Kaksplus.fi

23. elokuuta 2016

Näin luet blogeja - lukijan ABC

Kukaan ei pakota sinua lukemaan mielestäsi tylsää tai huonoa blogia. Maailmassa on niin monta erilaista, erityylistä ja eri aiheista blogia, että omien inhokkien olemassaolon voi suosiolla unohtaa. Mikäli blogit eivät kiinnosta ollenkaan, ei silläkään tarvitse päätään vaivata. Blogien vihaamiseen kuluvan ajan voi keskittää vaikka johonkin itseään kiinnostavaan tekemiseen. Uskaltanen väittää, että bloggaajia ja blogeja haukutaan suhteessa paljon enemmän, kuin ärsyttvän tv-ohjelman tuotantotiimiä tai vaikkapa omaan makumieltymykseen sopimatonta vaateliikettä. Kovin moni tuskin kirjoittelee nettiin tai laittaa suoraa palautetta yritykselle, kuinka rumia vaatteita liike X myy tai kuinka ravintola Y:n ruokalistalla on jokin annos josta ei itse tykkää. Miksi juuri blogeihin on niin kova tarve kommentoida, jos ne eivät ole oman makumieltymyksensä mukaisia?

Somessa jaetut postaukset ja linkitykset voi skipata scrollaamalla niiden ohi, mikäli ne ärsyttävät. Mikäli linkitetyn postauksen aihe kiinnostaa, keskustele tai lue postaus. Blogilinkkien klikkaamista ei tarvitse välttää siinä pelossa, että bloggaaja vahingossa ehkä jopa hyötyisi siitä jotain. Ja vaikka hyötyisikin, niin se ei ole sinulta pois. Blogipostauksia jakamalla mielenkiintoinen aihe tavoittaa suuremman yleisön ja useampi aiheesta kiinnostunut löytää mieleistä lukemista. Vaikka sinä ärsyyntyisit jaoista, joku muu voi pitää niitä hyödyllisinä ja hyvinä.

kommentit_2

Kommentoi asiallisesti asioita, joita voisit sanoa tuntemattomalle myös kasvokkain. Lukijalta tuntuu monesti unohtuvan, että blogin takana on vain tavallinen kanssaihminen. Anonyyminä tai nimimerkin takaa on helppo sanoa asioita, joita ei tosielämässä ikinä kehtaisi toiselle ihmiselle sanoa. Asiallinen rakentava kritiikki on varmasti aina tervetullutta, anonyymit "oot niin vitun ruma" -kommentit taas oman pahan olonsa purkamista viattomaan ihmiseen tai pelkkä kiusaamista ja häirintää. Pohdi ennen kriittistä kommentointia mitä yrität sanoa ja miltä itsestäsi tuntuisi saada vastaavanlainen kommentti tuntemattomalta ihmiseltä. 

Yhteistyöpostauksia ei tarvitse välttää kuin ruttoa. Lähes jokainen bloggaaja tekee mainospostauksia tai tuotearvosteluja oman rehellisen mielipiteensä mukaisesti, eikä kehu tuotetta tai palvelua vain kehumisen takia. Lukijana voit saada paljonkin hyötyä irti asiallisista yhteistyöpostauksista. Monesti lukijakin voi hyötyä yhteistyöpostauksesta jotain - usein yhteistyöt sisältävät alennuskoodeja tai arvontoja lukijoille. Bloggaajan mahdollinen saama hyöty yhteistyöpostauksesta ei ole lukijalta tai keneltäkään muultakaan pois. Kuten ei ole minkään muunkaan alan työntekijöiden saamat palkat, palkkiot ja työkorvaukset. 

kommentit_1

Parhaimmillaan blogeista saa lukijana nautintoa, vinkkejä, vertaistukea, viihdettä ja vaikkapa niitä arvontavoittoja. Lukijat ovat iso osa blogien olemassaoloa, joita ilman blogi on pelkkä julkinen päiväkirja. Moni toki kirjoittaa myös itselleen muistoksi, mutta useimmat bloggaajat tuottavat mielellään lukijaa kiinnostavaa sisältöä. Kommentoi, kiitä ja kritisoi. Ole aktiivinen lukija - näin voit varmistaa itsellesi jatkossakin laadukasta ja kiinnostavaa luettavaa blogeista sekä lukijan että bloggaajan molemminpuolisen tyytyväisyyden. 

Millainen on mielestänne hyvä blogi? Mitkä asiat ärsyttävät blogeissa?

22. elokuuta 2016

Kiukkua, kavereita ja Korkeasaaren reissu

Me vietettiin kesäistä lauantaipäivää perheen kesken Korkeasaaressa. Kaikken sadepäivien keskellä meillä kävi hyvä tuuri sään suhteen. Kierreltiin eläintarhaa tuntikausia, pysähdyttiin syömään eväsleipiä ja jouduttiin niin suuren ampiaishyökkäyksen kohteeksi että jouduttiin pinkomaan leivät käsissä karkuun. Minä rahan kanssa tarkkana olevana kauhistelin hieman 50 euron hintaa perheeltämme parkkilippuineen, vaikka Hugokin pääsi ilmaiseksi. Aika kova hinta siitä, että pääsee töllistelemään eläimiä, joista suurin osa piileksii ihmispaljoutta poissa näkyviltä. Reissun jälkeen lähdettiin jalat väsyneinä anopille syömään.

_DSC0280_1

Illalla lähdin tapaamaan hyvää ystävääni pitkästä aikaa, oli ihana kokkailla tortilloja ja juoruilla skumppaa siemaillen. Mulla oli ollut tosi huono päivä ja kiukuttelin Korkeasaaressa enemmän kuin uhmaikäinen taapero tai vanhempiaan vihaava teini. Oikein hävetti oma käytös vaikka säästinkin kiukut Samille enkä purkautunut lasten tai ympärillä olevien ihmisten edessä. Olin siis todellakin vapaaillan tarpeessa! Ystävältäni kotiin lähtiessäni eksyinkin vielä keskustaan. Kaikki omat kaverini ovat perheellisiä eikä heillä yleensä ole mahdollisuutta ex tempore baari-iltoihin, mutta sain seurakseni Samin ystävän. Lähdettiin kyllä baarista ajoissa, mutta kulutettiin vielä muutama yön tunti kävellen ympäri kaupunkia ennen kuin ryömin väsyneenä taksin takapenkille ja suuntasin kotiin. 

Sunnuntai kului väsyneissä merkeissä, mutta annettakoon minulle harvinainen krapulapäivä anteeksi. Löhöilin sohvalla Netflixiä tuijotellen ja otin pitkät päiväunet. Pojat ulkoilivat, touhuilivat legoilla ja hoitivat kotihommia. Sami hemmotteli lapsia jopa reissulla lelukauppaan, josta on ollut puhe pitkään. Me ei osteta leluja lapsille synttäreiden tai joulun ulkopuolella juuri koskaan, joten pojat olivat tosi innoissaan erityisestä tilanteesta. Siivottiin lasten kanssa viime viikolla iso kasa vanhoja ja vähälle käytölle jääneitä leluja pois, joten uudet lelut sopivat tähän ajankohtaan oikein hyvin ikään kuin kiitoksena siitä, että osasivat luopua turhista leluista. 

_DSC0313_1

Tänään arkemme lähti käyntiin uudella tavalla, Joelin ja Alexin päiväkoti- ja kerhopäivien lisäksi mulla on ensimmäinen työpäviä. Snäpissä seuranneet ehkä tiesivätkin, että sain osa-aikaisen työpaikan ja teen tästä lähtien muutaman vuoron viikossa töitä Samin ollessa kotona lasten kanssa. Työvuorot painottuvat iltoihin, joten se ei onneksi vaikuta kotona hoidettaviin lapsiin tai Samin työpäiviin. Vaikka rahallista tarvetta mun työssäkäynnille ei varsinaisesti ole, on kiva saada hieman aikuista seuraa ja omaa aikaa poissa kotoa. Perheen yhteisen ajan väheneminen taas harmittaa hieman. Jännittää nähdä, miten tällaiset läpsystä vaihtoon-päivät alkavat perheessämme sujumaan. 

IMG_20160822_150939

Maanantaifiiliksiä Instagramissa: Kun otat selfien ja tajuat vasta myöhemmin poseeraavasi tiskirätin kanssa.

Pidättekö tämmöisistä tavallisista kuulumispostauksista, vai onko tietyn aiheiset asiapostaukset kivempia? Viikonlopun aikana sekä kamera että puhelimen kamera ovat lomailleet, vaikka snapchattia päivittelenkin melko aktiivisesti. Kannattaa seurailla, mut löytää nimellä jenskujne. Mun Instagram-tilillä on muuten käynnissä kiva pieni arvonta, eli suosittelen vierailua sielläkin. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

17. elokuuta 2016

Bussista (melkein) kadonnut lapsi

Olipa kerran kahdeksanvuotias tyttö, joka oli lähdössä ensimmäistä kertaa yksin kyläilemään isovanhempiensa luokse. Tytön äitiä jännitti, koska tytöllä ei ollut omaa puhelinta. Bussimatka kestäisi vain 15 minuuttia ja isoäiti tulisi tyttöä vastaan bussipysäkille. Äiti mietti, antaisiko tytölle hänen isosiskonsa puhelimen lainaan matkan ajaksi, mutta päätyi saattamaan tytön pysäkille ja lähettämään hänet matkaan ilman puhelinta. 

Tytön matka sujui hyvin. Hän tarkkaili reittiä ja osasi jäädä pois oikealla pysäkillä, mutta vastassa ei ollutkaan isoäitiä. Tyttö ajatteli isoäidin olevan myöhässä ja päätti reippaasti kävellä yksin pysäkiltä isovanhempien talolle, koska tunsi reitin hyvin. Oven takana tyttö sai kuitenkin huomata, ettei kukaan ollut kotona. Tyttö mietti hetken, mitä nyt tekisi. Hän päätti lähteä kävelemään takaisin bussipysäkin suuntaan jos vaikka saisi läheisestä kiinalaisesta ravintolasta lainata puhelinta soittaakseen äidilleen. Ravintolan työntekijät eivät antaneet tytön lainata puhelinta, joten hän käveli takaisin isovanhempiensa luokse odottelemaan josko joku ilmestyisi sinne. 

Hetken aikaa pihalla istuttuaan tyttö huomasi isovanhempiensa auton tulevan pihaan. Huolestunut ja huojentunut isoisä syleili häntä huomatessaan kaiken olevan kunnossa. Isoisä kertoi isoäidin katsoneen bussin ajavan pysäkiltä ohi ja ajatelleen tytön epähuomiossa jatkaneen matkaa bussin mukana eteenpäin. Isoäiti kipitti kiireen vilkkaan kotiin hakeakseen isoisän ja auton lähteäkseen bussin perään metsästämään eksynyttä tyttöä, mutta tyttöä ei bussista tai mistään lähipysäkeiltä löytynyt. Kotiinpäin ajaessaan isoäiti oli jäänyt kyydistä tarkistaakseen pysäkin uudestaan ja kyselläkseen havaintoja kiinalaisen ravintolan henkilökunnalta. 

Tyttö ja isovanhemmat olivat menneet ristiin kodin ja pysäkin välissä. Isoäiti oli nähnyt aikaisemman vuoron bussin, jota lähtivät isoisän kanssa seuraamaan. Sillä aikaa tyttöä kuljettava bussi saapui perille ja tyttö aloitti seikkailunsa bussipysäkin, isovanhempien kodin ja kiinalaisen ravintolan välillä. Kaikki meni lopulta hyvin, tyttö pärjäsi mainiosti parista muuttujasta huolimatta ja isovanhemmatkin selvisivät säikähdyksestä, joka toki olisi ollut vältettävissä mikäli tytölle olisi annettu puhelin matkaan. Puhelinsoitto tytölle olisi riittänyt selvittämään, että tyttö oli edelleen bussissa matkalla, eikä pysäkin ohitse ajaneessa bussissa. 

Välikohtauksen jälkeen tyttö pääsi isoisänsä mukaan kauppaan ja sai valita sieltä itselleen Nalle Puh-aiheisen värityskirjan palkinnoksi reippaasta käytöksestä. Ei mennyt pitkään, kun tytölle ostettiin ihan oma kännykkä.

jjenski

Tämä on tarina lapsuudestani, tosi tarina 17 vuoden takaa. Tuolloin hyvin harvoilla lapsilla oli omat puhelimet. Koulusta kotiin tullessa piti soittaa lankapuhelimesta vanhemmalle kertoakseen, että on päässyt kotiin. Kyläreissut kavereiden luokse piti sopia etukäteen, koska vanhemmilta ei voinut kysyä lupaa koulupäivän aikana tai sen jälkeen, ellei mennyt kotiin soittamaan. Nykyajan lapsilla on omat puhelimet yhä nuorempana, eikä se aina ole hyvä asia. Luulen kuitenkin, että omille lapsillemme hankitaan puhelimet kouluun mennessä, jotta he tarvittaessa saavat yhteyden vanhempiinsa päivän aikana liikkuessaan yksin tai kavereiden kanssa. Minua kauhistuttaa muutenkin ajatus siitä, että seitsemänvuotiaani kulkisi kouluun ja koulusta kotiin itsekseen. Vielä enemmän kauhistuttaisi ajatus siitä, ettei hän voisi soittaa tai häneen saisi yhteyttä, jos jotain tapahtuisi. Nettiä tai muita hienouksia ei kuitenkaan taideta seitsemänvuotiaan puhelimeen hankkia.

Minkä ikäiselle lapselle voi mielestänne ostaa oman puhelimen?