Kaksplus.fi

30. tammikuuta 2018

Kotiäitiydestä työelämään

Kun jäin työttömäksi syksyllä kotihoidontuen päätyttyä olin hieman hukassa. Suunnitelmani hakea korkeakouluun vesittyi selvittyä, ettei IB-lukion päättötodistus antanut hakukelpoisuutta kansallisen lukion päättötodistuksen tavoin. Tarkoitus oli lähteä opiskelemaan alkuvuodesta 2018, mutta se suunnitelma sai jäädä unholaan. Kaiken lisäksi ollessani vailla ammattitutkintoa, sain Kelasta viiden kuukauden karenssin ja jouduin siis työttömänä täysin rahattomaksi puolisoni tulojen varaan.

Aloin etsimään työtä ja työkkäristä painostettiin laittamaan lapset päiväkotiin. Tämä oli minulle ehdoton ei, sillä lapset kävivät kerhossa kolmesti viikossa ja on täysin arvojeni vastaista laittaa lapset ilman syytä päiväkotiin ollessani itse vain kotona. Hain päiväkotipaikkaa tammikuulle ajatuksella että siihen mennessä olisin keksinyt jotain tekemistä itselleni. Hain useita mielenkiintoisia työpaikkoja ja kävin työhaastatteluissa, kuitenkin tuloksetta. Mitä lähemmäs vuodenvaihdetta tulimme, sen enemmän mua ahdisti lasten lähestyvä päiväkotiura. 

kökejenni_3_1

Ensimmäinen askel urakehityksessäni oli päätös kirjoittaa ylioppilaaksi. Koska olen käynyt lukion mulla ei ollut yhtään pakollista kurssia käytävänä, mutta ilmoittauduin silti muutamalle verkkokurssille jotta saisin hieman muistutusta koulumaailmaan. Keväällä olen siis toivottavasti vihdoinkin virallinen ylioppilas! Ennen joulua kävin eräässä työhaastattelussa joka meni niin huonosti, että oikein hävetti. Höpisin hermostuksissani kaikkea turhaa ja haastattelusta ulos kävellessäni en edes enää miettinyt saavani sitä paikkaa. Läheiset lohduttivat omilla kokemuksillaan, kuinka huonosti mennyt haastattelu poiki työpaikan. Muutaman viikon päästä tuli yllättävä puhelinsoitto - paikka oli minun!

Koska uusi työ alkaisi vasta helmikuussa, oli tammikuinen päiväkodin aloitus oikeastaan mitä mainioin. Lapset saisivat kolme viikkoa aikaa pehmeään aloitukseen, jonka aikana hoitopäivät olisivat lyhyemmät ja he saisivat rauhassa totutella päiväkotirytmiin. Päivisin lasten ollessa hoidossa ja eskarissa olen opiskellut lukiokursseja ja lukenut yo-kokeisiin. Vaikka onkin tuntunut hassulta viedä lapset muualle päiväksi ja viettää aikaa tyhjässä kodissa, en todellakaan olisi saanut opiskeltua jos lapset olisivat olleet kotona. Mutta olen mä ihan itsekkäästi ottanut aikaa itsellenikin shoppaillen, joogaillen ja löhöillen hyvällä omatunnolla.

Nyt on työsopimus allekirjoitettu, työmatkat suunniteltu ja hoitopaikka tullut tutuksi. Seuraava askel on totutella uuteen päivärytmiin ja työssäkäyntiin. Olen innoissani uudesta elämänvaiheestamme, mutta samalla tietenkin jännittää. Koska perheessämme on vain yksi auto ja työaikamme menevät ristiin hoitopaikkojen aukioloaikojen kanssa, lasten vieminen ja hakeminen tuottaa hankaluuksia. Sami lähtee töihin niin aikaisin ja minä pääsen töistä niin myöhään, että mulle jää lasten vieminen aamulla ja Samille puolestaan lasten hakeminen iltapäivällä. Koska päiväkoti ja eskari ovat hieman eri suunnissa toisistaan lasten viemiset ja tuomiset on pakko hoitaa autolla. Meidän on siis pakko vaihtaa auton käyttäjää keskellä päivää ja se menee kieltämättä mielenkiintoiseksi. Saa nähdä alkaako systeemi rullaamaan, vai tuleeko tarve lähteä autokaupoille.

kökejenni_1_1

Olen aivan älyttömän onnellinen siitä, että me ollaan Samin kanssa pystytty pitämään lapset kotihoidossa näin pitkään. Kaikki kolme poikaamme saivat olla kotona vähintään kolmevuotiaaksi saakka. Nämä seitsemän vuotta kotiäitinä ovat olleet elämäni ihanimpia, mutta tavallaan aloin jo olemaan valmis jollekin omalle. Nyt on mun aika luoda uraa ja tutustua työelämään. Olen tosi innoissani että voin vihdoin osallistua kunnolla perheen elättämiseen omalla palkallani sosiaalietuuksien ja osa-aikaisten töiden sijaan. En kuitenkaan voi kieltää, ettenkö olisi viihtynyt pidempäänkin kotiäitinä. Unelmien elämässä olisin mennyt töihin vasta nuorimman mennessä kouluun ja silloinkin tehnyt ensimmäiset vuodet lyhennettyä työviikkoa.

Miten te olette tottuneet työelämään monen vuoden kotonaolon jälkeen?

23. tammikuuta 2018

Kofeiiniyliannostus

Kahvi tuntuu olevan yksi Suomen kansallisjuomia ja kahvittelukulttuuri on Suomessa hyvin vahva. Jos et juo kahvia, olet outolintu. Oma kahvinjuontiurani alkoi 17-vuotiaana kun asuin laitoksessa. Raporttiin oli kirjattu "opettelee juomaan kahvia, koska haluaa olla jostain riippuvainen". Uhmakkaana teinityttönä päihdekuntoutuksessa olenkin saattanut sanoa näin, mutta en muista tarkoittaneeni asiaa noin radikaalisti. Todellisuudessa kahvihetket muiden laitosnuorten kanssa olivat päivän kohokohtia ja silloin tuntui luonnottomalta istua pöydän ääressä vesilasin kanssa. Oli siis opittava ns. sopimaan joukkoon. Join kahvini mustana, sillä kokeiluni perusteella maito tai etenkin sokeri eivät sopineet kahviin. 

Pari vuotta myöhemmin tulin raskaaksi ja kahvinsietokykyni loppui kuin seinään. Ainoa kahvi, mitä pystyin raskauden enismmäisinä kuukausina juomaan oli kaverin keittämä Euro Shopper-kahvi, sellaista kuraa mitä koko muu kaveriporukka ei voinut sietää. Raskauden loppua kohti kahvinjuontikin hiipui ja sen jälkeen en ikinä enää oppinutkaan juomaan kahvia. Sitten kolmen ja puolen vuoden kahvittomuuden jälkeen koitti kuopuksen odotusaika, raskausviikko 30-jotain ja odottamaton yhtäkkinen maitokahvihimo. Pitelin Samin ABC-pahvikahvikuppia hetken aikaa kädessäni ollessamme matkalla Turusta kotiin ja se tuoksu oli niin huumaava, että mun oli pakko maistaa.

Tämän lyhyen kahvinjuontihistoriani jälkeen päästään itse asiaan, eli kofeiiniyliherkkyyteen. Mä olen todella herkkä kofeiinin vaikutuksille ja uskon yhden suurimman syyn olevan se, että tosiaan juon kahvia niin mahdottoma harvoin. Tässä viimeisen puolen vuoden aikana kahvinkäyttöni on lisääntynyt huomattvasti, mutta siihen asti tuosta maitokahvihuumasta asti olen juonut kahvia ehkä korkeintaan kupillisen kuukaudessa, jos sitäkään. Ei siis ihme, että kun kerran repäisin ja join kaksi kupillista, tärisytti, oksetti, sydän pamppaili ja olin totaalisen levoton tyyliin seuraavat puoli vuorokautta. Koitti kahvitärinät, eli niin sanottu kofeiiniyliannostus.

kaffee

Mikä on hassua on se, että kahvi kai jossain määrin oikeasti on varsin läheisesti verrattavissa pähiteisiin. Kahviin voi tulla riippuvaiseksi niin sosiaalisesti kuin psyykkisestikin. Kahvittomuudesta seuraa vieroitusoireita, kuten päänsärkyä jos ei saa joka-aamuista kupillistaan ja kahvin nauttiminen yli oman kehonsa sietokyvyn voi aiheuttaa myös jonkin sortin yliannostusoireita. Siis kahvi, joka on päivittäiskäytössä oleva sosiaalisesti hyväksyttävä ja täysin normaali juoma? En ole perehtynyt aiheeseen tieteellisestä näkökulmasta, mutta vaikkei kahvi olisi vaarallisuusasteeltaan edes lähellä huumausaineita tai tupakkaa, niin uskon että se toimii lievemmässä mittakaavassa muiden riippuvaisuutta aiheuttavien aineiden tavoin vieroitusoireineen kaikkineen.

Tuossa viime viikolla join kaksi kupillista kahvia vanhempieni luona. Tämä ei määrällisesti ole edes epänormaalin paljon minulle enää nykyään, mutta ilmeisesti kahvin laatu ja keittotapa vaikuttaa vahvasti sietokykyyni. En ole pitkään aikaan reagoinut kahvinjuontiin ikävällä tavalla, paitsi nyt viime viikolla. Sydämeni jyskytti tuhatta ja sataa ja melkein tosissani pelkäsin sen hyppivän rintakehästäni ulos. Henkeä ahdisti ja tuntui että vaikka hengittäisi kuinka syvään niin happi ei vaan kulkenut. Ajatukset olivat sumeat ja olin todella levoton. Hikoilutti ja palelsi, huimasi ja oksetti, tärisytti ja itketti. 

IMG_20171107_103209_088

Ihminen jolla on kokemusta paniikkihäiriöstä varmasti tunnistaa kuvailemani olotilan. Kofeiiniyliannostus on kuin pitkittynyt paniikkikohtaus. Siinä missä itselläni paniikkikohtaukset yleensä menevät ohi noin 10 minuutissa, niin kahviövereissä sama sietämätön olotila kestää tunteja putkeen. Olenkin tässä viimeisten päivien aikana miettinyt, mikä on se tekijä joka määrittelee milloin kahvi aiheuttaa minussa noita överiolotiloja ja milloin ei. Yleensä oireet tulevat lievinä ja ilmenevät ainoastaan tärisynä sekä sydämen pamppailuna. Harvoin ne tulevat näin voimakkaina ja sietämättöminä etten pysty olla mitenkään päin, muistaakseni olen kokenut ehkä kolmet näin "vakavat" tärinät. 

Kahvinjuonnin jälkeiset överit johtuvat todennäköisesti monen summan tekijästä. Mitä on syönyt aiemmin päivällä, paljonko, kevyttä vai rasvaista jne. Paljonko vettä ja ylipäätään nestettä on juonut päivän aikana. Kuinka vahvaksi kahvi on keitetty, kuinka usein tai paljon kahvia normaalisti juo jne. Kahvin juonti tyhjään vatsaan laukaisee helposti herkälle ihmiselle oireet ja joskus se ylimääräinen puolikas kuppi taas ylittää rajan. Osa ei pysty juomaan kahvia illalla, koska muuten ei saa unta. Ja sitten on vielä niitä, jotka vetävät neljä pannullista päivässä eivätkä huomaa mitään eroja olotiloissa. Esimerkiksi mieheni kuuluu tähän viimeiseen kastiin. 

Millainen kahvinjuoja sinä olet? Oletko koskaan kokenut kofeiiniyliannostusta?

8. tammikuuta 2018

Esikoisen omassa valtakunnassa

Yhteistyössä veke.fi

Uuteen kotiin muuttaessamme esikoinen sai oman huoneen. Aiemmin kaikki kolme poikaa jakoivat huoneen keskenään, mutta nyt muuton yhteydessä syksyllä koulutaipaleensa aloittava esikoinen oli jo hieman oman rauhan tarpeessa. Nuoremmat saivat huoneeseensa kerrossängyn sekä kaikki vanhan lastenhuoneen kalusteet, joten toisen lastenhuoneen laitto oli aloitettava nollasta. Vuokranantajan toimesta huoneeseen rakennettiin täysin uusi vaatekaappi ja ikkunaverhot meillä oli valmiina, kaikki muu päätyi hankintalistalle.

_DSC0043 -1_1

Ensiksi oli tietenkin saatava lapselle nukkumapaikka. Olen kuullut kehuttavan Veken kalustetta ja lähdinkin selvittämään, millaisia lastensänkyjä heillä on valikoimissaan. Pohdimme 6-vuotiaalle jo täyspitkää sänkyä, mutta lopulta pääydimme pienempään sänkyyn. Huone olisi täyttynyt isosta sängystä kokonaan ja tarvetta leikkitilalle on kuitenkin vielä useammaksi vuodeksi. Päädyimme lopulta Liisa Pieni -lastensänkyyn, johon tilasimme levottomalle nukkujalle turvalaidan sekä tarpeeseen tulevan säilytyslaatikon.

_DSC0017 -1_1 _DSC0038 -1_1

Emme halunneet tehdä kohta koululaisen huoneesta liian lapsellista ja halusimme ehdottomasti kuunnella esikoisen omiakin toiveita huoneen suhteen. Hiljalleen kaikki alkaa näyttää jo paremmalta, mutta ollaan tehty paljon väliaikaisia ratkaisuja, kuten valaisinten sekä työtuolin kanssa. Tuoli kaivettiin varastosta ihan vaan hätävaraksi ja kattolamppu on joku super retro joka on aikoinaan ollut mun isän lapsuuden huoneessa. Pöytävalaisin on fiksu, mutta ajan saatossa kellastunut. Pääasia on kuitenkin, että huoneeseen saa valoa ja näitä kerkeää uusia aikanaan. Katossa roikkuu aurinkokunta-yövalo, jossa aurinko valaisee himmeästi planeettojen kiertäessä sen ympärillä. Ideana ihana, mutta pitää käynnissä aika kovaa ääntä, mikä saattaa hankaloittaa unensaantia. Taulujakin pitäisi saada seinille; kehykset löytyy, mutta sisältö uupuu. Ainoa seinälle asti päätynyt taulu on kummisedältä joululahjaksi saatu Overwatch-juliste.

_DSC0056 -1_1 _DSC0025 -1_1

Mattoja käytiin katsomassa useissa eri liikkeissä, muttei löydetty oikein mitään riittävän kivaa. Esikoinen toivoi mustavalkoista automattoa, joten lähdin seuraavaksi kahlaamaan netin tarjontaa. Lopulta löysimme Veken kalusteesta myös maton, joka kelpasi pojalle. Matto on sopivan lapsekas olematta liian lapsellinen ja samalla se on tyylikäs ja sen kanssa on helppo sisustaa ympäröivää huonetta eri tavoin. Tämä mustavalkoinen liikennematto ihastutti esikoista niin, että hän vannoi ja vakuutti alkavansa leikkimään taas pikkuautoilla, vaikkei sitä enää ole juurikaan tehnyt. Kuulemma pikkuveljetkin saavat lainata hänen mattoaan, jos kyllästyvät omaan värikkääseen automattoonsa. Ja on siellä leikittykin  - sulassa sovussa kolmistaan niin autoilla kuin muutenkin.

_DSC0069 -1_1 _DSC0017_1

Vaikka Joelin huone on sisällöltään nyt valmis, on se silti sisustuksellisesti keskeneräinen. Jotenkin tuntuu, että huone on kylmä ja kolkko, eikä yhtään sellainen kodikas ja kutsuva. Ehkä tilanne paranee kunhan saadaan lisää tauluja seinille sekä jotain kivoja yksityiskohtia hyllylle sekä pöytää piristämään. Kaikki kirjatkin ovat nyt tungettu vain jättikokoiseen vaatekaappiin. Toisaalta on hyvä, etteivät kirjat tule pikkuveljien repimiksi edes vahingossa, mutta samalla on vähän tylsää sulloa kaikki tavarat kaappiin. Ei ihme, että huone näyttää kolkolta, kun siellä ei ole näkyvillä muuta kuin isot kalusteet. Hankintalistalla on edelleen siis ainakin roskis, seinäkello, jotkut kivat kuvat kehyksiin ja ehkä joku pieni kirjahyllyn tapainen ratkaisu.

_DSC0036 -1_1

Omaan huoneeseen tottuminen on vienyt aikansa, onhan se iso muutos kun on melkein koko elämänsä ajan jakanut huoneen jonkun muun kanssa. Yksin nukahtaminen sujuu paljon rauhallisemmin, kuin veljillään, mutta öisin saattaa välillä jännittää. Aamuvirkku ei enää yhtä herkästi herätä veljiään, sillä houkutus katkaista heidän unensa ei ole enää niin suuri kun voi laittaa omassa huoneessaan valot päälle ja aloittaa aamutouhut. Kirjoituspöytä on vielä ollut hieman vähäisellä käytöllä, mutta eiköhän se löydä käyttötarkoituksensa viimeistään syksyllä koulun aloituksen tuodessa kotitehtävät mukanaan.

Miten te tekisitte tästä huoneesta kotoisamman?