään todennäköisesti jossain päiväkodissa vietettyjen vuosien aikana, viimeistään kouluiässä. Kun ensimmäistä kertaa järjestät juhlia lapsesi kavereille tai kun sähköpostiisi kilahtaa ensimmäinen lapselle osoitettu kutsu, on se lapsen näkökulmasta jännittävää ja kivaa. Entäs aikuisen näkökulmasta? Mitä kaikkea täytyy ottaa huomioon, kun järjestää lapselleen kaverisynttäreitä ja mitä kaikkea pitää miettiä lapsen saadessa kutsun kaverin synttäreille. Meidän kerhouran aikana kaverisynttäreitä ei vielä ollut, vaan ne tulivat kuvioon päiväkodin aloituksen myötä. Esikoinen on juhlinut kavereidensa kanssa 6- ja 7-vuotispäiviään, keskimmäinen saa ensimmäiset omat juhlat nyt täyttessään kuusi vuotta. Kuopuksen kohdalla mietitään vielä mahdollisia 4-vuotis kaverisynttäreitä syksyn tullen.

_DSC0395_1

Lastenjuhlien kolme kriittisintä asiaa:

1. Lastenjuhlat ovat kallista lystiä
Paljonko rahaa on laittaa juhliin? järjestetäänkö perinteiset kotisynttärit vai sisäleikkipuistosynttärit? Kotisynttärit ovat jäänet yleisyydessä muualla vietettyjen synttäreiden taakse, mutta näyttävät oman kokemukseni mukaan vielä olevan suosiossa nuorempien lasten keskuudessa. Muualla vietettyjen synttärijuhlinen helppous varmasti viehättää, sillä juhlakalun perheen ei tarvitse nähdä vaivaa siivoamiseen, tarjoilujen tai muidenkaan käytännön asioiden kanssa. Sisäleikkipuistosynttärit ovat siis helpot, mutta huomattavasti hintavammat. Kun omat synttärijuhlat ovat järjestetty, jää vuoroon osallistuminen muiden juhliin ja sen hinnoittelu. Mikä on sopiva hinta kaverilahjalle? Me olemme käyttäneet hintahaarukkana 5-15€ (yleensä pyrimme pysymään alle kympissä) ja tuollakin summalla saa jo todella hyviä lahjoja. Itse vaivaantuisin, jos lapseni saisi luokkakaverilta liian hienoja tai kalliita lahjoja. Pienempi budjetti madaltaa myös kynnystä pienituloisten osallistumisen kun ei ole ns. hintalappua juhlavieraana olemiselle.

Vaikka pitäisi lahjabudjetin pienenä, niin kaverisynttäreihin saa silti palamaan rahaa ihan kiitettävästi. Esim. kahden lapsen perhe järjestää kummallekin lapselle synttärit sisäleikkipuistossa, mukaan kutsutaan 15 kaveria. Hinta juhlia kohden ruokineen, n. 400€, yhteensä 800€. Kumpikin lapsi saa kutsun jokaiselle kutsumalleen kaverin synttäreille, vuodessa se tekee siis 30 synttärijuhlaa - 30 lahjaa à 10€ = 300€. Siihen pälle kun järjestät vielä kahdet sukujuhlat ja ostat lahjat omille lapsillesi, niin  olet saanut tuhlattua lastenjuhliin n. puolen kuun palkan.

_DSC0735_2

2. Kateus, kiusaaminen ja kilpailuhenkisyys
Pääsemme luontevasti juhlien hintalappuunkin tietyllä tapaa liittyvään lasten (ja joskus vanhempienkin) välisiin kilpailutilanteisiin, eli kenellä on eniten pätäkkää järjestää hienoimmat juhlat, kivoimmat ruuat, eniten vieratia, kalleimmat puitteet ja siisteimmät kotiinvietävät kaverilahjat. Lapset kiusaavat toisiaan pienimmistkin asioista ja yksi näistä voisi ihan hyvin olla se, miksi joku järjestää 500 euron arvoisten koko luokan huvipuistosynttäreiden sijaan pienimuotoisemmat juhlat kotonaan, joihin kutsutaan vain parhaimmat kaverit. Kaikilla ei ole varaa järjestää isoja juhlia huvipuistoissa tai sisäleikkipuistoissa ja sekin saattaa pahimmassa tapauksessa aiheuttaa kilpailutilanteita ja kiusaamista lasten keskuudessa.

Meidän lapset ovat käyneet sekä kotisynttäreillä että huvipuistosynttäreillä ja muunlaisissa spektaakkelijuhlissa. Kaikki juhlat ovat kuulemma olleet hauskoja eikä järjestämispaikalla ole ollut lapsille väliä. Itse olemme (huikean kahden kaverisynttäriuramme aikana) päätyneet siihen, että päiväkoti-ikäisille juhlat pidetään kotona ja myöhemmin voi halutessaan järjestää juhlat jossain muualla. Alkuun ajattelimme myös, että juhlakalu saisi kutsua yhtä monta kaveria kuin täyttää vuosia, mutta jotenkin noin rajallinen määrä vieraita tuntui pieneltä ottaen huomioon etteivät kaikki kutsutut aina pääse osallistumaan. Lapsi saa itse osallistua päätökseen ketkä kutsutaan.

_DSC0262_1

3. Tasavertaisuus ja yksityisyyden suoja
Juhlia järjestäessä jo kavereiden kutsuminen on tuottanut harmaita hiuksia. Päiväkoti ei saa luovuttaa yhteystietoja, mutta vanhempainyhdistykseltä saattaa löytyä joitain tietoja. Päiväkodin kautta kutsuja ei saa jakaa, ellei jaa koko ryhmälle. Kaikkiin vanhempiin ei törmää hoitoon viedessä tai hoidosta hakiessa, ei ehkä tiedetä edes lasten sukunimiä. Kun itse olin koulussa jokaiselle perheelle jaettiin lukuvuoden alussa lista, jossa oli kaikkien luokkalaisten yhteystiedot. Ymmärrän toki, etteivät kaikki halua yhteystietojaan levitykseen, mutta yhteystietojen puute on aika ikävä syy jättää kaveri kutsumatta juhliin. Samoin tasavertaisuuden nimissä ymmärrän varsin hyvin sen, että jos kaikkia ryhmän lapsia ei kutsuta ei ole kivaa jos kutsut jaetaan heidän nenien edessä. Olisi kuitenkin eri asia tehdä se vaivihkaa sujauttamalla kutsut lokeroon tai reppuun. Kavereiden kesken juttelua ei pysty estämään, joten kutsumattomat lapset saavat todennäköisesti kuitenkin tietää juhlista.

Muistan itse erityisesti yhden kurjan kerran lapsuudessani, kun juhliin kutsuttiin kaikki muut paitsi minä ja toinen luokkalainen. Se kurjuus ei johtunut kutsujen jakotavasta (jota ei siis tehty mitenkään "julkisesti" mieltämme tahallaan pahoittaen), vaan siitä että juhlista puhuttiin yleisesti koulussa. Asia käytiin läpi ja kyse ei ollut kiusaamissyistä kutsutta jättämisestä. Aina ei ole resursseja kutsua koko luokkaa ja se on mielestäni ihan kelpo syy pienemmille juhlille, vaikka se tarkoittaisikin, että joku jää ilman kutsua. Eri asia on sitten se, jos systemaattisesti jätetään joku tietty lapsi ulkopuolelle.

_DSC0279_1

Kaiken tämän säätämisen keskellä synttärijuhlat ovat lapsille tärkeät, olivat ne sitten pienet tai suuret ja saivat sitten lahjaksi hienot uutuslelut tai pienet karkkipussit. Tärkeintä on, että lapset saavat pitää hauskaa toistensa kanssa juhlistaen synttäreitään. Omien lasteni kokemuksia vierestä katsellessani he ovat olleet ihan yhtä innoissaan oli kyse sitten kotijuhlista tai huvipuistojuhlista. Heille kivointa on ollut olla mukana kaupassa valitsemassa kaverille lahjaa ja askartelemassa onnittelukorttia. He ovat tulleet yhtä hymyssä suin kotiin juhlista ilman vieraslahjoja tai vieraslahjoineen ja suurimpana asiana on aina ollut ilo siitä, että on saanut osallistua juhliin. 

Millaisia kokemuksia teillä on lastenjuhlien järjestämisestä tai sellaisille osallistumisesta?

4. kesäkuuta 2018

Kesäsunnuntain ihanat lakkiaisjuhlat

Täytekakku on saatu bloginäkyvyyttä vastaan Cake O'Clock -leipomosta

Eilen sunnuntaina vietettiin minun lakkiaisiani. Oikeastihan lakkiaispäivä oli jo lauantaina, mutta päätimme siirtää juhliani päivällä voidaksemme juhlistaa myöskin ylioppilaaksi valmistunutta kälyäni. Koulusta kävin noutamassa todistukseni jo perjantaina ja lakkikin oli vain siskoltani lainassa - en koe tarvitsevani omaa lakkia, sillä se jäisi todennäköisesti kaappiin pölyttymään muiden perheenjäsenteni hattujen tavoin. En näe itseäni sellaisena, joka vappuna lakkia päässä pitäisi, eli hattu tuli tarpeen vain juhlapäivän ja valokuvien ajaksi.

_DSC0097 -1_1 _DSC0190 -2_2 _DSC0009 -1_1

Juhlapäivän sää oli ihana, ei olisi voinut parempaa keliä toivoa. Keräsimme kokoon ison pinon lainapöytiä ja -tuoleja, sillä omat kunnon pihakalusteet ovat edelleen vasta ostoslistalla. Terassilla oli ihana tunnelma eriparituolien ja -pöytien seassa ja vieraita viihtyi iltaan asti. Juhlavieraita kestittiin kuohuviinillä, pommacilla ja mehulla. Lapset viihtyivät vuoroin leikkipaikalla, vuoroin sipsikulholla. Naapureidenkin lapset tulivat kuokkimaan kakun ja limpparin perään, kun pihalla riehuessa iski nälkä ja jano.

Juhlamekoksi etsin aluksi jotain lyhythelmaista ja näyttävää, mutta ihastuin lopulta kuitenkin simppeliin ja koruttomaan vaaleanpunaiseen maksimekkoon Vilasta. 

_DSC0029 -1_1 _DSC0035 -1_1

Juhlaviikonlopun tiukan aikataulun takia pidettiin tarjoilut simppeleinä. Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä voileipäkakkua ja menekistä päätellen se oli ainakin jokseenkin onnistunut. Voileipäkakkuuni tein täytteen kinkusta, paprikasta, juustosta sekä yrteistä ja koristelin kinkulla, yrteillä, retiiseillä sekä sitruunalla. Ensimmäiseksi voileipäkakukseni ikinä olin erityisen tyytyväinen koristeluun, omasta mielestäni kakusta tuli tosi kaunis. Mä en itse tykkää voileipäkakuista, mutta Sami ja nykyään lapsetkin syövät niitä mielellään. Tein myös ison pastasalaatin, joka meni kaupaksi koko boolikulhollisen verran. Salaatissa oli eri salaattilajikkeita, kurkkua, fusillipastaa, salaattijuustoa, maissia, kevätsipulia ja uunissa paahdettua porkkanaa. Näiden lisäksi tarjottiin juustonaksuja naposteltavaksi.

_DSC0040 -1_1 _DSC0043 -1_1 _DSC0025 -1_1 _DSC0023 -1_1

Makeina tarjoiltavina meillä oli kaupanvalmiita tuulihattuja ja tuoreita marjoja, sekä koko juhlapöydän kruunaava upea, näyttävä kolmekerroksinen mango-passiontäytekakku. Kakun meille tarjosi paikallisen Espoolaisen Cake O´Clock -kotileipomon Taisia. Annoin Taisialle melko vapaat kädet touteuttamiseen ja lopputulos oli täydellinen! Kakun vaaleanpuna-valkoinen kuorrute kultahippuineen helmineen oli simppeli mutta silti näyttävä ja tuorekukat viimeistelivät kokonaisuuden. Kakku keräsi kehuja niin ulkonäön kuin makunsakin puolesta, ja isosta kakusta jäi jäljelle enää palanen alinta kerrosta. 

_DSC0006 -1_1 _DSC0030 -1_1 _DSC0045 -1_1

En varmasti 26-vuotiaana kolmen lapsen äitinä ole ihan se tavanomaisin ylioppilas, vaan niitä harvinaisempia tapauksia. Halusin siis ylioppilaskuvissanikin tuoda esiin sen, miten lapset ovat vaikuttaneet lukiouraani ja inspiroineet minua lopulta viimeistelemään keskeneräiseksi jäänyt tutkinto. Siispä otettiin myös sellaisia kuvia, joissa pojat ovat mukana omine (laina)hattuineen. Lakitetut pojat symbolisoivat sitä osuutta, joka heilläkin on valmistumisessani ollut. Vaikka he edelleen lukuisista selityksistä huolimatta kuvittelivat meidän viettävän synttärijuhlia, niin toivon että he isompana näkevät saavutukseni merkkinä periksiantamattomuudesta ja unelmien tavoittelun tärkeydestä. Että ei ole iästä tai elämäntilanteesta kiinni toteuttaa haaveita. Ja että jossain asiassa epäonnistuminen ei tarkoita, etteikö siinä samassa asiassa voisi onnistua vielä myöhemmin.

PS. Cake O'Clock tarjoaa kaikista kesäkuun aikana tehdyistä kakkutilauksista 10% alennusta, kun mainitsee tilauksen yhteydessä koodin "hutimeni"

22. toukokuuta 2018

L E M B - Olen vihdoin ylioppilas!

Perjantaina alkuvuoden uurastus sai loistavan päätöksen, kun kevään ylioppilastulokset julkaistiin. Monet tutut olivat jo malttamattomina kyselleet pitkin kevättä tuloksista, mutta minä en edes halunnut niitä saada. Epävarmana ja pessimistisenä olin täysin sitä mieltä, että uusinnat kutsuvat vielä syksyllä enkä pääsisi ryömimään kompastuskiveni biologian yli. Kaikki toiveeni valmistumisesta olivat kompensaatiopisteiden varassa ja valmistauduin jo henkisesti siihen, etten tänä(kään) keväänä saisi painaa valkolakkia päähäni. En edes halunnut kysellä koululta lopullisia tuloksia, halusin vain kieltää koko ylioppilastulosten olemassaolon. Perjantai-aamupäivänä puhelimeeni tulikin kuitenkin viesti kesken työpäivän, isältäni, ”Onnea Jenni, ylioppilas!”. En voinut uskoa sitä! Pian koulun sihteeri soittikin ja onnitteli kertoen samalla lopulliset arvosanani. Ja kuinka sitten kävikään?

Kokeiden jälkeen kirjoittamassani postauksessa povailin onnistumista kielikokeissa ja totaalista epäonnistumista biologiassa. Melko hyvin alustavat pisteet pitivätkin paikkansa, vaikka muutamat arvosanat menivätkin eri tavalla kuin olin laskeskellut. Kielikokeisiin en opiskellut lainkaan, mutta en kokenut sitä tarpeelliseksikaan. Biologiaakin luin niin mahdottoman vähän että meinasi loppua toivoa jo ennen koko kokeeseen osallistumista.

_DSC0535 -2_1 _DSC0556 -1_1

Suomenkielen kokeen olen aikoinaan kirjoittanut vuonna 2008 ja saanut siitä Eximian. Tavoitteeni oli siis yltää edes samaan arvosanaan. Koe oli mielestäni todella helppo, vaikka uutisoitiin sen vaikeudesta. Tiesin lopullisen pistemäärän määrytyvän esseen mukaan, sillä muut tulokset pystyi tarkistamaan jo etukäteen julkaistuista oikeista vastauksista. Yllätyksekseni onnistuin jopa korottamaan vuosien takaista arvosanaani siihen parhaimpaan, Laudaturiin.

Englannin koe oli mielestäni myös helppo ja uskalsin jopa toivoa saavani siitä Laudaturin. Suomenkokeen tavoin kaikki oli esseestä kiinni, mutta näköjään se ei ollut lautakunnan mielestä niin hyvä kuin itse ajattelin. Tai oikeastaanhan kirjoitin loistavan 900 sanan esseen kunnes tajusin laskeneeni sanoja merkkien sijaan. Jouduin tiivistämään esseeni kolmasosaan enkä tuohon lyhennelmään ollutkaan enää niin tyytyväinen kuin alkuperäiseen tekstiin. Pisteeni eivät riittäneet toivomaani Laudaturiin mutta sain silti E:n ja olen siitä iloinen ja ylpeä.

Äidinkielen koe (ruotsi) on kuulemma yleensä ylioppilaskokelaiden kompastuskivi. Tekstitaidon koe olisi voinut mennä paljon paremmin ja tiesin jo kirjoittaessani sitä, että tehtävät olivat jotenkin tönkköjä eikä niin sujuvaa tekstiä. Esseessä onnistuin mielestäni paremmin, mutta siinäkin olisi ollut paljon parannettavaa. Tiesin, ettei tästä kannattaisi povata kovin korkeaa arvosanaa. Tavoitteeni C.stä kuitenkin ylittyi ja pisteeni riittivät M:ään.

Sitten se biologia. Koetilanne oli stressaava, ainoa koe jota pelkäsin etukäteen ihan kamalasti. Pahin tunne on se, kun näkee koekysymykset ruudulla eikä osaa vastata niihin. Se epävarmuus on raastavaa, kun koe edessään on pakko istua ja miettiä, kuinka koko tulevaisuus on tässä kiinni. Vastasin kaikkiin tarvittaviin kysymyksiin, mutta myönnän keksineeni vähän omiani ja soveltaneeni aika reippaasti. Ainoa odotukseni kokeen jälkeen oli saada tämän hylätyn kokeen avuksi muista aineista riittävästi pisteitä kompensoitavaksi. Hyvä etten tuolilta pudonnut kuullessani, että lopullinen arvosana oli B. Siis hyväksytty, eikä edes kaikista huonoimmalla arvosanalla!

_DSC0593 -1_1

Tuloksella L E M B valmistun siis vihdoin ylioppilaaksi. Yksitoista vuotta sitten aloitin lukiossa. Pidin välivuoden, jatkoin opintojani, vietin viimeisen kouluvuoteni raskaana, osallistuin kokeisiin vastasyntyneen kanssa. Kävin uusimassa kokeita riittämättömin tuloksin ja annoin periksi. Seitsemän vuotta kypsyttelin mielessäni ajatusta yrittää vielä uudelleen ja onneksi tein päätökseni saada tutkinto lopultakin suoritettua. Vihdoinkin se tavoite on saavutettu ja saan painaa valkolakin päähäni! Onnea minä ja onnea kaikille muille kevään ylioppilaille! Jos siellä joku ruudun takana miettii ylioppilaaksi kirjoittamista aikuisiällä, en voi kuin lämpimästi suositella. 

Koskaan ei ole liian myöhäistä toteuttaa unelmiaan.