7. huhtikuuta 2019

Raskaaksi miehelle, jota ei ole tavannut

Meidän parisuhteen ja perheen alkutaival on keskivertoelämänkulkuun nähden melkoisen epätavallinen. Parisuhteemme alkoi nopeasti, sillä aloimme seurustelemaan virallisesti vain puolitoista vuorokautta ensitapaamisesta. Tätä epätavallisempaa on se, että olin teknisesti raskaana jo viikkoja aiemmin. Ei kohdussa mitään kasvanut tietenkään, mutta raskaus katsotaan alkaneeksi jo edellisten kuukautisten ensimmäisestä päivästä. Minulla oli viimeiset kuukautiset kesäkuussa joskus juhannuksen aikoihin ja tapasimme Samin kanssa heinäkuun alussa. Epäsäännöllisessä kuukautiskierrossa ovuloin jossain kohtaa heinäkuun alkupuolta ja pissasin positiivisen tuloksen raskaustestiin heinäkuun lopussa. Tuolloin olimme tunteneet Samin kanssa tasan 27 päivää.

ekakuva

Pari kuukautta sitten sain yhteydenoton Kaksplussan toimituksesta. He halusivat haastatella meitä liittyen nopeaan perheen perustamiseen sekä siihen liittyvään parisuhteen kestävyyteen. Voiko suunnittelemattomasta raskaudesta kahden toisilleen tuntemattoman ihmisen välillä kasvaa kestävä parisuhde? Olemme malliesimerkki siitä, ettei perheen perustaminen ja lastensaanti välttämättä tarvitse vuosikausien yhdessäoloa vakaata parisuhdetta. Kieltämättä tarvitsimme myös paljon sattumaa ja hyvää onnea, että lopputulos on tämä.

Olemme olleet yhdessä pian yhdeksän vuotta ja loppuvuodesta vietämme kahdeksatta hääpäivää. Meillä on kolme ihanaa lasta ja perhe-elämä on meille älyttömän suuri onni. Kaveripiiri, joka ensitapaamisestamme asti on seurannut suhteemme ja perheemme kasvua, pitävät meitä sinä pariskuntana joka ei koskaan eroa. Vaikka me luotamme suhteeseemme täysillä, eikä muiden mielipiteet sitä muuttaisikaan, on myös mukavaa, kun lähipiiri kokee meidät vahvana yksikkönä ja näkevät rakkautemme toisiamme kohtaan.

Koska parisuhteemme alkoi vauvauutisilla, perheen perustaminen ei tuonut kovin suuria muutoksia itse parisuhteeseen. Olimme tunteneet niin lyhyen ajan ettei mitään kahdenkeskeisiä rutiineja/tapoja ollut kerennyt muodostua. Suhteen alussa olimme paljon erossa Samin armeijan takia ja yhteenkin muutimme vasta kuudennella raskauskuulla. Parisuhde kasvoi ja kehittyi samaa tahtia kuin vatsakin.

Tärkein arvo meille parisuhteessa ja yhdessäolossa on ehdottomasti tahto olla yhdessä. Jokaisessa parisuhteessa on varmasti myös vaikeita aikoja, niin meilläkin on ollut. Vaikeita asioita käsitellessä on tärkeää muistaa se tahto, silloin on suurempi mahdollisuus että suhde kantaa niiden yli. Arjen sujuvuus on myös tärkeää, koska arki on luonnollisesti se suurin osa elämää. Pienimmätkin huomionosoitukset ovat tärkeitä ja vaikuttavat positiivisesti. 

Käykää lukemassa ajatuksiamme parisuhteesta ja perheen nopeasta perustamisesta Kaksplussan jutusta "Uusi suhde ja heti raskaaksi! Nyt Jennillä ja Samilla on jo kolme poikaa ja 9 yhteistä vuotta"

18. maaliskuuta 2019

Diagnosoimaton päänsärky

pääkipu1

Olen puolet elämästäni kärsinyt erityyppisistä päänsäryistä, voimakkuudeltaan ja kestoltaan vaihtelevasti. Ensimäistä kertaa minulta tutkittiin migreeniä muistaakseni 14-vuotiaana, kun päänsärkyä oli pitkän aikaa lähes päivittäisellä tasolla ja särkylääkettä kului hirveät määrät. Alkuun kävin pääosin kouluterveydenhoitajalla lääkitsemässä itseäni. Myöhemmin popsin lääkkeitä ihan itsenäisesti tarpeen mukaan tai pyysin vanhemmiltani, sillä oli kouluakin käytävä eikä särky onneksi ollut niin sietämätöntä. Diagnoosia en migreeniin saanut ja jossain vaiheessa nuoruusvuosia lääkkeiden syöminenkin alkoi mietityttämään vanhempiani sekä itseäni niin toleranssin, maksan kunnon kuin mahdollisen särkylääkepäänsärynkin puolesta.

Perhekodissa sijoitettuna ollessani lääkkeiden jakelu oli hyvin valvottua ja siellä hiljalleen aloin pitämään lääkkeiden "anelua" ja tarpeen selittämistä jo hieman nöyryyttävänä, joten jätin yhä useammin päänsärystä kertomatta ja sinnittelin läpi kohtausten ilman lääkkeitä.

Toista kertaa migreenin mahdollisuutta kartoitettiin minun ollessa 18-vuotias, jolloin minua huimasi lähes jatkuvasti ja pyörtyilin usein. Päänsärky oireili ajoittain tämän kaiken muun keskellä ja minulle tehtiin jos jonkinlaista testiä. Lopulta sain diagnoosin posturaalinen hypotonia eli jonkunlainen yhdistelmä verenkiertohäiriötä, matalaa verenpainetta ja asentohuimausta. Diagnoosi oli omalla tavallaan helpotus, mutta ei kuitenkaan tuonut lohtua eikä selitystä päänsärkyihin.

Toistaiseksi viimeisin kerta kun migreeniä on minulta tutkittu, on olikohan se kesällä 2016 vai 2017, mutta silloinkin diagnoosi jäi saamatta. Ensimmäistä kertaa tämän vuosia kestäneen migreeniepäilyn aikana lääkäri määräsi minulle migreeniin tarkoitettua lääkettä testiin, mutta se ei auttanut.

Särkytaipaleeni aikana syitä on etsitty vähän kaikkialta. On mietitty jännityspäänsärkyä, niska-hartiajäykkyyttä, stressiä, huonoa nestetasapainoa, liian vähäistä unensaantia, ravintoainepuutteita, huonoa näköä, ties mitä. Samoin on yritetty korjata ja parantaa tilannetta nukkumalla enemmän, juomalla enemmän vettä, syömällä eri lailla, hankkimalla silmälasit, venyttelemällä ja joogaamalla lihasrentoutusmielessä ja olemaan stressaamatta. Ja on kokeiltu särkylääkkeitäkin tuloksetta.

pääkipu2

Päänsäryssäni on monia erilaisia oireita. Pahin niistä on sykkivä, tykyttävä kipu ohimoissa ja otsassa. Tuntuu, että pää puristuu kasaan ja kuin joku poraisi kallooni. Pahimmillaan kipu on pienenkin liikkeen jälkeen, sietämättömästi jos nousee/istahtaa tai kumartaa. Kipu säteilee myös niskaan ja kivun takia jännittäessäni niskakin jännittyy. Hetkellistä helpotusta kipuun saa painamalla niskan ja takaraivon aluetta voimakkaasti, mutta kipu hellittää vain painamisen ajan. Särkykohtauksen ajan olen erittäin ärsykeherkkä, varsinkin kirkkaille valoille ja koville äänille. Eilen tunsin ikään kuin suonenvedon tyyppistä kipua oikeassa ohimossa, pään sisällä kramppasi oudosti ja silmä nyki niin ettei se pysynyt auki. Tämä oli ihan uudenlainen tuntemus, mutta meni ohi muutamassa minuutissa.

Kestoltaan päänsärkykohtaukseni ovat muutamasta tunnista muutamaan päivään ja kohtauksia ilmenee hyvin vaihtelevalla aikavälillä. Perus lääkeannos minkä kipuun otan, jos otan, on 1g panadolia ja 800g buranaa 2-3 kertaa päivässä. Harvoin tuokaan määrä vie kipua pois, jonka takia en yleensä ota lääkettä. On turhaa kuormittaa kehoa lääkkeillä, jos ne eivät vaikuta. 

Viime aikoina minua on etenkin vanhempieni suunnasta painostettu ja suositeltu jälleen kerran lääkärille hakeutumista. Täytyisi käydä varmaan ihan asiantuntevalla neurologilla mieluummin kuin yleislääkäreillä kuten aiemmin. Onhan se tyhmää vain kärsiä kivuista vuodesta toiseen selvittämättä, mikä ihan oikeasti mättää tuolla pään sisällä. Olen kuitenkin jo valmiiksi niin turhautunut aiempien kokemusteni perusteella siihen, ettei tutkimuksissa tälläkään kertaa löytyisi mitään. Ei oikein huvita laittaa rahaa tutkimuksiin ja tuhlata aikaa vastaanottokäynneillä, jos taas olisi tarjolla vaan ehkää, entiedää ja eioota.

Kipukohtaukset turhauttavat. Tekisi mieli hakata päätä seinään, huutaa MÄ EN JAKSA ja kuolla pois. Välillä on niin toivoton olo, etten tiedä miten päin olisi. Varsinkin jos olen ottanut lääkkeitä eikä ne ole helpottaneet. Sitten jossain vaiheessa kun päänsärky loppuu, loppuu myös huoli, murheet ja toivottomuus. Mitäpä mä nyt enää menisin lääkäriin, kun särky meni ohi? Kunnes menee viikko, kuukausi tai kaksi kuukautta ja seuraava kohtaus iskee. 

Löytyykö muita päänsärystä kärsiviä? Oletteko saaneet migreeni- tai jonkun muun diagnoosin? 

28. helmikuuta 2019

Mies vastaa: 20 kysymystä minusta

Blogeissa ja somessa kiertää usein hauskoja haasteita, jossa puoliso, lapset tai kaverit saavat vastailla kysymyksiin ja kertoa mielipiteitään jostain toisesta. Olen itse facebookissa aiemmin osallistunut mm. mies selittää naisellisia sanoja sekä lapset vastaavat kysymyksiin äidistä -haasteisiin. Blogin puolella lapset ovat pohtineet avioliiton saloja sekä kertoneet juttuja iskästä. Tällä kertaa puheenvuoron saa Sami, joka vastaa kysymyksiin minusta.

villikset-01-01

1. Jos katson telkkaria, mikä siellä todennäköisimmin pyörii?
Tällä hetkellä Big Bang theory, yleensä jotain ohjelmia jotka ei kiinnosta mua.
J: Esim. dokumentit joissa maalataan posliinia Brittikuninkaallisten häitä varten.

2. Jos mennään yhdessä ravintolaan, mitä todennäköisesti tilaan?
Pihvin.

3. Mikä on inhokkiruokani?
Pinaattikeitto, fetajuusto ja raejuusto ja melkein kaikki muutkin juustot, syöt pelkkää lohta eli melkein kaikki kalat. Ja niin edelleen...

4. Mitä voisin syödä päivittäin kyllästymättä?
No sä kyllästyt kuitenkin jossain vaiheessa, sä oot kyllästynyt joskus suklaaseen ja karkkeihinkin... Jos vaikka tomaatteja, pikkutomaatteja.

5. Millaista musiikkia kuuntelen?
Pääsääntöisesti edm:ää, välillä nostalgisoit kuuntelemaan teiniaikojen lemppari emorokkia.

6. Millaisista elokuvista pidän?
Selviytymiselokuvista. Sellaisia missä yksi ihminen yksin selviytyy jostain.

7. Mitä pelkään?
Teräviä esineitä yli kaiken.

8. Mitä kotitöitä en osaa tehdä?
No kyllä sä osaat tehdä kaikkea, mitä sä et osaisi tehdä? Laittaa roskia roskiin, sitä sä et osaa vieläkään.

9. Mitä osaan erityisen hyvin?
Siis niinku missä? Sun yllätykset, eli jos teet vaikka jotain leipää, niin teet huolella ja panostat.
J: Hahaha, ai tehdä leipää. Kiitti.

10. Mihin työhön et missään nimessä laittaisi minua?
Hu*raksi.

11. Jos voittaisin lotossa, mitä tekisin rahoilla?
Ostaisit paljon villasukkia, neuleita, lämpimiä juttuja. Säästäisit paljon rahaa. Matkustaisit Pariisiin shoppailemaan.

12. Mikä väri kuvastaa persoonaani ja miksi?
Joku, missä on sekoitettu paljon värejä, vaikka liila, mut siinäkin on vaan sinistä ja punaista. Tai keltainen, koska sussa on energisyyttä ja hilpeyttä. 

13. Mikä minua ärsyttää eniten muissa ihmisissä?
Meteli. Se, ettei huomioi. Se, kun ei ymmärretä sun huumoria.

14. Minkä asian äärellä voisin viettää tuntikausia?
(Joelin kommentti: puhelimen) 
Sami: Tv sarjojen, kolikkopurkin ja joo sen puhelimen. Valokuvien muokkaamisen.

15. Mikä saa minut vihastumaan?
Joel huutaa mun korvaan: KOVA METELI! 
Minä vastaan AAAAARRGHHH. 
Sami sanoo: Toi!
Alex mölisee mun korvaan: TOITTOITTOITTOI!
Minä: LOPETA!
Sami: Ja toi!

16. Entäs mikä tekee minut iloiseksi?
Huomionti, hyvä ruoka ja siisti koti.

17. Mikä on paras luonteenpiirteeni?
En tiedä mikä on luonteenpiirre (googlaa luonteenpiirteitä). Omaperäisyys. Oot omaperäinen kaikessa. Tuot jokaiseen juttuusi oman mausteen, jota ilman ei olisi Jennimäistä.

18. Entä huonoin?
Kärsimättömyys. Et malta odottaa.

19. Mitä kolmea asiaa kannan aina mukanani?
Puhelin, lompakko ja laukku. Kynsiviila sulla on aina mukana ja kynsiliima. 

20. Paras yhteinen muisto?
No ehkä ne hietsuajat yhdessä silloin alkuun.

PS. Hyvin myöhäisenä uudenvuodenlupauksena lupaan, että otan tänä vuonna enemmän yhteiskuvia mieheni kanssa. Koska niitä ei juurikaan ole. Siispä kuvituksena meidän matchy-matchy samisteluvillasukat.