27. syyskuuta 2018

Rintakipu säikäyttää

DSC_0021-02-01

Mä en ole kovin pelokas tai varuillani sairasteluista tai muista kehon kiputiloista. Olen huono ottamaan lääkkeitä (edes perus särkylääkettä) ja vielä huonompi hakeutumaan lääkärin vastaanotolle. Mulla on kaiken maailman ongelmia mutta jotenkin vaan mieluummin kärsin kuin hoidan. Olen mm. kärsinyt kovista pääkipukohtauksista pitkään, mutta koska syytä ei ole tutkimuksista huolimatta löytynyt, olen antanut periksi. Kahteen vuoteen en ole pääkipua käynyt tutkituttamassa, vaikka kohtauksia tulee aika ajoin eivätkä kipulääkkeet auta. Kun ei sieltä varmaan nytkään mitään selviäisi... Meidän perheessä onkin aina vitsailtu siitä, että suutarin lapsella ei oo kenkiä. Sairaanhoitaja-äitini on aina muistutellut ettei lääkkeitä tarvitse ottaa joka vaivaan ja sitä kautta oon vissiin ottanu mallia siihen, että kaikki lääkkeet on turhia ja on parempi olla vaan ilman (vaikkei äiti varmaan ihan niin asiaa meinannut).

Mulla on muutaman päivän ajan ollut kipua ja outoja tuntemuksia oikeassa rinnassani. Ensin epäilin ihan tavallista lihassärkyä, mutta se ei ihan täsmännyt tuntemuksiin. Välillä rintaa ikään kuin vihloo ja lihaskipumainen särky säteilee kainaloon päin sekä rinnan alle. Joitakin liikkeitä tehdessä koko oikealla kädellä rinnassa tuntuu kiristystä ja epämiellyttävää tunnetta. Rinnan ulkoreuna on arka ja iho on yhdestä kohtaa aavistuksen punoittava. Peilistä katsottuna kaikki näyttää punoitusta lukuun ottamatta siltä miltä pitäisikin, mutta puolisoni mielestä kipeä rinta näyttää pienemmältä kuin aiemmin. Tämähän ruokki mielikuvitustani tavallisen lihassäryn tai mahdollisen rintatulehduksen sijaan johonkin suurempaan, implanttiin liittyvään komplikaatioon.

DSC_0018-01

Rintojensuurennusleikkauksesta on nyt kaksi ja puoli vuotta aikaa, eikä minulla ole koko sinä aikana ollut minkäänlaisia ongelmia. Ensimmäisten kuukausien normaalien oireiden ja kipujen jälkeen kaikki on ollut hyvin. Viime päivinä olen seuraillut tuntemuksia erittäin tarkasti ja tehnyt sitä mitä ei saisi  - kysynyt googletohtorilta. Olen etsinyt tietoa lähinnä implanttien pitkän aikavälin terveysriskeistä ja myöhemmin ilmenevistä komplikaatioista. Omaa rintakudosta mulla on niin vähän ja implantti tuntuu varsin selkeästi, eli kyhmyjä, möykkyjä tai muita vastaavia syitä kivulle en epäile. Ainakin uskoisin että sellaiset muutokset huomaisi suhteellisen helposti. 

Ennen leikkausta tietenkin selvittelin mahdollisia riskejä ja komplikaatioita, mitä implanttien kanssa voi ilmetä. On kapseloitumista, implantin puhkeamisen johdosta kehoon vuotavaa silikonia, pois paikaltaan luisuvia implantteja sun muuta mukavaa. En löytänyt täsmääviä oireita implantteihin liittyen, joten palasin takaisin lähtöruutuun epäilemään ihan vaan harmitonta lihaskipua tai rintatulehdusta. Samin sanat pienentyneen näköisestä rinnasta sai mieleeni kauhukuvat puhjenneesta silikonia kehooni vuotavasta implantista, mutta vaikka oudot tuntemukset huolestuttavatkin en ihan usko mihinkään noin radikaaliin syyhyn. Päätin seurailla tilannetta ja tutkailla oloani vielä hetken aikaa ennen tutkimuksiin hakeutumista.

DSC_0031-01-01

Kyllähän tietenkin implantteihin liittyvät riskit ja pitkän aikavälin komplikaatiot huolestuttavat, varsinkin tällaisissa tilanteissa kun ilmenee outoja oireita. Tietenkin asia jos toinenkin voi ilmetä yhtäkkiä, ei ole takuuta sille että kaikki menisivät jatkossakin yhtä hyvin kuin tähän asti. Ilman implantteja en kuitenkaan usko, että olisin yhtä varpaillani rintoihin liittyvistä tuntemuksista kuin mitä nyt olen ollut. Mutta, koska olen niin lääkäriinmenolaiska, kerkeän varmasti joskus myöhemminkin tutkituttamaan rintojen tämänhetkisen tilanteen. Jos siellä oikeasti olisi jokin hätänä, se tuskin oireilisi vain lievinä vihlaisuina ja kosketusherkkyytenä.

Siispä peukut pystyyn, että tissit on ehjät ja pysyvätkin sellaisina.

Rintojen hyvinvointi ja terveys on muutenkin asia, johon ehkä vuosi vuodelta tulisi panostaa enemmän. Ennen leikkausta en ole tainnut tutkituttaa rintojani koskaan, mitä nyt ehkä imetysaikana on joskus tarkkailtu olotiloja rintatulehdusten varalta. Mammografiassa en ole koskaan käynyt ja rehellisesti sanottuna se pelottaa ihan hirveästi. Varsinkin nyt, kun luin sieltä googletohtorin vastaanotolta kuinka kyseinen toimenpide voi poksauttaa implantit puhki. (Joo joo, aina ei pidä uskoa pahimpia kauhutarinoita). En muista ultrattiinko rintani ennen leikkausta, sillä kirurgin mielestä oli epätodennäköistä että yhtään mitään sieltä löytyisi, kun ei siellä sitä itse rintakudostakaan ollut. Tiedän, että implantit vaikeuttavat mahdollisten muutosten huomaamista sekä mammografiassa että ultrassa, joten olisi entistä tärkeämpää todellakin tutkituttaa rinnat säännöllisesti sekä omatoimisesti kotona että lääkärintarkastuksissa.

Kuinka usein te tutkitte rintojanne itse tai tutkitutatte ne kunnolla lääkärin luona? 
Jakakaa kokemuksenne mammografiasta?

17. syyskuuta 2018

Kuka hoitaa sairasta lasta?

lekuri1

Syksy on saapunut ja tuonut mukanaan flunssat ja taudit. Kotiäitivuosina tähänkin asiaan oli helppo ratkaisu eikä lasten sairastelu tuottanut päänvaivaa - minähän olin muutenkin kotona joten hoidin lapset kipeinä tai terveinä. Töihinmenoni myötä lasten sairastelut ovat vaatineet sen, että jompi kumpi vanhemmista jää pois töistä hoitamaan lasta tai järjestämään lastenhoitoa muilla tavoin. Kuinka sitten päättää, kumpi jää pois?

Meillä lähtökohtaisesti Sami on jo lähtenyt töihin kun me muut vasta heräilemme ja mahdolliset sairastumiset huomataan. Näissä tilanteissa kun sairaus huomataan vasta aamulla on tietenkin loogista, että minä jo kotona olevana jään myös loppupäiväksi kotiin. Jos lapsi on poissa monta päivää katsotaan tilanteen mukaan, kumman olisi järkevämpi jäädä kotiin tai yritetään järjestää lapselle hoitaja lähipiiristä. Jos lapsi sairastuu kesken päivän on yritettävä mahdollisimman pikaisesti sopia kumpi pääsee irtautumaan töistä ja hakemaan lasta hoidosta tai koulusta. 

lekuri2

On tietenkin oikeudenmukaista sekä meille vanhemmille, että työnantajillemme, että lasten takia tulevat poissaolot jaetaan mahdollisimman tasan molempien vastuulle. Se, mikä tässä kuviossa tuottaa hankaluuksia on töidemme eroavaisuudet ja poissaolemisen seuraukset työn kannalta. Minä teen töitä ympäristössä, jossa en ole yksin vastuussa työn tehdyksi tulemisesta. Samoja työtehtäviä hoitavat kaikki työkaverini ja kuka tahansa pystyy työkaverin poissa ollessa tuuraamaan toisiaan. Eli vaikka olisin poissa, se ei vaikuta työn sujuvuuteen. Sami taas tekee töissään vastuutehtäviä yleensä urakalla ja sehän meinaa sitä, että hänen ollessa poissa ei kukaan muu voi töitä hänen puolestaan tehdä. Tämä hidastuttaa koko tapahtumaketjua työpaikalla tai aiheuttaa pahimmillaan aiheuttaa sen, ettei muutkaan pääse tekemään töitään koska Samin hommat on hoitamatta. Näin ollen minä olen valitettavasti se ensisijainen vaihtoehto sairaita lapsia hoitamaan. 

Onneksi olemme aina olleet todella terveitä (kop kop). Pelkäsin lasten hoidon aloituksessa sitä, että nyt ne kaikki päivähoitopiireissä kulkevat taudit yhtäkkiä hyökkäisivät kimppuumme ja joutuisimme pitkään sairastelukierteeseen. Näitäkin tarinoita kun on lähipiirissä kuultu. Ollaan kuitenkin säästytty pahimmilta ja selvitty muutamalla perusflunssalla ja satunnaisella taudilla. Esikoisen migreeni tuottaa omat hankaluutensa, mutta onneksi kohtauksia ei yleensä tule kuin kerran-kaksi kuussa. 

lekuri3

Kuten varmasti monet lapsiperheet tunnistavat, lapset eivät koskaan ole samaan aikaan kipeinä. Tauti tulee vuorotellen jokaiselle perheenjäsenelle ja kipeänä olo pitkittyy. Pahimmillaan tautikierre alkaa alusta kaikkien tervehdyttyä kertaalleen. Minä olen monesti kokenut syyllisyyttä ja ahdistusta poissaolojeni takia, vaikka se ei olisi tarpeen. Meidän molempien työntantajat ovat onneksi erittäin ymmärtäväisiä. Ihan luonnollistahan se on, että lapset joskus sairastavat ja jonkun ne on hoidettava, mutta olisi paljon ikävämpi jos poissaoloista syyllistettäisiin tai niitä kyseenalaistettaisiin. 

Miten teillä muilla työssäkäyvien vanhempien perheissä jaetaa lasten sairaspoissaolot? 

11. syyskuuta 2018

Meidän perheen arkirytmit

IMG_20180831_163735_851

Sain lukijalta toiveen avata hieman meidän arkirytmejä ja arjen muutoksia näin monen kotiäitivuoden jälkeen töihinmenon myötä. Meidän perheessä on eletty kahden työssäkäyvän aikuisen arkielämää nyt melkein kahdeksan kuukautta. Aiemmin lapsiperhearjen pyörittäminen oli pääosin minun vastuullani kotiäitinä, jolloin suoritin Samin työpäivien aikana kerho- ja päiväkotiviemiset sekä hakemiset, harrastukset, kauppareissut, ruoanlaitot ja kotityöt. Tuolloin harrastukset sijoittuivat pääosin arkiaamupäiviin sillä se oli kotihoidossa oleville lapsille hyvä ratkaisu, jolloin iltoihin jäi aikaa perheen yhteiselle ajalle.

IMG_20180813_210213_600

Samin työt ovat pääosin aamupainotteisia, eli hän lähtee aikaisin aamulla ja pääsee yleensä jo ennen neljää töistä. Ajoittain hän tekee ylitöitä, iltavuoroja ja yövuoroakin. Minulla taas työt alkavat myöhemmin aamulla ja päättyvät vasta aikaisintaan puoli kuudelta, jonka takia en kerkeä töistä hakemaan lapsia hoidosta ennen päiväkotien sulkemisaikaa. Minun työn aloitus aiheuttikin arkikuvioissa sen muutoksen, että Samille siirtyi vastuu hakea lapset iltapäivällä. Tämä tietenkin rajoittaa hänen mahdollisuuksia tehdä pidempää päivää, sillä viimeistään viideltä on oltava noutamassa jälkikasvua. Tämän lisäksi arki-iltojen harrastukset ovat myös pääosin Samin vastuulla, samoin päivällisen valmistus (mun mielestä tää on se paras osuus - saan tulla töistä kotiin suoraan valmiiseen pöytään). 

Aamulla minä vien lapset päiväkotiin, eskariin ja kouluun autolla, jonka jälkeen palautan auton kotipihaan ja lähden bussilla töihin. Sami lähtee aamuisin bussilla ja ennen lastenhakua poikkeaa kotiin autoa noutamaan. Tämä on aika hankala järjestely, mutta toistaiseksi vielä järkevämpi ja edullisempi vaihtoehto kuin kakkosauton osto ja ylläpito. Saa nähdä tuleeko kahdelle autolle tarvetta myöhemmin, mutta toistaiseksi pärjätään ja lainataan tarvittaessa toista autoa. 

IMG_20180829_201928_528

Konkreettisesti arkirytmimme menee jotakuinkin näin: Herätyskello soi aamulla klo 7 tai viimeistään 7:15 (tässä vaiheessa Sami on jo lähenyt töihin). Koululainen syö kotona aamupalan, muut syövät vasta hoitopaikassa. Lähdemme kotoa viimeistään 7:50 ja kierretään päiväkodin kautta eskarille, josta koululainen kipittää yksin loppumatkan kolulunpihalle. Minä olen kotona kierrokseltani yleensä viimeistään 8:15, jolloin minulle jää 15-40 min aikaa valmistautua ja keretä bussiin, jotta ehdin viimeistään puoli kymmeneksi töihin. Sami hakee lapset suurin piirtein 16 ja 17 välillä, riippuu työpäivän pituudesta ja työmatkan kestosta, sillä työmaat sijaitsevat milloin missäkin. Itse pääsen töistä 17:21 tai 18:21 (tarkka aika koska Kiky) ja olen kotona puolisen tuntia myöhemmin. Useimmiten pyritään syömään päivällinen yhdessä kuudelta, aina en itse kerkeä mukaan. Iltaisin hoidetaan ruokakauppareissut, harrastukset ja muut menot tai loikoillaan, leikitään ja touhutaan. Sami käy ehkä minua useammin ruokakaupassa, mun vastuulla puolestaan on läksyjen kanssa avustaminen. Iltatoimille aletaan 19:30-20 aikoihin ja sängyissä ollaan viimeistään 20:30. Illalla me syödään Samin kanssa vielä iltapalaa ja hengaillaan ja mennään aina ihan liian myöhään nukkumaan. 

Tällä hetkellä arkipäiviimme ei kuulu muita harrastuksia kuin pikkupoikien muskarit (Alexin hoituu eskaripäivän aikana ja Hugolla fiksusti hoitopäivän päätteeksi) sekä isojen poikien uimakoulu yhtenä iltana. Uimakoulun hoitaa pääosin myös Sami, sillä enimmäkseen en töiltäni kerkeä mukaan. Silloin tällöin menen suoraan töistä mukaan hallille. Toistaiseksi lapset eivät ole kaivanneet muita harrastuksia, joten tämän hektisempiä arki-illat eivät ole. 

IMG_20180906_102422_009

Itse haluaisin sisällyttää arki-iltoihimme vielä lisää yhteistä tekemistä, mutta aika on kieltämättä rajallista. Kun olen vasta kuudelta tai jopa seitsemältä kotona, jonka jälkeen syödään ja tehdään koululaisen kanssa läksyt, ei siihen enää oikein jää aikaa ennen iltatoimia. Nämä lyhyet illat ovatkin se arkipäivien nurja puoli - menisin mieluusti aamuisen luppoajan sijaan aikaisemmin töihin ja pääsisin kotiinkin hieman aiemmin, kuin että lähes koko päivä menee hukkaan. Viikonloppuisin yritetään panostaa erityisesti siihen, että tehdään kivoja juttuja yhdessä. Ulkoillaan, kyläillään, nähdään kavereita, pelataan, pidetään leffailtoja ja tehdään hyvää ruokaa. Onhan viikonloppuvapaat toki viikon parhaita päiviä, mutta ilman arkea ne eivät varmasti tuntuisi niin erityisiltä. Minusta parasta ja tärkeintä arkirytmissämme on ehdottomasti se, että molemmilla vanhemmilla on säännölliset työajat ja lähes poikkeuksetta viikonloput vapaita. 

Mikä on parasta teidän arjessa? Entä mikä on raskainta?